Narsisti äidin tuntomerkit?

Tekee selkeitä virheitä lapsen kohtelussa, mm. huutaa tälle ja raivoaa ja aina väittää, että lapsi joko ansaitsi sen, vaikka se satutti lasta (tämän kieltäytyy uskomasta) tai sitten väittää, että ei huutanut.

Kaasuvalottaa, eli väittää lapsen kokemusta keksityksi tai johtuvan syistä, joita ei ole olemassa. Jos hänelle sanoo vastaan, alkaa huutaa.

Ei koskaan myönnä mitään vanhemmuudessaan tapahtuneen mitään väärää lasta kohtaan tai virheitä, vaikka hänelle kuvailtaisiin aivan mitä tahansa hänen toiminnassaan lasta satuttanutta tahansa. Teot ovat henkisellä puolella, eikä niistä tietenkään ole tallenteita olemassa.

Sen takia voi kiistää kaikki syytökset.

Syyllistää lasta muiden loukkaamisesta, jos itse hallusinoi, että jokin, mitä lapsi teki, loukkasi toisia, vaikka siitä ei ole mitään todisteita sen toisen käytöksestä tai eleistä katsottuna. Saati, että se toinen olisi itse sanonut mitään sellaista.

Lapselle ei koskaan synny tunnetta siitä, että narsisti rakastaisi häntä. Narsisti itse kuitenkin on vakaassa uskossa, että rakastaa lasta. Mutta jos lapsi sanoo, että olet satuttanut minua tässä tai tuossa, ei ahdistu onnettomaksi ja ala selvittää ja purkaa asiaa, vaan alkaa kireänä ja vihaisna huutamaan, miten lapsi pahoittaa hänen mielensä.

Narsisti vihaa lastaan, mutta sitä on erittäin vaikea saada kiinni hänestä, koska hän esittää kaikin keinoin lapsen ainoaa välittäjää.

Tämäkin on narsistin piirre. Narsisti saattaa sanoa apselle, että kukaan muu ei sinusta välitä. Hän, vihaava äiti, on ainoa, joka välittää. Vaikka siis ventovieraaatkin välittävät narsistiäidin lapsen tunteista enemmän, kuin tämä äiti.

Narsismi näyttää kiinnostavan palstailijoita valtavasti, miksi?? Millä ja millaisella ammattipätevyydellä näitäkin arvioita sitten ladellaan, sopii kysyä.

Vierailija kirjoitti:

Tekee selkeitä virheitä lapsen kohtelussa, mm. huutaa tälle ja raivoaa ja aina väittää, että lapsi joko ansaitsi sen, vaikka se satutti lasta (tämän kieltäytyy uskomasta) tai sitten väittää, että ei huutanut.

Kaasuvalottaa, eli väittää lapsen kokemusta keksityksi tai johtuvan syistä, joita ei ole olemassa. Jos hänelle sanoo vastaan, alkaa huutaa.

Ei koskaan myönnä mitään vanhemmuudessaan tapahtuneen mitään väärää lasta kohtaan tai virheitä, vaikka hänelle kuvailtaisiin aivan mitä tahansa hänen toiminnassaan lasta satuttanutta tahansa. Teot ovat henkisellä puolella, eikä niistä tietenkään ole tallenteita olemassa.

Sen takia voi kiistää kaikki syytökset.

Syyllistää lasta muiden loukkaamisesta, jos itse hallusinoi, että jokin, mitä lapsi teki, loukkasi toisia, vaikka siitä ei ole mitään todisteita sen toisen käytöksestä tai eleistä katsottuna. Saati, että se toinen olisi itse sanonut mitään sellaista.

Lapselle ei koskaan synny tunnetta siitä, että narsisti rakastaisi häntä. Narsisti itse kuitenkin on vakaassa uskossa, että rakastaa lasta. Mutta jos lapsi sanoo, että olet satuttanut minua tässä tai tuossa, ei ahdistu onnettomaksi ja ala selvittää ja purkaa asiaa, vaan alkaa kireänä ja vihaisna huutamaan, miten lapsi pahoittaa hänen mielensä.

Narsisti vihaa lastaan, mutta sitä on erittäin vaikea saada kiinni hänestä, koska hän esittää kaikin keinoin lapsen ainoaa välittäjää.

Tämäkin on narsistin piirre. Narsisti saattaa sanoa apselle, että kukaan muu ei sinusta välitä. Hän, vihaava äiti, on ainoa, joka välittää. Vaikka siis ventovieraaatkin välittävät narsistiäidin lapsen tunteista enemmän, kuin tämä äiti.

Kuvailit kokolailla äitini. Itse tunnustan että joudun joskus vähän miettimään juttuja, ja kauhistun kun tajuan tietyt asiat.

Silloin kun menee aikuisen oikeesti itseensä, alkaa muutos.

Minun narsistiäitini vaatii, että minun pitää tuottaa hänelle koko ajan kunniaa. Aikaisemmin koulu- ja harrastusmenestyksellä, nyt menestyksellä työelämässä. Silti hän latistaa ja haukkuu minua kulissinsa takana, ei koskaan kannusta eikä anna tunnustusta mistään. Itseään jaksaa kehua ja päivittelee sitä, miten kauas omena on puusta pudonnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee selkeitä virheitä lapsen kohtelussa, mm. huutaa tälle ja raivoaa ja aina väittää, että lapsi joko ansaitsi sen, vaikka se satutti lasta (tämän kieltäytyy uskomasta) tai sitten väittää, että ei huutanut.

Kaasuvalottaa, eli väittää lapsen kokemusta keksityksi tai johtuvan syistä, joita ei ole olemassa. Jos hänelle sanoo vastaan, alkaa huutaa.

Ei koskaan myönnä mitään vanhemmuudessaan tapahtuneen mitään väärää lasta kohtaan tai virheitä, vaikka hänelle kuvailtaisiin aivan mitä tahansa hänen toiminnassaan lasta satuttanutta tahansa. Teot ovat henkisellä puolella, eikä niistä tietenkään ole tallenteita olemassa.

Sen takia voi kiistää kaikki syytökset.

Syyllistää lasta muiden loukkaamisesta, jos itse hallusinoi, että jokin, mitä lapsi teki, loukkasi toisia, vaikka siitä ei ole mitään todisteita sen toisen käytöksestä tai eleistä katsottuna. Saati, että se toinen olisi itse sanonut mitään sellaista.

Lapselle ei koskaan synny tunnetta siitä, että narsisti rakastaisi häntä. Narsisti itse kuitenkin on vakaassa uskossa, että rakastaa lasta. Mutta jos lapsi sanoo, että olet satuttanut minua tässä tai tuossa, ei ahdistu onnettomaksi ja ala selvittää ja purkaa asiaa, vaan alkaa kireänä ja vihaisna huutamaan, miten lapsi pahoittaa hänen mielensä.

Narsisti vihaa lastaan, mutta sitä on erittäin vaikea saada kiinni hänestä, koska hän esittää kaikin keinoin lapsen ainoaa välittäjää.

Tämäkin on narsistin piirre. Narsisti saattaa sanoa apselle, että kukaan muu ei sinusta välitä. Hän, vihaava äiti, on ainoa, joka välittää. Vaikka siis ventovieraaatkin välittävät narsistiäidin lapsen tunteista enemmän, kuin tämä äiti.

Kuvailit kokolailla äitini. Itse tunnustan että joudun joskus vähän miettimään juttuja, ja kauhistun kun tajuan tietyt asiat.

Silloin kun menee aikuisen oikeesti itseensä, alkaa muutos.

Mitä tarkoitat aikuisten oikeasti itseensä menemisellä?

Sinä vai äiti?

Ei tunnusta lapsen rajoja, teee ja sanoo mitä huvittaa, koska "on äiti".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee selkeitä virheitä lapsen kohtelussa, mm. huutaa tälle ja raivoaa ja aina väittää, että lapsi joko ansaitsi sen, vaikka se satutti lasta (tämän kieltäytyy uskomasta) tai sitten väittää, että ei huutanut.

Kaasuvalottaa, eli väittää lapsen kokemusta keksityksi tai johtuvan syistä, joita ei ole olemassa. Jos hänelle sanoo vastaan, alkaa huutaa.

Ei koskaan myönnä mitään vanhemmuudessaan tapahtuneen mitään väärää lasta kohtaan tai virheitä, vaikka hänelle kuvailtaisiin aivan mitä tahansa hänen toiminnassaan lasta satuttanutta tahansa. Teot ovat henkisellä puolella, eikä niistä tietenkään ole tallenteita olemassa.

Sen takia voi kiistää kaikki syytökset.

Syyllistää lasta muiden loukkaamisesta, jos itse hallusinoi, että jokin, mitä lapsi teki, loukkasi toisia, vaikka siitä ei ole mitään todisteita sen toisen käytöksestä tai eleistä katsottuna. Saati, että se toinen olisi itse sanonut mitään sellaista.

Lapselle ei koskaan synny tunnetta siitä, että narsisti rakastaisi häntä. Narsisti itse kuitenkin on vakaassa uskossa, että rakastaa lasta. Mutta jos lapsi sanoo, että olet satuttanut minua tässä tai tuossa, ei ahdistu onnettomaksi ja ala selvittää ja purkaa asiaa, vaan alkaa kireänä ja vihaisna huutamaan, miten lapsi pahoittaa hänen mielensä.

Narsisti vihaa lastaan, mutta sitä on erittäin vaikea saada kiinni hänestä, koska hän esittää kaikin keinoin lapsen ainoaa välittäjää.

Tämäkin on narsistin piirre. Narsisti saattaa sanoa apselle, että kukaan muu ei sinusta välitä. Hän, vihaava äiti, on ainoa, joka välittää. Vaikka siis ventovieraaatkin välittävät narsistiäidin lapsen tunteista enemmän, kuin tämä äiti.

Kuvailit kokolailla äitini. Itse tunnustan että joudun joskus vähän miettimään juttuja, ja kauhistun kun tajuan tietyt asiat.

Silloin kun menee aikuisen oikeesti itseensä, alkaa muutos.

Mulla täsmälleen samanlainen narsistivanhempi, lisään vain vielä raa’an väkivallan ja pahoinpitelyt lapsuudessa. MUTTA! Tätä hän teki vain minulle, syntipukkilpselle. Kultalapsi sai aivan toisenlaista kohtelua. Ja minä olin siis lapsista kiltimpi, ahkerampi, autoin enemmän kotona, pärjäsin paremmin koulussa, tein kaikkeni ollakseni hyväksytty - silti jouduin syntipukin rooliin ja ilkeä sisarus oli suosikki.

Voimia kaikille narsistiäitien lapsille. On kyllä raskas taakka kantaa. Varsinkin ennenkuin tiedostaa mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee selkeitä virheitä lapsen kohtelussa, mm. huutaa tälle ja raivoaa ja aina väittää, että lapsi joko ansaitsi sen, vaikka se satutti lasta (tämän kieltäytyy uskomasta) tai sitten väittää, että ei huutanut.

Kaasuvalottaa, eli väittää lapsen kokemusta keksityksi tai johtuvan syistä, joita ei ole olemassa. Jos hänelle sanoo vastaan, alkaa huutaa.

Ei koskaan myönnä mitään vanhemmuudessaan tapahtuneen mitään väärää lasta kohtaan tai virheitä, vaikka hänelle kuvailtaisiin aivan mitä tahansa hänen toiminnassaan lasta satuttanutta tahansa. Teot ovat henkisellä puolella, eikä niistä tietenkään ole tallenteita olemassa.

Sen takia voi kiistää kaikki syytökset.

Syyllistää lasta muiden loukkaamisesta, jos itse hallusinoi, että jokin, mitä lapsi teki, loukkasi toisia, vaikka siitä ei ole mitään todisteita sen toisen käytöksestä tai eleistä katsottuna. Saati, että se toinen olisi itse sanonut mitään sellaista.

Lapselle ei koskaan synny tunnetta siitä, että narsisti rakastaisi häntä. Narsisti itse kuitenkin on vakaassa uskossa, että rakastaa lasta. Mutta jos lapsi sanoo, että olet satuttanut minua tässä tai tuossa, ei ahdistu onnettomaksi ja ala selvittää ja purkaa asiaa, vaan alkaa kireänä ja vihaisna huutamaan, miten lapsi pahoittaa hänen mielensä.

Narsisti vihaa lastaan, mutta sitä on erittäin vaikea saada kiinni hänestä, koska hän esittää kaikin keinoin lapsen ainoaa välittäjää.

Tämäkin on narsistin piirre. Narsisti saattaa sanoa apselle, että kukaan muu ei sinusta välitä. Hän, vihaava äiti, on ainoa, joka välittää. Vaikka siis ventovieraaatkin välittävät narsistiäidin lapsen tunteista enemmän, kuin tämä äiti.

Kuvailit kokolailla äitini. Itse tunnustan että joudun joskus vähän miettimään juttuja, ja kauhistun kun tajuan tietyt asiat.

Silloin kun menee aikuisen oikeesti itseensä, alkaa muutos.

Mitä tarkoitat aikuisten oikeasti itseensä menemisellä?

Sinä vai äiti?

En voi puhua äitini suulla, joten tarkoittanen itseäni.

Omaa elämääni.

Äitiä en viitsi kauheasti edes ajatella. Muita juttuja elämässä.

Tiedän olevani ns voiton puolella. Temput ei enää tehoa.

Pistän energiat sisäiseen kasvuun ja uusiin tuuliin.

Rakkaitten vuoksi..

Käyttää lasta häikäilemättä hyväkseen riidoissa puolisoaan vastaan. Jos ymmärtää vahingoittavansa lasta ei piittaa tästä, vallankäyttö menee aina ohi.

On kateellinen jopa omalle lapselleen.

Jos pyytää anteeksi, se on vain teatteria ja takana on jokin hyötymistarkoitus.

Toksinen positiivisuus- naamioi oman kyvyttömyytensä tuntea empatiaa "positiiviseksi asenteeksi" jolla ohitetaan muut sekä ikävät tosiasiat.

Tunnistin äitini narsistisuuden vasta kun olin jo yli kolmenkymmenen.

Toisaalta valtava helpotus, toisaalta itseään epäilee aina, koska siihen on lapsesta asti tottunut.

Tunnistaminen lähti liikkeelle siitä ouvalluksesta että koko lapsuuden ja nuoruuden, aikuisenakin vielä olen joutunut tekemään töitä, jotta äiti olisi tyytyväinen. Jos ei ollut seurauksena hirveä itku ja syyllistäminen. Äidin tunteet ja haluamiset olivat aina ensimmäisenä, muilla ei väliä. Edes pienen lapsen tarpeet eivät ohita äidin tarpeita.

Tämän tajuaminen oli kova paikka ja kova työ on aikuisena itsetuntoaan kasvattaa ja korjata.

Välimatka ja äidin pitäminen loitolla auttaa. On oltava tarkkana aikuisena ettei narsisti pääse ihon alle.

Äidin oma mukavuus menee lapsen mukavuuden edelle.

Ja tarkoitan nyt lähinnä sellaisia oikeasti arveluttavia tapauksia, että esim. mökillä äiti nukkuu yksin leveässä sängyssä, että saa hyvin nukuttua ja laittaa potematta huonoa omatuntoa 8-vuotiaan lapsensa telttaan nukkumaan yksin. Tai autossa lapsi saa istua 3h matkan polvet suussa, että äidin ylimääräinen matkalaukku, jossa kaikenmaailman turhaa härpäkettä mahtuu mukaan.

Tekee hirveän haloon omien lasten erityisyydestä, diagnooseista ja taistelee ”leijonaemona” kun lasta yritetään auttaa.

Hän tietää aina parhaiten.

Hän ei voi mennä töihin, koska lapset.

Kelasta pitää saada lisää rahaa ja kaikki auttajatahot ovat mukamas ihan paskoja, hän tässä taistelee lastensa puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Narsismi näyttää kiinnostavan palstailijoita valtavasti, miksi?? Millä ja millaisella ammattipätevyydellä näitäkin arvioita sitten ladellaan, sopii kysyä.

Kokemusasiantuntijoina 🙄

Lapsena perheessä oksennustaudissa kaikki lapset.

Minä 7-vuotiaana oksensin vahingossa patjalle, kun en ehtinyt vessaan! Sain pestä itse lakanan suihkun alla heti tapahtuman jälkeen äidin valvovan silmän alla, kun samaan aikaan nuoremmat sisarukset oksensivat myös patjalle, lattialle äiti heitti lakanat pyykkiin ja moppasi lattian. Kysyttäessä miksi minun pitää pestä kipeänä omat oksennukset pois lakanasta ja nuorempien ei?

Vastaus: he ovat pienempiä, minun olisi pitänyt ehtiä vessaan, koska olin vanhin (7v)

Olen nyt 35-vuotias ja tiedän, että tuo ei ollut eikä ole normaalia käytöstä! Yksikään 7-vuotias ei tahallaan oksenna mihinkään 😔

Vierailija kirjoitti:

Tunnistin äitini narsistisuuden vasta kun olin jo yli kolmenkymmenen.

Toisaalta valtava helpotus, toisaalta itseään epäilee aina, koska siihen on lapsesta asti tottunut.

Tunnistaminen lähti liikkeelle siitä ouvalluksesta että koko lapsuuden ja nuoruuden, aikuisenakin vielä olen joutunut tekemään töitä, jotta äiti olisi tyytyväinen. Jos ei ollut seurauksena hirveä itku ja syyllistäminen. Äidin tunteet ja haluamiset olivat aina ensimmäisenä, muilla ei väliä. Edes pienen lapsen tarpeet eivät ohita äidin tarpeita.

Tämän tajuaminen oli kova paikka ja kova työ on aikuisena itsetuntoaan kasvattaa ja korjata.

Välimatka ja äidin pitäminen loitolla auttaa. On oltava tarkkana aikuisena ettei narsisti pääse ihon alle.

Itse tunnistin siinä vaiheessa, kun äiti syytti isää narsistiksi. Kävin netissä lukaisemassa aiheesta ja jostain kumman syystä narsistin kuivailusta tuli mieleen äiti ei isä.

Äiti pyöritti koko perhettä sopivasti uhriutuen js manipuloiden tahtoaan läpi. Olen tullut täysin immuuniksi hänen itkukohtauksilleen... tyyliin aha oliko vielä jotain?

Lapsi on olemassa vain jos hän tuottaa lisäarvoa eli esimerkiksi positiivista huomiota äidille. Muuten äidinvaistot ja rakkaus loistaa poissaolollaan. Tarkemmin katsottuna kaikki on jostain kumman syystä aina muiden syytä. Tai feikataan katumusta sädekehän toivossa.

On tietysti rakennettu huolella tehokas positiivisuus ja välittämisnaamio.

Draamaa aina jos asiat ei mene niinkuin haluaa. Vakiosanonta jos toimen haluaisi edes vähän jotain itselleen on "nyt ei ole kysymys sinusta". Tämä on totta koska ikinä ei ole kysymys sinusta vaan hänestä. Kaikki muu on dissaamista ja ajojahtia.

Kahden lasten kanssa ei näytä heitä kohtaan mitään positiivisia tunteita, asiat sanotaan parhaimmillaan neutraalisti ja yleensä kylmästi tai aggressiivisesti. Pienen lapsen kaikki hellyydenosoitukset torjutaan. Kun muita ihmisiä on paikalla, äiti muuttuu eri ihmiseksi ja voi olla hyvinkin hurmaava. Huomionhakuinen, lapset voivat olla pieninä ja söpöinä "asuste".

Fyysistä ja rankkaa henkistä väkivaltaa, eristämistä perheessä, heitteille jättöä, vaatimuksia ja odotuksia yli ikätason. Lasta ei nähdä arvokkaana tai tämän omia toiveita kunnioiteta millään tavalla. Jollain tasolla suhde saattaa muuttua lapsen muuttaessa kotoa ja aikuistuessa, jolloin äiti ehkä näkee lapsen yksilönä.