Kerro onnistuneesta paluumuutosta Suomeen

Nostelen tätä aina säännöllisin väliajoin jos joku jolla on kokemusta asiasta näkisi ja jakaisi tarinansa :)

Mulla on kokemusta mutta ei valitettavasti sellaista jonka haluat kuulla.

Paluumuuton onnistuneisuus riippuu aika monesta jutusta. Olen itsekin paluumuuttaja, tosin yhdessä suomalaisen miehen kanssa. Meidän paluumuutto Suomeen onnistui ilman sen suurempia kommervenkkejä. Onhan muutossa aina jotain haikeaa ja jotain kivaa. Ei se ulkomaillekaan muutto ihan ilman kyyneliä onnistunut. Mun mielestä paluumuutto on aikalailla asennekysymys. Jos alat vertailemaan suomi vs. ulkomaat niin tuut vaan hulluksi. Ihan sama pätee siihenkin, että kun muutat ulkomaille niin se vertailu aiheuttaa vaan koti-ikävää ja huonoa mieltä. Toinen seikka on se, että millä mielellä muutat / muutatte takaisin. Loppuiko työpesti ja on ns. pakko muuttaa takas Suomeen vaikka ette haluaisi? Silloin yleensä ei paluumuutto onnistukaan niin kevein mielin. Mutta jos haluutte sinä ja miehes oikeesti muuttaa ja teillä on realistiset kuvitelmat elämästä Suomessa niin voi käydä oikein hyvin. Lisäks se, että miten teidän elämänlaatu muuttuu kun muutatte Suomeen? Onko vaikeuksia saada töitä Suomessa? Madaltuuko palkat? Onko elintaso matalempi, vähemmän rahaa huvitteluun ja matkusteluun? Jos elintaso huononee niin voin taata, että paluumuutto tulee olemaan hankala. Silloin sitä alkaa väkisinkin vertailemaan, että mitä jäi käteen laskujen jälkeen ulkomailla ja paljollako ollaan nyt miinuksella Suomessa. 

Silläkin on mun mielestä merkitystä, että millaisesta kaupungista muuttaa ja minne. Itse en muuttaisi muualle kuin Helsinkiin, koska olen tottunut kaupunkielämään. Hesa kyllä tuntuu hirveen hiljaiselta ja pieneltä jos olet asunut monen miljonaan ihmisen kaupungissa, mutta kesäisin mä rakastan Helsinkiä ja muistan taas miksen halua muuttaa täältä minnekään. Sit vielä yks seikka millä on merkitystä et onko teillä sukulaisia Suomessa joihin pidät paljon yhteyttä jo nyt vai tunnetteko edes ketää enää? Millaisessa elämänvaiheessa ootte just nyt? Luin tosta ylemmästä viestistäs. että teillä ei ole vielä lapsia, mutta pian toivoisitte perheenlisäystä, kuulostaa ihan hyvälle mun mielestä. Vaikka asuisittekin ulkomailla niin huomaat takuulla, että ystäväpiiri muuttuu aina n. seitsämän vuoden välein sykleissä. Kun tulee suurempi perhe niin yhtäkkiä ne ystävät, joilla ei ole lapsia eivät enää olekaan niin läheisiä, ette enää ymmärrä toistenne elämäntyyliä samalla tapaa, on vaan helpompi tutustua toisiin jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Jos tällainen uusi elämäntilanne teitä pian kohtaa niin silloin se ystäväpiirin muutoskin tulee just oikeaan  aikaan jos samaan aikaan muutatte Suomeen. Suomalaisiin ei oo välttämättä maailman helpoin tutustua, mut ei ole myöskään ranskalaisiin Ranskassa tai britteihin Englannissa tai belgialaisiin Belgiassa. Senpä takia ulkomaalaisten kesken onkin kiva hengailla vieraassa maassa. Jos pyrit expat seuraan vielä Suomessakin niin toisaalta se voi hankaloittaa sopeutumista Suomeen. Yhdessä valittaminen vaan saa aikaan entistä enemmän negatiivisia tunteita. Mutta toisaalta itse oon tykännyt just muiden expat elämää elävien tai eläneiden kanssa ystävystyä ja kun siinä on usein sellainen ymmärrys toisia kohtaan mitä ei suomalaisten kanssa koe. 

Uskon, että teidän paluumuutto voi onnistua ihan hyvinkin! Ainekset ainakin kuulostaa mun korvaan hyvälle. Muistakaa vaan pitää myös yhteyttä niihin ulkomaan kavereihin ja pitää paluumuutto ulkomaillekin mahdollisena, koska ikinä ei voi tietää miten se elo Suomessa sujuu, on helpottavaa tietää että voi aina palata entiseen kotimaahan.

-V.K-

Onko Suomesta ulkomaille muutto tai ulkomailta takaisin Suomeen muutto koskaan kovin helppo? Epäilen.

Kymmenen Espanja-vuoden jälkeen Suomi otti meidän kaksikielisen perheen hyvin vastaan. Suomessa parasta on luonto, harrastusmahdollisuudet, hyvä ilmainen koulujärjestelmä, terveydenhuolto, rehellisyys ja paremmat palkat. Espanjasta jäimme kaipaamaan mieheni perhettä, spontaanimpaa kulttuuria, ystäviä ja ilmastoa. 

Kaikesta huolimatta paluu Suomeen on sujunut hyvin ja emme kadu päätöstämme. Totta kai on luonnollista ikävöidä Espanjaan, mutta Espanjassakin ikävöin usein Suomeen. Kun on koti kahdessa maassa niin sitä ikävöi aina jonnekin. Just nyt Suomi tuntuu hyvälle maalle meidän pienelle perheelle. Mutta en pidä sitä hullumpana vaihtoehtona, että muuttaisimme vielä jonnekin ulkomaille joskus tulevaisuudessa, aika näyttää.

Täällä av:lla on yleensä tosi negatiivinen ilmapiiri ja 98% keskustelijoista täällä on vähän vajaaälyisiä perusnegatiivisia ja ilkeitä ihmisiä. Tämä ei ole se paras paikka kysyä apua tai positiivisa kokemuksia, tänne päätyy ne entiset ulkosuomalaiset joilla jo alunperinkin oli suuri asennevamma ja täällä on ihanaa sitten valittaa sydämenkyllyydestä. Olen itsekin tavannut monta onnellista paluumuuttajaa, mutta myös niitä onnettomia, usein kyllä pakko sanoa, että heidän kohdalla se suuri asennevamma taitaa olla se suurin syy mikseivät viihdy Suomessa. Mutta ei sellaiset ihmiset ole pärjännet ulkomaillakaan, sielläkin vain valittavat kun asiat niin huonosti ja omassa kotimaassa kaikki paremmin. 

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 14:47"]

Täällä av:lla on yleensä tosi negatiivinen ilmapiiri ja 98% keskustelijoista täällä on vähän vajaaälyisiä perusnegatiivisia ja ilkeitä ihmisiä. Tämä ei ole se paras paikka kysyä apua tai positiivisa kokemuksia, tänne päätyy ne entiset ulkosuomalaiset joilla jo alunperinkin oli suuri asennevamma ja täällä on ihanaa sitten valittaa sydämenkyllyydestä....Mutta ei sellaiset ihmiset ole pärjännet ulkomaillakaan, sielläkin vain valittavat kun asiat niin huonosti ja omassa kotimaassa kaikki paremmin. 

[/quote]

Onneksi sä olet päätynyt tänne kuitenkin, olet sitä harvinaista 2% täällä kirjoittavista, joka ei selitä muista negatiivisesti, ei ainakaan hauku muita vajaaälyisiksi ja ilkeiksi, asennevammaisiksi :D

Me muutimme suomeen takaisin viitisen vuotta sitten. Olimme asuneet kahdessa eri maassa reilut kahdeksan vuotta ja sitten päätimme palata. Ei ollut juurikaan ongelmia sopeutua. Ei ehkä kannata muuttaa suoraan jonnekin Suomussalmelle, mutta miksei isossa kaupungissa voisi viihtyä. Töitä, lapset pieniä ja paljon harrastuksia. Ei siinä ehtinyt haikailla enää minnekkään takisin. Viimeistään vuoden päästä muutosta kaikki haikailu oli mennyttä ja elämä täällä on ihanaa, mielestäni parempaa kuin ulkomailla. Ja asuimme kuitenkin suurissa sivistysvaltioissa. Että mielestäni se on kyllä omasta päästä kiinni paljon miten sopeudut takaisin. Jos aina pitää saada kaikki ja vertailla kaikea, niin ei missään ole hyvä olla.

Muutin itse takaisin Suomeen pari vuotta sitten vuosien ulkomailla asumisen jälkeen ja olen vähän pettynyt miten asiat ovat menneet, oma syy tietysti että en ole enemmän pitänyt yhteyttä kavereihin ja sukulaisiin Suomessa.. On ollut yritystä saada uusia kavereita mutta se ei täällä ole kovin helppoa. Olenkin taas muuttamassa pian takaisin ulkomaille työni takia joka on varmaan elämäni kannalta hyvä juttu, Suomea tulee kyllä taas ikävä..:)

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 14:50"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 14:47"]

Täällä av:lla on yleensä tosi negatiivinen ilmapiiri ja 98% keskustelijoista täällä on vähän vajaaälyisiä perusnegatiivisia ja ilkeitä ihmisiä. Tämä ei ole se paras paikka kysyä apua tai positiivisa kokemuksia, tänne päätyy ne entiset ulkosuomalaiset joilla jo alunperinkin oli suuri asennevamma ja täällä on ihanaa sitten valittaa sydämenkyllyydestä....Mutta ei sellaiset ihmiset ole pärjännet ulkomaillakaan, sielläkin vain valittavat kun asiat niin huonosti ja omassa kotimaassa kaikki paremmin. 

[/quote]

Onneksi sä olet päätynyt tänne kuitenkin, olet sitä harvinaista 2% täällä kirjoittavista, joka ei selitä muista negatiivisesti, ei ainakaan hauku muita vajaaälyisiksi ja ilkeiksi, asennevammaisiksi :D

[/quote]

Sitä sopiikin ihmetellä miksi tänne olen päätynyt! Ei voi muuta usein kuin pudistella päätä kun tätä palstaa lukee, mutta usein tämä onkin parasta viihdettä sairaslomalla. 

Mut siis jos nyt puhutaan vakavissaan niin jos netistä tulee etsimään tietoa asiasta kuin asiasta niin niitä valituskirjelmiä sitä useimmiten löytää. Meidän tytöltä lähti hiuksia tupottain päästä, lääkäri sanoi, että alopeciaa se on ja sanoi, että hiukset voi lähtee kaikki päästä tai tulla takaisin, nobody knows. Kauhunsekaisin tuntein luin netistä keskusteluja alopeciasta ja sen perusteella vaikutti että (varsinkin lapsena alkanut) alopecia on hirveä tauti, hiukset eivät 99,99 % varmuudella kasva takaisin koskaan ja lapsesi tulee elämään masentuneena ja koulukiusattuna, myöhemmin työpaikkakiusattuna läpi elämän. Missään ei lukenut yhtäkään positiivista tarinaa, että hiukset olisivatkin kasvaneet takaisin. Mutta kas kummaa tyttäreni hiukset lähti kaikki pois, mutta kasvoivat puolessa vuodessa takaisin päähän. Tästä on jo monta vuotta ja hiukset ovat ainakin tähän mennessä pysyneet vahvasti päässä. Kirjoittelinko sitten av:lla tai muualla, että jee alopecia parani? En. Kun asiat on mallillaan ja hyvin ja ei harmita niin ei muista kirjoittaa niistä positiivisista kokemuksita. Helposti sitä vaan valittais aina, itsekin tähän syyllistyn. Sama ilmiö taitaa olla monen muunkin tilanteen kanssa, juurikin nämä paluumuuttajat, ne ihmiset joilla ei ole asennevammaa ja sopeutuvat hyvin eivät tule keskustelupalstoille pörisemään, mutta ne joita harmittaa ja joilla on kovasti asenneongelmia kokevat tarpeelliseksi valittaa joka paikassa. Ei ihmekään, etteivät sopeuduu ja löydä uusia ystäviä.

En ole paluumuuttaja, enkä ulkomaille muuttaja. En edes tiedä, minne päädyn ja missä maassa tulen kuolemaan.

Mutta sitä ehkä joskus ihmettelen näissä keskusteluissa, että paluumuutto on jotain..hmm..vertaillaan, onko parempaa täällä mikä, kuin muualla ja täällä tai tuolla on niin kamalaa ja muualla on varmaan ihanampaa.

Itse olen "pitkän" (54v) elämäni aikana ehtinyt asua monessa maassa ja muuttaa monta kertaa. En ole koskaan miettinyt, että tuolla muualla on ihanampaa ja ankeaa olla paluumuuttajat. Tai olla muuttaja sinne tai tänne. Olen luonut elämäni juuri siihen, missä olen sillä hetkellä asunut. Niillä ehdoilla, kuin siinä paikassa on. En ole miettinyt, olisinko onnellisempi jos pääsisin muualle. 

Olen asunut maaseudulla ja kaupungeissa, pidempiä ja lyhyempiä aikoja. Jokaiseen paikkaan olen mennyt niin, että tässä on kotini, näillä ehdoilla, mitä tässä maassa on, asun ja elän.

Ei se paikka tee minusta ihmistä onnellista (mikä toisaalta on aina minusta surullisen kuuloista, kun ulkomailta Suomeen muuttaneet valittaa, että täällä on niin paskaa ja paskaihmiset, ulkomailla olisin onnellisempi). On turha tuhlata aikaa sellaiseen, että jos pääsisin sinne, niin taatusti olisin onnellinen.

On rikkaus asua ja elää monessa paikassa. Minulle sen on mahdollistanut se, että yksin lähdin nuorena maailmalle ja ehdin siellä jo asua itsekseni. Kunnes tapasin miehen, kenellä oli liikkuva työ ja muutimme työn perässä monesti. Yksi lapsi, joka on aikuinen ja opiskelee ulkomailla tällä hetkellä.

Nyt on asuinpaikkani vanhempieni talviasuttava mökki ja odottelemme kutsua taas, minne päin lähdemme.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 17:23"]

En ole paluumuuttaja, enkä ulkomaille muuttaja. En edes tiedä, minne päädyn ja missä maassa tulen kuolemaan.

Mutta sitä ehkä joskus ihmettelen näissä keskusteluissa, että paluumuutto on jotain..hmm..vertaillaan, onko parempaa täällä mikä, kuin muualla ja täällä tai tuolla on niin kamalaa ja muualla on varmaan ihanampaa.

Itse olen "pitkän" (54v) elämäni aikana ehtinyt asua monessa maassa ja muuttaa monta kertaa. En ole koskaan miettinyt, että tuolla muualla on ihanampaa ja ankeaa olla paluumuuttajat. Tai olla muuttaja sinne tai tänne. Olen luonut elämäni juuri siihen, missä olen sillä hetkellä asunut. Niillä ehdoilla, kuin siinä paikassa on. En ole miettinyt, olisinko onnellisempi jos pääsisin muualle. 

Olen asunut maaseudulla ja kaupungeissa, pidempiä ja lyhyempiä aikoja. Jokaiseen paikkaan olen mennyt niin, että tässä on kotini, näillä ehdoilla, mitä tässä maassa on, asun ja elän.

Ei se paikka tee minusta ihmistä onnellista (mikä toisaalta on aina minusta surullisen kuuloista, kun ulkomailta Suomeen muuttaneet valittaa, että täällä on niin paskaa ja paskaihmiset, ulkomailla olisin onnellisempi). On turha tuhlata aikaa sellaiseen, että jos pääsisin sinne, niin taatusti olisin onnellinen.

On rikkaus asua ja elää monessa paikassa. Minulle sen on mahdollistanut se, että yksin lähdin nuorena maailmalle ja ehdin siellä jo asua itsekseni. Kunnes tapasin miehen, kenellä oli liikkuva työ ja muutimme työn perässä monesti. Yksi lapsi, joka on aikuinen ja opiskelee ulkomailla tällä hetkellä.

Nyt on asuinpaikkani vanhempieni talviasuttava mökki ja odottelemme kutsua taas, minne päin lähdemme.

[/quote]

Hei olen tuo 10 ja 13 viestien lähettäjä, en ap, mutta mielenkiinnosta seuraan tätä ketjua ja täytyy vaan sanoa, että viisaita sanoja sinulta. Se todellakin on rikkaus, että on saanut asua monissa eri paikoissa. Vertailu ei tosiaankan auta koskaan asiaa, aina on joku paremmin toisaalla ja joku toinen juttu taas huonommin. Jos asennoituu siihen, että nyt muutamme Suomi-takapajulaan, missä ihmiset eivät hymyile, ilmasto on surkea ja kaikki kamalankallista, totta kai se Suomi näyttääkin kurjalle. Toinen ääripää sitten on taas lähteä liikenteeseen aikaa kultaa muistot-mentaliteetilla. Lapsuuden kesät mökillä ja ne ihanat järvimaisemat, ja sitten se loska ja pimeys Suomessa saakin ihan shokin partaalle. Paras on lähteä minne tahansa sillä asenteella, että tulee mitä tulee ja otan hyvät ja huonotkin jutut vastaan avoimin mielin. 

Mulle sellainen viimeinen niitti tänne Suomeen jäämiselle oli pidempi kesäloma, jonka vietimme mieheni perheen loma-asunnolla Espanjassa. Moni juttu meni pieleen, talosta loppui vesi, korjaajaa ei saatu paikalle, tuli pientä autokolaria, jonka setvimisessä meni ikä ja terveys. Siltä lomalta tullessame takaisin Suomeen, tunsin, että pitkästä aikaa olen ihan oikeasti kotona. Se oli ihana tunne se. Ulkomailla sitä romantisoi Suomea mutta aivan samalla tavalla sitä romantisoidaan ulkomaita kun ollaan vuorostaan Suomessa. 

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 11:38"]

Aika hiljaista on.. siita voinee paatella jotain :) t.ulkosuomalainen

[/quote]

joo, ihankuin kaikki paluumuuttajat olisi täällä palstalla, hohhoijaaa.....

me ollaan oltu maailmalla 14 vuotta, muutaman vuoden kuluttua palaamme Suomeen. Näiden 14 vuoden aikana olen nähnyt aika monta paluumuuttajaperhettä ja yhdellekään se ei ole ollut täys katastrofi. Kulttuurishokki saattaa iskeä, ihan kuin ulkomaille muutaessa. Sopeutuminen riippuu mistä päin maailmaa muuttaa Suomeen ja minne päin Suomea.

moni on sanonut, että elämänlaatu on parantunut. Rahaa on ehkä verotuksesta johtuen vähemmän käytössä, mutta muuten elämänlaatu on parantanut. Kaikkea kun ei voi mitata rahalla.

näissä perheissä molemmat vanhemmat ovat olleet suomalaisia.

meille se tulee merkitsemään esim. sitä, että perheen isän työpäivät lyhenevät ja isä näkee lapsiaan (tällä hetkellä 5 ja 7) hereillä myös arkipäivisin, ei vaan viikonloppuisin. Lapset pääsevät esim tutustumaan sukuunsa. Pieniä asioita, joilla on iso merkitys

ja, kaikki eivät sopeudu. Onneksi maailma on avoinna ja pois saa lähteä, jos siltä tuntuu

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 14:38"]

Paluumuuton onnistuneisuus riippuu aika monesta jutusta. Olen itsekin paluumuuttaja, tosin yhdessä suomalaisen miehen kanssa. Meidän paluumuutto Suomeen onnistui ilman sen suurempia kommervenkkejä. Onhan muutossa aina jotain haikeaa ja jotain kivaa. Ei se ulkomaillekaan muutto ihan ilman kyyneliä onnistunut. Mun mielestä paluumuutto on aikalailla asennekysymys. Jos alat vertailemaan suomi vs. ulkomaat niin tuut vaan hulluksi. Ihan sama pätee siihenkin, että kun muutat ulkomaille niin se vertailu aiheuttaa vaan koti-ikävää ja huonoa mieltä. Toinen seikka on se, että millä mielellä muutat / muutatte takaisin. Loppuiko työpesti ja on ns. pakko muuttaa takas Suomeen vaikka ette haluaisi? Silloin yleensä ei paluumuutto onnistukaan niin kevein mielin. Mutta jos haluutte sinä ja miehes oikeesti muuttaa ja teillä on realistiset kuvitelmat elämästä Suomessa niin voi käydä oikein hyvin. Lisäks se, että miten teidän elämänlaatu muuttuu kun muutatte Suomeen? Onko vaikeuksia saada töitä Suomessa? Madaltuuko palkat? Onko elintaso matalempi, vähemmän rahaa huvitteluun ja matkusteluun? Jos elintaso huononee niin voin taata, että paluumuutto tulee olemaan hankala. Silloin sitä alkaa väkisinkin vertailemaan, että mitä jäi käteen laskujen jälkeen ulkomailla ja paljollako ollaan nyt miinuksella Suomessa. 

Silläkin on mun mielestä merkitystä, että millaisesta kaupungista muuttaa ja minne. Itse en muuttaisi muualle kuin Helsinkiin, koska olen tottunut kaupunkielämään. Hesa kyllä tuntuu hirveen hiljaiselta ja pieneltä jos olet asunut monen miljonaan ihmisen kaupungissa, mutta kesäisin mä rakastan Helsinkiä ja muistan taas miksen halua muuttaa täältä minnekään. Sit vielä yks seikka millä on merkitystä et onko teillä sukulaisia Suomessa joihin pidät paljon yhteyttä jo nyt vai tunnetteko edes ketää enää? Millaisessa elämänvaiheessa ootte just nyt? Luin tosta ylemmästä viestistäs. että teillä ei ole vielä lapsia, mutta pian toivoisitte perheenlisäystä, kuulostaa ihan hyvälle mun mielestä. Vaikka asuisittekin ulkomailla niin huomaat takuulla, että ystäväpiiri muuttuu aina n. seitsämän vuoden välein sykleissä. Kun tulee suurempi perhe niin yhtäkkiä ne ystävät, joilla ei ole lapsia eivät enää olekaan niin läheisiä, ette enää ymmärrä toistenne elämäntyyliä samalla tapaa, on vaan helpompi tutustua toisiin jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Jos tällainen uusi elämäntilanne teitä pian kohtaa niin silloin se ystäväpiirin muutoskin tulee just oikeaan  aikaan jos samaan aikaan muutatte Suomeen. Suomalaisiin ei oo välttämättä maailman helpoin tutustua, mut ei ole myöskään ranskalaisiin Ranskassa tai britteihin Englannissa tai belgialaisiin Belgiassa. Senpä takia ulkomaalaisten kesken onkin kiva hengailla vieraassa maassa. Jos pyrit expat seuraan vielä Suomessakin niin toisaalta se voi hankaloittaa sopeutumista Suomeen. Yhdessä valittaminen vaan saa aikaan entistä enemmän negatiivisia tunteita. Mutta toisaalta itse oon tykännyt just muiden expat elämää elävien tai eläneiden kanssa ystävystyä ja kun siinä on usein sellainen ymmärrys toisia kohtaan mitä ei suomalaisten kanssa koe. 

Uskon, että teidän paluumuutto voi onnistua ihan hyvinkin! Ainekset ainakin kuulostaa mun korvaan hyvälle. Muistakaa vaan pitää myös yhteyttä niihin ulkomaan kavereihin ja pitää paluumuutto ulkomaillekin mahdollisena, koska ikinä ei voi tietää miten se elo Suomessa sujuu, on helpottavaa tietää että voi aina palata entiseen kotimaahan.

-V.K-

[/quote]

loistava vastaus!!

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 17:23"]

En ole paluumuuttaja, enkä ulkomaille muuttaja. En edes tiedä, minne päädyn ja missä maassa tulen kuolemaan.

Mutta sitä ehkä joskus ihmettelen näissä keskusteluissa, että paluumuutto on jotain..hmm..vertaillaan, onko parempaa täällä mikä, kuin muualla ja täällä tai tuolla on niin kamalaa ja muualla on varmaan ihanampaa.

Itse olen "pitkän" (54v) elämäni aikana ehtinyt asua monessa maassa ja muuttaa monta kertaa. En ole koskaan miettinyt, että tuolla muualla on ihanampaa ja ankeaa olla paluumuuttajat. Tai olla muuttaja sinne tai tänne. Olen luonut elämäni juuri siihen, missä olen sillä hetkellä asunut. Niillä ehdoilla, kuin siinä paikassa on. En ole miettinyt, olisinko onnellisempi jos pääsisin muualle. 

Olen asunut maaseudulla ja kaupungeissa, pidempiä ja lyhyempiä aikoja. Jokaiseen paikkaan olen mennyt niin, että tässä on kotini, näillä ehdoilla, mitä tässä maassa on, asun ja elän.

Ei se paikka tee minusta ihmistä onnellista (mikä toisaalta on aina minusta surullisen kuuloista, kun ulkomailta Suomeen muuttaneet valittaa, että täällä on niin paskaa ja paskaihmiset, ulkomailla olisin onnellisempi). On turha tuhlata aikaa sellaiseen, että jos pääsisin sinne, niin taatusti olisin onnellinen.

On rikkaus asua ja elää monessa paikassa. Minulle sen on mahdollistanut se, että yksin lähdin nuorena maailmalle ja ehdin siellä jo asua itsekseni. Kunnes tapasin miehen, kenellä oli liikkuva työ ja muutimme työn perässä monesti. Yksi lapsi, joka on aikuinen ja opiskelee ulkomailla tällä hetkellä.

Nyt on asuinpaikkani vanhempieni talviasuttava mökki ja odottelemme kutsua taas, minne päin lähdemme.

[/quote]

just näin! "Rusinat pullasta" on mun motto :) ja hyvin olen viihtynyt paikoissa, missä olen asunut

Kiitoksia viesteistä, mutta siis en tiedä kirjoitinko jotenkin epäonnistuneesti, mutta pyysin kertomuksia onnistuneesta palumuutosta :D 

Ei se mitään haittaa vaikka nyt taisi joillakin mennä viestit väärään ketjuun, itsellekin sattuu töppäyksiä 

ap

Aika hiljaista on.. siita voinee paatella jotain :) t.ulkosuomalainen

No itse en ajattelen itseäni paluumuuttajana, vaikka sellainen olenkin. Ehkäpä se onkin syy onnistuneeseen paluumuuttoon. Muutin seitsämän vuoden ulkomailla asumisen jälkeen Suomeen keski-Euroopasta. Mieheni on myös ulkomaalainen ja tuossa vaiheessa kun muutimme Suomeen niin meillä ei ollut vielä lapsia. Suurin syy muuttoon oli se, että mieheni halusi opiskella ja kotimaassaan se olisi maksanut niin paljon, ettei meillä olis ollut varaa. Lisäksi mä olin valmistunut just yliopistosta enkä meinannut löytää oman alan töitä millään, koska en puhunut täydellisesti (äidinkielen veroisesti) paikallista kieltä. Meidän taloudellinen tilanne ei ollut siis mitenkään mahtava, mies teki baariduunia, mä elin Kelalta saamalla tuellani sen opiskeluajan. Muutettiin Helsinkiin ja mies aloitti opiskelut ja mä sain aika nopeesti oman alan duunia. Elämäntaso taloudellisesti siis oli noussut huimasti verrattuna mitä se oli meille ollut viime vuosina.

Mun mies halusi tosi paljon Suomeen ja oli valmis opettelemaan kielen, oli innostunut paikallisesta kulttuurista. Eka vuosi hengattiin osittain ulkomaalaisten kavereiden kanssa joihin mun mies tutustui koulussaan ja tietty jonkin verran mun sukulaisten kanssa, jotka asui vähän kauempana. Vuoden asumisen jälkeen mä tulin raskaaksi ja perhe-elämä onnistui Suomessa hyvin vaikka mieheni olikin  vielä opiskelija (missä muualla kuin Pohjoismaissa tää oikeesti onnistuis?) ja siinä sitten vaihtui luonnollisesti kaveripiiritkin, tapasi paljon uusia ihmisiä, siis vanhempia ja muita vauva-arkea eläviä, mieheni puhui jo sujuvaa suomee joten oli helppo tutustua suomalaisiinkin vanhempiin.

Nyt meillä on kaksi lasta, mieheni valmistui koulusta sai heti töitäkin, elellään ihan mukavasti. Käydään miehen kotimaassa pari kertaa vuodessa, Helsingistä lennot sinne ovat niin halpoja. Lapset ovat kaksikielisiä.

Ehkä se, että jo alusta alkaen mä en ajatellut itseäni paluumuuttajana ja lokeroinut itseäni jonnekin. Piti vaan reilusti unohtaa se, että on asunut ulkomailla ja on niin kokemusrikas ja blablabla. Sellainen käytös ärsyttää tosi paljon suomalaisii, ne ei haluu kuulla sun ulkomaiden kokemuksia ja tarinoita. Alusta asti sovittiin miehen kanssa, että ei vertailla kaikkea miten se oli entisessä kotimaassamme, se ei oikeesti ole kovin rakentavaa sopeutumisprosessia aatellen.Lisäks kun me muutettiin niin me myös sovittiin, että katotaan nyt miten menee, jos ei tunnu hyvälle niin aina voidaan muuttaa takaisin tai vaikka sitten johonkin toiseen maahan, Ruotsikin on jo tosi lähellä. Ajatuksena oli, et kun mies saa opinnot päätökseen niin katellaan jos halutaan muuttaa taas. Ei haluttu, mä tykkäsin mun duunista, mies sai heti tosi hyvän työtarjouksen, meillä oli pieni vauva kotona ja ystäväpiirikin oli alkanut vakiintua, vanhemmat ja sukulaiset oli lähellä, joita kehtas sit pyytää hoitaan lasta, Helsingissä olikin oikeesti ihan mukavaa asua. Siinä oli jo tarpeeks syytä jäädä.

Nykyään me tosi harvoin puhutaan siitä, että muutettais muualle. Me edelleenkin asutaan vuokralla, koska halutaan asua niin keskustassa, mutta puhutaan siitäki että entä jos ostettais talo, se oliskin aika pysyvä askel meille.

Tsemppii ap! 

Hei kiitos sulle viestin 7 lähettäjä :) Kiitos kun jaoit kertomuksesi täällä.

Meilläkään ei ole vielä lapsia, mutta haaveissa on mahdollisimman pian. Sekin, että täällä miehen kotimaassa meillä ei oikeastaan olisi mahdollisuutta hankkia lastenhoitoa, joko mun olis jäätävä kotiin ja taloudellisesti tulis oleen erittäin tiukkaa tai sitten olis hankittava au pair, jota me emme haluaisi...

Suomessa meillä olis mahdollisuus perheenperustamiseen ja sekin totta kai houkuttaa.

Mun mies puhuu nyt auttavasti suomea, mutta on tosi innostunut suomenkielestä ja yrittääkin opsikella sitä nyt ahkerasti. Se työ, mitä meille on tarjottu olis tosin englanninkielinen, mutta kuitenkin suurinosa työntekijöistä on suomalaisia.

Saas nähdä muutetaanko me vai ei. Vielä ei olla päätöstä lyöty lukkoon. Nyt vaan tuntui hurjalta lukea kuinka monella oli negatiivisia kokemuksia paluumuutosta, mutta eikse aina mene niin, että ne joilla on aihetta valittaa tulee tällaisille aivot vapaa palstalle suoltamaan kaiken ja ne jotka osasivat hoitaa paluumuutos hienosti eivät koe tarvetta tulla tyhjentämään sanaista arkkuaan netin keskustelupalstoille :D 

ap

Kiitos teille mielenkiintoisista tarinoistanne ja vinkeistänne! Luin jokaisen viestin mielenkiinnolla. Samalla tässä nostan ketjua.

ap