Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa jo valmiiksi äitini suhtautuminen laihtumiseeni
23.03.2014 |
Laihdutan tällä hetkellä BMI 26:sta (nyt 25) kohti BMI 20:ntä, joka on ihannepainoni. Siihen painoni aina hakeutuu, kun syön normaalisti ja liikun säännöllisesti, ja siinä painossa minulla on paras olo. En halua painoni olevan sen alle enkä päälle.
Ahdistaa vaan, mitä tapahtuu kun äitini jossain vaiheessa huomaa tapahtuneen muutoksen. Kotona asuessani terveellistä elämäntapaa ja liikuntaa pidettiin sairaana, ja juoksuharrastuksestani tuhahdeltiin paheksuvasti. Painoani paheksuttiin myös samalla lailla, kun painoindeksini oli silloinkin 20:n kieppeillä. Loppujen lopuksi pistivät minut yläasteikäisenä laitokseen, koska olin heidän mielestään "liian laiha" tuon painoisena. Söin siellä toki normaalisti ja pääsin pois muutaman päivän jälkeen.
Nyt olen asunut 5 vuotta omillani, mennyt tänä aikana naimisiin, hankkinut lapsen, opiskellut ja rakentanut elämää. Siinä sivussa sitten kerännyt nuo muutamat ylikilot, jotka nyt haluan karistaa. Olen varma, että kun painoni lähestyy tuota ihannepistettä, niin saan taas kuulla kuittailua, että olen muka anorektikko ja jotenkin sairas. Miten tuommoiseen pitäisi suhtautua niin ettei heittäisi vain bensaa liekkeihin?
Kommentit (24)
Kannattaa jo viimein irtautua äidistä. Mitä väliä, mitä se sanoo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 09:25"]
Onko elämäsi oikeasti onnellisempaa tuossa "ihannepisteessä"? Vai onko sen tavoittelu sinulle pakkomielle?
[/quote]
Ei ole pakkomielle. Useassa painossa olleena vaan olen todennut, että siinä painossa tuntui parhaalta ja jaksoi tehdä asioita parhaiten. Ja kuten sanottua, se on se paino johon kehoni automaattisesti hakeutuu kun syön terveellisesti ja normaalisti ja liikun säännöllisesti.
Minun äiti tässä vasta katseli jalkojani, ja kysyi että olenko käynyt leikkauttamassa niitä kun ovat niin hoikat!? :O Joo, just tossa Tallinnan reissulta kotiuduin... Ja jalkani ovat ihan normaalin näköiset, olen normaalipainoinen enkä mikään ylilaiha tikkujalka. Kommentti tuli siis erittäin halveksivaan ja paheksuvaan sävyyn.
Hmm... Ottamatta kantaa äitisi suhtautumiseen, tulee mieleen, että jos olet nyt n. 24-vuotias, olet tuohon ikään ehtinyt jojoilemaan aika paljon painosi kanssa noin nuoreksi (jos olet siis ehtinyt kokeilla jo monessa painossa olemista).
Vanhempasi eivät ole terveitä, jos ovat pistäneet normaalipainoisen teinin anoreksian takia laitokseen. Miten se on edes onnistunut? Ei normaalipainoinen lääkäriltä anoreksiadiagnoosia voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 09:29"]
Vanhempasi eivät ole terveitä, jos ovat pistäneet normaalipainoisen teinin anoreksian takia laitokseen. Miten se on edes onnistunut? Ei normaalipainoinen lääkäriltä anoreksiadiagnoosia voi saada.
[/quote]
Ei minulla mitään diagnoosia ole ollutkaan, mutta sielläpäin näköjään onnistui (asun nykyään toisella puolella Suomea). Siinäpä sitten keskustelin pari kertaa, söin mukisematta kaiken mikä tarjottiin ja pääsin pois.
AP
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 09:29"]
Hmm... Ottamatta kantaa äitisi suhtautumiseen, tulee mieleen, että jos olet nyt n. 24-vuotias, olet tuohon ikään ehtinyt jojoilemaan aika paljon painosi kanssa noin nuoreksi (jos olet siis ehtinyt kokeilla jo monessa painossa olemista).
[/quote]
Raskaus (ja sen aikainen huolimattomuus syömisissä) kerrytti kiloja, siksi olen nyt tässä painossa. Alipainoinen en ole ollut koskaan, en edes alle 20:nen. Enkä haluaisikaan olla.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 09:34"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 09:29"]
Hmm... Ottamatta kantaa äitisi suhtautumiseen, tulee mieleen, että jos olet nyt n. 24-vuotias, olet tuohon ikään ehtinyt jojoilemaan aika paljon painosi kanssa noin nuoreksi (jos olet siis ehtinyt kokeilla jo monessa painossa olemista).
[/quote]
Ok, hyvä juttu!
Raskaus (ja sen aikainen huolimattomuus syömisissä) kerrytti kiloja, siksi olen nyt tässä painossa. Alipainoinen en ole ollut koskaan, en edes alle 20:nen. Enkä haluaisikaan olla.
AP
[/quote]
Oho, sori, meni viesti väärään paikkaan, mutta ehkä sen sieltä löydät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, sori, meni viesti väärään paikkaan, mutta ehkä sen sieltä löydät!
Ihan tosi?? En oo aloittaja, mutta kyllä mun elämä on ainakin onnellisempaa hoikkana kuin ylipainoisena :D miksei olis? Pitäiskö kaikkien olla lihavia? On mukavaa kun aamulla herää ja peilistä näkyy jotain mihin on tyytyväinen. Mua ainakin harmittais jos näkyis läskiä.. Kiva ostaa kivoja vaatteita ja kireitä paitojakin voi käyttää. Urheilu on helpompaa. Juostessa muutamakin kilo ylimääräistä tuntuu. Aatteleppa vaikka ylimääräisiä sokeripusseja repussa.. 5 pakettia=10kg.
Mulle tää paino on tosi tärkeä juttu. Oon nimittäin ollu siinä lievän ylipainon rajalla monia vuosia ja tiätkö..kyllä harmitti joka ikinen päivä! Harmittaa jälkeenpäin kun oli paha mieli usein kilojen takia :/ nyt hoikkana olo on hyvä ja olen tyytyväinen! On mulla muitakin asioita elämässä, ei sillä..mut omasta kehosta kannattaa huolehtia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitejä on monenlaisia... Omani on ollut koko elämänsä hoikka ja normaalipainon alarajoilla. Minä tyttärenä taas aikuisiässä normaalipainon ylärajoilla ja lievän ylipainon puolella. Äidilleni painoni on iso ongelma, josta hän on kantanut huolta ties kuinka pitkään. Äidin asenne on minulla toiminut jopa päinvastoin eli olen juuttunut ajatukseen, että omapa on asiani ja äidin takia en kilojani karista...
Kenen elämää elät? Olet aikuinen ihminen ja teet ruokaasi ja liikuntaasikin koskevat päätökset itse. Miten äitisi kommenteilla on niin iso merkitys sinulle? Suurenteletko ongelmaa pääsi sisällä vai onko suhde äitisi kanssa oikeasti patologinen? Mikäli on, välttäisin kanssakäymistä viimeiseen asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut koko elämäni normaalipainoinen, nykyään normaalipainon alarajoilla. Kumma kyllä, en ole nyt yhtään onnellisempi kuin 10kg painavampanakaan. Vaatteilla ja muulla ulkoisella ei ole koskaan ollut suurta merkitystä elämässäni ja liikkua olen aina jaksanut, myös kilpaurheillut.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 09:36"]
Ihan tosi?? En oo aloittaja, mutta kyllä mun elämä on ainakin onnellisempaa hoikkana kuin ylipainoisena :D miksei olis? Pitäiskö kaikkien olla lihavia? On mukavaa kun aamulla herää ja peilistä näkyy jotain mihin on tyytyväinen. Mua ainakin harmittais jos näkyis läskiä.. Kiva ostaa kivoja vaatteita ja kireitä paitojakin voi käyttää. Urheilu on helpompaa. Juostessa muutamakin kilo ylimääräistä tuntuu. Aatteleppa vaikka ylimääräisiä sokeripusseja repussa.. 5 pakettia=10kg.
Mulle tää paino on tosi tärkeä juttu. Oon nimittäin ollu siinä lievän ylipainon rajalla monia vuosia ja tiätkö..kyllä harmitti joka ikinen päivä! Harmittaa jälkeenpäin kun oli paha mieli usein kilojen takia :/ nyt hoikkana olo on hyvä ja olen tyytyväinen! On mulla muitakin asioita elämässä, ei sillä..mut omasta kehosta kannattaa huolehtia!
[/quote]
Mistä saa 2kg:n sokeripusseja?
Siis oikeesti. Onko ikää aloittajalla 15v? "Äiti sanoo sitä ja äiti sanoo tätä".
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 09:27"]
Kannattaa jo viimein irtautua äidistä. Mitä väliä, mitä se sanoo?
[/quote]
Tämä on totta, mutta on kai ymmärrettävää, että jos äiti on lähettänyt normaalipainoisen teinin jonnekin laitokseen muka anorektisena, niin se muisto ei ihan heti häivy.
Tuota, ketään ei laiteta mihinkään laitokseen huonoruokaisuuden takia. Problematiikka on jossain muualla ja se ilmeisesti on kulminoitunut ruualla temppuiluun. Äiti-suhteessa häiriötä edelleen vanhojen perujen myötä.
Ja ongelmaa siis myös äidillä.
Miksi teet ap itse niin ison numeron painostasi?
Onko elämäsi oikeasti onnellisempaa tuossa "ihannepisteessä"? Vai onko sen tavoittelu sinulle pakkomielle?