adobtio haaveena
Hei, Olen 25 vuotias nainen, joka haaveilee adoptiosta. Intia olisi lapsen adoptio maa. Haave on aika kaukainen, sillä en surustele edes vielä, ja opintoni ovat kesken. Olen kuitenkin ollut kiinnostunut asiasta jo jonkin aikaa sitten ja nyt olen alkanut ottaa asiasta enemmän selvää.
Kysymykseni olisikin; Mikä on tärkein neuvo jonka sinä adoptiovanhempi voisit antaa asiaa harkitsevalle?
Entä mitkä ovat olleet kolme hankalinta asiaa adoptiossa?
Minkä ikäisen lapsen adoptoitte, minkä ikäinen olit itse silloin ja mikä on lapsen adoptio maa?
Kiitos:)
Kommentit (2)
Juurikin samat tekstit kuin ensimmäinen vastaaja, toki kysymykseen mikä on vaikeinta, pitäisi tietää, tarkoitatko henkisesti ja emotionaalisesti, vai muuten vaan hankalaa/byrokraattista. Samaa mieltä olen siitä, että hyväntekeväisyysmielessä älä adoptoi, olet väärällä tiellä siinä tapauksessa. Yksinään voi adoptoida. intia on sikäli haastava, että lapsitiedosta voi kestää vuodesta kolmeen tai jopa enemmän, että lapsen hakumatka onnistuu.
Henkisesti pahinta on se, että et voi ikinä tietää saatko adoption kautta lapsen vai et, silti sinun tulee koko ajan elää kuin olisit saamassa lapsen. Se on mielestäni vaikeinta. Tarkoitan siis esimerkiksi tällaisia ihan useimpien nuorehkojen ihmisten harrastuksia, eli baarissakäyntiä. Jos satut vahingossa nakkikioskitappeluun yön pimeinä tunteina ja esim. itsepuolustuksesta saat päiväsakkoa, niin rikosrekisterimerkinnän poispyyhkiytyminen vie viisi vuotta, jolloin adoptioprosessi on tauolla.
Rahaa menee paljon. Halvimmatkin maat vievät useita tuhansia euroja. Laskeskelin joskus, jos laskee kaikki ne muutokset joita joudut tekemään elämääsi ennen adoptiota, vain sen vuoksi, että täytät ne kriteerit mitä suomessa asetetaan, se tekee vuosi tasolla muutamia tuhansia euroja. Yhteensä sanoisin kaikkine kuluineen, että viiden vuoden odotuksella adoptiolapsi maa kuin maa, maksaa noin 25 000€ + mahdolliseen lapsen erityishoitoon liittyvät kustannukset.
En ole vielä saanut adoptiolasta, mutta rankinta prosessissa on ollut tähän mennessä:
-kertoa vieraalle ihmiselle omista henkilökohtaisista asioistaan (esim. lapsettomuudesta, tunteistaan, intiimiasioistaan)
-käydään tarkkaan läpi esim. miten yläasteella joskus 15-v sitten tapahtunut kiusaaminen on vaikuttanut ja muitakin asioita joita et ehkä jaksaisi enää muistella tai joita pidät merkityksettöminä.
-järjestellä adoptioneuvonnat ja valmennukset yms sopimaan töiden kanssa yhteen kun asiasta ei oikein voi puhua työpaikalla. Esim. miten järjestää vuorotyöläisenä kaksi viikonloppua vapaaksi kuukaudessa.
Adoptoneuvonnassa myös korostetaan todella paljon adoptiolapsen ongelmallisuutta eli pitää varautua kaikenlaisiin fyysisiin ja psyykkisiin vaikeuksiin kun lapsen joskus ehkä saa. Pienelläkin lapsella voi olla ongelmia vaikka onkin söpö. Ongelmat voivat myös ilmetä paljon myöhemmin.
Prosessi kestää aina vuosia, 4 vuotta voisi olla aika hyvä keskiarvo, tosin jos haluat vain terveen lapsen tietystä maasta voi varautua pidempään odotteluun.
Adoptio ei myöskään koskaan ole hyväntekeväisyyttä vaan keino saada lapsi eli jos kerrot neuvonnassa, että haluat esim. auttaa adotoimalla lapsen köyhästä maasta parempiin oloihin niin lupaa et todenäköisesti saa.
Adoptioon kannattaa varautua myös rahallisesti (maksaa kuitenkin tuhansia euroja minimissään) ja jos mahdollista järjestää elämänsä niin, että prosessi helpottuu. Esim. joissain maissa vaaditaan tietty määrä omaisuutta tai tuloja, tietyn tasoista koulutusta, vuorotyö ja työttömyys ovat myös poissulkevia asioita joissain maissa. Parasta olisi myös olla vakaassa parisuhteessa (naimisissa) jo adoptioprosessia ennen koska joissain maissa on minimivaatimukset avioliiton kestolle. Yksinkin voi adoptoida mutta rajoitukset ovat silloin tiukemmat.