Lue keskustelun säännöt.
En pidä vauvasta!
10.04.2014 |
Olen erittäin omituisessa tilanteessa. Poikaystävästäni tuli isä pari kuukautta sitten. Lapsen äiti on ihana ihminen, eikä minulla ole mitään häntä vastaan, mutta en jostain syystä pidä lapsesta. Toki näytän kaikille jatkuvasti että rakastaisin lasta, mutta minussa ei ole herännyt lasta kohtaan minkäänlaisia tunteita. Emme tietenkään näe lasta vielä kovin pitkiä aikoja, sillä se on vielä niin pieni, mutta pelkään etten ikinä kiinny lapseen:( minulla on tosi paha mieli asiasta, ja haluaisin että oppisin pitämään lapsista ja rakastamaan tätä pientä koko sydämestäni! Minulla vauvat eivät herätä mitään vauvakuumeita, enkä osaa olla lasten kanssa! Mitä mä teen, olen ihan loppu tän ajatuksen kanssa, en mä varmaan itseäni voi pakottaakkaan olemaan äiti-ihminen ja vauva hössö...:(
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:25"]
Ei sun tarvitsekaan pitää. Eikä mitään tunteita mitä sulla ei ole, saa esittääkään väkisin sille lapselle. Olet vaan oma itsesi ja miehesi saa hoitaa lapsensa, kunnes se kasvaa ja pystyt tutustumaan häneen. Sitten voi ollakin, että pystyt pikkuhiljaa kiintymään häneen ja ajan mittaan, hänkin sinuun.
[/quote]tottakai kunnon isä rakastaa kaikkia lapsiaan. Eikä vaan pelkästään nykyisen naisen vauvaa. Mies on tosi lassukka jos jättää taakseen omat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai hyvänen aika, että uusperheet näyttävät pahalta. Jos et saa rakkautta kasvamaan, sussa on vikaa, mutta tietenkin se vaatii aikaa. On todellakin velvollisuus pyrkiä kiintymään perheessä säännöllisesti vierailevaan etälapseen. Ällöttää, millaisia äiti- ja isäpuolia on olemassa.
Minusta on vähän luonnotonta rakastaa täysillä jonkun muun vauvaa, sotii biologiaakin vastaan. Sijaislapset ym. erikseen, mutta jos lapsen äiti elää ja on tekemisissä poikakaverisi kanssa, mielestäni olet oikeutettu tunteisiisi. Etenkin naisilta vaaditaan pyyteetöntä rakkautta kaikkia lapsia kohtaan, mutta onko se kovinkaan realistista? Mielestäni ei. Äitipuolen osa on usein kivulias ja epäkiitollinen.
Mun mielestä on outoa, ettet osannut kirjoittaa maisteritutkintoa yhteen.
En mä ole kyllä edes omia lapsia rakastanut silmittömästi pikkuvauva-aikana, ja minä sentään olen kantanut niitä 9 kk ja pitänyt ne syntymänkin jälkeen tiukasti vieressä. Alkuun siitä huolimatta ne on tuntuneet jotenkin vierailta.
Ihmettelisin kovasti, jos meillä olisi joku vieras lapsi silloin tällöin käymässä, ja olisin millään tavalla in lööv. Joskus kun on ollut omien vauva-aikana samanikäisiä vauvoja kylässä, ne on lähinnä olleet oudon näköisiä ja ärsyttävästi kirkuneet. Toki saattaisi olla että muiden vauvat olisi ihanampia silloin, kun itsellä ei ole sitä tutulta tuntuvaa vauvaa vieressä. Mielestäni tulen tästä huolimatta hyvin toimeen lasten kanssa ja pidän lapsista, niistä vieraistakin, ja olen ns. äiti-ihminen, ei sitä varten tarvitse olla hössö. Vauvojen ja lasten kanssa pärjää, kun suhtautuu niihin yleisinhimillisen hyväksyvästi, kunnioituksella ja lämmöllä huomioiden, on vähän huumorintajua ja muistaa jotain omasta lapsuudestaan. Lapset on ihmisiä siinä missä aikuisetkin, ei niiden kanssa olemiseksi tarvitse sulaa vaaleanpunaiseksi valuvaksi mönjäksi.
Mutta on ihan hyväksyttävää, että et ole niin merkittävässä roolissa lapsen elämässä. Miehesi varmaan toivoo, että olisitte pariskuntana tuossa vähän oudossa tilanteessa, ikään kuin se olisi teidän yhteinen lapsi, mutta hänen lapsensahan se on ja hänen elämäänsä, ei sinun. Ihan ok että lähdet pois jos siltä tuntuu, mutta toisaalta jos olet huolissasi siitä ettei sinulla ole mitään yhteyttä vauvaan, niin ei sitä synnykään jos et ole vauvan kanssa tekemisissä. Voit jättää hoitovastuun miehelle, mutta ota vaikka vauva muutamaksi minuutiksi jalkojen päälle makaamaan, pidä käsistä tai jaloista kiinni ja tuijottele sen ilmeitä ja vääntele omaa naamasi samalla tavalla. Haistele ja pussaile vauvaa. Tällai saatat saada oman hormonitoimintasi nytkähtämään tykkäysvaihteelle. Tai sitten odotat että lapsi kasvaa ja sen kanssa pystyy tekemään muutakin kuin pitämään sylissä.
Toisaalta jos sua ahdistaa tuo lapseen suhtautuminen tosi paljon, niin miettisin ahdistaako sua sittenkin tuossa kuviossa joku muu asia. Tai oletko käsitellyt omat tunteesi kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 08:32"]Mun mielestä on outoa, ettet osannut kirjoittaa maisteritutkintoa yhteen.
[/quote]
Haha, onhan se vähän, myönnetään, taiteen maisteri olen, ja opiskellut englanniksi. Suomen kielen kirjoitustaitoni on näköjään onneksi ongelmallisempaa kun tilanteeni vauvan kanssa!
22 olin siis minä, av.
Kiitos 21, viestisi on rohkaiseva. On helpottavaa kuulla ettei muutkaan osaa suhtautua vieraisiin vauvoihin, tulee normaalimpi olo. Kai tää kuvio helpottuu kun lapsi kasvaa.
Tosiaan en ole yhtään mustasukkaista sorttia, eli siksi tilanne ei häiritse niin paljon. Mies olisi varmasti lapsensa äidin kanssa jos niin haluaisi, en itse jaksa siitä stressata, vaikka onhan se välillä ärsyttävää että se käy kahvittelemaan milloin missäkin lapsen äidin kanssa. Tialannetta helpottaa myös se, ettei tämä äiti ole kiinnostunut poikaystävästäni, ja on muutenkin helppo ja sopeutuvainen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no jo olet itsesi tilanteeseen hankkinut.
Kunhan olet ystävällinen ja kohtelias, se riittää. Tunteet tulevat sitten myöhemmin, jos on tullakseen. Älä nyt stressaa asiasta, kun et ole tehnyt mitään väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tällä hetkellä vähän samanlaisessa tilanteessa, paitsi että olen pian syntyvän vauvan äiti.
Suoraan sanottuna ihmettelisin, jos lapsen isän uusi tyttöystävä tuntisi ylitsevuotavaa rakkautta lastani kohtaan enkä todellakaan sitä odota häneltä! Kunhan nyt suhtautuu yleisesti ystävällisesti vauvaan ja ymmärtää, että isälle on tärkeää saada säännöllisesti nähdä vauvaa. Tyttöystävä saa ihan itse päättää, paljonko hänestä tuntuu hyvältä olla mukana vauvan elämässä. Kavereille lähteminen sen sijaan että tulee tervehtimään vauvaa on erittäin ok.
Minulla on lapsi, jonka isän kanssa emme seurustele. Lapselle ei kuitenkaan ole tulossa mitään kakkosäitiä - eikä tietenkään kakkosisääkään. Hänellä on jo vanhemmat, minun mahdollinen miesystäväni ei tulisi olemaan mikään isäpuoli vaan nimenomaan minun miesystäväni. Lapsen isä on samalla kannalla mahdollisten naisystäviensä suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:16"]Kiitos vastauksista. Olisi ehkä hyvä jutella jonkun uusperheellisen kanssa. Olen vielä sen verran nuori, ettei kaveriporukassa olla ehditty uusperhe vaiheeseen vielä.
No ehkä annan ajan kulua ja katson miten asiat loksahtaa kohdilleen.
Olisiko tylyä jättää välillä mies ihan kaksisteen sen lapsen kanssa, vaikka niin että mä lähden kavereiden kanssa jonnekin siksi aikaa kun lapsi on meillä, tai en menisikään mukaan lapsen äidille kylään vaikka pyydettäisiin?
[/quote]
Ei ollenkaan tylyä vaan päinvastoin tosi fiksua. Lapsi tarvitsee kahdenkeskistäkin aikaa isänsö kanssa. Minä äitipuolena yritän tarkoituksella silloin tällöin järjestää miehelleni ja hänen esikoiselleen aikaa, jolloin isä on vain häntä varten. Isäkin oppii erilaila ottamaan vastuuta vauvastanne, kun on joskus yksin hoitamassa tätä. Anna miehen isän roolille tilaa kasvaa.
T. Äitipuoli jo seitsemän vuoden ajan
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:38"]
Tämä nyt ei varsinaisesti asiaan kuulu, mutta kerronpa nyt kuitenkin.
Tein maisteri tutkinnon ulkomailla, ja seurustelumme ennen lähtöäni miehen kanssa, palattuani Suomeen poikaystäväni oli tapaillut muita, niinkun minäkin. Palasimme yhteen ja kuukauden päästä siitä lapsen äiti otti yhteyttä että nyt oli käynyt näin. Olivat siis tapailleet hetken silloin, ja ilmoitteli asiasta vasta viikolla 12.
Eli ei ole poikaystäväni pettäjä, hölmö vain, enkä ole kenenkään miestä varastanut, jos sillä nyt ylipäätänsä on mitään merkitystä. Enkä aijo etsiä uutta miestäkään, kyllä tässä ollaan nyt ihan tosissaan yhdessä.
Hhhh, pitää varmaan ajan antaa kulua. Ja päättäväisesti vaan antaa tän ajatuksen olla..
Ap
[/quote]
Olipa tietoista taktikointia vauvan äidiltä kertoa siitä niin tarpeeksi myöhään, ettei isällä ollut mitään sananvaltaa asiaan. Omalla kohdallani olisin laittanut välit poikki, koska en kestäisi ajatusta että miehellä on lapsi jonkun muun kanssa ja varsinkin suhteesta, mikä on ollut välissämme. Ylipäätään kuvionne kuullostaa sellaiselta, johon kovin harva täysin negatiivisitta tunteita pystyy.. Mä en pystyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoiset perhekuviot. Oletkohan ihan kässännyt millaiseen kuvioon yrität itsesi mahduttaa? Oletko valmis siihen kaikkeen ulkopuolisuuteen ja siihen vieraan naisen läsnäoloon? Entä kun saatte omia lapsia?
Mulle olisi ihan hirveä paikka, jos nyt miehelleni tulisi soitto joltain et sillä on lapsi ja se ottaisi sen hyvillä mielin vastaan.. varsinkin kun mies itse on ilmoittanut ettei halua kanssani ensimmäistäkään. Se olisi niin kauhea isku, etten kestä.
Jo on pienisieluista porukkaa. Aina on ollut jos sun millaisia perhe-malleja, ennen piti miettiä sitäkin, kuka pystyy kenetkin pitämään ruuassa. Isi, äiti, kaksi lasta ja koira on vain yksi perhemalli. ja vieläpä sellainen, missä pärjää tyhmempikin. Se, että kuvio on erilainen, haastaa kaikki osapuolet kasvamaan pois lapsellisista ennakkoluuloista. Se että kauhistelette ap;n tilannetta kertoo vain siitä kuinka ahdas oma maailmanne on. Tuossa kuviossahan on kaikki hyvin, jokainen ottanut vastuun parhaalla mahdollisella tavalla ja lapsi saa todennäköisesti hyvät vanhemmat. Se että lapsilla on hyvät vanhemmat, ei ole itsestäänselvää ydinperheessäkään.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 08:32"]
Mun mielestä on outoa, ettet osannut kirjoittaa maisteritutkintoa yhteen.
[/quote]
Kun mun kyllä vähän niinkun tarvii, kun lapsi tuosta kasvaa, on se meillä aika paljonkin. Asutaan aika lähekkäin, tosin sitähän ei tiedä kuinka kauan.
Ja minua huolestuttaa se ettei minulla tosiaan ole MINKÄÄNLAISIA tuntemuksia vauvaa kohtaan. Ja pelottaa ettei tämä yksinkertaisesti voi olla normaalia (tosin normaalista koko tilanne on aika kaukana). Mieheni on mulle rakas, ja haluisin jotenkin olla osa tätä kummallista perhettä, varsinkin kun ovet siihen olisi ihan avoinna..
Ap
Anna ajan kulua :) joko tunteet kasvavat tai sitten lapsi yksinkertaisesti kasvaa osaksi arkea ja hänestä alkaa välittämään sitä kautta.
Vaikka oletkin sinut tilanteen kanssa päällisin puolin (mahtava juttu! :)), niin voi olla että uusi tilanne on vielä päässäsi prosessoitavana etkä siksikään tunne ns. "mitään" vauvaa kohtaan.
Ei sinulla ap ihan oikeasti tarvi olla mitään erikoisia tunteita sitä lasta kohtaan. Se riittää, että pystyt kohtelemaan häntä asiallisesti ja oikeudenmukaisesti, kun hän on teillä.
Meilläkin ollut alusta asti se tilanne, että miehen aiemmasta avioliitosta ollut tytär on meillä aina joka toinen viikonloppu. En minä ole koskaan häntä kohtaan mitään erikoista tuntenut, kuten en muihinkaan vieraisiin lapsiin, mutta eipä tuo mitenkään ole häirinnytkään minua. Sillä lapsella on jo äiti, ei minun tarvi hänelle äidiksi ryhtyä.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:38"]
Tämä nyt ei varsinaisesti asiaan kuulu, mutta kerronpa nyt kuitenkin.
Tein maisteri tutkinnon ulkomailla, ja seurustelumme ennen lähtöäni miehen kanssa, palattuani Suomeen poikaystäväni oli tapaillut muita, niinkun minäkin. Palasimme yhteen ja kuukauden päästä siitä lapsen äiti otti yhteyttä että nyt oli käynyt näin. Olivat siis tapailleet hetken silloin, ja ilmoitteli asiasta vasta viikolla 12.
Eli ei ole poikaystäväni pettäjä, hölmö vain, enkä ole kenenkään miestä varastanut, jos sillä nyt ylipäätänsä on mitään merkitystä. Enkä aijo etsiä uutta miestäkään, kyllä tässä ollaan nyt ihan tosissaan yhdessä.
Hhhh, pitää varmaan ajan antaa kulua. Ja päättäväisesti vaan antaa tän ajatuksen olla..
Ap
[/quote]
Voi ei :( Tosi vaikealta kuulostaa tilanteesi! Jos olisin sinun tilanteessasi, olisin todella mustasukkainen vauvasta ja itkisin joka päivä ja olisin surullinen, joten kuulostaa siltä että pärjäät todella hyvin!
Tuskin ikinä saat mitään super-äiti tunteita tätä vauvaa kohtaan, mutta vuosien saatossa hänestä tulee todennäköisesti sinulle kuitenkin jollain tapaa läheinen ja tärkeä ihminen, ja sinustakin hänelle.