Te muut nelikymppiset naiset

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 vuotias ja vastaukseni ovat:

"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"

Näin on ollut nyt muutaman vuoden ainakin. Joskus 38-43 vuotiaana minulla oli vähän ikäkriisiä, jolloin olin välillä vähän tarkempi ulkonäöstäni, mutta nyt ajatellen se oli vain hyvää tarkkuutta. Olen kuitenkin aina ollut sinut itseni kanssa ja muiden mielipiteet ovat olleet aina ihan se ja sama, en ole koskaan kumarrellut muille, vaan minut on kasvatettu arvostamaan itseäni.

"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"

En ole ollut koskaan itserakas omaan napaan tuijottelija ja peilistä itseäni arvioiva, mutta ne mitä on, ovat ok. Ei ulkonäköni ole mikään sellainen asia, josta kilareita ottaisin. Olen ihan tyytyväinen naamaani ja kroppaani.

"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"

Tottakai. Olen ollut aina ja tulen aina olemaan. Samanlaisia ovat myös ystäväni, ihania mutkattomia aikuisia naisia.

"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"

Oma ukkokulta on ollut vierelläni pian 25 vuotta ja olemme toistemme parhaat ystävät. Muista ukoista en välitä enkä heitä noteeraa oikeastaan sen enempää kuin huomaan kyllä tutut.

"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"

Ainahan sitä on ollut, tietenkin. En ole ollut edes 16 vuotiaana iltatöissäni mikään epäuskottava, joten miksi sen jälkeen?

"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"

Elämä on ihanaa, joka ikinen päivä. Teinimme ovat upeita järkeviä nuoria, mieskulta rakas, vanhempani ihania hyväkuntoisia senioreita, työ on mukavaa ja kiinnostavaa, ei ole velkaa ja kaikki on kunnossa. Parempaa ei voisi olla.

Sinä olet sitten juuri tällainen "Anni sen todistaa: nelikymppisenä elämä on ihanaa!" - nainen johon aloituksessa viittasin. En samastu yhteenkään kohtaan, vaan olen todella mutkalla oleva lapsekas nelikymppinen.

Millainen elämäntilanteesi on muuten, ap?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 vuotias ja vastaukseni ovat:

"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"

Näin on ollut nyt muutaman vuoden ainakin. Joskus 38-43 vuotiaana minulla oli vähän ikäkriisiä, jolloin olin välillä vähän tarkempi ulkonäöstäni, mutta nyt ajatellen se oli vain hyvää tarkkuutta. Olen kuitenkin aina ollut sinut itseni kanssa ja muiden mielipiteet ovat olleet aina ihan se ja sama, en ole koskaan kumarrellut muille, vaan minut on kasvatettu arvostamaan itseäni.

"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"

En ole ollut koskaan itserakas omaan napaan tuijottelija ja peilistä itseäni arvioiva, mutta ne mitä on, ovat ok. Ei ulkonäköni ole mikään sellainen asia, josta kilareita ottaisin. Olen ihan tyytyväinen naamaani ja kroppaani.

"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"

Tottakai. Olen ollut aina ja tulen aina olemaan. Samanlaisia ovat myös ystäväni, ihania mutkattomia aikuisia naisia.

"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"

Oma ukkokulta on ollut vierelläni pian 25 vuotta ja olemme toistemme parhaat ystävät. Muista ukoista en välitä enkä heitä noteeraa oikeastaan sen enempää kuin huomaan kyllä tutut.

"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"

Ainahan sitä on ollut, tietenkin. En ole ollut edes 16 vuotiaana iltatöissäni mikään epäuskottava, joten miksi sen jälkeen?

"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"

Elämä on ihanaa, joka ikinen päivä. Teinimme ovat upeita järkeviä nuoria, mieskulta rakas, vanhempani ihania hyväkuntoisia senioreita, työ on mukavaa ja kiinnostavaa, ei ole velkaa ja kaikki on kunnossa. Parempaa ei voisi olla.

Sinä olet sitten juuri tällainen "Anni sen todistaa: nelikymppisenä elämä on ihanaa!" - nainen johon aloituksessa viittasin. En samastu yhteenkään kohtaan, vaan olen todella mutkalla oleva lapsekas nelikymppinen.

Tuli myös noista upeista järkevistä teineistä mieleen kun tutut neli viisikymppiset välillä kehuskelee nuoria ylipäänsä, niin minä olen vain a) kateellinen niille nuorille niiden ulkonäöstä ja b) ajattelen että on kyllä vaikea kilpailla niitten (täysi-ikäisten nuorten) kanssa miesten huomiosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 vuotias ja vastaukseni ovat:

"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"

Näin on ollut nyt muutaman vuoden ainakin. Joskus 38-43 vuotiaana minulla oli vähän ikäkriisiä, jolloin olin välillä vähän tarkempi ulkonäöstäni, mutta nyt ajatellen se oli vain hyvää tarkkuutta. Olen kuitenkin aina ollut sinut itseni kanssa ja muiden mielipiteet ovat olleet aina ihan se ja sama, en ole koskaan kumarrellut muille, vaan minut on kasvatettu arvostamaan itseäni.

"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"

En ole ollut koskaan itserakas omaan napaan tuijottelija ja peilistä itseäni arvioiva, mutta ne mitä on, ovat ok. Ei ulkonäköni ole mikään sellainen asia, josta kilareita ottaisin. Olen ihan tyytyväinen naamaani ja kroppaani.

"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"

Tottakai. Olen ollut aina ja tulen aina olemaan. Samanlaisia ovat myös ystäväni, ihania mutkattomia aikuisia naisia.

"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"

Oma ukkokulta on ollut vierelläni pian 25 vuotta ja olemme toistemme parhaat ystävät. Muista ukoista en välitä enkä heitä noteeraa oikeastaan sen enempää kuin huomaan kyllä tutut.

"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"

Ainahan sitä on ollut, tietenkin. En ole ollut edes 16 vuotiaana iltatöissäni mikään epäuskottava, joten miksi sen jälkeen?

"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"

Elämä on ihanaa, joka ikinen päivä. Teinimme ovat upeita järkeviä nuoria, mieskulta rakas, vanhempani ihania hyväkuntoisia senioreita, työ on mukavaa ja kiinnostavaa, ei ole velkaa ja kaikki on kunnossa. Parempaa ei voisi olla.

Sinä olet sitten juuri tällainen "Anni sen todistaa: nelikymppisenä elämä on ihanaa!" - nainen johon aloituksessa viittasin. En samastu yhteenkään kohtaan, vaan olen todella mutkalla oleva lapsekas nelikymppinen.

Tuli myös noista upeista järkevistä teineistä mieleen kun tutut neli viisikymppiset välillä kehuskelee nuoria ylipäänsä, niin minä olen vain a) kateellinen niille nuorille niiden ulkonäöstä ja b) ajattelen että on kyllä vaikea kilpailla niitten (täysi-ikäisten nuorten) kanssa miesten huomiosta

En ymmärrä, mutta eipä haittaa, et ole kovin kiinnostava.

Vierailija kirjoitti:

Millainen elämäntilanteesi on muuten, ap?

Asun isovanhempani perintökämpässä eli ei ole asumismenoja juurikaan mutta siihen loppuu edut, ei ole ihmissuhteita veljeni lisäksi, työ on tylsää huonostipalkattua pipertämistä, jossa odotan vain että kello tulee neljä ja voin lakata teeskentelemästä että minua yhtään kiinnostaa olla siellä ja elämä muutenkin tylsää kuin villasukka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 vuotias ja vastaukseni ovat:

"Tässä iässä en välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat"

Näin on ollut nyt muutaman vuoden ainakin. Joskus 38-43 vuotiaana minulla oli vähän ikäkriisiä, jolloin olin välillä vähän tarkempi ulkonäöstäni, mutta nyt ajatellen se oli vain hyvää tarkkuutta. Olen kuitenkin aina ollut sinut itseni kanssa ja muiden mielipiteet ovat olleet aina ihan se ja sama, en ole koskaan kumarrellut muille, vaan minut on kasvatettu arvostamaan itseäni.

"Olen viimeinkin tyytyväinen ulkonäkööni, rakastan muhkuroitani ja ryppyjäni ja juonteitani"

En ole ollut koskaan itserakas omaan napaan tuijottelija ja peilistä itseäni arvioiva, mutta ne mitä on, ovat ok. Ei ulkonäköni ole mikään sellainen asia, josta kilareita ottaisin. Olen ihan tyytyväinen naamaani ja kroppaani.

"Olen itsevarma ja tiedän oman arvoni"

Tottakai. Olen ollut aina ja tulen aina olemaan. Samanlaisia ovat myös ystäväni, ihania mutkattomia aikuisia naisia.

"Miehiä riittää joka sormelle, mutta ukkokultani on ainoa jota rakastan"

Oma ukkokulta on ollut vierelläni pian 25 vuotta ja olemme toistemme parhaat ystävät. Muista ukoista en välitä enkä heitä noteeraa oikeastaan sen enempää kuin huomaan kyllä tutut.

"Minulla on viimeinkin uskottavuutta työelämässä"

Ainahan sitä on ollut, tietenkin. En ole ollut edes 16 vuotiaana iltatöissäni mikään epäuskottava, joten miksi sen jälkeen?

"Elämä on ihanaa ja upeaa ja olen upea aikuinen nainen ja olen upea kuin viini"

Elämä on ihanaa, joka ikinen päivä. Teinimme ovat upeita järkeviä nuoria, mieskulta rakas, vanhempani ihania hyväkuntoisia senioreita, työ on mukavaa ja kiinnostavaa, ei ole velkaa ja kaikki on kunnossa. Parempaa ei voisi olla.

Sinä olet sitten juuri tällainen "Anni sen todistaa: nelikymppisenä elämä on ihanaa!" - nainen johon aloituksessa viittasin. En samastu yhteenkään kohtaan, vaan olen todella mutkalla oleva lapsekas nelikymppinen.

Tuli myös noista upeista järkevistä teineistä mieleen kun tutut neli viisikymppiset välillä kehuskelee nuoria ylipäänsä, niin minä olen vain a) kateellinen niille nuorille niiden ulkonäöstä ja b) ajattelen että on kyllä vaikea kilpailla niitten (täysi-ikäisten nuorten) kanssa miesten huomiosta

En ymmärrä, mutta eipä haittaa, et ole kovin kiinnostava.

Mikäs sinun peppuasi kutittaa? En puhunut juuri sinun teineistäsi.

Kieltämättä nyt 46-vuotiaana asiani ovat aikakailla ap:n aloituksessa kuvatulla tavalla. Miehiä ei kyllä ole joka sormelle, olen naisvaltaisessa työpaikassa ja nyt juuri tajusin, että en edes tapaa arjessani muita miehiä, kun oman puolisoni ja pari naapuria, joille sanon lähinnä "moi". En kaipaa avioliittoni ulkopuolisilta miehiltä seksuaalista huomiota. On itse asiassa tosi vapauttavaa, kun en ole enää siinä iässä, että minua automaattisesti katsottaisiin potentiaalisena seksikumppanina. On erittäin mukavaa olla tämän ikäinen ja oman alan asiantuntijatehtävissä, minun ei tarvitse hakea kenenkään hyväksyntää. Lapseni ovat jo lähes aikuisia eikä kiviriippana ole enää äitimyyttiä ja arvioivia katseita siitä miten toimin äitiroolissa.