En pysty opiskelemaan ahdistuksen takia

Mä myös suosittelen jotakin lääkitystä. Ei sun tarvitse kärsiä ja eristäytyä yhteiskunnasta kun apuakin on saatavilla! Nuo jo mainitut beetasalpaajat on huippuhyviä. Niihin ei jää ns. koukkuun eivätkä ne lamaa niin kuin masennus- tai rauhoittavat lääkkeet.

Kärsin itsekin järkyttävästä ahdistuksesta ja suorastaan tunnen miten paniikki nousee jo pelkästä ajatuksesta että joutuisin menemään ihmisten joukkoon todistamaan omaa kelpaavuuttani. Juhlat, opiskelutilaisuudet, virastoissa käymiset, kassalla maksamiset, esitelmät, ylipäätään ihmisjoukossa oleminen, tunne että on tarkkailun kohteena...en selviäisi niistä mistään ilman propralia. Välillä pystyn toimimaan ilman betasalpaajiakin, mutta sitten taas tulee ajanjaksoja, etten voi kunnolla käydä edes postilaatikolla tai jutella naapureille normaalisti jos en saa käsien tärinää, sydämen tykytystä, punastumista ja muita ahdistuksen oireita kuriin.

Lisäksi nuo beetasalpaajat ovat tosi edullisia. Muutaman hassun euron per purnukka. Ne vievät pois sydämentykytyksen, äänen vapinan ja käsien tärinän. Vaikutus kestää joitakin tunteja kerrallaan.

Olin nuorena samanlainen mutta tässä iässä ei kiinnosta enää paskan vertaa mitä joku ajattelee minusta.

Ei tarvi mitään lääkitystä jos ei halua, aika ja elämä kasvattaa ulos ujoudesta. Itse olin lukioiässä ihan käsittämättömän ujo, pikkuhiljaa se katosi, nyt kolmikymppisenä ujoudesta ei ole enää muruakaan jäljellä. En ikinä syönyt mitään lääkkeitä enkä jutellut asiasta, mutta en myöskään ikinä jättänyt menemättä kouluun vaikka kuinka jännitti.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 21:03"]

En oikein uskalla kertoa tästä esim. lääkärille. Pelottaa että ne heivaa mut jonnekin laitokseen?! Olen kylläkin 24vuotias eli en alaikäinen enään, mutta siltikin pelottaa että joudun johki tarkkailuun jollekin osastolle koska oon niin "seko" kun opiskeleminen ahdistaa :(

Ap

[/quote]

Tiedätkö, miten vaikea on nykyisin päästä johonkin laitoshoitoon. Sinne ei helposti oteta, vaikka olisi todellista tarvettakin. Tuo on täysin turha pelko. Kannattaa hakea apua lääkäriltä. Betasalpaajat ovat hyviä ja nykyaikaiset masennuslääkkeetkin saattavat auttaa ahdistukseen. Jos pääsisit terapiaan tai jonnekin keskustelemaan, saisit uusia näkökulmia ja ajatusmalleja. Sinä olet arvokas. Sinä ansaitset sen, että pääsisit puhkeamaan kukkaan. Anna itsellesi lupa siihen. Älä anna periksi niille, jotka ovat menneisyydessä kiusanneet sinua. He olivat väärässä. Sinä olet herkkä, ainutlaatuinen ihminen, joka on arvokas myös siinä opiskeluyhteisössä. Opettele arvostamaan itseäsi.

Et ole ainoa. Jokainen kurssin "ahdistuja" luulee olevansa ainoa, mutta tosiasiassa ahdistuksesta kärsiviä on kurssilla monta. Minulle on monet tulleet kertomaan, kun tulee kuitenkin poissaoloja terapian takia tms ja jokainen tosiaan ajattelee olevansa ainoa. Jos ope on empaattisen tuntuinen, käy kertomassa, se on sulle itselle helpottavaa.

t aikuisope

Aikuisope jatkaa, että mietin oikeasti harjoituksia sen mukaan, että ne ei luo lisää ahdistusta kenellekään ja katson myös ryhmädynamiikkaa sen pohjalta.

Ei se opetettava aine ole tosiaan ainoa asia, joka minulla on mielessä .

Ihmisen täytyy nykyään olla vaaraksi itselleen tai muille ja/tai psykoottinen että sairaalaan pääsee edes tarkkailuun. Vakavakaan masennus tai ahdistus ei riitä, jos tilaan ei riity itsetuhoisuutta, puheita muiden vahingoittamisesta tai selviä psykoottisia piirteitä. Eli jos et luule esimerkiksi että muut opiskelijat vainoavat sinua tai lukevat ajatuksiasi etkä kuule ääniä jotka sanovat sun epäonnistuvan opinnoissa, niin ei sinua sairaalaan päästetä, saati pakoteta. Mene siis reippaasti lääkäriin vaan, niin saat apua. Ahdistus on ihan normaali ihmiselämään kuuluva tunne, mutta kun se häiritsee arkeasi tai estää sinua toimimasta sillä tavalla kuin haluat toimia, niin avun hakemiseen on perustellut syyt. Sinun ei tarvitse antaa ahdistuksen määräillä elämääsi enää pitempään.

Itse putosin puoli vuotta sitten toisen asteen koulutuksesta, kun ahdistus paheni päivä päivältä ja lopulta en enää uskaltanut poistua kotoani lainkaan.En tiedä mitä tehdä - en halua edes keskustella asiasta tai kertoa kenellekään, sillä jo ajatellessani tilannetta tai olotilaani alan itkeä hysteerisesti, eikä itku lopu ennen kuin olen saanut siirrettyä huomioni kokonaan muualle. Tämän lisäksi tunnen, ettei minulla ole oikeutta näihin tuntemuksiin.

Mihinkään laitokseen et joudu tai edes pääse vaikka haluaisit. Lääkitystä ei tarvitse pelätä, eikä kukaan siihen pakota. Mutta nuoren ihmisen vakava, normaalia elämää estävä ahdistus on sellainen asia, että siihen on syytä puuttua pikaisesti. Näin estetään syrjäytyminen (jonka uhka on todellinen) ja valtava inhimillinen kärsimys jonka junasta tipahtaminen aiheuttavaa. Ei ole leikin asia, tässä on tulevaisuutesi kyseessä. Moni aikuisuuden asia ratkeaa tuossa iässä, hae apua nyt kun tilanne on korjattavissa. T.Lääkäritäti

Minulla on vastaava tunne ahdistaa........ ihan joskus todella valtavasti!!!!! tämä opiskelu.... Olen aloittanut opiskelun vähän myöhemmällä iällä no ikäkriisi ehkä Minulla ei ole koulussa tuttuja seuraani vältellään ilkeilään

ja kaikkea hieman kiusaamiseen viittaavaa yksinäisyys vaivaa ja masennus vaivaa.. Alakaan ei ehkä ole sataprosentisesti omani mutta kuitenkin läihin mahdollinen ala jolle voisin  ylipäätään hakeutua.pitäisi jaksaa joskus harmittaa ja väsyttää niin paljon ettei opiskelusta tahdo tulla mitään.Ja se tietenkin lisää harmia ..Mutta periksi en anna saavat nakata minut ovesta ulos

On ihan ymmärrettävää, että sua pelottaa noiden ikävien kokemusten jälkeen. Pelko on lähtökohtaisesti hyvä tunne, sen tarkoitus on herättää sut huomaamaan vaarat ja pitää sut turvassa. Kuitenkaan kaikki, mikä pelottaa, ei välttämättä ole vaarallista. Tavallaan ikävää tossa sun tilanteessa on se, ettet voi tietää, millaisia ihmisiä siellä koulussa on, ennen kuin menet katsomaan - ja sun taustalla se vaatii varmasti hyvin paljon rohkeutta, etenkin, jos et moneen vuoteen ole muutenkaan paljon ollut sosiaalisissa tilanteissa.. Ehkä yritä antaa sellaisellekin ajatukselle sijaa, että siellä VOI olla myös mukavia, ihania ihmisiä, joiden kanssa voisit päästä opiskelemaan (ja saavuttaa ammatin!!) - voin vakuuttaa, että sellaisiakin ihmisiä ON olemassa! :)

Sanoisin myös, että opettele hyväksymään itsesi juuri sellaisena kuin olet - pyri löytämään elämääsi ihmisiä, jotka eivät vaadi sun muuttuvan miksikään muuksi. On oikeasti *täysin* OK olla introvertti ja hiljaisempi! Jos joku toinen ei sitä ymmärrä, ongelma on heidän. Kun kerran saat suusi auki kuitenkin silloin kun tarvitsee, se riittää - muuten voit henkäistä ja olla juuri sellainen kuin olet. Sä riität ja olet hyvä :)

Mäkin olen todella epäluuloinen mielialalääkkeiden suhteen mutta käsittääkseni toi Propral on yleisesti ottaen turvallinen lääke ainakin kokeiltavaksi.. Muistaakseni lääkäri sanoi, että se on verenpaine- eikä mielialalääke. Laskee siis verenpainetta ja siten helpottaa tota sydämentykytystä ym. oireita. Käy rohkeasti juttelemassa lääkärin kanssa, jos yhtään tuntuu, että haluaisit jonkin lääkkeen ainakin henkiseksi tueksi - sunhan ei sitten lopultakaan tarvitse niitä ottaa, jos et halua, mutta tieto siitä, että ne on tarvittaessa saatavilla, voisi osaltaan rauhoittaa sun mieltä.

Ehkä koita ajatella, että ekana koulupäivänä vähän kokeilet kepillä jäätä - uskaltaisitko ottaa aina yhden askeleen kerrallaan eteenpäin, ja jatkaa matkaa, kun huomaat, että selviydyit.. Valmistaudut lähtöön, kuljet koululle päin, olet siellä koulun pihalla, meet sisälle.. Jos olo menee IHAN sietämättömäksi, voit koska tahansa lähteä kotiin. Olisit saavuttanut jo paljon käymällä kokeilemassa ja tietäisit vähän enemmän, missä kohdassa olet menossa vointisi kanssa ja tarvitsisitko ehkä jonkinlaista apua päästäksesi vielä pidemmälle. Avun hakemisessa ei ole mitään hävettävää - mä kärsin samoista ongelmista enkä todellakaan pääsisi eteenpäin ilman ulkopuolista apua ja tukea :) Tällainen ahdistus on tosi yleistä, ja asiantuntijat kyllä ymmärtää. Ihan valtavasti tsemppiä sulle!!!

Minusta sun pitäis saada se ahdistus ensin lievittymään ihan kotona ollessa ja sitten mennä vasta opiskelemaan. Opiskelu ahdistuksen kanssa tulee olemaan kamalaa kidutusta.

Jos on ammattikoulu kyseessä, niin sieltä lentää todella helposti pihalle lyhyenkin poissaolon jälkeen. Jo viikko ilmoittamatonta poissaoloa riittää. Ei siis ole hyvä paikka ahdistuneelle, vaikkakin toki voit hakea uudelleen opiskelemaan myöhemmin.

No miten meni? Saitko käytyä koulun loppuun

Mulla on sama tilanne kuin aloittajalla. Olen ollut viisi vuotta itsekseni lukion jälkeen, melko eristäytyneenä. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta. 

Sain kuitenkin opiskelupaikan ja aloitan opinnot ensi vuoden alussa. Jännittää miten selviän ja olenko valinnut oikean alan. Opinnoissa on paljon läsnäoloa ja ryhmässä toimimista. Ala kiinnostaa, mutta sosiaalisuus jännittää.

Itselläni ei ole työkokemusta, joten ei ole tietoa siitäkään, millaisesta määrästä sosiaalisuutta työssä selviän. Siksi tuo ala mietityttää, mutta ilman kokeilua ei sekään asia selviä. Luottamus itseeni ei yksinolon jäljiltä ole kovin vahva. Toivottavasti opiskelun myötä se vahvistuu.

Muutan myös toiselle paikkakunnalle 300km päähän. Sieltä en tunne ketään. Sekin stressaa ja jännittää.

Propral ja opamox voisivat auttaa. Kysy näitä tk lääkäriltä. 

Mitähän ap:lle kuuluu nykyään??