Susu80

En ole vielä saanut adoptiolasta, mutta rankinta prosessissa on ollut tähän mennessä:

-kertoa vieraalle ihmiselle omista henkilökohtaisista asioistaan (esim. lapsettomuudesta, tunteistaan, intiimiasioistaan)

-käydään tarkkaan läpi esim. miten yläasteella joskus 15-v sitten tapahtunut kiusaaminen on vaikuttanut ja muitakin asioita joita et ehkä jaksaisi enää muistella tai joita pidät merkityksettöminä.

-järjestellä adoptioneuvonnat ja valmennukset yms sopimaan töiden kanssa yhteen kun asiasta ei oikein voi puhua työpaikalla. Esim. miten järjestää vuorotyöläisenä  kaksi viikonloppua vapaaksi kuukaudessa.

Adoptoneuvonnassa myös korostetaan todella paljon adoptiolapsen ongelmallisuutta eli pitää varautua kaikenlaisiin fyysisiin ja psyykkisiin vaikeuksiin  kun lapsen joskus ehkä saa. Pienelläkin lapsella voi olla ongelmia vaikka onkin söpö. Ongelmat voivat myös ilmetä paljon myöhemmin.

Prosessi kestää aina vuosia, 4 vuotta voisi olla aika hyvä keskiarvo, tosin jos haluat vain terveen lapsen tietystä maasta voi varautua pidempään odotteluun.

Adoptio ei myöskään koskaan ole hyväntekeväisyyttä vaan keino saada lapsi eli jos kerrot neuvonnassa, että haluat esim. auttaa adotoimalla lapsen köyhästä maasta parempiin oloihin niin lupaa et todenäköisesti saa.

Adoptioon kannattaa varautua myös rahallisesti (maksaa kuitenkin tuhansia euroja minimissään) ja jos mahdollista järjestää elämänsä niin, että prosessi helpottuu. Esim. joissain maissa vaaditaan tietty määrä omaisuutta tai tuloja, tietyn tasoista koulutusta, vuorotyö ja työttömyys ovat myös poissulkevia asioita joissain maissa. Parasta olisi myös olla vakaassa parisuhteessa (naimisissa) jo adoptioprosessia ennen koska joissain maissa on minimivaatimukset avioliiton kestolle. Yksinkin voi adoptoida mutta rajoitukset ovat silloin tiukemmat.