pitäisitkö vaikeastivammaisen lapsen, jos sinullle syntyisi sellainen?

Kuitenkin vammautuminen voi tapahtua myöhemmin esim kolarissa ja se olisi ok. Koska siinä ei ole vaihtoehtoja. Sitten pitäisi vain selvitä ja koittaa jaksaa eteenpäin, muistona kuitenkin ne hyvät entiset ajat kun lapsi olisi ollut terve.



Mutta jos odottessa ilmenee ongelmia ja abortin voi tehdä, niin ehdottomasti valitsen abortin. tai jos abortti olisi myöhäistä, niin adoptoisin/lahjoittasin lapsen jollekin, joka vammaista lasta osaisi hyvin kasvattaa.

lasta. Kaunis ajatus, mutta valitettavasti mahdoton. Joutuisit ottamaan sen riskin, että annat lapsesi laitokseen, etkä oikeasti koskaan tule tietämään sitä, miten hän olisi voinut kehittyä kotiympäristössä, rakastavien ihmisten keskellä.



Laitoshoidetut vammaisethan laitostuvat, he eivät saavuta optimaalista kehitystään ja heidän kesken kuolleisuus on suurempaa kuin kotona hoidettujen. Koska heillä ei ole sitä henkilöä, joka heitä kovasti rakastaisi ja pysyisi samana. Laitoksissa ylityöllistetty henkilökunta vaihtuu ja vammaiset usein todella jäävät huomattavasti vammaisemmiksi, kuin jos he olisivat päässeet tavalliseen perheeseen asumaan.

Ai että jättäisin lapseni sairaalaan, koska se ei ole terve?

Toivoisit, että on tullut virhe - miettisit, että mitä jos et ota lasta, jäätkö aina miettimään että oliko hänen vammansa sittenkin pienempi kuin ajateltiin.



Onko ap:lla lapsia? Minä ajattelin nimittäin noin ennen kuin aloin odottaa esikoista. Nyt kun on yksi lapsi, en voi kuvitella että ajattelisin enää...

kun on 9kk sitä kantanut ja sen potkut tuntenut. Ei kai sitä vielä synnytyssairaalassa osata sanoa miten vammainen lapsesta tulee.



Mitä tarkoitat vaikeastivammaisella? Millä tavalla vammainen?

eiköhän siinä laitoshoito tulisi kysymykseen.



en nyt sitten tarkoita mitään peniä ulkonäkövammoja, vaan ihan vaikka vaikeaa cp-vammaa tms.



varmaan saan haukut nyt monelta, mutta tämä on vain kyselyksi tarkoitettu, ei tarvitse arvostella muiden mielipiteitä. jokaisella on omansa.

Äiti on aina äiti, eikä kukaan osaa mun lasta paremmin hoitaa. Teen itse töitä kehitysvammaisten ja vammaisten kanssa, jotenka jotain kokemusta on.

Tosin vaihtoehtona kotihoidolle voisi silti olla laitoshoito, mutta silti lapsi olisi minun ja olisin hänen huoltajansa. Todennäköisesti silti hoitaisin lapsen kotona, jos se olisi mahdollista, ainakin niin kauan kuin itse jaksaisin.

Hän oli sairaalassa ensimmäiset 6 kk, sitten kotona yhden kuukauden, jolloin kävimme välillä sairaalassa. Lopulta luovutimme - lapsi on perhekodissa. Hän vaatii jatkuvaa hoitoa, ja meistä ei siihen ole.



Valinta ei loppujen lopuksi ollut vaikea, sillä lapsi ei edes tunnista meitä. Hän on NUD, eli niin vaikeasti kehitysvammainen, ettei sitä ole edes pystytty tutkimaan (non-ultra descripta). Käymme katsomassa lastamme pari krt kuussa.



Tämä kaikki on muuttanut myös asennettani siihen suuntaan, että pieniä keskosia ei pitäisi hoitaa. Tiedän, että rajan vetäminen on vaikeaa, mutta joskus pitäisi uskaltaa tehdä päätöksiä myös niin, ettei elämä ole aina säilyttämisen arvoista.

Se tarkoittaa vain sitä, että syytä vammaisuudelle ei ole löytynyt.

Kaikilla ei ole rohkeutta, panee aina miettimään kun lukee itse tilanteen kokeneen mielipiteitä eikä pelkkiä arveluja. Kiitos.

Tosin jos tietäisin asiasta jo raskauden aikana, harkitsisin kahdesti aborttia. Mutta jos tulisi " yllätyksenä" lapsen synnyttyä, pitäisin tietysti.

Hylkääminen tuntuu julmalta, mutta kukaan ei voi etukäteen sanoa miten toimisi.

mielipiteesi keskoshoitoon saa minulta kannatusta.



pitäisi pystyä miettimään pidemmälle asioita tulevaisuuteenkin, eikä vain sitä, että " kunhan se nyt hengissä saadaan pysymään" .



luopumisen tuska on silloin varmasti suuri, mutta jos lapsen tulevaisuus on vaikeasti kehitysvammainen, niin kyllä pitää olla " munaa" päästää se pienokainen lasten taivaaseen pikimmiten.

Mutta sitten arjessa ehkä pystyisin, jos tosiaan olis niin ettei lapselle olis juuri väliä kuka sitä hoitaa. Ei saisi kontaktia edes lapseen tms.

Asiaa olen miettinyt ja päätös 100 varma.

Suuresta osasta pieniäkin keskosia tulee täysin terveitä lapsia. Pitäisikö siis keskosten hoito lopettaa silläkin uhalla, että tulevia terveitä ihmisiä kuolisi? Ei voi tietää, kenestä tulee vammainen.

Mutta silti on aivan ihana lapsi. Toinen lapsi on tähän mennessä kehittynyt ihan normaalisti mutta aina se pelko kuitenkin on. Mutta kaikki me ihmiset täällä ollaan erilaisia ja ei sais väheksyä/hyljeksiä erilaisia ihmisiä kun ei he itse sille asialle mitään voi!

Vierailija:

Mille viikolle vetäisitte rajan, jolloin keskosia " kannattaisi" hoitaa?

Pitäisi tehdä tarkat tilastolliset tutkimukset, ennen kuin rajoja alettaisiin vetämään. Luulisin, huom. LUULISIN, että viikon 25-26 jälkeen tai sitten yli 800 g:n painoisella olisi jo hyvät mahdollisuudet.

Tunnen myös terveitä keskosia, jotka ovat syntyneet viikoilla 22-26. Kuitenkin suurin osa on jollain tavalla sairaita.

terv. 14