Lue keskustelun säännöt.
Alemmuudentunne miehen enää kohtaan tuhoaa suhteemme- hävettää edes kertoa tästä..
19.11.2020 |
.. mutta pakko avautua ennenkuin pää räjähtää.
Itselläni on taustalla monia lyhyempiä suhteita jotka päättyneet mikä mistäkin syystä. Lapsesta asti itsetuntoni on ollut melko pohjamudissa, näin ollen herkästi vertailen itseäni muihin ja koen riittämättömyyden tunteita ilman mitään validia syytä.
Nyt mörköksi vuoden suhteen aikana on muodostunut -ikävä kyllä avopuolisoni ex- vaimo. Heillä teini-iästä lähtenyt reilu 10 vuoden suhde, josta siunaantunut kaksi lasta ja olivat aviossa. Avioliitto päättyi vaimon päätöksestä n. 4 vuotta sitten.
En osaa itsekään sanoa, miksi ahdistaa niin hirveästi tuo pitkä historia ja lukuisat yhteiset suuremmat ja pienemmät yhteiset kokemukset. Tunnen olevani kakkosvaihtoehto ja kyseenalaistan mieheni sanomiset ja tekemiset, jotka kieltämättä sotivat täysin omien sekopäisten ajatusteni kanssa. Olen ilmeisesti onnistunut tekemään tästä exästä jonkinlaisen pakkomielteen, automaattisesti liitän hänet mukaan kaikkeen meidänkin yhteisiin juttuihin. (Esim. Tämänkin kauppareissun tekisi vaimonsa kanssa mielummin, nyt joutuu tyytymään minuun..) lapsellista ja typerää on, mutten voi tälle enää mitään omin voimin. Voiko mies koskaan päästä henkisesti täysin yli pitkästä liitosta ja lastensa äidistä?
Homma alkaa saada jo sellaisia mittasuhteita että elämäniloni alkaa kadota ja olen aivan paskana, ja voitte uskoa että on raskasta avomiehellenikin.
Toivon ettette hirveästi soimaisi minua, mutta jos niin käy, ymmärrän senkin.
Olen Urpo, totaalinen superidiootti kauniisti sanottuna. Kiitos, olen puhunut.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
20, ristiriitaisinta tässä on juuri se, että mies selkeästi tuntuu minua rakastavan ja on hyvin kiltti, avoin, tasapainoinen ja yrittää kaikkensa saadakseen mun olon paranemaan. Vika on mun päässä.
Voisiko olla, että ongelma ei olekaan miehen puuttuvat tunteet, vaan sinun tunteet miestä kohtaan. Mies ei saa ehkä oikeanlaisia tunteita aikaa sinussa tai mies ei tarjoa sellaista suurta tunteenpaloa mistä olet haaveillut? Ehkä sellaisia tunteita mitä sinulla on ollut esim tätä edellistä kumppaniasi kohtaan? (#20 siis uudelleen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on semmoinen homma, että tarvitset ammattiapua. Terapiaa, ja mieluusti myös samaa kokeneiden kanssa juttelua. Tuollainen on niin raskasta miehellesi, että jos koet ettet ole edes terapian arvoinen, niin tee se hänen vuokseen.
Miehesi on valinnut sinut nyt,tässä hetkessä ja ajassa. Sinä olet hänen kanssaan. Nuo ajarukset ovat pakkoajatuksia, joista voit kuitenkin opetella pääsemään eroon. Tsemppiä sulle ap, hoida itsesi kuntoon ❤️
Oletko lukenut rebeccasyndroomasta?
https://mielenihmeet.fi/rebekka-syndrooma-mustasukkaisuus-puolison-exaa…
En ole ikinä kuulunut mihinkään uusperhekuvioon, mutta joka suhteessa sama mörkö nousee esiin; alan glorifoida mieheni eksiä ja vaikkeivat he olisikaan mitään varsinaisia kaunottaria vaan ihan taviksia, niin mielessäni väännän heistä kadehdittavia Jennifer Lopezeja ja syynään jokaisen piirteen, jonka voisin kuvitella olevan poikaystävän mieleen. Sitten kun tullut ero, niin nämä "upeat" eksät muuttuu liki samantien silmissäni taas ihan normaaleiksi ihmisiksi.
Artikkelissa mainitaan "pakonomainen tarve saada tietää kaikki puolisonsa exästä toiveinaan löytää jotakin huonoa." Eli kyllä, käytökseeni on kuulunut myös eksieni stalkkaaminen ja jos joku yhteinen tuttu sanoo kys. eksästä vaikka jotain negatiivista niin saan mielihyvän tunteen. Vertaan kaikessa itseäni eksään ja minulla on pakonomainen tarve pistää paremmaksi kaikessa.
Tämä on oikeasti todella raskasta enkä halua tämän takia seurustella kenenkään kanssa, sillä tiedän että tämä käytös alkaa nostaa taas rumaa päätään heti alkuhuuman jälkeen, kun oikeat tunteet tulee peliin.
Ja rebekkasyndrooman ollessa kyseessä, ei nimenomaan ole mitään aihetta mustasukkaisuuteen. Hyvä erottaa tämä siitä, jos oikeasti on. Ts. olen nähnyt pareja joissa toinen osapuoli jatkuvasti puhuu eksästään lämpimään sävyyn tai jopa vertailee kumppaniinsa, mielestäni tällöin on jo aihettakin ottaa nokkiinsa.
Korjaus äskeiseen, siis Eli kyllä, käytökseeni on kuulunut myös eksieN stalkkaaminen,
ei siis omieni vaan poikaystävän :D
Todennäköisesti menneisyytesi on ollut sen verran epävakaa tai traumaattinen, että sinulla on itseasiassa turvallinen olo sellaisessa turvattomassa, vähän kaaottisessa tilanteessa koska se on se elämä, minkä tiedät. Nyt kun kaikki on hyvin, sinulla itselläsi onkin turvaton olo koska se todellisuus mihin olet tottunut, on aivan toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai sillä exälläkin on jo jotain miesjuttuja, tuskin enää on sun nyxästä kiinnostunut.
Yhteiset lapset vaativat yhteydenpitoa ja tapaamisten yms sopimista. Se on kestettävä että lasten äiti on jollain lailla kuvioissa taustalla ainakin niin kauan kuin lapset ovat alaikäisiä.
Harmi jos AP pilaa hyvän suhteen vainoharhaisilla ajatuksillaan.
Kuten täällä jo ehdotettiin, hanki keskusteluapua.
Ymmärrän ap sua siinä mielessä, että huomasin oman eroni jälkeen itsessäni hyvinkin konservatiivisia sisäisiä malleja, joita en tiennyt olevankaan. Tosin itse en vertaa itseäni nykyiseni eksän juurikaan, välillä tulee tietysti mieleen että mitä ovat miehen kanssa joskus tehneet tai miten hoitaneet esim riitatilanteita jne.
Päättynyt aiempi suhde oli siis pitkä, ja ainoa kunnon suhde elämässäni. Nyt kolmekymppisenä kriiseilen sen kanssa että menetin jotain puhdasta ydinperheen mahdollistavaa elämää, etenkin kun sittemmin ryhdyin suhteeseen jo aviossa aiemmin olleeseen mieheen, lapsiakin heillä on. Mua vaivaa se etten voi saada enää mitään "oikeaa" perhettä, koska itsekin erosin nuoruuden rakkaudesta ja miehellä on jo ollut perhe toisen kanssa ja ne lapset ovat ikuisesti siinä muistuttamassa asiasta. Olen ikuisesti vain joku ylimääräinen, emmekä (muka) voi olla oikea perhe kun mukana on eksiä ja lapsia, emme ole toisillemme ne alkuperäiset rakkaudet.
En ikipäivänä ajattelisi näin typerästi jos vaikka ystäväni kertoisi vastaavasta tilanteesta, mutta itseäni nämä kamalat sisäiset mallit "oikeanlaisesta" perheestä vaivaavat. Voi olla että kun lähipiirissä ei koskaan ole ollut kummemmin uusioperheitä, on vaikeaa suhtautua. Mutta yritän, koska onhan tämä nyt hiton typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä ottaa päähän että suhde on elämäni tähänastisista paras ja tasapainoisin ja olis kaikki palaset paikallaan vaikka elämän kestävään suhteeseen - ja sitten mun pää pistää ne palikat levälleen. En oo aikaisemmissa suhteissa saanu kenenkään entisestä elämästä tällaista helvetinmoista ongelmaa. Ap
Saat sinäkin olla ihminen ja saat sinäkin olla epävarma. Jos missään muussa suhteessa ei ole ollut tuollaista, miksi nyt on? Mikä on erilaista?
29, tää on siinä mielessä erilainen että mies on rauhallinen, tasapainoinen ja luotettava perheenisä-tyyppi. Eikä ole esim. Päihdeongelmaa. Ei mullakaan, mutta jostain syystä olen sellaisia tai muuten solmussa olevia miehiä vetänyt puoleeni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainiin, yksi asia jäi mainitsematta. Mulla on itselläni vajaa 2-vuotias lapsi, jonka sain yksin ja raskausaika oli aivan helvetin pelottavaa ja raskasta aikaa.
Tunnen jopa vihan tunnetta, kun ajattelen kuitenkin miehen olleen vaimonsa vierellä kahden lapsen kohdalla.
Mieheni on kokenut vaimonsa kanssa kaiken sen, josta itse olen elämäni vaan haaveillut ja ottanut kuvainnollisesti vaan kunnolla turpaan. (Lastani rakastan ylikaiken ja olen hänestä kiitollinen kaikesta huolimatta,älkää käsittäkö väärin..)ap
Tätä se on käytetyn miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
29, tää on siinä mielessä erilainen että mies on rauhallinen, tasapainoinen ja luotettava perheenisä-tyyppi. Eikä ole esim. Päihdeongelmaa. Ei mullakaan, mutta jostain syystä olen sellaisia tai muuten solmussa olevia miehiä vetänyt puoleeni. Ap
Tarkoitin, millainen teidän suhteenne on. Mies voi olla luotettavan oloinen, mutta olennaista on se millaisen tunteen hän saa sinussa aikaan. Uskotko kun hän sanoo että haluaa olla kanssasi, tuleeko sinulle varma olo? Jos ei, se voi johtua joko sinusta itsestäsi. Tai miehestä.
Olet selvästi vetänyt johtopäätöksen että epävarmuus johtuu vain sinusta eikä mies anna siihen syytä. Mietin vain onko se varmasti noin.
eli eksä oli paremman näköinen? siitähän nää kumpuaa. ala tehdä ulkonäöllesi jotain. laihduta, ukkoskin tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainiin, yksi asia jäi mainitsematta. Mulla on itselläni vajaa 2-vuotias lapsi, jonka sain yksin ja raskausaika oli aivan helvetin pelottavaa ja raskasta aikaa.
Tunnen jopa vihan tunnetta, kun ajattelen kuitenkin miehen olleen vaimonsa vierellä kahden lapsen kohdalla.
Mieheni on kokenut vaimonsa kanssa kaiken sen, josta itse olen elämäni vaan haaveillut ja ottanut kuvainnollisesti vaan kunnolla turpaan. (Lastani rakastan ylikaiken ja olen hänestä kiitollinen kaikesta huolimatta,älkää käsittäkö väärin..)ap
Voihan pelkosi olla aiheellistakin, että mies lähtee sitten jos kohdalle sattuu hänelle tasavertaisempi.
Ihan inhimillisiä tunteita, mutta jos ne vaivaavat noin paljon, kannattaa ehkä jutella asiantuntijan kanssa. Puhu myös miehellesi. Fiksu ihminen osaa käsitellä toisen epävarmuutta ja selvittää asioita, jotka vaivaavat mieltä. Et voi muuttaa mennyttä, ei kannatta jäädä vanhojen asioiden vangiksi.
Sun provot on huonoja, liian pitkiä ja tylsiä
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti menneisyytesi on ollut sen verran epävakaa tai traumaattinen, että sinulla on itseasiassa turvallinen olo sellaisessa turvattomassa, vähän kaaottisessa tilanteessa koska se on se elämä, minkä tiedät. Nyt kun kaikki on hyvin, sinulla itselläsi onkin turvaton olo koska se todellisuus mihin olet tottunut, on aivan toinen.
Tämä on totta. Usein raivoavat mustasukkaiset ihmiset etsivät draamaa, koska se on heille tuttua ja "merkki", että toinen välittää, kun riitelee. Raskasta elämää, menee oma onni ohi kipuillessa.
35, parempi se taitais sille olla. 😞 ap
Sinä olet eri ihminen kuin kukaan muu. Ongelma ei ole exä vaan sinä. Koita saada pääs kuntoon.
20, ristiriitaisinta tässä on juuri se, että mies selkeästi tuntuu minua rakastavan ja on hyvin kiltti, avoin, tasapainoinen ja yrittää kaikkensa saadakseen mun olon paranemaan. Vika on mun päässä.