Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulle sattui kaksi vuotta sitten jotain ikävää
24.11.2020 |
Ilmeisesti en pääse siitä ikinä yli vaikka olen toivonut että aika parantaa. Tilanteesta jäi myös vammoja jotka voi milloin tahansa pahentua dramaattisesti niin että elämä muuttuu peruuttamattomasti. Todennäköisyys sille on pieni, mutta silti olemassa ja painaa mieltä. Olen 49 v. Onko minun realistisesti mahdollista saada jotain apua tähän julkisesta terveydenhuollosta? Onko se sen arvoista, vs. menetetty uskottavuus jos tulee jotain vaikeasti diagnosoitavia fyysisiä vammoja? (Kannasta näkee että mt-potilas = psykosomaattista). Ei ole varaa tällä hetkellä maksaa terapiaa omasta pussista.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko puhunut tästä ystävien kanssa? Jos et, niin aloita sillä. Jos se tuntuu vaikealta, niin soita johonkin kriisipuhelimeen, ne ovat ilmaisia eikä jää mitään merkintöjä. Järjestöillä on myös keskusteluapua, joista ei jää kantaan merkintää. Samoin kirkon palveluista ei jää.
Eikös nyt ole viimeinen aika käydä, koska ensi vuoden alkupuolella yksityistenkin pitää liittyä kantaan. Nyt mennään vielä vanhoilla säännöillä. Uutisissa oli tästä jotain.
Järjestöillä ja kirkolla on ilmaiset palvelut ja ei jää merkintää.
Mutta ei voi verratakaan koulutusta asiantuntevaan trauma(psyko)terapeuttiin (tai tavan psykoterapeuttiin), jonka tarpeessa ap on.
Kuvaat ap tietämättäsi post-traumaattisen stressihäiriön oireita. Se ei ole somatisointia. Voit mennä julkiselle tai yksityiselle, mutta lopputulos on sama.
Saat puolen vuoden hoitosuhteen jälkeen hakea Kela-korvattavuutta psykoterapiallesi. Etsit itse terapeutin, jolle mahtuu uusi asiakas (ei helppoa) ja kokeilet, olisiko henkilönä sinulle sopiva.
Tätä etsimistä voit aloittaa aiemminkin ja nämä maksat itse. Varsinainen terapia maksaa sinulle sitten terapeutin taksan (ainakin 100e ja traumaterapeutti enemmän mutta sen sinä tarvit) miinus reilu 57 Kelasta per kerta.
Yksi kerta viikkoon on todella vähän ja vuodessa ei pääse vielä perille joten kustannuksia tulee paljon. Olen itse ikuisesti PTSD, koska minulla ei ahkerasti työssäkäyvänä veronmaksajana ole itselleni varaa tuohon.
Kerta viikkoa kokeilin eikä siinä juuri kuulumisten vaihtoa pidemmälle päästä. On turha käydä siellä defenssit päällä pintaa hipoen. Olen selviytyjä ja olen tottunut olemaan pinnalta vahva ja toimimaan traumoistani huolimatta normaalisti.
Sossupummina olisi tässä mielessä hyvä olla, heille toki maksan kaiken, myös psykoterapian veroistani, mutta kuitenkin mieluummin näin.
Voimia jaksaa eteenpäin ja toivon, että traumaterapia järjestyy sinulle!
Evlut. kirkon perheneuvonnassa ainakin kaikki ovat psykoterapeutteja ja monia muitakin koulutuksia heillä on. Ei eroa siinä suhteessa muista psykoterapeuteista. Samaten useissa järjestöissä on töissä psykoterapeutteja. Apu järjestöissä ei siis välttämättä eroa virallisista palveluista muuten kuin että on ilmaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.
20 vuoden takaiset asiat eivät näy kannassa ja tuskinpa kukaan asioitasi muistaa omasta muististakaan, ellei sitten ole todella pieni paikkakunta ja työtekijät tuttaviasi. Sinähän voit vaihtaa terveyskeskustasi toiseen, jos näin on ja sitä pelkäät.
Niin vain kun tuli tämä fyysinen ongelma, jonka takia nyt kärsin psyykkisiä vaivoja, minulta kysyttiin että syönkö sitä ja sitä psyykenlääkettä. Ilmeisesti lekurit ei näe että resepti on vuodelta 2000+ jotain, en kyllä tosiaan ymmärrä miten se on mahdollista. Ja jos lääkäri näki että resepti on määrätty vuonna 2000+ eikä sen jälkeen mitään, niin miksi hän otti sen esille? En ole paljoa sairastellut ennen tätä joten siinäpä ne käyttämäni lääkeet ovatkin. Lisäksi joskus 10 vuotta sitten kärsin urtekariasta, niin lääkäri kysyi että olenko kärsinyt masennuksesta, ja sanoin että kyllä vuosia sitten, ja siinä samassa valo sammui lääkärin silmistä ja se oli siinä. Tuosta tapauksesta jäi sellainen tunnelma että okei, parasta sanoa vain että kukapa ei kärsisi. Toki nyt ymmärrän ettei kenenkään kannata urtekarian takia lääkäriin mennä, mutta se oli ennen tätä nykyaikaa kun on tapana itse ensin googlettaa kannattaako vai eikö. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko puhunut tästä ystävien kanssa? Jos et, niin aloita sillä. Jos se tuntuu vaikealta, niin soita johonkin kriisipuhelimeen, ne ovat ilmaisia eikä jää mitään merkintöjä. Järjestöillä on myös keskusteluapua, joista ei jää kantaan merkintää. Samoin kirkon palveluista ei jää.
Eikös nyt ole viimeinen aika käydä, koska ensi vuoden alkupuolella yksityistenkin pitää liittyä kantaan. Nyt mennään vielä vanhoilla säännöillä. Uutisissa oli tästä jotain.
Järjestöillä ja kirkolla on ilmaiset palvelut ja ei jää merkintää.
Mutta ei voi verratakaan koulutusta asiantuntevaan trauma(psyko)terapeuttiin (tai tavan psykoterapeuttiin), jonka tarpeessa ap on.
Kuvaat ap tietämättäsi post-traumaattisen stressihäiriön oireita. Se ei ole somatisointia. Voit mennä julkiselle tai yksityiselle, mutta lopputulos on sama.
Saat puolen vuoden hoitosuhteen jälkeen hakea Kela-korvattavuutta psykoterapiallesi. Etsit itse terapeutin, jolle mahtuu uusi asiakas (ei helppoa) ja kokeilet, olisiko henkilönä sinulle sopiva.
Tätä etsimistä voit aloittaa aiemminkin ja nämä maksat itse. Varsinainen terapia maksaa sinulle sitten terapeutin taksan (ainakin 100e ja traumaterapeutti enemmän mutta sen sinä tarvit) miinus reilu 57 Kelasta per kerta.
Yksi kerta viikkoon on todella vähän ja vuodessa ei pääse vielä perille joten kustannuksia tulee paljon. Olen itse ikuisesti PTSD, koska minulla ei ahkerasti työssäkäyvänä veronmaksajana ole itselleni varaa tuohon.
Kerta viikkoa kokeilin eikä siinä juuri kuulumisten vaihtoa pidemmälle päästä. On turha käydä siellä defenssit päällä pintaa hipoen. Olen selviytyjä ja olen tottunut olemaan pinnalta vahva ja toimimaan traumoistani huolimatta normaalisti.
Sossupummina olisi tässä mielessä hyvä olla, heille toki maksan kaiken, myös psykoterapian veroistani, mutta kuitenkin mieluummin näin.
Voimia jaksaa eteenpäin ja toivon, että traumaterapia järjestyy sinulle!
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Tämansuuntainen mielikuva on minullakin. Ehkä yritän ensin itse selvitä ja jos ei millään niin sitten varaan ajan. On hankalaa kun ajatus rentoutusharjoituksesta tuntuu siltä kuin keskellä sotaa luotien viuhuessa joku hyppäisi juoksuhautaan ehdottamaan virkistävää rentoutustuokiota. Vahvasti kärjistetysti. Mut pakko tässä on alkaa jotain tehdä kun ei tämä tästä itsestään näköjään häviä mihinkään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.
20 vuoden takaiset asiat eivät näy kannassa ja tuskinpa kukaan asioitasi muistaa omasta muististakaan, ellei sitten ole todella pieni paikkakunta ja työtekijät tuttaviasi. Sinähän voit vaihtaa terveyskeskustasi toiseen, jos näin on ja sitä pelkäät.
Niin vain kun tuli tämä fyysinen ongelma, jonka takia nyt kärsin psyykkisiä vaivoja, minulta kysyttiin että syönkö sitä ja sitä psyykenlääkettä. Ilmeisesti lekurit ei näe että resepti on vuodelta 2000+ jotain, en kyllä tosiaan ymmärrä miten se on mahdollista. Ja jos lääkäri näki että resepti on määrätty vuonna 2000+ eikä sen jälkeen mitään, niin miksi hän otti sen esille? En ole paljoa sairastellut ennen tätä joten siinäpä ne käyttämäni lääkeet ovatkin. Lisäksi joskus 10 vuotta sitten kärsin urtekariasta, niin lääkäri kysyi että olenko kärsinyt masennuksesta, ja sanoin että kyllä vuosia sitten, ja siinä samassa valo sammui lääkärin silmistä ja se oli siinä. Tuosta tapauksesta jäi sellainen tunnelma että okei, parasta sanoa vain että kukapa ei kärsisi. Toki nyt ymmärrän ettei kenenkään kannata urtekarian takia lääkäriin mennä, mutta se oli ennen tätä nykyaikaa kun on tapana itse ensin googlettaa kannattaako vai eikö. Ap
Kaikkien potilaiden lääkelista käydään läpi säännöllisin väliajoin eli käyttääkö enää ko. lääkettä. Ei liittynyt mitenkään masennukseesi, vaan ihan rutiinitoimenpide. Sama tehdään myös jokaikinen kerta kun menet sairaalaan tutkimuksiin tai hoitoon, koska lääkkeiden yhteensopivuus pitää tarkistaa. Jos kerroit, ettet enää käytä ko. lääkettä, niin seuraavalla kerralla sitä ei enää kysytä, koska lääkäri poisti sen listalta. Paitsi jos sairaalasi ja terveyskeskuksesi kuuluvat eri tietokantoihin, jolloin sairaalassa on vielä vanha lääkelistasi viime kerralta (ei päivitetty).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.
20 vuoden takaiset asiat eivät näy kannassa ja tuskinpa kukaan asioitasi muistaa omasta muististakaan, ellei sitten ole todella pieni paikkakunta ja työtekijät tuttaviasi. Sinähän voit vaihtaa terveyskeskustasi toiseen, jos näin on ja sitä pelkäät.
Niin vain kun tuli tämä fyysinen ongelma, jonka takia nyt kärsin psyykkisiä vaivoja, minulta kysyttiin että syönkö sitä ja sitä psyykenlääkettä. Ilmeisesti lekurit ei näe että resepti on vuodelta 2000+ jotain, en kyllä tosiaan ymmärrä miten se on mahdollista. Ja jos lääkäri näki että resepti on määrätty vuonna 2000+ eikä sen jälkeen mitään, niin miksi hän otti sen esille? En ole paljoa sairastellut ennen tätä joten siinäpä ne käyttämäni lääkeet ovatkin. Lisäksi joskus 10 vuotta sitten kärsin urtekariasta, niin lääkäri kysyi että olenko kärsinyt masennuksesta, ja sanoin että kyllä vuosia sitten, ja siinä samassa valo sammui lääkärin silmistä ja se oli siinä. Tuosta tapauksesta jäi sellainen tunnelma että okei, parasta sanoa vain että kukapa ei kärsisi. Toki nyt ymmärrän ettei kenenkään kannata urtekarian takia lääkäriin mennä, mutta se oli ennen tätä nykyaikaa kun on tapana itse ensin googlettaa kannattaako vai eikö. Ap
Ja se miksi lääkäri kysyi masennuksesta samassa yhteydessä oli ihan rutiinitoimenpide, jolla lääkäri selvitti tarvitsetko siihen liittyvää lääkitystä tai hoidontarpeen arviointia. Masennus on todella yleistä, lähes kaikki lääkäritkin ovat jossain elämänsä vaiheessa masentuneita. Turhaan välttelet hoitoon menemistä tälläisten asioiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.
20 vuoden takaiset asiat eivät näy kannassa ja tuskinpa kukaan asioitasi muistaa omasta muististakaan, ellei sitten ole todella pieni paikkakunta ja työtekijät tuttaviasi. Sinähän voit vaihtaa terveyskeskustasi toiseen, jos näin on ja sitä pelkäät.
Niin vain kun tuli tämä fyysinen ongelma, jonka takia nyt kärsin psyykkisiä vaivoja, minulta kysyttiin että syönkö sitä ja sitä psyykenlääkettä. Ilmeisesti lekurit ei näe että resepti on vuodelta 2000+ jotain, en kyllä tosiaan ymmärrä miten se on mahdollista. Ja jos lääkäri näki että resepti on määrätty vuonna 2000+ eikä sen jälkeen mitään, niin miksi hän otti sen esille? En ole paljoa sairastellut ennen tätä joten siinäpä ne käyttämäni lääkeet ovatkin. Lisäksi joskus 10 vuotta sitten kärsin urtekariasta, niin lääkäri kysyi että olenko kärsinyt masennuksesta, ja sanoin että kyllä vuosia sitten, ja siinä samassa valo sammui lääkärin silmistä ja se oli siinä. Tuosta tapauksesta jäi sellainen tunnelma että okei, parasta sanoa vain että kukapa ei kärsisi. Toki nyt ymmärrän ettei kenenkään kannata urtekarian takia lääkäriin mennä, mutta se oli ennen tätä nykyaikaa kun on tapana itse ensin googlettaa kannattaako vai eikö. Ap
Kaikkien potilaiden lääkelista käydään läpi säännöllisin väliajoin eli käyttääkö enää ko. lääkettä. Ei liittynyt mitenkään masennukseesi, vaan ihan rutiinitoimenpide. Sama tehdään myös jokaikinen kerta kun menet sairaalaan tutkimuksiin tai hoitoon, koska lääkkeiden yhteensopivuus pitää tarkistaa. Jos kerroit, ettet enää käytä ko. lääkettä, niin seuraavalla kerralla sitä ei enää kysytä, koska lääkäri poisti sen listalta. Paitsi jos sairaalasi ja terveyskeskuksesi kuuluvat eri tietokantoihin, jolloin sairaalassa on vielä vanha lääkelistasi viime kerralta (ei päivitetty).
No lääkäri mainitsikin jotain että kukaan ei ole tarkastanut lääkelistaasi (koska en ole sairastanut mitään eikä ole ollut lääkkeitä), mutta en ymmärtänyt mitä hän sillä tarkoitti. Kiitos tästä tiedosta! Ilmeisesti lääke on nyt sitten poistettu sieltä. Ap
Alue: Aihe vapaa
20/20 jatkaa että pitkään kirjoittaessani pkerju edennyt ja ap:n tarina kuulostaa nyt erikoosemmalta kuin silloin, kun vastasin ja ihmiset suosittivat kirkon tai järjestöjen ilmaista hänelle epäpätevää auttajaverkostoa.