Lue keskustelun säännöt.
Alemmuudentunne miehen enää kohtaan tuhoaa suhteemme- hävettää edes kertoa tästä..
19.11.2020 |
.. mutta pakko avautua ennenkuin pää räjähtää.
Itselläni on taustalla monia lyhyempiä suhteita jotka päättyneet mikä mistäkin syystä. Lapsesta asti itsetuntoni on ollut melko pohjamudissa, näin ollen herkästi vertailen itseäni muihin ja koen riittämättömyyden tunteita ilman mitään validia syytä.
Nyt mörköksi vuoden suhteen aikana on muodostunut -ikävä kyllä avopuolisoni ex- vaimo. Heillä teini-iästä lähtenyt reilu 10 vuoden suhde, josta siunaantunut kaksi lasta ja olivat aviossa. Avioliitto päättyi vaimon päätöksestä n. 4 vuotta sitten.
En osaa itsekään sanoa, miksi ahdistaa niin hirveästi tuo pitkä historia ja lukuisat yhteiset suuremmat ja pienemmät yhteiset kokemukset. Tunnen olevani kakkosvaihtoehto ja kyseenalaistan mieheni sanomiset ja tekemiset, jotka kieltämättä sotivat täysin omien sekopäisten ajatusteni kanssa. Olen ilmeisesti onnistunut tekemään tästä exästä jonkinlaisen pakkomielteen, automaattisesti liitän hänet mukaan kaikkeen meidänkin yhteisiin juttuihin. (Esim. Tämänkin kauppareissun tekisi vaimonsa kanssa mielummin, nyt joutuu tyytymään minuun..) lapsellista ja typerää on, mutten voi tälle enää mitään omin voimin. Voiko mies koskaan päästä henkisesti täysin yli pitkästä liitosta ja lastensa äidistä?
Homma alkaa saada jo sellaisia mittasuhteita että elämäniloni alkaa kadota ja olen aivan paskana, ja voitte uskoa että on raskasta avomiehellenikin.
Toivon ettette hirveästi soimaisi minua, mutta jos niin käy, ymmärrän senkin.
Olen Urpo, totaalinen superidiootti kauniisti sanottuna. Kiitos, olen puhunut.
Kommentit (47)
Kyllä se varmaan helpottaa siinä vaiheessa, kun lapset ovat täysi-ikäisiä eikä mies enää pidä yhteyttä lasten äitiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on paha, kun miehellä on lapsia. Mulla oli nimittäin myös tollaista kahden exän kanssa. Molemmilla oli juurikin lapsia exiensä kanssa ja olivat siksi päivittäin yhteydessä toisiinsa. Koko ajan siis se vanha suhde kummitteli siinä taustalla, varsinkin toisen miehen kanssa, joka exänsä mustasukkautta peläten esitti, ettei minua ole olemassa. En näiden tyyppien kanssa sopinut muutenkaan yhteen, joten lopetin suhteet.
Tapasin sitemmin elämäni rakkauden, joka on myös lapseton kuten olen itsekin. Hänellä on myös pitkä avioliitto taustalla (kuten minullakin), mutta emme kumpikaan juurikaan puhu existä tai ole niiden kanssa tekemisissä, joten exät on tosi konkreettisesti vanhaa elämää.
Suosittelen todellakin lapsettoman miehen "hankkimista", jos vain mahdollista.
sä tiedät eksän speksit. ei sun aivot oo tyhmät. ne on kuin laskukone, joka laskee yhteen eksä plussat ja miinukset. saman ne tekee sulle itsellesi. sun laskukone sanoo, että eksän pojot paremmat kuin sun. tähän ongelmaan ei mitkään terapiat auta, ne eivät muuta tilannetta. jos haluat saada oman pistetilisi korkeammalle niiden sun ihan omien aivojen laskennassa, sun on joko saatava eksän pistesaldo alemmaksi tai omasi ylemmäksi. vain jälkimmäiselle voit tehdä jotain. perimmäinen ongelmasi on, että tiedät olevasi huonompi diili ukollesi. näin joskus käy. asia ei kuitenkaan tunnu olevan miehellesi ongelma, itsesi se ajaa hulluuden partaalle. ratkaisu on alkaa parantaa sitä pistesaldoa että alat omissa huom. omissa silmissäsi näyttää paremmalta saaliilta kuin se eksä
Ei siinä mitkään puhumiset terapeuttien tai edes miehen kanssa auta.
Minä olin niin mustis mieheni menneisyydelle etten antanut hänen tuoda edes huonekaluja ex:n kanssa omistamastaan kodista.
Olisi oksettanut rakastella samassa vuoteessa jne.
Kyllä se on niin että jos suunnilleen yli 25-vuotiaana yrittää uutta parisuhdetta, niin vähän jo pitäisi hyväksyä realiteetit. Ihmisillä alkaa olla elettyä elämää takana, siinä on taakkoja, kokemuksia, lapsia, koiria, eksiä. Monet asiat on ehditty tehdä ja monet ikimuistoiset paikat nähdä jonkun muun kanssa. Sellaista se on.
Varmasti jostain voi löytää kultakimpaleen, jolla ei kolmekymppisenä ole juuri mitään parisuhdekokemuksia takanaan. Monelle kokeneemmalle tämä voi olla käytännössä hankalaa, kun sille pitkään sinkkuelämää viettäneelle pitäisi alusta alkaen opettaa miten parisuhde-elämää eletään. En siis sano että kaikki parisuhteet ovat samanlaisia, mutta jos on nollakokemus yhteiselosta kenenkään kanssa, joustamisest, konfliktien siirtämisestä ja ratkomisesta jne, se voi olla vähän hankalampi juttu yksinoloon tottuneelle. Sen lisäksi että parisuhteen aloittamisessa yleensä on opeteltava yhdessäkin paljon ja soviteltava elämiä yhteen.
Eli kannattaa yrittää asettaa ajatuksissaan eksät osaksi menneisyyttä. Se oli, ei ole enää. Elämä menee eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Ei siinä mitkään puhumiset terapeuttien tai edes miehen kanssa auta.
Minä olin niin mustis mieheni menneisyydelle etten antanut hänen tuoda edes huonekaluja ex:n kanssa omistamastaan kodista.
Olisi oksettanut rakastella samassa vuoteessa jne.
Ei tarvi olla mustis tai outo ettei halua samaa vuodetta kuin mikä ollut eksän kanssa! Tuohan on aivan itsestäänselvyys.
Ja 37, voit uskoa että antaisin melkein toisen käteni siitä että tää olis vaan provo eikä tosiasia mun elämästä tällä hetkellä.