Lue keskustelun säännöt.
Jokainen parisuhteeni on päättynyt puheenaiheiden loppumiseen
22.03.2014 |
Olen ollut kolmessa vakavassa suhteessa, ja niistä jokainen on päättynyt samasta syystä: kaikki puhuttava on lopulta loppunut. Nämä suhteet kestivät 2, 4 ja 3 vuotta, ja kaikissa tapauksissa yritin korjata asiaa parhaani mukaan mutta mikään ei toiminut.
Jokaisessa tapauksessa kävi niin, että ajan viettäminen yhdessä väheni pikkuhiljaa minimiin, koska kavereiden kanssa oli hauskempaa. Yhteiset ravintolaillalliset, lenkit luonnossa, ulkomaanmatkat ym. epäonnistuivat kaikki, koska mitään molempia kiinnostavaa puheenaihetta ei vain ollut jäljellä. On hirveän masentavaa istua ravintolapöydässä hiljaa rakastamansa ihmisen kanssa, kun mitään puhuttavaa ei yksinkertaisesti enää keksi.
Olen usein miettinyt, että ehkä minä olen vain tylsä ja mielenkiinnoton ihminen. Kuitenkaan tätä ongelmaa ei ole ystävien, kollegojen ja perheenjäsenten kanssa: puhuttavaa riittää aina ihan eri lailla kuin näiden miesten kanssa.
Olenko ollut väärien miesten kanssa, vai sellaistako parisuhde lopulta on, hiljaisuutta? Itse unelmoin suhteesta, jossa puheenaiheiden eteen ei tarvitsisi jatkuvasti kamppailla, vaan jutustelu tuntuisi luonnolliselta.
Olen n. 30-vuotias, jos jotakuta kiinnostaa.
Kommentit (24)
Taipumus ihastua vääränlaisiin miehiin, ei tuossa oikein muuta syytä voi olla, jos sinulla on pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa puhuttava ei lopu.
15 vuoden jälkeen meillä ei ole vielä puhuttava tai puheenaiheet loppuneet, tuppisuuna ei tarvitse istua ravintolassa eikä kotona. Toisaalta pitää ymmärtää, että kukaan ei käy jatkuvasti syvällistä keskustelua pitkäaikaisen kumppanin kanssa, välillä puhutaan arkisista pikkuasioista. Eikä hiljaisuuskaan ole paha asia, mutta jos hiljaisuus on vaivautunutta, se on huono asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 08:46"]
Taipumus ihastua vääränlaisiin miehiin, ei tuossa oikein muuta syytä voi olla, jos sinulla on pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa puhuttava ei lopu.
15 vuoden jälkeen meillä ei ole vielä puhuttava tai puheenaiheet loppuneet, tuppisuuna ei tarvitse istua ravintolassa eikä kotona. Toisaalta pitää ymmärtää, että kukaan ei käy jatkuvasti syvällistä keskustelua pitkäaikaisen kumppanin kanssa, välillä puhutaan arkisista pikkuasioista. Eikä hiljaisuuskaan ole paha asia, mutta jos hiljaisuus on vaivautunutta, se on huono asia.
[/quote]
Vaivaantuneisuus on juuri ongelmana. Ystävien kanssa voin olla hiljaa ilman että se häiritsee ketään. Näissä parisuhteissa on syvällisen keskustelun lisäksi loppunut myös arkinen jutustelu, eli tilanne on mennyt niin huonoksi ettei edes kaupassa käymisestä keskustella, tai sekin keskustelu tökkii.
Ap
No mulla on sama ongelma kaikkien ihmisten kanssa :(
Luulen että ongelmana on tosiaan noi sun miehet. "Valitset" miehiä varmaan väärillä perusteluilla. Sun nimenomaan EI pidä hakea miestä jonka kanssa on hyvä keskustella, vaan miestä jonka kanssa on hyvä olla. Jos sä valitset fiksun juttukumppanin niin alkuhuuman haihtuessa tajuat että se onkin tylsä vässykkä joka jauhaa vaan samoja juttuja omalta tieteenalaltaan, ja kaikki muu arkijutustelu ei onnistu. Mutta jos sä otat miehen jonka kanssa ei ees tee mieli puhua tiedeasioita ja maailmanmenosta syvällisemmin, niin huomaat että sellasen kanssa pääset nauramaan ja olemaan vaan. Tietenkään et nyt mitään ihan junttijannea ota, eli sellaista joka ei edes uutisia lue.
Mutta tosiaan pointtina, ettei se keskustelukumppanin hakeminen oo avain onnistuneeseen parisuhteeseen, vaan kliseisesti sanottuna vaan sellainen jonka kanssa kemiat kohtaa ja saa sukat pyörimään jaloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut ihan sama ongelma! Paitsi että kahta vuotta pidempään en ole jaksanut kenenkään kanssa, jo tuossakin vaiheessa esim. yhteiset pitkät automatkat alkoivat olla tuskastuttavan vaivaannuttavia.
En tiedä missä vika, mutta oon jotenkin luovuttanut kokonaan parisuhteiden kanssa. Jos vika on siinä, että olen ollut väärien miesten kanssa, niin en todellakaan tiedä, mistä niitä oikeita löytäisi ja miten ne saisi kiinnostumaan itsestään.
Mulla tuntuu olevan niin, että ihmisten kanssa JOKO tulee juttuun TAI seksi ja vetovoima toimii. En ole vielä löytänyt tyyppiä, jonka kanssa molemmat pelaisivat alkuinnostuksen uutuudenviehätyksen jälkeen (aluksihan puhuttavaa löytyy vaikka yökaudet jos toiseen on ihastunut ihan vaan tutustumisenkin merkeissä) ja mielestäni molemmat ovat välttämättömiä, että suhdetta voi ylipäänsä kutsua parisuhteeksi.
Mulla ollut sama ongelma muutaman miehen kanssa, jotka kaikki ovat yllätys yllätys olleet suomalaisia.
Monen ulkomaisen miehen kanssa sitä ongelmaa ei vaan tule, ne osaa sen keskustelun pitää yllä jotenkin. Varmasti Suomessakin on niitä hyviä miehiä, mutta jotenkin uskon siihen että ne sellaiset joiden kanssa ei tarvi vaivaantua on paljon harvemmassa ja siksi en vain sellaista ole löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka ne miehet Suomessa sitten on opettanut tuppisuiksi, mistä se johtuu?
Missä ne oikein oppii ton vaikeneminen on kultaa säännön ja miksi nuoria poikia ei ikinä kannusteta keskusteluun juurikaan?
Opettajat koulussako haluaa että ne pojat vaan on hiljaa niin ovat helppoja ja eivät ikinä haasta keskustelua ja ajattelua?
Minulla on ulkomaalainen (eurooppalainen) aviomies ja keskusteltava ei ikinä lopu. Olemme tosin molemmat kiinnotuneita maailmanpolitiikasta ja taiteesta, joten aiheet ovat ehtymättömät. Maailmanpolitiikassahan on kaiken aikaa uusia käänteitä ja taidemaailmakaan ei ole paikallaanpysyvä. Siksi keskustelu ei voi loppua. Olen tosi onnekas, että minulla on sivistynyt ja asioista kiinnostunut, keskustelutaitoinen mies. Toivon, AP, että löydät miehen, jolla on samat kiinnostuksenkohteet itsesi kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kovin ulkonäkökeskeinen ihminen..?
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:33"]
Oletko kovin ulkonäkökeskeinen ihminen..?
[/quote]
En todellakaan! Jos nämä suhteet jotain ovat minulle opettaneet niin sen, että ulkonäkö on viimeiseksi tärkein asia miehessä. En ole yhtään miestä ulkonäön vuoksi valinnut, ja voin vain kuvitella millaisiin katastrofeihin se olisi johtanut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:30"]
Kuka ne miehet Suomessa sitten on opettanut tuppisuiksi, mistä se johtuu?
Missä ne oikein oppii ton vaikeneminen on kultaa säännön ja miksi nuoria poikia ei ikinä kannusteta keskusteluun juurikaan?
Opettajat koulussako haluaa että ne pojat vaan on hiljaa niin ovat helppoja ja eivät ikinä haasta keskustelua ja ajattelua?
[/quote]
Suomessa oppilaat saavat olla peruskoulussa harvinaisen paljon äänessä ja tuetaan oppilaiden omaa aktiivisuutta opetusmenetelmissä. Melkeinpä kaikissa muissa maissa kouluopetus jo pienillä lapsilla on huomattavasti enemmän "istukaa paikallanne, kuunnelkaa opettajaa ja olkaa hiljaa" -henkistä.
Se, että tunnilla ei saa riekkua ja mölistä omiaan ihan miten ja milloin sattuu ihan aiheen vierestä, tuskin vie kenenkään keskustelutaitoja.
Millainen koulutus ja työ näillä miehillä oli, löytyykö mitään yhdistävää tekijää? Ehkä ihastut aina samanlaisiin tyyppeihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:59"]
Millainen koulutus ja työ näillä miehillä oli, löytyykö mitään yhdistävää tekijää? Ehkä ihastut aina samanlaisiin tyyppeihin.
[/quote]
Tietynlainen miehekkyys yhdistää näitä miehiä, joten ehkä siihen kuuluu vähäpuheisuus... Joskin monet hyvistä ystävistäni ovat myös hiljaisia ja vähäpuheisia, mutta heidän kanssaan saa silti aikaiseksi hyvän keskustelun. Joten kyse taitaa enemmän olla jostain henkilökemioista.
Ap
Voi apua. Minulla on varmaankin miehiset aivot, koska pidän hiljaisuudesta. Pitkän suhteen yksi parhaista puolista on se, että voi istua pitkän automatkan hiljaa eikä ole pakko puhella jostakin.
Toki pidän kiinnostavista keskusteluista, mutta onhan otettava omakin vastuu, että yhteisiä puheenaiheita löytyy. Keskustelujen vastapainoksi tarvitsen paljon hiljaisuutta ja siksi viihdynkin ihmisten kanssa, joiden seurassa hiljaisuus on luontevaa. Kaikkea tilaa ei tarvitse täyttää äänellä ja puheella.
Itse siedän hyvin hiljaisuutta mutta olenkin varmaan se vuoksi tylsää seuraa, myönnän.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:30"]
Kuka ne miehet Suomessa sitten on opettanut tuppisuiksi, mistä se johtuu?
Missä ne oikein oppii ton vaikeneminen on kultaa säännön ja miksi nuoria poikia ei ikinä kannusteta keskusteluun juurikaan?
Opettajat koulussako haluaa että ne pojat vaan on hiljaa niin ovat helppoja ja eivät ikinä haasta keskustelua ja ajattelua?
[/quote]
Suomessa oppilaat saavat olla peruskoulussa harvinaisen paljon äänessä ja tuetaan oppilaiden omaa aktiivisuutta opetusmenetelmissä. Melkeinpä kaikissa muissa maissa kouluopetus jo pienillä lapsilla on huomattavasti enemmän "istukaa paikallanne, kuunnelkaa opettajaa ja olkaa hiljaa" -henkistä.
Se, että tunnilla ei saa riekkua ja mölistä omiaan ihan miten ja milloin sattuu ihan aiheen vierestä, tuskin vie kenenkään keskustelutaitoja.
[/quote]
No mun lapset on olleet myös ulkomailla koulussa ja kertovat ihan päinvastaisia kokemuksia. Sanoivat että mukavampaa oli ulkomailla koulussa kuitenkin vaikka oli tiukempi kuri tavallaan ja koulupuvut yms. Paremmin ne oppilaat siellä käyttäytyikin, ei ollut hasitattelua ja kiusaamista. Aina niillä lapsilla olikin jotain projekteja ja kivoja juttuja menossa siellä. Tosin vahvimmat mielipiteet asiasta varmaan löytyy kuitenkin aina niiltä joilla ei ole mitään kokemusta asiasta.
Ja itse siihen ap:n asiaan, suomalainen kulttuuri jostain syystä tuottaa sen tyylistä ihmisiä että keskustelut voi olla vaivaantuneita tosiaan pitemmällä aikavälillä. Kun mistään ei ole omia mielipiteitä tai asiat ei edes kiinnosta juurikaan, kaikki erikoinen on turhaa hömpötystä ja ylimääräinen keskustelu ns. on vain ajanhukkaa. Tiedän mitä tarkoitat kyllä hyvinkin, ex-mies oli juuri sellainen, hänellä ei ollut loppuvaiheessa sitten mitään sanottavaa mihinkään. Surullista.
Ongelmasi on se, että et puhu kumppaniesi kanssa asioista riittävän avoimesti. Ainakin suurimmalla osalla ongelmana on tämä. Jos kipeät ja salaisetkin asiat jutellaan kumppanin kanssa halki, niin kyllä sitä juttua riittää ja sen määrä vain lisääntyy ajan myötä kun puolisot tuntevat toisensa joskus paremmin kuin itsensä. Jos taas suurimmat ja merkityksellisimmät asiat salataan toiselta, sitä salattavaa tulee lisää ja lisää, koska yhden asian salaaminen edellyttää kaiken siihen liittyvän salaamista myös, tai ainakin totuuden vääristelyä, jotta se yksi salaisuus säilyisi. Lopulta puoliso tietää itsestä ainoastaan yhdentekeviä ja/tai paikkansapitämättömiä asioita. Siinä on aika vaikeaa enää käydä mielenkiintoista keskustelua.
Omassa suhteessani 13 vuoden jälkeen keskustelemme vähintään yhtä intohimoisesti kuin juuri tavattuamme. Helppoa tämä ei ole aina ollut, mutta ei elämän kuulukaan olla. Sitäkin hauskempaa kyllä, kun homman saa toimimaan!
Mulla on loppunut aina siihen että mies kyllästyy. Ei puheenaiheiden loppumiseen siis, vaan uutuudenviehätyksen ja jännityksen katoamiseen.
Onko missään miehiä jotka ei ole noin ailahtelevaisia vaan luotettavia kuin kivi?
Taidat olla oikeilla jäljillä siinä, että olet valinnut vääränlaisia kumppaneita. Itse olen muutaman kuukauden tapaillut miestä, jonka kanssa riittää höpötettävää aiheesta kuin aiheesta. Ja voi nauraa vedet silmissä. Se on ihanaa, kun ei tarvitse istua tuppisuuna tai keksiä epätoivoisesti puhuttavaa. En tietenkään tiedä, onko kaikki toisin muutaman vuoden päästä, jos vielä yhdessä ollaan :)