Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikää 45v. Ei mitään motivaatiota tai kunnianhimoa työelämässä, mutta harmittaa, että jumitan assistenttina.
30.11.2020 |
Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa, olen siis maisteri. Ei oikein innosta enää tohtorius, vaikka siihen olisi ympäristössä painetta. Olen korkeasti koulutetusta suvusta, jossa ylivoimaisesti suurin osa aikuisista on maistereita (jotkut vanhemmat ihmiset, etenkin naiset, eivät välttämättä) ja moni on lisensiaatti tai tohtori.
Minua ei ylipäätään enää kiinnosta kouluttautua tohtoriksi. Tykkään opiskelusta, mutta tutkijuus ei ole millään tavalla juttuni. Suoritan jatkuvasti kaikenlaisia kursseja avoimessa yliopistossa ihan omaksi iloksi.
Työelämässä en aktiivisesti pyri eteenpäin. Palkka on ihan hyvä (3100 euroa) ja työni tappavan tylsää, vailla mitään päätösvaltaa mistään. Hidasta, hiljaista, suorittavaa, muuttumatonta. Vakituinen työ, josta ei voida potkia pois edes mistään tuotannollisista syistä.
Ainut intohimoni on ollut olla äiti. Olin 12 vuotta kotiäitinä. Rakastin kotona olemista, lasten kanssa leikkimistä, lukemista, leipomista, heille laulamista, puistoissa olemisesta. Yösyötöt tai valvomiset eivät haitanneet. Mitään muuta en ole koskaan halunnut olla kuin äiti. Nyt lapset ovat aikuistumassa ja vanhin jo muuttanut pois.
En tiedä, mitä tehdä. Työ tappaa, mutten jaksa panostaa mihinkään. En halua lisää vastuuta, joka tarkoittaa lisää stressiä. En tarvitse lisää palkkaa. Kouluttautuminen ei enää kiinnosta. Olen vasta 45v ja eläkeikään on parikymmentä vuotta.
Mikään harrastus ei innosta. Aloitan yleensä syksyisin jotain, mutta kyllästyn parissa viikossa.
Mitä teen? Tätäkö elämä on?
Kommentit (7)
Sitä se elämä on. Voit tehdä ihan mitä haluat, koska oikeasti tekemisilläsi ei ole juuri mitään vaikutusta ympäröivään maailmaan. Ei kukaan muista sua 100 vuoden kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda työpaikkaa, voit kai saada mielenkiintoisemman työn tuollakin koulutuksella. Tai kouluttaudu esim. lähihoitajaksi ja mene päiväkotiin töihin. Tai ehkä sinne pääsee nykyään ilman koulutustakin kun hoitajista on suuri pula.
Tohtorintutkinnosta ei sinun tilanteessasi tietenkään ole hyötyä. Mieti millaisista työtehtävistä nauttisit ja mieti tulevaisuutta sitä kautta.
Nyt on korkea aika ryhdistäytyä, jos vielä aiot pysyä työelämässä. Kohta ei missään mitään assareita pidetä. Käy ensin kunnon gynellä ja varmista ettei tuo alakulo johdu vaihdevuosista, tarvittaessa hormonit kehiin, ne oikeasti auttavat mielialaankin. Jos tuo lasten elämä on oikeasti sydäntäsi lähellä, kouluttaudu vaikka nykyisen työsi ohella (jos jaksat) varhaiskasvatuksen alalle, vaihtoehtoja on monia. Siellä ainakin riittää työsarkaa, ja motivoitunut henkilökunta on tarpeen. Jotenkin tuntuu, että akateeminen koulutus on hieman eilistä, älä turhaan pode mitään väittelykuvioita; siihen tarvittaisiin vielä lisää intohimoa. Tsemppiä t. akateeminen ex-assari
Jos menet vaan tuosta läpi, ja lopetat pyristelyn ulkoisessa elämässä johonkin pääsemiseen, voit löytää aivan uudenlaisen onnen :) Itselleni kävi niin keski-iän kriisissä. Ensin tuli valtava tyytymättömyys ihan kaikkeen. En halunnut miestäni, en halunnut asuinpaikkaani, inhosin työtäni, koko elämä valtava pettymys, ja viimeiset hetket muuttaa kaikki! Mutta en saanut aikaiseksi, koska halut vaihteli ääripäästä toiseen tyyliin uran luominen ulkomailla vs. iltatähti lapsi ja maallemuutto.
Ja hyvä niin. Aikanaan ihan itsestään kyllästyminen ja tarve pyrkiä johonkin meni ohi. Siitä asti olen ollut onnellinen ilman mitään erityistä syytä, arjen pienistä asioista. Ei tarvi enää tavoitella mitään, muuttaa mitään, saavuttaa mitään. Riittää että olen elosssa ja terve, nautin siitä pelkästä olemassa olemisen tunteesta ja kaikesta pienistä kuten hyvästä ruoasta, lämpimästä suihkusta, maisemista jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyyppiesimerkki pääsykoekriteerien toimimattomuudesta ja perhetaustan mekityksestä kouluttautumiseen. Henkilö vailla lahjoja ja kunnianhimoa pääsee opiskelemaan kun perhetaustaltaan huono-onnisempi jää rannalle/ei edes pyri yliopistoon. Sylettää tuollainen.
Alue: Aihe vapaa
Ryhdy tukiperheeksi tai -vanhemmaksi tai ota sijaislapsia. Ota pari niin ei tarvi enää käydä töissäkään.