Onkohan täällä edes enää perheellisiä? Aina näin sunnuntaiaamuisin kiitän luojaani siitä, että saan olla YKSIN ja täysin omassa rauhassani, vaikka minulla on kaksi lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko, ap vaikuttaa kyllä kieltämättä jotenkin katkeralta, kamala tarve väheksyä muita.

T: se toinen yksinäisyydestä ja rauhallisuudesta nautiskeleva.

En väheksynyt sitä hotellissa aamuaan viettänyttä yhtään.

Ap

En ole ede lukenut kyseistä kommenttia, väheksyt koko ajan muita.

-Sama

No he eivät pystyneet iloitsemaan tilanteestani..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä ap käytät sunnuntaiaamusi oksentamalla pahaa oloasi palstalle? Tee vaikka jotain hyvää aamupalaksi ja katso jakso lempisarjaasi, niin päivä lähtee paljon mukavammin liikkeelle.

Jos sulla oikeasti on hyvä olla, kohauttaisit olkiasi ketjulle. Mutta sulla ei ole, niin haluaisit siivota muistutukset siitä maton alle.

Ap

Jos nauttisit oikeasti olostasi ja sinusta huokuisi ilo, et tarttuisi joka ainoaan kommenttiin ja alkaisi vääntämään niistä vihaisena. 

Kurja, että elämäsi on mennyt noin. Tsemppiä, että saisit vielä asiat järjestykseen ja pääsisit edes valvotusti tapaamaan lapsiasi. Jokainen ihminen kyllä näkee rivien välistä mistä pahaolosi johtuu.

Tapaan lapsiani silloin, kun haluan. Ja on sovittu, että se on joka sunnuntai. Välillä käyn heillä toki muutenkin.

Ap

No kuitenkin, elät elämääsi ja lapsista huolehtii joku siihen kelvollinen. Tässä elämässä mennään niillä eväillä, mitä on saatu ja teet varmasti parhaasi. Nykyään on mahdollisuus keskusteluterapiaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko, ap vaikuttaa kyllä kieltämättä jotenkin katkeralta, kamala tarve väheksyä muita.

T: se toinen yksinäisyydestä ja rauhallisuudesta nautiskeleva.

En väheksynyt sitä hotellissa aamuaan viettänyttä yhtään.

Ap

En ole ede lukenut kyseistä kommenttia, väheksyt koko ajan muita.

-Sama

...tai ainakaan he eivät osoittaneet iloitsevansa siitä.

Ap

Vanhin lapsi muuttanut kotoa, kotona vielä 16, 14, ja 12- vuotiaat.

Ihan kiva aamu ollut ensin puolison kanssa sängyssä kahvia juoden, sitten aamiaista lasten kanssa.

Meillä on homma jo hoidettu, ja kieltämättä aikansa kutakin, nyt on kiva olla kaksin eikä vastaamassa koko ajan jonkun tarpeisiin. Rakas se aikuinenkin lapsi silti on, ja hyvät muistot perhe-elämästä. Nyt sitä osaa arvostaa enemmän kuin tilanteen ollessa päällä.

Minä myös perheellinen yh. Vanhin asuu opiskelupaikkakunnallaan eikä tullut tänäviikonloppuna käymään, toiseksi vanhin lähti hetki sitten töihin, nuorinkin nousi jo joku aika sitten ja touhuille huoneessaan, mutta toi mulle tänne sänkyyn äsken omenanpalasia aamiaiseksi. Kohta lähdetään yhdessä ulkoiluttamaan koiraa lähimetsään (menin illalla myöhään nukkumaan ja käytin koiran kahden aikaan ulkona, niin nyt ei ole kiirettä), sen jälkeen kunnon sunnuntailounas.

Kun lapset ovat jo isompia ja omatoimisia ja ymmärtävät minun tarpeeni rentoon aamuun, niin aika pitkälti omalla rytmillä tässä saa herätä ja touhuta. Ja myöskin nauttia toisten seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, miten pahoinvoivia kommentteja toisten hyvänolon aamuihin. Vaikka et itse nauti lasten tekemästä aamupalasta tai omien lasten passaamisesta, ei se tarkoita, etteikö joku muu nauti. Jollekulle toiselle yksinäinen aamiaisesi olisi kauhistus, mutta ei hän silti tule tähän ketjuun sinua vähättelemään ja oksentamaan pahan olonsa sinulle. Piristy ihminen!

Oma aamuni on ollut hyvin tavallinen ja ap:n mittapuulla orjamainen. Nousin ylös, keitin kahvit miehelle ja tein koko perheelle aamupalan (paistettua kananmunaa, salaattia, kurkkua ja paprikaa reissumiehen välissä). Olivat ilahtuneita, nuo meidän teinit osaa tehdä itsekin aamupalan, tänään vain ei tarvinnut. Sen jälkeen menin parvekkeelle laittamaan jouluvalot (tai talvivalot), laiton jo eilen kynttelikön ikkunaan, kun on niin perhananmoisen pimeää. Nyt nautin valoista ja kohta lähden kauppaan ostamaan viikon ostoksia. En ole onneton vaan enemmänkin iloinen. Masennus alkaa väistyä ja jaksan taas puuhata!

Mies vie lapset harrastukseen ja sen ajan teen varmaan töitä.

Ei yhtään hullumpi sunnuntai.

Millä oikeudella hän tulisikaan? Tehkööt siitä oman aloituksensa ja ketjunsa, jos omaa laisinkaan hienotunteisuutta. Miksi ihmeessä haluaisin ilahtua joidenkin pässinpäiden perheaamuista, kun itse voisin niistä pahoin? Mitä sellaista kirjoittelevien päässä oikein liikkuu?

Ap

Ensimmäisessä lauseessasi kysyit, että onko täällä edes perheellisiä? Perheelliset ovat vastanneet tähän kysymykseen ja kertoneet, että on, ja että hekin nauttivat omista aamuistaan.

Sinökö et siis halunnut, että perheelliset vastaavat, että on heitä täällä? Tee siis uusi aloitus, jonka aloitukseen kerrot, että jos niitä perheellisiä on täällä, niin älkää ihmeessä tulko tähän ketjuun.

Eihän se mikään keskusteluketju silloin olisi. Voitkin laittaa siihen otsikoksi: Pahan olon oksennusketju. Älkää vastatko.

Mietin vaan, että eihän se ole mitään, jos vela pystyy onnittelemaan minua asiasta. Mutta kykeneekö yksikään perheellinen siihen? Iloitsemaan kanssani?

Ap

Ketään ei kiinnosta iloita kanssasi, kun olet niin sekaisin päästäsi.

Vierailija kirjoitti:

Minä myös perheellinen yh. Vanhin asuu opiskelupaikkakunnallaan eikä tullut tänäviikonloppuna käymään, toiseksi vanhin lähti hetki sitten töihin, nuorinkin nousi jo joku aika sitten ja touhuille huoneessaan, mutta toi mulle tänne sänkyyn äsken omenanpalasia aamiaiseksi. Kohta lähdetään yhdessä ulkoiluttamaan koiraa lähimetsään (menin illalla myöhään nukkumaan ja käytin koiran kahden aikaan ulkona, niin nyt ei ole kiirettä), sen jälkeen kunnon sunnuntailounas.

Kun lapset ovat jo isompia ja omatoimisia ja ymmärtävät minun tarpeeni rentoon aamuun, niin aika pitkälti omalla rytmillä tässä saa herätä ja touhuta. Ja myöskin nauttia toisten seurasta.

Se onkin eri asia, jos kehtaa ottaa omat tarpeensa äitinä huomioon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä myös perheellinen yh. Vanhin asuu opiskelupaikkakunnallaan eikä tullut tänäviikonloppuna käymään, toiseksi vanhin lähti hetki sitten töihin, nuorinkin nousi jo joku aika sitten ja touhuille huoneessaan, mutta toi mulle tänne sänkyyn äsken omenanpalasia aamiaiseksi. Kohta lähdetään yhdessä ulkoiluttamaan koiraa lähimetsään (menin illalla myöhään nukkumaan ja käytin koiran kahden aikaan ulkona, niin nyt ei ole kiirettä), sen jälkeen kunnon sunnuntailounas.

Kun lapset ovat jo isompia ja omatoimisia ja ymmärtävät minun tarpeeni rentoon aamuun, niin aika pitkälti omalla rytmillä tässä saa herätä ja touhuta. Ja myöskin nauttia toisten seurasta.

Se onkin eri asia, jos kehtaa ottaa omat tarpeensa äitinä huomioon.

Ap

Ja siis opettaa lapsetkin huomioimaan niitä. Mä en voisi. Lasten etu ei ole huonon esimerkin sänkylojuja. Jos on vielä läskikin.

Ap

Passaan mielelläni lastani, koska se on mukavaa. Köllöttelee sängyssään nyt aamupalan jälkeen kännykällä ja itse join aamukahvin jo aiemmin. Kun tästä tokenen, siivoilen ja siinäpä se päivän ohjelma onkin.

Tällä palstalla monesti moititaan isovanhempia, jotka ei välitä lastenlapsistaan. Sekään ei kuitenkaan näytä olevan hyvä juttu, jos välittää. Tuon yhden mummon kommentin saamista alapeukuista päätellen.

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla monesti moititaan isovanhempia, jotka ei välitä lastenlapsistaan. Sekään ei kuitenkaan näytä olevan hyvä juttu, jos välittää. Tuon yhden mummon kommentin saamista alapeukuista päätellen.

Kun mikään ei ole koskaan kohdallaan. Mikä edes riittäisi nykyisille vanhemmille? Kertokaa se minulle.

~ mummo ~

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla monesti moititaan isovanhempia, jotka ei välitä lastenlapsistaan. Sekään ei kuitenkaan näytä olevan hyvä juttu, jos välittää. Tuon yhden mummon kommentin saamista alapeukuista päätellen.

Kun mikään ei ole koskaan kohdallaan. Mikä edes riittäisi nykyisille vanhemmille? Kertokaa se minulle.

~ mummo ~

Kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi riittää, vaan että kovetat mielesi marinalle tai kerrot, että jos ei asenne muutu, et halua tavata enää.

Jos asenne ei muutu, eivätkä nuoremmtkaan halua sinua tavata sen vertaa, että vaivautuisivat muuttumaan, niin mieti, mikä kasvatuksessa menikään pieleen. Tai sitten opettelet sieämään marinaa ja annat sen mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei kaikki marinoihin reagoiminen ole välittämistä. Osa siitä on myös vastuun väistelyä.

Ap

Pahinta vanhemmuutta on räjähtää ja raivostua aikuisten lasten marinasta. Silloin on kyllä vanhemmalla omassa päässään jotain pahasti vialla. Kuten omalla äidilläni.

Ap