Minulle sattui kaksi vuotta sitten jotain ikävää

Voitko avata asiaa yhtään lisää, mitä vammoja ja miten elämä voi muuttua peruuttamattomasti?

Älä nyt julkiselle mene! Yksityinen itdemaksettu psykoterapia, silloin voit ilmoittaa että el muistiinpanoja eikä merkintöjä kantaan.

Mitä tapahtui? Vaikeahan tuohon neuvoja antaa, jos et enempää tapahtunutta avaa.

En viitsi kertoa mitä tapahtui koska se on niin tunnistettavaa. Mut siis olen edelleen kahden vuoden jälkeen ylivireä koko ajan. Vaikka pystyn elämään lähelle normaalia elämää noin ulkoisesti ja olemaan niin sanotusti normaali, nauramaan ja vitsailemaan muiden kanssa, oikeesti olen pelännyt kaksi vuotta yhteen putkeen eikä mulla ole ollut huoletonta hetkeä koko aikana. En jaksais tätä enää. Ap

Oletko puhunut tästä ystävien kanssa? Jos et, niin aloita sillä. Jos se tuntuu vaikealta, niin soita johonkin kriisipuhelimeen, ne ovat ilmaisia eikä jää mitään merkintöjä. Järjestöillä on myös keskusteluapua, joista ei jää kantaan merkintää. Samoin kirkon palveluista ei jää.

Eikös nyt ole viimeinen aika käydä, koska ensi vuoden alkupuolella yksityistenkin pitää liittyä kantaan. Nyt mennään vielä vanhoilla säännöillä. Uutisissa oli tästä jotain. 

Oliko syöpä

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt julkiselle mene! Yksityinen itdemaksettu psykoterapia, silloin voit ilmoittaa että el muistiinpanoja eikä merkintöjä kantaan.

Psykoterapeutin on pakko tehdä ne muistiinpanot, mutta vielä kaikki yksityiset eivät ole kannassa mukana. Heillä voi olla jokin muu järjestelmä kuten Vastaamossa. Merkintöjen tekeminen on siis pakollista ja perustuu lakiin.

Aloitus oli vähän epäselvä. En nyt ole varma, onko ap:lla fyysisiä vai psyykkisiä vaivoja vai molempia. Mutta mielestäni tilanne kuulostaa kuitenkin vakavalta ja apua olisi hyvä hakea. Onko mahdollista mennä yksityiselle lääkärille? Ja menisi sillä tavalla avoimin mielin, ettei itse yritä diagnosoida mitään vaan kertoisi oireet ja kysyisi, voiko saada apua.

Oletko joutunut rikoksen kohteeksi? Ota yhteyttä rikosuhripäivystykseen, jos näin on. Siitä ei jää mihinkään merkintää, jos menet vaikka terapiaankin sinne.

Oli asia mikä tahansa, niin sitä ei tarvitse hävetä. Kirjoituksestasi välittyy voimakas häpeä, se on ihan turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko puhunut tästä ystävien kanssa? Jos et, niin aloita sillä. Jos se tuntuu vaikealta, niin soita johonkin kriisipuhelimeen, ne ovat ilmaisia eikä jää mitään merkintöjä. Järjestöillä on myös keskusteluapua, joista ei jää kantaan merkintää. Samoin kirkon palveluista ei jää.

Eikös nyt ole viimeinen aika käydä, koska ensi vuoden alkupuolella yksityistenkin pitää liittyä kantaan. Nyt mennään vielä vanhoilla säännöillä. Uutisissa oli tästä jotain. 

Järjestöillä ja kirkolla on ilmaiset palvelut ja ei jää merkintää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt julkiselle mene! Yksityinen itdemaksettu psykoterapia, silloin voit ilmoittaa että el muistiinpanoja eikä merkintöjä kantaan.

Psykoterapeutin on pakko tehdä ne muistiinpanot, mutta vielä kaikki yksityiset eivät ole kannassa mukana. Heillä voi olla jokin muu järjestelmä kuten Vastaamossa. Merkintöjen tekeminen on siis pakollista ja perustuu lakiin.

Niin perustuu jos saa kelan tukea. Mutta kun MAKSAA KAIKEN ITSE ei muistiinpnoja tehdä.

Näin olen toiminut.

Harmi. Sinun on itse keksittävä selviämiskeinot. Ei terapeuttikaan anna sinulle mitään valmista. Älä hakea alan kirjallisuutta ja etsi vastauksia ongelmaasi. Voisit hakeutua johonkin yksityiseen terapiaan, jossa käyt joka toinen kuukausi tai kerran kuussa. Selviäminen on sinusta kiinni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt julkiselle mene! Yksityinen itdemaksettu psykoterapia, silloin voit ilmoittaa että el muistiinpanoja eikä merkintöjä kantaan.

Psykoterapeutin on pakko tehdä ne muistiinpanot, mutta vielä kaikki yksityiset eivät ole kannassa mukana. Heillä voi olla jokin muu järjestelmä kuten Vastaamossa. Merkintöjen tekeminen on siis pakollista ja perustuu lakiin.

Niin perustuu jos saa kelan tukea. Mutta kun MAKSAA KAIKEN ITSE ei muistiinpnoja tehdä.

Näin olen toiminut.

Valitettavasti olet väärässä. Mutta muistiinpanoja ei tarvitse tehdä mihinkään tietojärjestelmään toistaiseksi, ne on vain oltava asiakkaan oikeusturvan takia. Voit tarkistaa asian uutisoinnista, tästä on ollut useissa medioissa tietoa, on lakisääteistä, jos terapeutti on Valviran hyväksymä. Se vain, etteivät muistiinpanot ole muiden terveydenhuollon nähtävissä eikä välttämättä kenenkään muun kuin terapeutin itsensä, on erona.

Jos kakkoskategorian psykoterapiat, jotka eivät tällä hetkellä ole kannassa (kuten Vastaamo), tulevat ensi vuoden alussa pakollisiksi kantaan, niin psykoterapian saaminen kallistuu valtavasti, koska kantaan liittyminen on kallista eivätkä kaikki pystyä tai halua liittyä siihen. Toki ne omat järjestelmät pitää tarkistaa, että ovatko ne turvallisia. Sitä en tajua miksi pitää liittyä johonkin tietojärjestelmään.

Voihan paperista potilasrekisteriä pitää kassakaapissakin. Jos joku sieltä varastaa, niin on ainakin isompi vaiva levitellä niitä netissä.

Mietin itsekin, että en varmaan mene enää terapiaan, jos siitä tulee sitten kantamerkintä. Siellähän kaikki diagnoosit ovat rivissä, en halua mitään mt-diagnooseja. Olen käynyt terapiassa joskus ja terapeutti teki muistiinpanoja vihkoon. Varmaan hänellä oli jokin oma systeemi myös pitää kirjaa terapian etenemisestä. Nuo käsinkirjoitetut muistiinpanot pitää terapian jälkeen tuhota. Itse en ollut tiennyt ennen tätä Vastaamoon liittyvää uutisointia, että kaikkien psykoterapeuttien täytyy pitää kirjaa asiakkaan terapian etenemisestä jollain konstilla. 

Kantaan ei pidä koskaan ottaa mitään terapiamerkintää! Jos haet julkista johtovirkaa, kantamerkintä estää sen. Mulla ei ole terapiataustaa mutta löytyy joku 5v vanha propral resepti rytmihäiriöihin. Meinasi viran saanti kaatua tähän. Virkaa varten pitää toimittaa lääkärin tekemä arvio työkyvystä ja se lääkäri alkoi tivaamaan että onko tuo mt-lääke, onko sulla paniikkihäiriö!”? Se kaivoi kaikki sairaskertomukset ja reseptit 5v ajalta ja tutki ne tarkkaan, sit vasta uskoi että tuo lääke oli stressityötilanteen takia tulleisiin rytmihäiriöihin tarkoitettu.

Jos olisi ollut joku kunnon mt-diagnoosi niin olisi kirjoittanut lausunnon että ei sovi virkaan.

Suorittavalla tasolla näiden kanssa ei olla näin hysteerisiä mutta johtotasolla ollaan.

Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.

Anteeksi ap, mutta en pysy kärryillä. Sanot, että vaiva on fyysinen. Sitten sanot, että ei ole varaa (psyko)terapiaan?

Jos vaiva on fyysinen, kerro lääkärille oireet. Ei sillä ole väliä, kuinka kauan oireet ovat kestäneet.

Ja jos et kerro, mikä fyysinen vaiva on kyseessä, niin on turha kysyä av:lta, minkälaisesta hoidosta voisi olla apua.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.

20 vuoden takaiset asiat eivät näy kannassa ja tuskinpa kukaan asioitasi muistaa omasta muististakaan, ellei sitten ole todella pieni paikkakunta ja työtekijät tuttaviasi. Sinähän voit vaihtaa terveyskeskustasi toiseen, jos näin on ja sitä pelkäät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä, ei ole syöpä. Ei henkeä uhkaava asia, ja siinä on yksi syy miksi en enää ihmisille yritä puhua. Kaikilla on omat ongelmansa ja selvästi ovat sitä mieltä että vieläkö tuo jaksaa miettiä tuota asiaa. Olen muutenkin ollut aina huono puhumaan omista asioistani, nykyinen paras kaverinikin käy läpi avioeroa ja olen hänelle tukena eikä toisinpäin. Tämä ongelmani on fyysinen mutta nuorena kärsin masennuksesta ja sen takia suhtaudun epäilevästi terapiaan menoon. Terveydenhuollossa edelleenkin nuo jutut kummittelee kahdenkymmenen vuoden takaa silloin kun käyn lääkärissä fyysisten vaivojen takia. Mitä se sitten on jos ei voi sanoa että joo mutta se oli kohta 20 v sitten. Mietin että onko jollain kokemusta siitä että yrittäisi saada (maaseudulla) julkiselta apua tällaiseen "vanhaan" juttuun ja oliko siitä oikeasti apua? Minkälaisesta hoidosta voisi olla apua? Nyt ei tosiaan ole varaa siihen kokonaan omasta pussista maksettuun terapiaan yksityisellä.

Anteeksi ap, mutta en pysy kärryillä. Sanot, että vaiva on fyysinen. Sitten sanot, että ei ole varaa (psyko)terapiaan?

Jos vaiva on fyysinen, kerro lääkärille oireet. Ei sillä ole väliä, kuinka kauan oireet ovat kestäneet.

Ja jos et kerro, mikä fyysinen vaiva on kyseessä, niin on turha kysyä av:lta, minkälaisesta hoidosta voisi olla apua.

Samaa mietin. Ap hyvä, lääkärillä ei ole mitään kiinnostusta asioihisi 20 vuoden takaa, vaan hän avaa tietosi kun tulet siihen vastaanotolle ja kuuntelee asiasi. Jos vaiva on fyysinen ei kenelläkään ole mitään intoa kaivella vanhoja mt-diagnoosejasi esille eikä välttämättä sittenkään, jos vaivaasi liittyisi jotain psyykkistä asiaa. Lääkärin aika yhtä potilasta kohti on todella pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko puhunut tästä ystävien kanssa? Jos et, niin aloita sillä. Jos se tuntuu vaikealta, niin soita johonkin kriisipuhelimeen, ne ovat ilmaisia eikä jää mitään merkintöjä. Järjestöillä on myös keskusteluapua, joista ei jää kantaan merkintää. Samoin kirkon palveluista ei jää.

Eikös nyt ole viimeinen aika käydä, koska ensi vuoden alkupuolella yksityistenkin pitää liittyä kantaan. Nyt mennään vielä vanhoilla säännöillä. Uutisissa oli tästä jotain. 

Järjestöillä ja kirkolla on ilmaiset palvelut ja ei jää merkintää. 

Mutta ei voi verratakaan koulutusta asiantuntevaan trauma(psyko)terapeuttiin (tai tavan psykoterapeuttiin), jonka tarpeessa ap on.

Kuvaat ap tietämättäsi post-traumaattisen stressihäiriön oireita. Se ei ole somatisointia. Voit mennä julkiselle tai yksityiselle, mutta lopputulos on sama.

Saat puolen vuoden hoitosuhteen jälkeen hakea Kela-korvattavuutta psykoterapiallesi. Etsit itse terapeutin, jolle mahtuu uusi asiakas (ei helppoa) ja kokeilet, olisiko henkilönä sinulle sopiva.

Tätä etsimistä voit aloittaa aiemminkin ja nämä maksat itse. Varsinainen terapia maksaa sinulle sitten terapeutin taksan (ainakin 100e ja traumaterapeutti enemmän mutta sen sinä tarvit) miinus reilu 57 Kelasta per kerta.

Yksi kerta viikkoon on todella vähän ja vuodessa ei pääse vielä perille joten kustannuksia tulee paljon. Olen itse ikuisesti PTSD, koska minulla ei ahkerasti työssäkäyvänä veronmaksajana ole itselleni varaa tuohon.

Kerta viikkoa kokeilin eikä siinä juuri kuulumisten vaihtoa pidemmälle päästä. On turha käydä siellä defenssit päällä pintaa hipoen. Olen selviytyjä ja olen tottunut olemaan pinnalta vahva ja toimimaan traumoistani huolimatta normaalisti.

Sossupummina olisi tässä mielessä hyvä olla, heille toki maksan kaiken, myös psykoterapian veroistani, mutta kuitenkin mieluummin näin.

Voimia jaksaa eteenpäin ja toivon, että traumaterapia järjestyy sinulle!