Lue keskustelun säännöt.
Te muut nelikymppiset naiset
28.11.2020 |
Ajatteletko tällaisia ajatuksia, kuten naistenlehdissä sanotaan ikäistemme naisten ajattelevan:
"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"
"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"
"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"
"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"
"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"
"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"
Nimittäin minä olen pääni sisällä ihan samanlainen kuin 20- vuotiaana. En ole mikään rypyistäni ylpeä valovoimainen naisten nainen.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Harvoinpa noita erikseen pysähtyy ajattelemaan, mutta kyllä, noin se on. Mä olin kauhea kakara kaksikymppisenä, seesteinen keski-ikä sopii.
Se on varmaan mukavaa. Olin minäkin kakara parikymppisenä, mutta en ole muuttunut siitä sen kummemmaksi. Sosiaaliset tilanteet jännittää vähän vähemmän kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"
Välitän muiden ajatuksista yhtä paljon kuin aina ennenkin, eli en juuri ollenkaan. Suurin osa ihmisistä ei oikeasti ajattele muuta kuin itseään, eikä ne loputkaan ajattele juuri minua.
"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"
Mulla ei onneksi ole noita, paitsi muutama ilmejuonne tulee kun hymyilen. Inhoan niitä. Enkä odota innolla muita muutoksia.
"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"
Toki. Mutta näin on ollut aina.
"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"
Ei ole miehiä eikä miestä sen kummemmin kuin aiemminkaan. Ottajia olisi aina ollut, mutta en ole kiinnostunut kenenkään muun passaamisesta. Olen aina elänyt itselleni.
"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"
Tämä on totta.
"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"
Elämä on ihanaa ja olen upea nainen, aina ollut. Tuo viinivertaus on nolo ja väsynyt.
Ainoastaan tuo ensimmäinen väittämä pätee minuun, muut ei.
N44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoinpa noita erikseen pysähtyy ajattelemaan, mutta kyllä, noin se on. Mä olin kauhea kakara kaksikymppisenä, seesteinen keski-ikä sopii.
Se on varmaan mukavaa. Olin minäkin kakara parikymppisenä, mutta en ole muuttunut siitä sen kummemmaksi. Sosiaaliset tilanteet jännittää vähän vähemmän kyllä.
On, joo. Mä taas olen ihan eri ihminen, ja jos nyt tapaisin parikymppisen itseni, molemmat raapisivat päätään hämmentyneinä. Mutta on joo mukavaa olla vihdoin sovussa sekä sisäisen että ulkoisen maailman kanssa.
En tiedä sitten miten paljon tähän vaikuttaa tähän asti set kokemukset. Minun kokemukseni esim miehistä: lähinnä pelkkää ulkonäköni ja luonteeni arvostelua ja kaikki miessuhteet muutenkin epäonnistumista toisensa perään. Ei mitään "Seppo-mussukka se aina jaksaa kehua minua vaikka karhu olisi juuri raadellut naamani irti, on se kiva kun kotona aina joku tukee", juu ei.
Työelämässä sama juttu. Ja muissa ihmissuhteissa. Viranomainen on lähin omainen melkeinpä.
Ehkä jos elämä menee kuin naistenlehdissä niin sitten elämä ja identiteetti on kuin naistenlehdissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä sitten miten paljon tähän vaikuttaa tähän asti set kokemukset. Minun kokemukseni esim miehistä: lähinnä pelkkää ulkonäköni ja luonteeni arvostelua ja kaikki miessuhteet muutenkin epäonnistumista toisensa perään. Ei mitään "Seppo-mussukka se aina jaksaa kehua minua vaikka karhu olisi juuri raadellut naamani irti, on se kiva kun kotona aina joku tukee", juu ei.
Työelämässä sama juttu. Ja muissa ihmissuhteissa. Viranomainen on lähin omainen melkeinpä.
Ehkä jos elämä menee kuin naistenlehdissä niin sitten elämä ja identiteetti on kuin naistenlehdissä.
Mulle elämä heitti viimeisten 20 vuoden aikana nepsylapsen (jo maailmalla) sekä oman ja puolison vakavan sairastumisen nuorena. Minä kuntouduin työelämään, hän eläköityi lopullisesti alle nelikymppisenä. Elämä ei tosiaan ole mennyt kuin naistenlehdissä ja silti kävi näin, kuinkahan olisikaan käynyt, jos olisi mennyt? Uraa en ehtinyt saamaan, en kyllä kaipaakaan. Kyllä kaikki rytinä muuttaa ihmistä. -1
Tietyllä tavalla olo on rennompi ulkonäköpaineiden suhteen. Niinä päivinä kun laahustan tuulipuvussa ilman meikkiä ajattelen, etten välitä miltä näytän muiden silmissä.
Mutta jos olen valinnut mielestäni hyvän asun ja vähän laittanut itseäni, huomaan heti epäkohdat itsessäni. Otsassa on ilmejuonteita, naama roikkuu enemmän, silmien alle on kerääntynyt pienet pussit, kädet ovat kurttuisemmat jne.
Ollapa 25v. Vaihtaisin heti. Voisi syödä niitä e-pillereitäkin enkä kitua tämän kierukan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä vasta 39v, mutta:
"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"
Kauhea ikäkriisi, tutkailen muita 40v ikäisiä, miten paljon ryppyjä tai muita ikääntymisen merkkejä heissä on, ja vertaan itseeni, näytänkö samalta, vanhemmalta, nuoremmalta? Mietin päivittäin, mahdanko näyttää muiden mielestä ikäiseltäni vai miltä. Ja että olenko ihan rupsahtanut jo. Käytän kauheat määrät rahaa erilaisiin seerumeihin ja hinkkaan niitä naamaani aamuin illoin, jotta saisin jotenkin estettyä naaman vanhentumista.
"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"
Ei, olen jatkuvalla laihdutuskuurilla/elämäntapamuutoksella, katson mitä syön, joogaan, käyn salilla, stressaan aivan hirveästi jos maha pömpöttää ja on tätimäiset jenkkakahvat, pyrin niistä kokoajan eroon. En uskalla pukea kaikenlaisia vaatteita, vaan sellaisia, joissa viat ei näkyisi. Korona rajoittaa, mutta en esim olisi mennyt työpaikan paljuilu-pikkujouluihin, jossa olisi pitänyt olla uikkareissa muiden nähden. Onni, kun ne peruttiin!
"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"
Tätä yritän, mutta se on jatkuvaa aaltoliikettä, toisten ihmisten suhtautuminen voi romahduttaa itsevarmuuteni lähes kokonaan, ja sitten epävarmailen viikkokausia. Olen just pääni sisältä aivan samanlainen kuin olin 20-vuotiaana. Paitsi kiusallisen itsetietoinen nykyään siitä, että olen typerä, naiivi ja lapsellinen, joten olen sen vuoksi ujompi ilmaisemaan itseäni.
"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"
Kukaan ei katso päinkään eikä flirttaile, joten en usko olevani kovinkaan viehättävä. Miestäni kyllä rakastan.
"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"
Kärsin huijarisyndroomasta. Työkaverit kyllä joskus jopa ylistää miten ammattilainen olen, ja löytyy kaksi korkeakoulututkintoa, mutta omasta mielestä seilaan tuurilla ja en ole varma osaanko oikeasti mitään. En tiedä olenko yhtään uskottava, omasta mielestä olen lähinnä lentävä sirkus. Työelämään olen kyllä päässyt vasta pari vuotta sitten kymmenen kotiäitivuoden jälkeen.
"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"
Haha, just. Tämmöisiä naisia on ympärilläni kyllä, mutta itse olen kaukana upeasta.
"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat”
KYLLÄ
"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"
EI...Vaihtaisin mielelläni 20 vuoden takaiseen 😀 Rypyt ja juonteet kestän, mutta muhkurat yök
"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"
KYLLÄ
"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"
EN välttämättä rakasta ukkoani. Miehiä olisi kyllä tarjolla, mutta laatu on kyseenalaista.
"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"
EVVK
"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"
Elämä on tavallaan upeaa nyt, kun olen hyväksynyt tiettyjä asioita ja kasvanut. Ja olen kyllä upea nainen. Mutta hyviä ovat muutkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikymppinen nainen alkaa olla kehopositiivinen eli sinut kehonsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä vasta 39v, mutta:
"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"
Kauhea ikäkriisi, tutkailen muita 40v ikäisiä, miten paljon ryppyjä tai muita ikääntymisen merkkejä heissä on, ja vertaan itseeni, näytänkö samalta, vanhemmalta, nuoremmalta? Mietin päivittäin, mahdanko näyttää muiden mielestä ikäiseltäni vai miltä. Ja että olenko ihan rupsahtanut jo. Käytän kauheat määrät rahaa erilaisiin seerumeihin ja hinkkaan niitä naamaani aamuin illoin, jotta saisin jotenkin estettyä naaman vanhentumista."Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"
Ei, olen jatkuvalla laihdutuskuurilla/elämäntapamuutoksella, katson mitä syön, joogaan, käyn salilla, stressaan aivan hirveästi jos maha pömpöttää ja on tätimäiset jenkkakahvat, pyrin niistä kokoajan eroon. En uskalla pukea kaikenlaisia vaatteita, vaan sellaisia, joissa viat ei näkyisi. Korona rajoittaa, mutta en esim olisi mennyt työpaikan paljuilu-pikkujouluihin, jossa olisi pitänyt olla uikkareissa muiden nähden. Onni, kun ne peruttiin!"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"
Tätä yritän, mutta se on jatkuvaa aaltoliikettä, toisten ihmisten suhtautuminen voi romahduttaa itsevarmuuteni lähes kokonaan, ja sitten epävarmailen viikkokausia. Olen just pääni sisältä aivan samanlainen kuin olin 20-vuotiaana. Paitsi kiusallisen itsetietoinen nykyään siitä, että olen typerä, naiivi ja lapsellinen, joten olen sen vuoksi ujompi ilmaisemaan itseäni."Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"
Kukaan ei katso päinkään eikä flirttaile, joten en usko olevani kovinkaan viehättävä. Miestäni kyllä rakastan."Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"
Kärsin huijarisyndroomasta. Työkaverit kyllä joskus jopa ylistää miten ammattilainen olen, ja löytyy kaksi korkeakoulututkintoa, mutta omasta mielestä seilaan tuurilla ja en ole varma osaanko oikeasti mitään. En tiedä olenko yhtään uskottava, omasta mielestä olen lähinnä lentävä sirkus. Työelämään olen kyllä päässyt vasta pari vuotta sitten kymmenen kotiäitivuoden jälkeen."Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"
Haha, just. Tämmöisiä naisia on ympärilläni kyllä, mutta itse olen kaukana upeasta.
Nämä on kuin omasta päästäni, varsinkin tuo ulkonäön ja erityisesti juonteiden tarkkailu. En huomannut ryttyotsaani ennen kuin eräs puliukko huomautti minulle siitä ja sen jälkeen en ole muuta ajatellutkaan. Myös vanhaksi akaksi minua on kutsuttu. Nuorempana vertasin ulkonäköäni muihin vain viehättävyyden kannalta (ja hävisin aina 6-0), nykyään taas juuri ikääntymisen merkkien kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen nainen alkaa olla kehopositiivinen eli sinut kehonsa kanssa.
Juu ei tämä nelikymppinen, mutta ilmeisesti monet muut ovat. Pyrin edelleen samaan kuosiin kuin 15 v sitten. Oli vähän helpompaa kyllä silloin..
Noin se menee. Miehiä riittää muhkuroineen päivineen. Työasioissa taidan olla huipulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen nainen alkaa olla kehopositiivinen eli sinut kehonsa kanssa.
Höpöhöpö
"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"
Välitän, mutta vähemmän kuin nuorena. En pelkää, mitä muut ajattelevat.
"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"
Olen tyytyväisempi ulkonäkööni kuin vaikka 20-vuotiaana, vaikka en mikään superhehkeä olekaan.
"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"
Jep.
"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"
Vain oma mies.
"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"
Todellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen nainen alkaa olla kehopositiivinen eli sinut kehonsa kanssa.
Höpöhöpö
Tuossa viekotteleva sinut itsensä kanssa oleva positiivinen nainen,entinen miss Suomi https://fi-seiska-cdn-pro.seiska.fi/files/inline-images/2020/34/LOLA_AR…
En ole tyytyväinen ulkonäkööni. Miksi pitäisi? En aio kenellekään muullekaan valehdella että se on kaunis muhkuraisena läskinä. Olen kyllä normaalipainoinen, mutta ei se tarkoita vartaloa jonka koen kauniina. Olen silti tyytyväisempi elämääni kuin koskaan ennen koska heeela paska on käyty läpi. Nyt voi vihdoinkin nauttia elämästä. Ei tarvitse enää rakastua eikä rakastaa. Voi olla ihan itseään varten❤️
Olen nelikymppinen ja tyytyväisin itseeni hupparissa ja suuremmin laittautumatta. Oma rumuus oikein korostuu, kun meikkaa. Minusta ei saa meikilläkään kaunista.
Välitän kyllä edelleen siitä mitä muut minusta ajattelee. Toki vähemmän kuin nuorena. Mutta itsetunto on aina ollut huono, tuntuu ettei ikä tuo juurikaan helpotusta. Monet sosiaaliset tilanteet jännittää ja ahdistaa edelleen.
Miehet eivät ole koskaan perääni pahemmin vilkuilleet eivätkä vilkuile edelleenkään. En osaa sellaista tosin kaivatakaan.
Olen 46 vuotias ja vastaukseni ovat:
"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"
Näin on ollut nyt muutaman vuoden ainakin. Joskus 38-43 vuotiaana minulla oli vähän ikäkriisiä, jolloin olin välillä vähän tarkempi ulkonäöstäni, mutta nyt ajatellen se oli vain hyvää tarkkuutta. Olen kuitenkin aina ollut sinut itseni kanssa ja muiden mielipiteet ovat olleet aina ihan se ja sama, en ole koskaan kumarrellut muille, vaan minut on kasvatettu arvostamaan itseäni.
"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"
En ole ollut koskaan itserakas omaan napaan tuijottelija ja peilistä itseäni arvioiva, mutta ne mitä on, ovat ok. Ei ulkonäköni ole mikään sellainen asia, josta kilareita ottaisin. Olen ihan tyytyväinen naamaani ja kroppaani.
"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"
Tottakai. Olen ollut aina ja tulen aina olemaan. Samanlaisia ovat myös ystäväni, ihania mutkattomia aikuisia naisia.
"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"
Oma ukkokulta on ollut vierelläni pian 25 vuotta ja olemme toistemme parhaat ystävät. Muista ukoista en välitä enkä heitä noteeraa oikeastaan sen enempää kuin huomaan kyllä tutut.
"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"
Ainahan sitä on ollut, tietenkin. En ole ollut edes 16 vuotiaana iltatöissäni mikään epäuskottava, joten miksi sen jälkeen?
"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"
Elämä on ihanaa, joka ikinen päivä. Teinimme ovat upeita järkeviä nuoria, mieskulta rakas, vanhempani ihania hyväkuntoisia senioreita, työ on mukavaa ja kiinnostavaa, ei ole velkaa ja kaikki on kunnossa. Parempaa ei voisi olla.
Harvoinpa noita erikseen pysähtyy ajattelemaan, mutta kyllä, noin se on. Mä olin kauhea kakara kaksikymppisenä, seesteinen keski-ikä sopii.