Miten olette mitoittaneet lainanne, mitä muuta haluatte elämässä tehdä?

olemme vain ostaneet ensimmäiset asunnot hyvin nuorina, tai hyvin ja hyvin, mutta alle 23-vuotiaina kuitenkin.



Nyt 35 vuotiaina omaisuus alkaa olla sen verran karttunut ja asunnon vaihdot ollaan tehty hyviin markkina-aikoihin, ettei lainamäärä ole loputon enää tässä kohtaa ja ollaan voitu vaihtaa asuntoa aina vähän parempiin.



Ei ne suuret tulot vaan ne pitkäaikaiset varhain aloitetut lainan lyhennykset, opiskeluaikoinakin.

kiinnostanut.



t. eräs, jonka perhe ei osta mitään ylimääräistä eikä matkustele asuntovelan takia

Haluttiin jättää harrastuseuroja riittävästi

Meillä ikää vasta alle 30 v., ja on ajateltu, että just tossa alle nelikymppisenä elintaso varmaan lainoista huolimatta ihan ok, mutta nyt on kyllä pakko ja kannattavaakin mielestäni laskea niin, että mahdollisimman paljon saadaan lainaa lyhenemään ja jos ja kun jää vähän ekstraa, säästetään rahastoihin.



Onneksi lapset tehty ja hoitovapaat jo pidetty, se olis kyllä ollut surkeeta, jos olis pitänyt siksi mennä töihin, että laina olisi pakottanut. Eli se on kriteerinä (eli lapsiin pitää olla varaa, silloin ei säästöt kyllä karttunut yhtään kun olin hoitovapaalla), muuten ei kulutusjuhlita juurikaan.

Vierailija:

Meillä ikää vasta alle 30 v., ja on ajateltu, että just tossa alle nelikymppisenä elintaso varmaan lainoista huolimatta ihan ok, mutta nyt on kyllä pakko ja kannattavaakin mielestäni laskea niin, että mahdollisimman paljon saadaan lainaa lyhenemään ja jos ja kun jää vähän ekstraa, säästetään rahastoihin.

Onneksi lapset tehty ja hoitovapaat jo pidetty, se olis kyllä ollut surkeeta, jos olis pitänyt siksi mennä töihin, että laina olisi pakottanut. Eli se on kriteerinä (eli lapsiin pitää olla varaa, silloin ei säästöt kyllä karttunut yhtään kun olin hoitovapaalla), muuten ei kulutusjuhlita juurikaan.

Opiskeluaikana oli tiukempaa, mutta silloin ei ollut lapsia. Opiskeluiden jälkeen ennen lapsia oli taas taloudellisesti väljempää kuin nyt, vaikka silloin makseltiin opintolainoja. Ainahan sitä jostain joutuu priorisoimaan; emme nytkään asu millään top ten alueella, mutta mieluummin niin kuin liian tiukka maksuohjelma.

Enkä siis moralisoi niitä, jotka valitsevat toisin, pohdin vain sitä, miten paljon minun mittakaavani mukaan ihmiset ovat valmiita satsaamaan asumiseen. Toki rahalla saa upeita asuntoja upeilta alueilta ja jos sitä haluaa niin mikäpä siinä, ei se minulta ole pois. Meille vain oli tärkeää, että voimme käyttää rahaa moneen muuhun.

Saan vuokratuloa pienemmästä asunnosta, jonka ostin 1. avioliitossa ollessani ja jonka omistan jo kokonaan. Minulle jää asumiskulujen jälkeen noin 1000 euroa kuussa, jolla kyllä pärjäilee ihan hyvin. Autoa meillä ei ole, ei tarvita kun asutaan ydinkeskustassa. Muilla tämän ikäisillä on asunnon lisäksi kesämökit, minulla kaksi keskustakämppää. Mielestäni eletään ihan normaalisti. Esim. omiin vaatekuluihin varaan 2oo e/k

eli lainaan ei saa mennä liikaa rahaa. Puskuria täytyy jäädä mm.:



- koronnousulle

- perheen kasvamiselle (onkin kasvanut nyt jo viiteen henkeen eli hoitomaksut ym.)

- kahteen autoon

- matkusteluun

- pitää pystyä käymään ulkona syömässä ja hurvittelemassa silloin tällöin

- harrastuksiin pitää olla varaa sekä aikuisilla että lapsilla.



Vaatteiden ostaminen on toki selvä juttu - ilmankaanhan ei pärjää, mutta siihen emme ertyisesti panosta eikä se näyttele meillä suurta roolia eli kukaan ei ole vaatefriikki, emmekä ostele meille liian kalliita vaatteita.



Hoitovapaata ei ole budjetoitu, muuta kuin muutaman kuukauden osalta ja sen nyt vihdoin kolmannen lapsen kanssa pidinkin. Aiemmin on menty heti lomilta takaisin töihin.

- ruokaan (siinä ei kitsastella ja ulkona täytyy voida käydä pari kertaa kuussa)

- ulkomaanmatkailuun pari kertaa vuodessa (yksi kaukomatka)

- normaaliin elämiseen vaatehankintoineen

- säästäminen pahan päivän varalle

- hoitovapaaseen



Olemme hoitovapaata varten säästäneet jo etukäteenkin, mutta ehdottomasti elämän tulee olla myös elämistä eikä vain asuntolainan takaisinmaksamista, vaikka asummekin pääkaupunkiseudulla hyvällä alueella.

Enää 2 vuotta maksamista. Olen silloin 34 v. Lainan lyhennys on ollut sellainen, että kaiken aikaa on pystyttä matkustelemaan, ulkona syömään, ostelemaan kaikkia normaaleja hankintoja.

Vierailija:

olemme vain ostaneet ensimmäiset asunnot hyvin nuorina, tai hyvin ja hyvin, mutta alle 23-vuotiaina kuitenkin.

Nyt 35 vuotiaina omaisuus alkaa olla sen verran karttunut ja asunnon vaihdot ollaan tehty hyviin markkina-aikoihin, ettei lainamäärä ole loputon enää tässä kohtaa ja ollaan voitu vaihtaa asuntoa aina vähän parempiin.

Ei ne suuret tulot vaan ne pitkäaikaiset varhain aloitetut lainan lyhennykset, opiskeluaikoinakin.

Luulen, että moni nuori opiskelija olisi valmis satsaamaan omistusasuntoon, jos olisi mahdollisuuksia. Kaikilla ei vain ole vanhempia takaamassa tai perintöä tms. millä saisi alkurahoituksen kuntoon. Ja kuka pystyy opiskelijan tuloista säästämään alkupääomaa. Ja tuohon yhtälöön kun vielä lisätään se, että suuremmissa kaupungeissa asunnot maksaa kerta kaikkiaan maltaita niin ei siinä paljon budjetoida ulkomaanmatkoihin ja ulkonasyömisiin.

Olen jo yli 30-v. eikä ikinä ole ollut omistusasuntoa. Millä rahalla sen nuorena olisi ostanut? Ei millään. Ei ole ollut rikkaita vanhempia, eikä kovin kummoista palkkaa. Nykyisillä yhden hengen tuloilla ei houkuttele lähteä ottamaan isoa asuntolainaa, kun kaupungeissa on niin kalliita kaikki asunnut. Siispä en varmaan ikinä tule asumaan omistusasunnossa.

Kunhan ruokakaupassa voi käydä ilman että joka penniä laskee ja kerran kuukaudessa voi tehdä jotakin mukavaa (käydä ulkona syömässä tms.).

Sen mukaan laina mitoitetaan.

menin töihin ja aloin pistää rahaa sivuun asuntoa varten. Myöhemmin löysin miehen ja perustin perheen ja ostimme yhdessä asunnon. Nyt on velaton kolmio, ikää molemmilla alle 30 ja haaveissa okt pk-seudulta. Pari vuotta pitää säästää ja sitten muutamme. Ei kauheesti reissata ja eletään muutenki aika vaatimattomasti, vaikka tulot onkin hyvät. Niin sitä asuntovarallisuutta vähitellen kertyy. Niin, ja kummallakaan ei ole perintöjä, eikä tulossakaan ole, joten ihan omalla työllä on ansaittu. Mutta ulkona kyllä syödään usein, sillä lapsetkin tykkää käydä ja saa vähän vaihtelua arkeen.

teillä muilla on varaa ulkomaanmatkoihin kaksi kertaa vuodessa?? Nehän on tolkuttoman kalliita 4-5-henkiseltä perheeltä (kaikkine kuluineen useita tuhansia euroja). Ellei nyt puhuta Tallinnan ja Tukholman reissuista.



Me asumme pääkaupunkiseudulla uudessa rt-asunnossa ja kyllähän tämä sitten maksaakin. Meillä on myös olosuhteiden pakosta kaksi autoa, ruokaan käytetään aika väljästi rahaa, vaatteita ostan ja laskut maksamme, mutta mitään ylimääräistä esim. matkusteluun ei jää. Talo olis kiva mutta kun hinnat huitelee siellä 300 - 400 teuroa niin eipä oo mahdollista meille.

Aika samalla tavalla kuin alkuperäinen eli saavutetuista eduista en halua joutua luopumaan eli meillä on esim. kaksi autoa. Mahdollista hoitovapaata varten on syrjässä rahaa, sitä taloutemme ei kestäisi ilman säästöä tai sitten toisesta autosta luopumista.



Ulkomaanmatkat ei jostain syystä meidän perhettä oikein kiinnosta, lukuunottamatta Tukholmassa käymistä.



Mutta ne suurimmat murheenkryynit taloudessa ei ole se, että korot nousisivat tai jotain muuta vaan meidän perheen lainapuskurissa on otettu huomioon, että pärjättäisiin jotenkin myös yhden henkilön hyvillä tuloilla ja toinen tekisi vaikka hanttihommia tai olisi työttömänä. Tämä voisi vaatia esim. toisesta autosta luopumista tai mahdollisesti osan omaisuuden myymistä, mutta lainaa ei ole koskaan niin paljon, että oman kodin katon joutuisi myymään pään päältä.



Mä olen kai jotenkin etuoikeutettu, kun taloudellinen tilanne on ihan ok ja vieläpä pääkaupunkiseudulla vaikka olen saanut nolla euroa perintöä, nolla euroa vanhempien takauksia ja olen välillä ehtinyt yhden ihmisen palkallakin pyörittämään taloutta (kunnan leivissä). Rikastumaan tietty palkalla ei pääse, mut toisaalta jos tulot on vähän isommat kuin menot, niin silloin sitä omaisuutta kertyy vähin erin.