Ei se lapsen kasvattaminen todellakaan kovin hauskaa ole

Vierailija kirjoitti:

Käsittämättömän paljon vanhemmat ulkoistavat nykyään lasten kasvatusta päiväkodeille ja kouluille. Vanhempi menee sieltä, mistä aita on matalin, ja valitsee kaverin roolin. Ja se on pahin virhe.

Lapset tarvitsevat aitoa välittämistä ja läsnäoloa. Poissaoloa ei korvaa mikään materia.

Mutta raskasta se on, kyllä.

Kyllä kasvatus kuuluu kaikille, jotka ovat lapsen kanssa tuntikausia joka arkipäivä! Elämän ensimmäiset vuodet ovat oikeastaan lähes kokoaikaista kasvatusta, uusien asioiden opettamista ja hyvien ominaisuuksien ruokkimista sekä huonompien hiomista. Ei päiväkoti tai koulu ole säilöntälaitos, johon vanhempi ohjelmoi lapsen aamulla valmiiksi, vaan ko. laitokset ovat varhaiskasvatukseen sekä opetukseen luotuja. 

Mitä tuohon kaverirooliin tulee, niin se voi olla niinkin päin, että virkatyöntekijä yrittää kaikin voimin olla "kiva" eikä uskalla kasvattaa, vaan soittaa/wilmaviestittää kaikesta vanhemmille! 

Vierailija kirjoitti:

On ylä- ja alamäkiä. Meillä oli tosi helppo vauva-aika, mutta nyt 3-vuotias on välillä aivan mahdoton kiukkupuuskineen. Lempi sanat on enhaluu ja miksensaatätä (siis jotain lelua yms kaupasta). Aamulla menee 30 min välillä pelkkään säätämiseen puetaanko vai ei... (jos on kiire niin lapsi lähtee sitten ilman kenkiä tms.) ja sama monesti kun lähdetään tarhasta kotiin. Onneksi on etätyöt tms. muuten olisi aika hankalaa arki. Mutta en toki kadu, maailman ihanin poika silti.

Miksi lähdet siihen säätämiseen tai kinasteluun mukaan? Ota se linja, että komennat kerran ja jos lasta ei kiinnosta totella, niin sitten välitön seuraava askel on se, että homma tehdään pakolla tai annat rangaistuksen (kunnolla kirpaisevan sellaisen). Komento voi olla myös se, että "ole hiljaa".

Vierailija kirjoitti:

Ei elämä ylipäänsä mitää hohdokasta aina ole, lasten kasvatus on vähän samanlainen tylsä velvollisuus kuin töissä käyminen...

No eikä ole. Elän koko ajan elämäni parasta päivää. Tosin varmasti auttaa se että tyttäreni ovat olleet aina terveita, pieniä urheilutapaturmia vain sattunut. Lapset ovat ihan tavallisia ja kohteliaita, joskus vaan ihmetyttää kuka heidän vanhempansa on.

/kahden teinin isä

Kyllä minä olen nauttinut ja nautin edelleen. Nyt, kun lapset on teinejä ja näkee millaisia on heistä tullut. Omat piirteensä ja vikansa on heillä kaikilla, mutta joku oppi tarttunutkin ja muualtakin vaikutteita saaneet. Kolme poikaa. Niin saman näköiset, mutta niin erilaiset luonteiltaan ja tavoiltaan. Rakkaita kaikki.

Lunkia hommaahan tämä on, ihania päiväretkiä tehdään 2,5 vuotiaan kanssa ja tutustutaan luontoon.

Se mikä tässä hommassa on ihan perseestä on köyhyys, 2 + 2 perhe ahdettuna 64 neliöiseen kolmioon, etnisessä lähiössä.

Kaupungilta ei isompaa heru, koska aina on joku 5 lapsen somaliäiti joka saa sen +80 neliöisen.

Myös työnantajat ihan perseestä lasten suhteen duunaripuolella.

Aina pitäis olla TASAN 7:00 hallilla, hoidat kiukuttelevan taaperon puettuna tarhaan ja saavut 7:04 hallille, niin aivan jäätävät huudot ja moitteet.

Loppu mun kohdalla tuo paska samantein, nyt koti-isänä 2 lapsen kanssa ja homma toimii, päiväkotiin ei enää mennä, leikkikerho 3 x 3h vko riittää.

Enemmän tilaa ja resursseja laadukkaampaan arkeen kiitos !

Vierailija kirjoitti:

Käsittämättömän paljon vanhemmat ulkoistavat nykyään lasten kasvatusta päiväkodeille ja kouluille. Vanhempi menee sieltä, mistä aita on matalin, ja valitsee kaverin roolin. Ja se on pahin virhe.

Lapset tarvitsevat aitoa välittämistä ja läsnäoloa. Poissaoloa ei korvaa mikään materia.

Mutta raskasta se on, kyllä.

Kasvatus on yhteisön yhteinen asia. Taakan jako tekee siitä hiukan vähemmän raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Lunkia hommaahan tämä on, ihania päiväretkiä tehdään 2,5 vuotiaan kanssa ja tutustutaan luontoon.

Se mikä tässä hommassa on ihan perseestä on köyhyys, 2 + 2 perhe ahdettuna 64 neliöiseen kolmioon, etnisessä lähiössä.

Kaupungilta ei isompaa heru, koska aina on joku 5 lapsen somaliäiti joka saa sen +80 neliöisen.

Myös työnantajat ihan perseestä lasten suhteen duunaripuolella.

Aina pitäis olla TASAN 7:00 hallilla, hoidat kiukuttelevan taaperon puettuna tarhaan ja saavut 7:04 hallille, niin aivan jäätävät huudot ja moitteet.

Loppu mun kohdalla tuo paska samantein, nyt koti-isänä 2 lapsen kanssa ja homma toimii, päiväkotiin ei enää mennä, leikkikerho 3 x 3h vko riittää.

Enemmän tilaa ja resursseja laadukkaampaan arkeen kiitos !

Älä valita, vaan tee työtä sen isomman asunnon eteen.

Ei niillä suurperheillä ole sen enenpää neliöitä per henki, eikä sillä äidillä ole kevyttä ja helppoa.

Minusta lasten kasvattaminen on ollut ihanaa! Kaikissa ikäkausissa on ollut omat kivat juttunsa ja sitten ne vähän raskaammat. Minusta kysymys on pitkälti omasta asennoitumisesta, kannattaa keskittyä niihin mukaviin hetkiin ja muistaa, että lapsettomankin arjessa on karikoita.

Vauvat on suloisia, mutta vaativat 24/7 huolehtimista 

Taaperot edelleen suloisia ja oppii koko ajan huimaa vauhtia, myös oma "kasvatustyö" kantaa nopeasti hedelmää, toisaalta on uhmaikää ym

Leikki-ikäiset jo ymmärtää ja tottelee, heidän kanssa voi puuhata kaikenlaista, toisaalta edelleen vaativat paljon huolehtimista

Koululaiset alkavat itsenäistymään, ei enää tarvetta 24/7 huolenpidolle. Heidän kanssaan voi jo keskustella syvällisemmin, matkustella huolettomammin ym. Toisaalta mukaan tulee kaveri- ja kouluongelmia

Teinit lähestyvät aikuisuutta ja heidän kanssa voi tehdä lähes kaikkea mitä aikuistenkin kanssa. Jos aiempi kasvatus on onnistunut, niin riittää että nauttii sen hedelmiä. Osalla teiniangstia ja kapinointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämättömän paljon vanhemmat ulkoistavat nykyään lasten kasvatusta päiväkodeille ja kouluille. Vanhempi menee sieltä, mistä aita on matalin, ja valitsee kaverin roolin. Ja se on pahin virhe.

Lapset tarvitsevat aitoa välittämistä ja läsnäoloa. Poissaoloa ei korvaa mikään materia.

Mutta raskasta se on, kyllä.

Kasvatus on yhteisön yhteinen asia. Taakan jako tekee siitä hiukan vähemmän raskasta.

Vieraan mukulaa et voi kurittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pelkkää iloa, ei. Vammainen lapsi aiheutti suurta huolta ja jatkuvaa murhetta, keskimmäinen lapsi on taas hyvin voimakastahtoinen ja nyt teini-ikäisenä sulkeutunut nuori, joka halveksii minua. Nuorin taas on ihana ja aurinkoinen ilopilleri, jonka kanssa on hauskaa. Lapset ovat erilaisia samassa perheessäkin. Sattumasta on kiinni, minkälaisen lapsen satut saamaan.

Jotenkin tulee mieleen oma äiti, joka tykkäsi eniten myös nuorimmasta siskosta, joka on juuri tuollainen hyväntuulinen ja pidetty ihminen. Edelleen se nuorin on hänen mielestä se kaikkein paras lapsi. Itse olin lapsena helppo ja pois tieltä, nuorena samalla lailla omiin oloihin vetäytyvä kuin keskimmäisesi, mikä ei mielestäni mikään ihmekään ole kun en lapsenakaan juuri huomiota saanut. Ajattelen, että siskoni persoonallisuuden on ollut helppo kukoistaa, koska hän sai kaiken tuen ja positiivisen palautteen. Muutenkin perhetilanne oli sillä lailla rauhoittunut, että hänellä oli turvallisempi ja stressittömämpi lapsuus kuin muilla. Ap

Vai pitikö nuorimman siskon vetää hyväntuulisen ja pidetyn ihmisen roolia tullakseen hyväksytyksi? Joskus voi olla niinkin jos vanhemmat ei kykene ottamaan vastaan kaikenlaisia tunteita. Mutta se on totta että vanhemmuus on vaikeaa, koskaan ei voi tietää mitä haasteita omalle lapselle tulee ja mitä useampi lapsi sitä enemmän haasteita.

Vierailija kirjoitti:

Minusta lasten kasvattaminen on ollut ihanaa! Kaikissa ikäkausissa on ollut omat kivat juttunsa ja sitten ne vähän raskaammat. Minusta kysymys on pitkälti omasta asennoitumisesta, kannattaa keskittyä niihin mukaviin hetkiin ja muistaa, että lapsettomankin arjessa on karikoita.

Vauvat on suloisia, mutta vaativat 24/7 huolehtimista 

Taaperot edelleen suloisia ja oppii koko ajan huimaa vauhtia, myös oma "kasvatustyö" kantaa nopeasti hedelmää, toisaalta on uhmaikää ym

Leikki-ikäiset jo ymmärtää ja tottelee, heidän kanssa voi puuhata kaikenlaista, toisaalta edelleen vaativat paljon huolehtimista

Koululaiset alkavat itsenäistymään, ei enää tarvetta 24/7 huolenpidolle. Heidän kanssaan voi jo keskustella syvällisemmin, matkustella huolettomammin ym. Toisaalta mukaan tulee kaveri- ja kouluongelmia

Teinit lähestyvät aikuisuutta ja heidän kanssa voi tehdä lähes kaikkea mitä aikuistenkin kanssa. Jos aiempi kasvatus on onnistunut, niin riittää että nauttii sen hedelmiä. Osalla teiniangstia ja kapinointia.

Aina ei riitä se onnistunut kasvatuskaan, myös ympäristö voi vaikuttaa lapsen ja nuoren kehitykseen tuhoisasti. Kaveripiiri, koulu, yhteiskunta. Syy ei aina ole kasvatuksessa jos lapsesta/nuoresta tulee mielenterveys- tai päihdeongelmainen. Tai jopa rikollinen.

Vierailija kirjoitti:

Mutta varmaan jos minulla ei olisi lapsia, niin pohtisin että pitäiskö tehdä ja millaista se minun kohdalla olisi. Nyt ei tarvitse sitä ainakaan ihmetellä

Ap

Vela-keskusteluissa aina joku tulee sanomaan, että lapsen tekemättä jättämistä katuu, mutta tehtyä lasta ei. Mikä on silkkaa bullshittiä, koska varmasti jokainen äiti ja isä on jossain kohtaa katunut lapsen tekemistä. Siinä vaan ei ole "eiku"-näppäintä, jos sille tielle lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vai pitikö nuorimman siskon vetää hyväntuulisen ja pidetyn ihmisen roolia tullakseen hyväksytyksi? Joskus voi olla niinkin jos vanhemmat ei kykene ottamaan vastaan kaikenlaisia tunteita. Mutta se on totta että vanhemmuus on vaikeaa, koskaan ei voi tietää mitä haasteita omalle lapselle tulee ja mitä useampi lapsi sitä enemmän haasteita.

Taas yksi tunnekasvatususkontoon hurahtanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ylä- ja alamäkiä. Meillä oli tosi helppo vauva-aika, mutta nyt 3-vuotias on välillä aivan mahdoton kiukkupuuskineen. Lempi sanat on enhaluu ja miksensaatätä (siis jotain lelua yms kaupasta). Aamulla menee 30 min välillä pelkkään säätämiseen puetaanko vai ei... (jos on kiire niin lapsi lähtee sitten ilman kenkiä tms.) ja sama monesti kun lähdetään tarhasta kotiin. Onneksi on etätyöt tms. muuten olisi aika hankalaa arki. Mutta en toki kadu, maailman ihanin poika silti.

Miksi lähdet siihen säätämiseen tai kinasteluun mukaan? Ota se linja, että komennat kerran ja jos lasta ei kiinnosta totella, niin sitten välitön seuraava askel on se, että homma tehdään pakolla tai annat rangaistuksen (kunnolla kirpaisevan sellaisen). Komento voi olla myös se, että "ole hiljaa".

Juuri näin.

Mikäli ei viesti muuten mene perille, niin kevyesti tukkapöllyä, jo alkaa mennä

Mulla oli itselläni aika kurja lapsuus. Vanhempani eivät todellakaan olleet kypsiä ja valmiita vanhemmiksi, saivat minut ja siskoni todella nuorina.

Heistäkin aina näki että lasten kanssa oleminen ja perhe-elämä yleensäkin oli hirveä vaiva ja rasitus.

Lapsuuteni oli yhtä taiteilua että vanhemmat olisivat tyytyväisiä.

Pitkään olin sitä mieltä että omia lapsia ei koskaan tule. Mutta kolmikymppisenä vauvakuume yllätti.

Nyt kaksi lastani ovat teinejä, ja yhä ihmettelen kuinka ihania ja ainutlaatuisia kumpikin on. Kuinka luonnollista on ottaa ja kantaa vastuu omistaan, kuinka vaivannäkö palkitaan. Hankalistakin paikoista selviää kun ottaa asiakseen hoitaa sen tilanteen, se on mun ja mieheni homma vanhempina. Ja sitten taas helpottaa.

Ihan arkeenkin mahtuu ihania hetkiä teinejen kanssa, yhteisiä elokuva-iltoja, kivaa päästä turnausreissulle huoltajaksi, ihanaa nähdä nuoren oivaltavan jotain uutta, iloitsevan vaikka hyvästä koenumerosta, vaikeamman aineen kokeesta, johon tsempattu lukemaan jne.

Eivätkä ne teinit mitään avaruusolentoja ole, vaan omia lapsia, jotka kasvamassa aikuisuuteen. Mun ja isänsä täytyy vain huolehtia että välit pysyvät hyvinä ja että kasvua tuetaan ja ohjataan, ollaan läsnä.

Vaivalloistako? Kaikki hyvät asiat elämässä vaativat vaivannäköä.

Niin...ja mun vanhempien mielestä lapsenlapsetkin ovat väsyttäviä, joten sellaisia tukiverkkoja ei ole koskaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lunkia hommaahan tämä on, ihania päiväretkiä tehdään 2,5 vuotiaan kanssa ja tutustutaan luontoon.

Se mikä tässä hommassa on ihan perseestä on köyhyys, 2 + 2 perhe ahdettuna 64 neliöiseen kolmioon, etnisessä lähiössä.

Kaupungilta ei isompaa heru, koska aina on joku 5 lapsen somaliäiti joka saa sen +80 neliöisen.

Myös työnantajat ihan perseestä lasten suhteen duunaripuolella.

Aina pitäis olla TASAN 7:00 hallilla, hoidat kiukuttelevan taaperon puettuna tarhaan ja saavut 7:04 hallille, niin aivan jäätävät huudot ja moitteet.

Loppu mun kohdalla tuo paska samantein, nyt koti-isänä 2 lapsen kanssa ja homma toimii, päiväkotiin ei enää mennä, leikkikerho 3 x 3h vko riittää.

Enemmän tilaa ja resursseja laadukkaampaan arkeen kiitos !

Älä valita, vaan tee työtä sen isomman asunnon eteen.

Ei niillä suurperheillä ole sen enenpää neliöitä per henki, eikä sillä äidillä ole kevyttä ja helppoa.

Aivan joo, eli nytkun olen vauvan ja taaperon kanssa hoitovapaalla, niin menekin tästä painaa hiukka duunia.

Ja toisekseen jos 40h / vko vastaa ansiota x, ja jos se riittää liian pieneen asuntoon niin mitäs tässä ehdotat ratkaisuksi. Ai että öykkyä painamaan iltaa myöten joka kk, että saa sen 80 neliöisen vapailta markkinoilta... ?

Ja enpä nyt tiedä 5 lapsisen somppumamman rankkuudesta, nehä erokusettaa kaikki yh bonarit, ja äijä tienaa vielä ohi kelan kirjojen luokkaa 1500 kk niin samalla välttyy elareilta koska pienet tulot.

Sitten lasket että 1 + 5 saa vuokran päälle n. 2000 e per kk perustoimeentuloa, ja tähän hassanin 1500 taksitienestit, niin hyvin pyörii arki, maholliset dulla + khat säädöt vielä niin avot !