Te joilla 2.5v-3v muksut osaavat luetella numeroita, kirjaimia jne
Treenaatteko ihan näitä taitoja lastenne kanssa?
Lueskelin eilen ketjua jossa 2.5v-3v lapset osasivat mm. numerot 1-15, yksinkertaisia päässälaskuja, aakkosia, värejä jne.
Pidättekö ihan opetustuokioita lapsillenne?
Onko teillä muita lapsia vai ovatko nämä esikoisianne?
T. Äiti jonka 2.5v ei osaa mitään yllämainittua :)
Kommentit (11)
Ei ole tarvinnut erityisesti treenata. lapsi on alkanut itsekseen, oma-aloitteisesti laskea kaikkea mitä eteen tulee. Lihapullia, ihmisiä, varpaita, koko ajan kaikkea.
Kirjaimia hän aloitti kysymällä niiden nimet. Sitten. äiti millä alkaa koira. Kirjaimia hän alkoi harjoitella itse. Yhtenä päivänä vaan kirjoitti oman nimensä, kertaakaan ei ollut mitenkään harjoiteltu. Lukeehan se vaatteissa ja piirustusten alareunassa ym, oli sieltä katsonut miltä se näyttää.
Kuka nyt mistäkin kiinnostuu. Poika kun on, osaa paljon automerkkejäkin. Pukeminen tai laulaminen taas ei voisi vähempää kiinnostaa, esimerkiksi.
Osaa luetella oikeassa järjestyksessä numerot 1-10 sekä erottaa värit sininen ja punainen.
On kyllä esikoinen, mutta on oppinut kyseiset asiat minun pikkusiskoiltani, jotka ovat " opettaneet" poikaa. Itse en siis pyri mitenkään ylläpitämään tätä asiaa, mutta kun kerran on oppinut, niin poika tykkää käyttää näitä asioita. Esim. saattaa laskea 1, 2, 3, ... jotain leluja lattialta.
3,5 v. laskeen 20:een, sekä tunnistaa kymmenet ja sadat kirjoitettuna. tuntee kaikki kirjaimet, kirjoittaa nimensä ja suuren osan kirjaimia ja numeroita. Laskee päässä pieniä yhteen- ja vähennyslaskutehtäviä. Ainoa lapsi.
Kirjaimen osaa myös lähes kaikki nimetä jos näkee. Ei olla erityisemin treenattu vaan vastattu pienen kaksivuotiaan kysymyksiin " mikä tuo on numero? ja jääkaapin ovessa on numero ja kirjain magneetit joilla tykkää leikkiä, joitain kirjoja on myös jossa on aakkosian ja numeroita.
Mutta ei tosiaankaan mitään treenaamista, ihan tavallista elämää mutta kun on ollut niin kiinnostunut niin maailma on täynnä numeroita ja kirjaimia.
Lapsi on vaan ollut kiinnostunut kirjaimista ja numeroista. Se on lähtenyt liikkeelle esim. siitä, kun on laskettu portaita ylös mentäessä (=jotain houkutinta saada lapsi sisälle pihalta ;) tai piiloa leikkiessä on laskettu kymmeneen jne.
Mielestäni ei ole outoa, että 2,5-vuotias osaa kirjaimet ja numerot - eikä ole outoa, jos ei osaa.
Kaikki ovat yksilöitä. Luúltavasti ne lapset, joita ei kiinnosta kirjaimet ovat sitten taitavampia jossain muussa asiassa.
Mutta tuskinpa lapselle pitää sanoa, että " ei, ei.. en kerro mikä kirjain/numero tuo on, kun olet vielä niin pieni..." ;D
Kirjoja on meillä tuhottomat kasat ja niitä luetaan lapsille niin paljon kuin jaksetaan, niistä ovat oppineet.
Ihan omasta mielenkiinnostaan kyselevät kirjoista värejä ja numeroita, ja onhan sitä joskus voinut siinä kirjoja lueskellessa sen numeroripirimpsunkin vanhempi luetella. Värit, kirjaimet ym kiinnostavat lapsia ihan luonnostaan. Maalatessa ja värittäessä kyselevät värejä ja haluavat tietää miten oma nimi kirjoitetaan jne.
Nyt vanhempi tyttö (3½v) on juuri oppinut viikonpäivät. Iltarutiineihimme on aina kuulunut päivän tapahtumien läpikäyminen ja siinä yhteydessä olemme aloittaneet jutustelun: mikäs päivä se tänään onkaan? Mitäs tänään torstaina onkaan tapahtunut? Nyt siis tietää mikä päivä on, kun sanoo, että eilen oli keskiviikko, mikäs päivä tänään on?
Eli aikalailla siinä sivussa ovat asioita oppineet.
Numeroiden opettelu tuli vahingossa kun löysi minun vanhan kirjan jossa on jokainen numero 1-9 esitetty erilaisilla esineillä, 1 omena.... 9kissaa.... Ja tätä kirjaa piti sitten lukea iltasatuna tms.
Nyt 2.5 vuotias osaa laskea 6:een, esim. autoja. Mä luulen että ei tuo poika niinkään osaa LASKEA vaan hän muistaa ne luvut ulkoa. Muisti hänellä on hirmu hyvä, muistaa uusien tuttavuuksien (naapurit, pihakavereiden mummien nimet) nimet kerran kuultuaan ja automerkit tunnistaa jo paremmin kuin minä itse.
Kirjaimista on myös kiinnostunut ja tunnistaa muutaman kirjaimen itse.
Ainut lapsi että ei ole isompaa neuvomassakaan
monimutkaisia loruja lasten lorukirjoista. Puhui tuolloin jo eri aikamuodoissa täysin oikein. 2-vuotiaana osaisi värit ja numerot 20 saakka.
Fiksu lapsi on - sitä ovat kaikki sanoneet. Motorisella puolella taas hyvin varovainen ja kömpelökin.
Ja siis alkuperäiseen kysymykseen vielä - ei mitenkään erikseen treenattu. Itse uteli ja kyseli ja omaksuu ylipäänsä aivan uskomattoman helposti kaikkea kieltä ja ajattelua vaativaa.
ne numerot ole edes pääosissa, mutta kyllä lasta ne kiinnostavat selvästi.
samoin hän osasi eri kaupparyhmien logot, mainoslauseet TV-stä ja suurimman osan kirjojen teksteistä ulkoa
myöhemmin diagnosoitiin aspergerin oireyhtymä, joka selitti poikkeuksellisen lahjakkuuden
Meidän 2,5-v osaa luetella numerot kahdeksaan ja tunnistaa joitakin numeroita ja kirjaimia. Ja joskus menee sekaisinkin. En viitsi treenata lasta, ehtii hän vielä koulunpenkilläkin istumaan ihan tarpeeksi.