Olen kääntynyt koiraihmisestä kissaihmiseksi - en niinkään koirien itsensä takia, vaan koska koiraihmiset ja etenkin koiranaiset ovat niin he*vetin rasittavia.
Kommentit (29)
Koiranaiset haluaa alistaa koiraa, ja yhtälailla haluavat miehen joka alistaa heitä. Koiranaisilla on päässä vikaa.
M/40
Vierailija kirjoitti:
Koira- ja hevosihmisten keskustelupalstat ovat karmeita ja olen vakuuttunut, että se porukka tarvitsee kiireisesti jonkinlaista hoitoa. Vauva-palsta on ihan päiväkotimeininkiä noihin verrattuna.
Olen myös huomannut, että monet noissa piireissä pyörivät ovat räävittömiä, epäkohteliaita ja jopa ilkeitä. Koirien ollessa kyseessä ns. tavalliset koiranomistajat ovat lähtökohtaisesti mukavia ja heille se karvaturri on rakas kaveri ja perheenjäsen muttei elämän ainoa sisältö. Ne huonosti käyttäytyvät rääväsuut vain jostain syystä hakeutuvat harrastus- ja näyttelypiireihin, luultavasti enemmän vallanhimon kuin koirarakkauden takia.
Koiraihmiset ovat rasittavia ja tämän ketjun #1 oli hyvä esimerkki sellaisesta. Ehdottamassa niille toisille, huonoille, koiranomjstajille kursseja. Itsehän ei tarvitse, kun on kaikkitietävä :)
T. Kissanomistaja jolla oli ennen koira
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpas sua helppo sitten muuttaa.
En minä ainakaan anna muiden ihmisten vaikuttaa siihen mistä minä pidän. Omistan kissoja, mutta olen koiraihminen. Tai haluaisin koiran, mutta en hanki ennenkuin kissoista tulee kissaenkeleitä.Ei kiinnosta pätkääkään millaisia muut koirien omistajat ovat.
Veikkaan, että alkaa kiinnostaa - halusit tai et - kun pääset tekemisiin kaupungin koirapuistojen ja lenkkipolkujen koiranomistajajengin kanssa...
Olen ollut aika monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä, niiden koiranomistajienkin eikä mieleni ole siltikään muuttunut. Miksi muuttuisi? Vai oletko sinä sellainen ihminen, joka tavatessaan yhden ryhmän ihmisiä kuvittelee kaikkien olevan samanlaisia ja myös sinunkin kuuluu olla tälläinen?
Vierailija kirjoitti:
Aamen! Rasittavaa sivistyneen esittämistä, lajitietoisuudella pätemistä, kulttuuristillisen porvarin esittämistä ja lifestyle-hehkutusta. Ne ihmiset yleensä eivät osaa olla yksin, ja koirat usein täysin kouluttamattomia päälle räksyttäjiä, tai huonosti kouluttamatomia. Eipä ne koirien ulosteetkaan tuolla pihalla riemua herätä.
Rasittavaa sitäkin on seurata kuinka ylpeitä ollaan että on jotenkin osattu komentaa ja alistaa joku valmiiksi alistuva, tottelevainen ja lojaali eläin oman tahtonsa alle. Jotenkin alkukantaista saada jotain kiksejä siitä mielestäni, mutta näissä tapauksissa hyvää on se että saivat koulutettua kunnolla jos saivat.
Koiraihmisillä motivaatio tuntuu liian usein olevan kontrolli, läheisyyden puute, status tai ego, ja liian harvoin taas oman itsensä ja koiran hyvinvointi, koiran ja muiden turvallisuus sekä ympäristön siisteys.
Eräässä 80 -luvun romaanissa oli loistava kuvaus aiheesta. Saaristossa asuva mies myi mökkiään ja sai ostajiksi juppipariskunnan, joka toi mukanaan huonosti koulutetun koiran. Pariskunnan nainen puhui itsestään koiralle "mattena", vaikka muuten puhuikin suomea.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän kyllä koirista ja olen koiraihminen. Kestän myös muita valveutuneita koiraihmisiä, mutta en sellaisia peruskoiranomistajia, jotka ovat aivan pihalla lajista koira.
En kestä että koirasta puhutaan "hän" enkä että levitetään täysin väärää ummikkotietoa pitkin nettiä ja tuttavapiiriä, enkä pidä siitä ettei sitä kultamussukoiraa kouluteta kunnolla, eikä osata lukea tilannetta lenkillä esim. niin että otettaisiin oikeasti se oma koira hallintaan, eikä annettaisi syöksyillä melkein toisiin koiriin kiinni.
Päivä päivältä kyynistyn enemmän ja enemmän enkä voi tajuta, miten niin valtava määrä typeriä ihmisiä päätyy ottamaan koiran. Jonkinlainen koira-ajokortti olisi kyllä ihan hyvä olla olemassa.
Myös kissa-ajokortti tarvitaan. Yhä on pelottavan paljon niitä, jotka päästävät kissan ulos vapaaksi, eivät leikkauta, rokota, vie eläinlääkäriin...
Minäkin aloin syömään lihaa, koska en pidä kasvissyöjänaisista! Ja lopetin farkkuihin pukeutumisen, koska en pidä farkkukansasta.
Vierailija kirjoitti:
No onpas sua helppo sitten muuttaa.
En minä ainakaan anna muiden ihmisten vaikuttaa siihen mistä minä pidän. Omistan kissoja, mutta olen koiraihminen. Tai haluaisin koiran, mutta en hanki ennenkuin kissoista tulee kissaenkeleitä.Ei kiinnosta pätkääkään millaisia muut koirien omistajat ovat.
Mikä estää sinua hankkimasta koiraa kissatalouteen?
Amen.