millaisia tämän tyyppiset ovat naapureina?
onko kellään kokemusta tällaisesta pariskunnasta naapurina? nainen (ilmeisesti gootti, en ole vama) pukeutuu mustiin, naamassa on lävistyksiä, selässä ilmeisesti koko selän peittävä lohikäärmetatuointi
(näin viimeksi toppi päällä, mutta ei siitäkään kokonaan toki näe.)
käsissä jotain tatuointeja myös. pitkät mustat hiukset. on aika valkoinen. (ei oikein näytä viihtyvän auringossa kun olemme nähneet, on suojassa, vai eikö tatuointeja saa altistaa auringolle?!)
no, äijällä ei ole lävistyksiä, pitkät hiukset hänelläkin ja mustiin pukeutuu. heillä on kissa. eivät ole metelöineet hiljaisuusajan aikaan, tai minä en ainakaan ole kuulllut.
päivällä saattaa kuulua raskasta musiikkia, mutta ei sitäkään niin älyttömän lujalla, että ainakaan minua häiritsisi. nainen ei oikein tervehdi, saattaa katsoa äkkiä alta kulmien muttei sano mitään, tai sitten nyökkää. mies taas sanoo reippaasti hei, saattaa jutellakin jos teen aloitteen, nainen näyttää tylsistyvän.
onko tälläisistä kuitenkin myöhemmin harmia? kokemuksia? etenkin tämän typpiset naiset. (on vähän karmiva, myönnetään) ovat arviolta 20-23 vuotiaita, joten yllätyin kun ovat niin hiljaa ja omissa oloissaan. (etenkin tämä nainen) niin ja asun vastapäisessä asunnossa.
Kommentit (26)
Ootko sä itse alkanut metelöidä myöhemmin?
mietin muuten edelleen, eikö tatuointeja saa ollenkaan altistaa auringolle? ap
Tyhmä provoaloitus.
Mutta tuollaiset tyypit ovat (oman kokemuksen mukaan) unelmanaapureita, pälyilevät vähän rasvaisen otsatukan alta tai pelkän otsan alta ja ja ovat yleensä hiljaisia ja kilttejä.
En tiedä viihtyvätkö kotona paljon vai vähän, en ole kovin kiinnostunut muista.
Samaa mieltä kakkosen kanssa.
Tiedoksenne muuten: suurin osa huumeidenkäyttäjistä on ihan tavallisia naapurinpoikia ja -tyttöjä, jotka käyttävät satunnaisesti, eivätkä todellakaan riehu huumepsykooseissa tai levittele ruiskujaan minnekään. Ihmisillä on aivan omituinen kuva huume"hörhöistä", on kuunneltu vähän liian tosissaan niitä appelsiininkuorimistarinoita. Toki on aineita joilla saa päänsä aivan totaalisesti sekaisin (eikä ole ihan verrattavissa alkoholiin) mutta harvoin heistä silloinkaan on haittaa muille ihmisille.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 22:00"]
Samaa mieltä kakkosen kanssa.
Tiedoksenne muuten: suurin osa huumeidenkäyttäjistä on ihan tavallisia naapurinpoikia ja -tyttöjä, jotka käyttävät satunnaisesti, eivätkä todellakaan riehu huumepsykooseissa tai levittele ruiskujaan minnekään. Ihmisillä on aivan omituinen kuva huume"hörhöistä", on kuunneltu vähän liian tosissaan niitä appelsiininkuorimistarinoita. Toki on aineita joilla saa päänsä aivan totaalisesti sekaisin (eikä ole ihan verrattavissa alkoholiin) mutta harvoin heistä silloinkaan on haittaa muille ihmisille.
[/quote]
Siitä se alkaa, siitä se alkaa...
( huumehörhöjä nähnyt)
siksi kylläkin kysyin kun mietin alkaako metelöinti myöhemmin.... ap