Mitä ajattelisitte, jos lapsuudenystävänne...??

Että hänellä on varmaan ihan kauheaa ja paljon muutakin ajateltavaa kuin viesteihin vastaaminen. Koittaisin myös ehkä soittaa, ja tarjota kuuntelevaa korvaa mutta ymmärtäisin kyllä, vaikka ei vastaisikaan. 

Ei välttämättä jaksa vastailla viesteihin.

No olisi se aika ikävää tietysti. Jos ei mitään vastausta kuuluisi. Mutta toki voi olla että on saanut paljon viestejä ja on vielä shokissa läheisensä poismenosta.

Suru on tosi erikoinen olotila, siinä eivät välttämättä päde enää normaalin elämän totuudet. Kaikki huojuu, asia iskee tajuntaan vähitellen enemmän ja enemmän, ensimmäisten viikkojen ja kuukausien ajan sen poismenon joutuu tavallaan tajuamaan monta kertaa uudelleen, kun se jysähtelee tajuntaan syvemmälle ja syvemmälle.

Toki syy voi olla mikä tahansa alkaen siitä, ettei kaverisi vain jaksa vastata päättyen siihen, että pitkä viesti sisälsi jotakin kipeää, ja ei siksi halua/jaksa vastata juuri sinulle, vaikka muille jaksaisi. Älä silti pahoita mieltäsi, vaikka asia olisi niinkin. Nyt voit vain antaa aikaa. Ajattele hänestä positiivisesti, ja anna ajan kulua.

Itse pidän osanotot lyhyinä siksi, että sureva voi olla tosi herkillä, ja voi olla vaikea keksiä sanottavaa, joka on oikeasti lohduttavaa. Saatan olla väärässäkin, jotkut varmasti kaipaavat pidempiä viestejä, mutta tämä on oma tapani.

Millä sä laitoit sen pitkän viestin? Sähköpostilla, tekstarina, FBssä vai missä?

Laitoitko sen viestin saadakseen vastauksen ja ollakseen hyvä ihminen? Ja haluat nyt kuitauksen.

Laitoin wa:pissa. Ja siis kirjoitin runon sekä kerroin osanotot koko perheeltä, sekä lähetin enkeleitä heille.

Ja siis ei muuten, tottakai ymmärrän että vastausta ei välttämättä tule, tai se tulee joskus myöhemmin, mutta todella kiinnostaisi kuulla ystävääni ja keskustella. Ap

No kyllä mun mielestä on ihan kohteliasta vastata osanottoihin. Oloa voi myös helpottaa kun saa parikin sanaa vaihdettua eri ihmisten kanssa, jotka tunsivat poismenneen.

Vierailija kirjoitti:

Laitoitko sen viestin saadakseen vastauksen ja ollakseen hyvä ihminen? Ja haluat nyt kuitauksen.

Todellakin. Tavoite on olla hyvä ihminen :) Toisinko sulla?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Suru on tosi erikoinen olotila, siinä eivät välttämättä päde enää normaalin elämän totuudet. Kaikki huojuu, asia iskee tajuntaan vähitellen enemmän ja enemmän, ensimmäisten viikkojen ja kuukausien ajan sen poismenon joutuu tavallaan tajuamaan monta kertaa uudelleen, kun se jysähtelee tajuntaan syvemmälle ja syvemmälle.

Toki syy voi olla mikä tahansa alkaen siitä, ettei kaverisi vain jaksa vastata päättyen siihen, että pitkä viesti sisälsi jotakin kipeää, ja ei siksi halua/jaksa vastata juuri sinulle, vaikka muille jaksaisi. Älä silti pahoita mieltäsi, vaikka asia olisi niinkin. Nyt voit vain antaa aikaa. Ajattele hänestä positiivisesti, ja anna ajan kulua.

Itse pidän osanotot lyhyinä siksi, että sureva voi olla tosi herkillä, ja voi olla vaikea keksiä sanottavaa, joka on oikeasti lohduttavaa. Saatan olla väärässäkin, jotkut varmasti kaipaavat pidempiä viestejä, mutta tämä on oma tapani.

Kiitos hyvästä viestistäsi! Ap

Ihmeen pil*unkireetä porukkaa täällä taas :D.

Voit hyvin laittaa vielä seuraavanlaisen viestin ystävällesi:

”Olet ollut mielessäni. Kuinka voit? Kerrothan jos voin auttaa tai olla vain kuulevana korvana. Voit soitella/viestitellä milloin vain.”

Huom. Älä missään nimessä kirjoita ”mitä kuuluu” vaan ”kuinka voit”. Tällä on iso ero jonka itse ymmärsin kun oma äitini kuoli auto-onnettomuudessa. Ystävällesi kuuluu odotusarvoisesti paskaa joten mitä hän voisi vastata kysymykseen ”mitä kuuluu”? Sen sijaan kun kysyt ”kuinka voit” viestistä huokuu ymmärrys ettei kaikki ole kunnossa mutta kysymys onkin siitä minkälainen päivä sattuu olemaan ja miten on mennyt.

Alkuperäinen viestisi, vaikkakin hyvää tarkoittava, oli aika pitkä ja luultavasti liian geneerinen. Kaiken maailman valmiit runot ovat ihan vihoviimeisiä. Niillä on hyvä tarkoitus varmaan mutta ne eivät tunnu tulevan suoraan sydämestä. Ne ovat useimmiten jostain googlattuja eikä niihin oikein osaa vastata mitään kun itsellä se oma suru on ainutlaatuinen eikä mikään tusinatavara johon etsitään kaunis värssy netistä. Vaikka runo olisi itse keksitty niin ei sellaiseen jaksa suhtautua mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Laitoin wa:pissa. Ja siis kirjoitin runon sekä kerroin osanotot koko perheeltä, sekä lähetin enkeleitä heille.

Ja siis ei muuten, tottakai ymmärrän että vastausta ei välttämättä tule, tai se tulee joskus myöhemmin, mutta todella kiinnostaisi kuulla ystävääni ja keskustella. Ap

Lähetit enkeleitä? Auts, jos joku ois lähettänyt mulle enkeleitä kun vanhempani kuolivat, olisin tosiaankin pitänyt lähettäjää vajaana. Vai onko teillä tapana käyttää em. sanamuotoa muutoinkin.

Mitäs jos ihan vaan soittaisit ystävällesi.

Meidän perheessä on sattunut järkyttävä äkillinen kuolemantapaus. Olin kiitollinen kaikista kukista ja osanotoista, mutta en todellakaan jaksanut niihin vastata. Ja uskon, että kaikki ymmärsivät.