Te, jotka välttelette kaikkia ylimääräisiä kohtaamisia

Ai tämä liittyi koronaan. Minä elän ihan normaalisti näin että näen noin 1-2 vuoden välein jonkun kaveteistani. En käy töissä kun olen eläkkeellä. Näkeehän sitä välillä kaupan kassan tai pakettilähetin. Elämä on jo ihmisistä opettanut sen, että niitä ei liiemmin kannata olla.

Teen etätöitä. Olen tehnyt jo vuosia. Ystäviä ja kavereita on, mutta en tunne tarvetta päästä koskettelemaan heitä. Viestittelyt ja puhelut riittävät ihan hyvin nyt pandemia-aikana. Tapaan muita ihmisiä lähinnnä ulkona turvavälin päästä. Kaupassa käynnitkin jäivät jo pari vuotta sitten, kun siirryin käyttämään kotiinkuljetuspalvelua. Tämä on mulle ihan sopiva tapa elää. 

Mun mies on riskiryhmää ja meillä on mahdollisuus pääosin etätyöjärjestelyihin. Lähityöpätkissä olen käyttänyt maskia. Olen maaliskuun jälkeen tavannut paria parasta ystävääni muutaman kerran ulkona, en muuten. Sisaruksiani en ole tavannut ollenkaan kun asuvat kauempana, joten tuollainen ulkona tapaaminen ei onnistu.

Mä olen niin kehittynyt ihminen, samoin mun ystävät ja sisarukset, että osataan soittaa videopuheluja ja viesteillä.

Ei tämä tietenkään mikään ihannetilanne ole, normaalisti saatettiin tavata viikottain, mutta miehen terveys menee nyt etusijalle enkä koe sitä hirveäksi uhraukseksi.

Niin, minä hain kyllä tässä nyt vastauksia niiltä, joilla on ystäviä ja sosiaalista elämää normitilanteessa enkä etätyössä olevia. Näyttäisi nimittäin juurikin siltä, että nämä eristäytyneet ovat niitä, jotka ovat etätyössä työttömiä, eläkeläisiä eivätkä muutenkaan siis juuri kotoa poistu. Löytyykö tosiaan niitä, jotka ovat esimerkiksi irtisanoutuneet työstä "suojatakseen" itseään ja muita?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on riskiryhmää ja meillä on mahdollisuus pääosin etätyöjärjestelyihin. Lähityöpätkissä olen käyttänyt maskia. Olen maaliskuun jälkeen tavannut paria parasta ystävääni muutam

an kerran ulkona, en muuten. Sisaruksiani en ole tavannut ollenkaan kun asuvat kauempana, joten tuollainen ulkona tapaaminen ei onnistu.

Mä olen niin kehittynyt ihminen, samoin mun ystävät ja sisarukset, että osataan soittaa videopuheluja ja viesteillä.

Ei tämä tietenkään mikään ihannetilanne ole, normaalisti saatettiin tavata viikottain, mutta miehen terveys menee nyt etusijalle enkä koe sitä hirveäksi uhraukseksi.

Jos miehesi kuuluu oikeasti riskiryhmään (huonossa hoitotasapainossa oleva astma, sydänoireet, syöpä tms) niin miten uskallatte normaalitilanteessa nähdä muita? Miksi juuri tämä korona (esimerkiksi influenssan ohella) on juuri se vaarallisin?

Elin jo ennen koronaa aika paljon eristäytyneenä, ei ole mielenterveyden päälle käynyt yhtään. Minä nautin yksinolosta enkä kaipaa paljon ihmisiä elämääni. Iso kaveripiiri olisi minulle rasite, oma perhe riittää vallan mainiosti.

Kuulumme molemmat riskiryhmään miehen kanssa. Olemme eläkkeellä, helppoa vältellä turhia menoja. Seurustelemme netin kautta. Emme panikoi, vaihdamme kuulumisia naapureiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Niin, minä hain kyllä tässä nyt vastauksia niiltä, joilla on ystäviä ja sosiaalista elämää normitilanteessa enkä etätyössä olevia. Näyttäisi nimittäin juurikin siltä, että nämä eristäytyneet ovat niitä, jotka ovat etätyössä työttömiä, eläkeläisiä eivätkä muutenkaan siis juuri kotoa poistu. Löytyykö tosiaan niitä, jotka ovat esimerkiksi irtisanoutuneet työstä "suojatakseen" itseään ja muita?

Ap

Mä tapasin ystäviäni, kavereitani ja muitakin ihmisiä en nyt ihan päivittäin, mutta pari kertaa viikossa kuitenkin, ennen pandemiaa. Ei mulla silti ole nyt pandemian aikana  mitään pakottavaa tarvetta päästä kosketusetäisyydelle muiden kanssa. 

- Nro 2 - 

Minä harrastin enne koronaa aktiivisesti 5 kertaa viikossa urheilua ryhmässä, tapasin kavereita muutenkin säännöllisen epäsäännöllisesti - välillä peienmmällä porukalla, välillä reippaasti yli 10 hlön ryhmissä. Etätöitä tein päivän tai kaksi viikossa ja muuten toimistolla. Tällä hetkellä harrastus on tauolla, ja on ollut maaliskuun lopulta lähtien, koska se olisi oikeasti ihan turhan iso riski saada tai tartuttaa koronaa. Kavereita olen nähnyt muutamaa harvaa ja valittua ulkona kävely- ja juoksulenkeillä sekä keväällä/loppukesästä ulkona pihalla kahvitellen tai illallistaen. Muuten kätän eri viestimiä. En ole kokenut tätä ongelmaksi. Nähdään sitten fyysisesti, kun tilanne helpottaa.

Teen etätöitä, mieheni käy toimistolla, hänellä on siellä oma huone ja yleensä kokonaan oma kerros. Syö eväitä, ei käy lounasravintolassa. Mies käy kerran viikossa ruokaostoksilla, minä haen joskus, max kerran viikossa päiväsaikaan lähikaupasta täydennyksen. Emme tapaa juuri ketään ja olemme erittäin tyytyväisiä tilanteeseen. Itse olen sosiaalinen introvertti, mieheni vähemmän sosiaalinen introvertti. Aikuisia lapsia tapasimme keväällä ulkona ohimennen, kesällä kävivät pihakylässä meillä pari kertaa ja isänpäivänä kahviteltiin, mutta poikkeuksellisesti ei tarjottu ruokaa, jotta visiitti oli lyhytaikaisempi. Vanhempia tavattiin kesällä 3x, siihen kuuluu väkisin yöpyminen samassa osoitteessa, mutta kesällä se oli ok, koska emme tavanneet muita, esim. omaa nuorisoa kahteen viikkoon ennen vanhempieni tapaamista. Ystäviäni tapasin kesällä pari kertaa ulkona ja alkusyksyllä yhden yön mökkiretken verran. Sisaruksia näimme kesällä ulkona. Syksyllä ehdin kerran käydä hoitamassa sisaruksen lapsia, mutta totesin, että he tapaavat liikaa väkeä kun ovat päiväkodissa.

Asumme pääkaupunkiseudulla, mikä on mielestäni oleellista tässä. Vanhempani ovat maalla olleet paljon meitä sosiaalisempia, mutta heidän maakunnassa ei ole ollut koronaa ennen kuin vasta ihan viime viikkoina. Toisaalta he myös kaipaavat ihmiskontakteja enemmän kuin me. Itselleni esim. koronajoulu on paras joulu kun voi kieltäytyä tapaamasta ketään.

Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.

Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.

Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.

Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.

Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on riskiryhmää ja meillä on mahdollisuus pääosin etätyöjärjestelyihin. Lähityöpätkissä olen käyttänyt maskia. Olen maaliskuun jälkeen tavannut paria parasta ystävääni muutam

an kerran ulkona, en muuten. Sisaruksiani en ole tavannut ollenkaan kun asuvat kauempana, joten tuollainen ulkona tapaaminen ei onnistu.

Mä olen niin kehittynyt ihminen, samoin mun ystävät ja sisarukset, että osataan soittaa videopuheluja ja viesteillä.

Ei tämä tietenkään mikään ihannetilanne ole, normaalisti saatettiin tavata viikottain, mutta miehen terveys menee nyt etusijalle enkä koe sitä hirveäksi uhraukseksi.

Jos miehesi kuuluu oikeasti riskiryhmään (huonossa hoitotasapainossa oleva astma, sydänoireet, syöpä tms) niin miten uskallatte normaalitilanteessa nähdä muita? Miksi juuri tämä korona (esimerkiksi influenssan ohella) on juuri se vaarallisin?

Miehellä perussairaus ja siihen vahva immuunipuolustusta heikentävä lääkitys (ei kortisoni). Influenssarokotukset otetaan, kädet pestään kotiin tullessa aina ja kun sen normiflunssan takia iskee keuhkokuume päivässä, siihen on antibiootit, joilla välttää sairaalajakson.

Pahimpina influenssa-aikoina mies välttää ruuhkaisia kauppoja ja vastaavia. Toki normaalitilanteessakin vältämme siis flunssaisia ihmisiä, meille ei voi tulla kipeänä kylään jne, mutta ei tuo kovin ole normaalielämään aiemmin vaikuttanut. Korona on vähän eri asia, ei lääkitystä, ei rokotusta. Ymmärrät varmaan eron?

Välttelen niitä muutenkin, oli pandemia tai ei. Nyt olen lapsen kanssa kotona ja hyvin menee. Kai se jollain voi mielenterveyteen vaikuttaa, ei mulla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.

Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.

Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.

Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.

Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.

Asumme kaukana ystävistämme, sukulaisistamme. Olemme aina asuneet. Yhteydenpito on aina ollut puhelimen ja netin välityksellä. Täällä olemme tekemisissä lähinnä oman perheen ja lasten kavereiden perheiden kanssa. Teemme pitkälti etätyötä muutenkaan n. Korona-aika ei ole vaikuttanut mitenkään.

Tapaan ystäviä ulkona siten, että kaikilla on maskit. Itse olen etätöissä, mutta osa ystävistä on aloilla, joissa eivät halua tartuttaa koronaa asiakkaisiinsa.

Kaupassa olen käynyt pari kertaa viikossa maskin kanssa. Muuten ulkoilen päivittäin pari tuntia.

Joo, kaipaan kyllä sitä, että voisi ystävien kanssa mennä kahville, käydä ja kutsua kylään, jne. Mutta menee tämä näinkin. Mulla on niin tiivis työtahti ollut noiden etätöiden kanssa, että on iltaisin vähän limsa loppu. Kaikenmaailman etäpalavereita on niin paljon, että en koe itseäni mitenkään erityisen yksinäiseksi tai mitään.

Vapaalla ulkoilen, luen kirjoja, piirrän ja laitan kotia. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.

Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.

Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.

Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.

Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.

Minä taas ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty edes todella hyvästä syystä olla hetken aikaa ihan oman itsensä seurassa ilman, että pää hajoaa. Joo, onhan se kavereiden näkeminen ihan mukavaa, mutta kyllä minä osaan yksinkin tai vain perheen kesken olla ja viihtyä - jopa nauttia. Huolissani olisin, jos pääni hajoaisi siitä, etten esim. vuoteen voi kavereiden kanssa tavata kuin harvoin ja ulkotiloissa - etenkin, kun puhelin ja kaikki muut viestintävälineet on keksitty ja tiedossa on, ettei tilanne jatkua maailman tappiin asti.

Ihan samoin olen ihmetellyt tuttavapiirissäni näitä, joille tuntuu olevan maailman loppu edes ajatus siitä, että harrastus olisi tauolla kolme viikkoa (pitemmästä ajasta nyt puhumattakaan). Herran tähden, se on yksi harrastus, ei koko elämä. Ihan voi muutamaksi viikoksi aikuinen, terve ihminen keksiä varmasti muutakin puuhaa kuin jonkun ulkopuolisen ohjaama ja suunnittelema ryhmätoiminta, ilman, että maailma kaatuu ja pää hajoaa. Jos ei pysty, niin kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.

Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.

Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.

Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.

Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.

Mulle kaupassa käyminen ei ole koskaan ollut mikään nautinnollinen elämys. Pikemminkin pakkopullaa. Vastenmielinen kotityö, joka nyt on vaan ollut pakko hoitaa. Kun pari vuotta sitten keksin Citymarketin kotiinkuljetuksen, olen tilannut päivittäistavarani kerran viikosta netistä. 

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka on ollut aikuinen ja työssäkäyvä jo ennenkuin oli edes pankkikortteja. En ole koskaan näiden vuosikymmenten aikana kokenut menettäneeni yhtään mitään, kun ei enää tarvitsekaan jonottaa pankissa saadakseen nostettua rahaa tai voidakseen maksaa laskunsa. Asioin ihan mielelläni verkkopankissa ja käytän pankkikorttia maksuvälineenä. Mulle asioiden hoitaminen netissä on ollut pelkästään helpotus, ei valtava haaste. Jopa lääkärin etävastaanotto on huomattavasti mukavampi kuin lähteä lääkärikeskukseen ja istua odotustilassa odottamassa, että lääkäri tulee kutsumaan sisään. Silloinkin, kun on lääketieteellisistä syistä mentävä vastaanotolle, varaan mieluummin itse ajan netistä kuin soitan lääkärikeskuksen ajanvaraukseen ja kuuntelen ties kuinka kauan pimpelipomia ennenkuin joku vastaa. 

Ainoat ihmiset, joita halaan, ovat omat aikuiset lapseni. En halaile ystäviäni, kavereitani, työkavereitani jne. Olen tottunut etäpalavereihin työkavereideni kanssa sekä juttelemaan ihmisten kanssa Teams-puheluina. Jos haluaa nähdä toisen naamankin, napsauttaa vain webbikameran päälle. Ehkä olen vähän outo, mutta en ymmärrä, mitä eroa sillä on, onko esim työkaverini ruudun takana vai istuuko hän fyysisesti mun vieressäni. Ehkä jotkut ihmiset tuntevat jotain auroja, säkenöintejä tai energioita toisen ihmisen fyysisestä läsnäolosta, mutta mä en tunne. 

Aikuisia lapsiani olen tavannut ulkona. Asutaan niin lähekkäin, että voidaan käydä vaikka iltakävelyllä yhdessä. Viestitellään monta kertaa päivässä. Itse asiassa pidetään tiiviimmin yhteyttä kuin ennen pandemiaa. Maskeja en ole edes hankkinut, mutta mulla on hengityssuojaimia sitä varten, jos olisi aivan välttämätöntä mennä esim lääkäriin tai verikokeisiin. 

Kyllä mäkin odotan päivää, että tartuntatilanne on taas heinäkuun tasolla. Mielellään koko pandemia ohi. Mutta ei mua asia ahdista enkä koe itseäni yksinäiseksi. Tapaan ihmisiä, mutta en kenenkään kotona, ravintoloissa tai muissakaan sisätiloissa. 

Korona-aika on ollut todella ihanaa. Ei tarvii nähdä ketään, voi vaan olla ihan rauhassa kotona ja lukea, pelata ja kokkailla. Mielenterveys on parantunut paljon, päihteitä kuluu vähemmän kun ei tarvitse aina vetää suojakänniä kun joutuu sosialisoimaan ihmisten kanssa. Ihanaa rauhaa. Jatkuispa ainakin vielä ens kesään ainakin tää hermoloma.

Käyn ihan normaalisti töissä, mutta siellä on päivittäisiä ihmiskontakteja 0-3 henkilöä ja nekin vähät ihmiset eivät käy juuri muualla kuin kaupassa.

Minulla ei ole nyt harrastuksia, kun ne on kiellettyjen listalla. Harrastan nyt vain kotitreenausta ja ulkolenkkejä.

Käyn kaupassa vain kun on ehdoton pakko eli 1-2 kertaa kuukaudessa. Tilaan kissojen ja koirien ruuat ja kissanhiekat netistä kotiinkuljetuksella. Kuin myös alkoholit ulkomailta.

Sukulaisten kanssa kommunikoin puhelimitse. Ystäviä minulla ei ole. Harrastuskaverit on somessa.

Tämä tilanne tekee vain hyvää introvertille, en kärsi ollenkaan.

Vaimo riskiryhmää, immuunipuolustusta alentava lääkitys. Juuri tuli tutkimustietoa, että tuolla sairaudella on 30 % riski saada vakava tautimuoto, jos saa koronan. Eli suunnilleen yhtä kova riski kuin 80-vuotiailla. Joten olemme etätöissä, emme tapaa ketään, emme edes samassa kaupungissa asuvia sukulaisia. Ruokaostokset ja muutenkin kaikki mahdollinen tilataan kotiinkuljetuksella verkkokaupoista. Ravintolaruokia Woltin kautta. Emme käy missään harrastuspaikoissa. Jos pitää käydä joku sellainen tavara ostamassa kerran kahdessa kuukaudessa jota ei saa verkkokaupasta, maski päässä nopeasti käydään.