Sisarusväkivalta- ketjun inspaamana: Oliko sinulla nuorena todella rajuja, fyysisiä tappeluita sisarustesi kanssa ja tätä pidettiin normaalina tai jopa huvittavana vaikka

Joo, veljellä arpi poskessa ja mulla vino nenä. 

Menetin hampaitakin. Ihan älytöntä pahoinpitelyä. En ymmärrä miksi sisarusväkivaltaa vähätellään.

Omat lapseni eivät todellakaan lyö toisiaan.

Vanhempieni asenne oli että antaa kakaroiden  selvittää itse välinsä,  ihan sama vaikka veri lensi. Omat lapseni eivät todellakaan käy käsiksi toisiinsa!

Veljeni joilla on kaksi vuotta ikäeroa saivat tapella aika rajustikin mutta minuun, iltatähteen ja tyttöön  kumpikaa ei saanut käydä kiinni. 

Mun mutsi kertoi nähneensä kerran risteilyllä kaksi poikaa, jotka varmaan olivat veljekset (tai voihan he olla vaikka serkukset jne), ja vanhempi poika potkaisi nuorempaa niin kovaa, että häntä ihan sattui ja vieressä tapahtumaa seurannut äiti (tai voi kai se olla tätikin jne) ei reagoinut mitenkään

Ei ollut fyysistä tappelua tai jos olikin, minä en sitä aloittanut. Sen sijaan isoveljeni kyllä kiusasi minua päivittäin jonnekin 12-vuotiaaksi asti: härnäsi, ärsytti, vähätteli ja nolasi. Ilmeisesti asiaan ei juurikaan puututtu, koska vanhemmat antoivat sen jatkua vuodesta toiseen.

Olen ollut koko ikäni erittäin arka ja huonoitsetuntoinen ja välillä mietin, oliko tuolla kiusaamisella vaikutusta minuun. 

Jep, kerran ilmeisesti murtui pikkurilli, mutta lääkäriin ei viety. Nyt se on vähän hassun näköinen.

Isosiskoni oli todella väkivaltainen lapsena, ja vielä yläasteella kävi muutaman kerran käsiksi. Ei hallinnut ollenkaan vihaansa/suuttumustaan. Todella usein leikit ulkona päättyi siihen, kun juoksin sisälle verta valuen. Olen saanut vasarasta päähän, minut potkaistiin kesken pyörällä ajon ojaan ja löin pääni kiveen siellä ojan pohjassa, olen paiskattu päin kaidetta, hiuksiani on revitty jne. Ja kaikki siskoni toimesta.

Toinen veljeni taas käytti henkistä väkivaltaa. Mm nolasi ja nöyryytti minua koulussa kaikkien nähden ja kuullen.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempieni asenne oli että antaa kakaroiden  selvittää itse välinsä,  ihan sama vaikka veri lensi. Omat lapseni eivät todellakaan käy käsiksi toisiinsa!

Oli muuten hyvin yleinen kasvatustapa ihan 2000-luvun alun liepeille asti. Ei ihmekään, että nykyvanhemmuus koetaan kuormittavaksi, kun nyt tämäkin asia on ihan eri lailla kuin vaikkapa omassa lapsuudessani.

Mitä tulee väkivaltaan niin fyysistä ei ollut, henkistä sitten senkin edestä. Vanhempi siskoni vihasi minua syntymästäni asti ja antoi sen näkyä ja kuulua. Nyt nelikymppisinä välimme ovat lähinnä viileän asialliset, vaikka olenkin varma että yrittää kusettaa viimeistään perinnönjaossa.

Joskus nuorempana tunsin suurtakin haikeutta ja jopa kateutta niitä kohtaan, joilla oli hyvät välit siskoonsa. Olisin niin halunnut itselleni siskostani ystävän, jonka kanssa olisi voinut jakaa ilot ja surut. Ei ollut siskolla siihen kuitenkaan haluja, joten näillä mennään.

Kyllä oli. Mulla on kulmakarvoissa arpi joka tuli, kun veli löi haarukalla. Veljellä taas on kädessä arpi, kun löin puukolla. Veli löi pesäpallomailalla päähän niin, että olin sairaalassa pari viikkoa. Meillä oli ihan normaali perhe, lapset saivat selvitellä tappelunsa itse.

Kaverin pikkuveli oli meitä molempia tyttöjä kohtaan todella kauhea. Fyysinen ja henkinen väkivalta oli päivittäistä, muistan vieläkin sen fraasin kuinka ”naisia ei saa lyödä, mutta tehän ette olekaan naisia vaan ällöttäviä ökkemökkelöitä.” Kaikki tuo kuitattiin vain lasten kinasteluksi.

Olen näin aikuisena miettinyt, että muodostin oman identiteettini aika pitkälle tuon kohtelun päälle. En siis osannut pitää esim parisuhdeväkivaltaa oikein minään, koska sehän oli ihan normaalia käytöstä mieheltä.

Älkää oikeasti antako lastenne kiusata muita. Ei koulussa eikä kotonakaan.

Ei ollut. Meitä ns. kasvatettiin eli opetettiin olemaan ihmisiksi ja arvostamaan muita, myös sisaruksia. Isä ei lyönyt äitiä eikä äiti isää, joten nykymallin mukaisesti meillä peitettiin tunteita ja peloteltiin lapset hiljaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä oli. Mulla on kulmakarvoissa arpi joka tuli, kun veli löi haarukalla. Veljellä taas on kädessä arpi, kun löin puukolla. Veli löi pesäpallomailalla päähän niin, että olin sairaalassa pari viikkoa. Meillä oli ihan normaali perhe, lapset saivat selvitellä tappelunsa itse.

Mielestäni tuo on passiivis-aggressiivisuutta vanhempien taholta. Lapset toimivat kuin joinain sijaistappelijoina. Joskus oli sellainenkin nousukas-ajatus, ettei tavoilla ole niin väliä kun on vähän enemmän rahaa.

Ei todella rajuja onneksi, lyömistä, tönimistä, yms. kyllä, mutta mitään pysyviä, fyysisiä jälkiä ei kenellekkään jäänyt. Tämäkin luultavasti siksi, että vanhemmat käyttivät kuritusväkivaltaa, joten lapsena oli jotenkin luontevaa ajatella: "Toi ärsyttää mua, joten sitä on ok lyödä.", kun ei tiennyt miten läheisten kanssa oikeasti kuuluu toimia.

Kyllä sain säännöllisesti sisaruksilta nyrkistä ja teini-iässä fyysinen väkivalta muuttui henkiseksi. Etusormen on toinen sisaruksista vääntänyt vinoon sekä kerran minua on yritetty ampua ilmakiväärillä, siinä ehkä pahimmat. Kostin kyllä samalla mitalla, joten en ole siinä suhteessa sen parempi kuin hekään. Vanhemmat eivät varsinaisesti puuttuneet tappeluihin ellei meteli sitten noussut liian kovaksi ja silloin isä tuli vain karjumaan viereen.

Vielä ei ole omia lapsia, mutta jos/kun on, en todellakaan salli minkäänlaista väkivaltaa perheenjäseniä kohtaan.

Kus ipää veli rullasi minut mattoon ja pieri naamalle.

Vierailija kirjoitti:

Kus ipää veli rullasi minut mattoon ja pieri naamalle.

Ja isä hakkasi pihalla äidin ja veljen nähden. Silloin luulin kuoleman tulevan.

Kotona veljien kanssa kyllä tapeltiin nenät verissä välillä, mutta koulussa ja kylillä veljet piti aina mun puolta. T. Pikkusisko -76

Vierailija kirjoitti:

Kotona veljien kanssa kyllä tapeltiin nenät verissä välillä, mutta koulussa ja kylillä veljet piti aina mun puolta. T. Pikkusisko -76

Mulla ei. Kotona hakattiin ja toisen isoveljen kaveri raiskasi minut sormilla. pikkusisko 77