Ei kiintymyssuhdetta kissaan
Milloin tuo kissa antaa koskettaa itseään? Ei tee elettäkään että näyttäisi minulle että pitää minusta, ei pienintäkään... Vaikka lepertelen, leikitän ja ruokin. Tulee tosi surullinen oo :( kun kotiinkin tulen työpäivän jälkeen, ei tule vastaan. On piilossa tai katsoo vain jossain kaukaisuudessa.
Kaikki kissanomistajat mitä tiedän kertovat kuinka ihania heidän kissat ovat, pitävät hellyydestä, silityksistä, rapsutuksista. Mikä ilo tällaisesta lemmikistä on?
Kommentit (55)
Minun kissa ei ikinä oikein oppinut tykkäämään miesystävästäni. Miestä harmitti. Yritti liikaa ja toisaalta ei ottanut aran kissan tunteita aina huomioon. Itse hyväksyin kisuni omana itsenään heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja kesti kauan ennen kun lämpeni minulle.
Just tästä syystä meille ei tule ikinä kissaa. Kiittämätön loinen, joka ei välttämättä kiinny edes omaan perheeseen. Vaikka koira olisi miten itsenäinen, tunnistaa se kuitenkin aina perheenjäsenensä ja vilpittömästi osoittaa lämpöä. Kissa ei sitäpaitsi edes kuulu Suomeen, samaan tapaan kuin eksoottiset linnut, liskot, käärmeet ja hämähäkit eivät kuulu lemmikeiksi; jos ei elukkaa pysty pitämään edes vähän sen luonnollisessa elinympäristössä, ei sitä pitäisi ottaa ollenkaan, ja kuten todettu, kissan paikka ei ole luonnossa vapaana.
Kaikista ei vain tule sylikissoja. Mun kaverin edellinen kissa ei koskaan tullut syliin. Puski kyllä paljon ja köllötteli vieressä sohvalla, mutta ei missään nimessä ollut syliteltävä ja halittava. Tuli hetkeksi rapsuteltavaksi ja kun sai tarpeekseen, siirtyi kauemmas. Ihan oma persoonallisuutensa kissoillakin on. Anna pennulle aikaa.
Okei... Olen hoitanut kisua hyvin, enkä näytä huomiota ja se onkin sille ihan yhdentekevää 😊 jatketaan näin. Jos haluaa vain mieheltä hakea huomiota niin hakekoon. Ap
Hyvin kuvailee meidän suhdetta se eräskin tilanne aamulla kun nukuin niin katti tuli viereen jyrsimään mun sormia nälissään. Siis todellakin niin että olisi syönyt mun sormet. Jos kuolisin niin söisi minut ruuakseen... kiitti vaan kissa 😂
Olen äännellyt kisun tavoin, Kissa kyllä kuuntelee uteliaana, joskus taas olen havainnut sen katsovan vähän happamasti että 'älä yritä' ☺️ kurnutan niin se on kutsu leikkiin ja juokseekin innokkaana ympäriinsä.
Ongelma ei ole niinkään se ettei kisu leiki kanssani vaan se että sen hoitaminen on haastavaa kun ei anna koskea itseään yhtään. Pitäisi opetella hampaiden pesuun mutta en usko että meidän luottamussuhde olisi sellaisella mallilla että se onnistuisi. En osaa olla tällaisen kissan kanssa luonteva. Ap
Yritä lukea rauhassa sanomalehteä tai täyttää ristikkoa niin kissa on sekunnissa lehden päällä istumassa tai makaamassa. 🐈
Eniten ihmetyttää se että kuinka erilainen se on verrattuna muihin perheenjäseniin. Miestä vasten kiehnää, tulee hänen syliinsä ja antaa silittää. Jos minä odotan samalla lailla, ei taatusti tule syliin, ei näytä muutenkaan paljoa lämpimiä tunteita minua kohtaan. Okei yöllä olen kyllä tuntenut sen karhean kielen naamaani vasten. Mutta se on pienintä mitä saan :( ei kuitenkaan kiehnäystä, syliintuloa, nau-untaa minulle... harmittaahan se todella kun voi olla ettei hankita sille kaveria. Se on vain karvainen lisä meidän perheeseen, en ole löytänyt vielä oikein sitä millainen persoona se on...
Toinen juttu on se että pentumme puree paljon, eli jos käteni osuu sen turkkiin saan kokea naskalihampaat ihossa kiinni. Voi olla että kisu vaistoaa pettymykseni sitä kohtaan, tai sen etten oikein pidä siitä. Tiedän kyllä ettei lemmikkiä (etenkään kissaa) ei pysty muuttamaan sellaiseksi millaiseksi sen itse haluaisi olevan... en vaan saa mielestäni entistä kissaamme joka oli luonteeltaan ainoaa luokkaansa. Yhteiselomme on nyt sellaista että vietämme aikaa yhdessä ja pidän kisua jotain vaikeaselkoisena kämppäkaverina Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissat ovat vittupäitä. Ne halveksivat yli-innokkaita lepertelijöitä ja tahallaan kiusaavat kissavihaajia.
On totta, että kissat yleensä välttelevät ihmisiä, jotka yrittävät liian innokkaasti ottaa kontaktia. Sellainen ihminen vaikuttaa uhkaavalta, vaikka tarkoitus olisikin ihmisen puolesta kuinka hyvä tahansa. Yleensä kannattaa jättää kissa rauhaan ja antaa sen tehdä aloite, silloin käy niin kuin eräs kissainhoaja täällä sanoikin, kissa tulee itse ottamaan aloitetta.
Mutta mitä jos kissa ei tee koskaan sitä aloitetta? Miten pystyy elämään sen asian kanssa... ja kissa voi elää 20-vuotta.
Olen siis alkuperäinen kirjoittaja ja edelleen on meidän suhteessamme jotain häikkää. Kiss on jotenkin kamalan laiska ottamaan minuun kontaktia (tai sitten minä itse olen tosi tylsä ja laiska). Kuitenkin usein kisu laukaisee minulle niin haukottelee heti perään. Mitä se tarkoittaa? Minulla on tylsää? Aika erikoinen kissa, on kaikessa mukana mutta silti aika ujo ja vaisu, häntä on usein alhaalla... se ei ole hyvä merkki?

Anteeksi kirjoitusvirheet, laukaisee=naukaisee
Vierailija kirjoitti:
Olen siis alkuperäinen kirjoittaja ja edelleen on meidän suhteessamme jotain häikkää. Kiss on jotenkin kamalan laiska ottamaan minuun kontaktia (tai sitten minä itse olen tosi tylsä ja laiska). Kuitenkin usein kisu laukaisee minulle niin haukottelee heti perään. Mitä se tarkoittaa? Minulla on tylsää? Aika erikoinen kissa, on kaikessa mukana mutta silti aika ujo ja vaisu, häntä on usein alhaalla... se ei ole hyvä merkki?
Nyt ylitulkitset kissaa, siis KISSAA, siihen malliin, että ehdotan sinulle psykoterapiaa. Ei ihme, että se ottaa enemmän kontaktia mieheesi.
Onko lääkärintarkastuksissa käytetty, että kaikki on kunnossa? Leikitättekö kisua? Netistäkin löytyy paljon tietoa kissan käyttäytymisen syistä.