Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jännitän töissä kohtuuttomasti etenkin tiettyjen persoonien läheisyydessä ja tunnen oloni surkeaksi. Mitä neuvoksi?
18.11.2020 |
Olen aloittanut muutama kuukausi sitten uudessa työssä. En ole aikaisemmin tehnyt tällaista ja työ on hyvin tahdikasta, erittäin nopeaa.
Olen tottunut vauhtiin jo ns. oikeissa töissä mutta tässä kiire on erilaista ja enemmän viilaamista yksityiskohtiin.
Työkavereita on monta vuorossa.
Jostain syystä minun on ollut kovin hankala päästä porukkaan mukaan.
En tiedä mikä edes mättää, en tunne oloani kovin luontevaksi ja olen lähinnä ahdistunut.
He ovat ihan hyviä tyyppejä jos vain porukkaan tosiaan pääsisi kunnolla mutta kun ovat olleet vakioporukka monia vuosia samassa paikassa, työntekijä ovat vaihtuneet, työ on tarkkaa ja nopeaa niin koen hyvin vieraaksi itseni monilta osin ja ymmärrän myös heidän näkökulmiaan ja ehkä lievää kyynnistymistä on havaittavissa.
Myös palkka-asioista on keskusteltu pinnallisesti ja selvää on, etteivät ole tyytyväisiä.
Olen todella kiltti, ystävällinen ja huomioonottava ja yritän tosiaan parhaani pysyä mukana, yritän tehdä nopeuteen verrattuna tarpeeksi tarkasti.
Kuulen kuitenkin usein supinaa vieressä, suoranaista nöyryyttävää kommenttia porukan kesken tai ihmeellisiä negatiivisia katseita.
Todella ahdistavaa joka lähinnä vain saa stressaantumaan lisää ja vaikuttaa työhöni jo niin, etten jaksaisi edes yrittää kunnolla mutta yritän vaikka turhauttaa, yritän vain keskittyä kaikesta huolimatta.
Olen kehittinyt jo paljonkin, mitä enemmän tietysti kehityn niin sen enemmän aletaan viilaamaan yksityiskohtia.
Joskus tuntuu, että kuulen palautetta runsaammin kuin muut aivan käsittämättömistä asioista ja vertaan tekeleitä toisten työhön. En juuri huomaa eroa verrattuna toisiin ja heilläkin tulee virheitä, niistä ei vain mainita useinkaan eikä kovaan ääneen.
Tai sitten en vain kertakaikkiaan tajua.
Lisäksi toiselle työni jälki on riittävän hyvä kun taas toinen tahtoo vielä parempaa, vielä nopeampaa. Näytetään eri tapoja samalle työlle, eilen työtapani oli ok, tänään samasta hommasta kuulen sanomista toiselta ihmiseltä.
Ristiriitaista ja ahdistavaa.
Onko kyse siitä, että parantamisen varaa on yksinkertaisesti paljon?
Mutta ehkä myös siitä, että haluavat opettaa minut siellä tosissaan heidän tasolleen nopeasti? Koen ettei monille uusille sanota juuri mitään.
Vai onko hermostuneisuuttani kenties hauska katsoa ja kommentoida.
Tuntuu joskus, että en pärjää työssä vaikka kuinka yritän. Kuulen ristiriitaista palautetta.
En oikein tiedä mitä mieltä he oikeasti ovat.
Joskus menee kivasti ja toisena päivänä koko olemukseni ärsyttää ja minua taas hävettää koko päivän ajan.
En oikein tiedä mitä ajatella ja miten päin olisin aina. Vai täytyykö nyt vain kestää ja toivoa, että kehityn tarpeeksi hyväksi jokaisen mielestä.
Kommentit (26)
Jätä se sika, nykyinen parisuhteesi kuulostaa sadistiselta. Miehesi on luultavasti joku Stalinin uudelleensyntynyt muoto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä sinä olet töissä? Jossain tehtaalla? Leipomossa?
Joka tapauksessa alku on aina hankalaa, varsinkin ihan tavallisessa, käsillä tehtävässä työssä. Keskityt vain siihen omaan tekemiseen ja lopetat muun yrittämisen. Pääset porukkaan mukaan tai et pääse, se selviää aikanaan.
Ja aina voit hakea toista työtä samalla.
Haaveilen aina välillä uudesta työpaikasta tai sitten pelkään potkuja.
En tiedä kuulunko lainkaan tuonne, vaikea saada minkäänlaista käsitystä vaihtelevuuden ja ristiriitojen vuoksi.
Vaikuttaa koko olemukseeni tietyt tilanteet.
Ehkei työ sovi vain minulle.
Edellisissä töissäni olen pärjännyt hyvin ja minuun on luotettu, olen todella pidetty ollut, myös vastuutehtäviä saanut. Kaikki tuo tuntuu aika kaukaiselta tässä hommassa.
Ap
Vaikea sanoa, kun ei yhtään tajunnut minkälaiset työtehtävät ja tilanteet on meneillään. Mutta muista, myös kateus voi auheuttaa arvostelua.
Itse jännitin työpaikkaani aluksi. Tein virheitä, olin hermona esimiesten seurassa, negatiivinen palaute pyöri päässä kohtuuttoman pitkään. Pelkäsin työpaikkani puolesta. Toimeentulo on kuitenkin tärkeää ja olen ollut työttömänäkin.
Nyt olen tehnyt työtä 4v ja olen aika rutinoitunut ja sillä lailla vakiintunut taloon että en enää pelkää että minua hivutettaisiìn ulos tai osaamistani tarkkailtaisiin. Luottamus syntyy vain ajan kanssa molemmin puolin, esimiehet luottavat että olen vastuullinen työntekijä ja minä luotan että he ymmärtävät myös mahdolliset virheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä olet töissä? Jossain tehtaalla? Leipomossa?
Joka tapauksessa alku on aina hankalaa, varsinkin ihan tavallisessa, käsillä tehtävässä työssä. Keskityt vain siihen omaan tekemiseen ja lopetat muun yrittämisen. Pääset porukkaan mukaan tai et pääse, se selviää aikanaan.
Ja aina voit hakea toista työtä samalla.
Kiitos vastauksesta.
Olen tosiaan töissä, jossa saa näperrellä käsin runsaasti samoja tuotteita ja käytämme koneita. Elintarvikkeiden kanssa emme ole tekemisissä kuitenkaan.
Täytyy katsoa rauhassa vielä, voi olla ettei ole vain oma juttuni mutta ehkä en vielä tahdo luovuttaa. Voihan tästä saada vielä hyödyllistä oppia tulevaisuuteen, siltä kannalta yritän asiaa katsoa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sisäiseen porukkaan ei oteta helposti sisään uusia "tulokkaita",epäluulo on korkealla. "tervetuliaiskutsu" on .
tietenkin osa odottaa ja yrittää saada tekemään virheitä jne.kokee ehkä kilpailijaksi (mikä on huonoa ryhmähenkeä; sitä voi tarkkailla tietyn aikaa kieliikö enemmän koko organisaation työkulttuuria ja -ilmapiiriä ).
ajatellaan hakuprosessia jossa nk.vaatimukset saattavat olla hyvinkin mielivaltaisia suodattimia todellisuuteen nähden; seuraava vaihe onkin sitten itse työyhteisö; onko se ongelma vai eikö ole.
Jossain vaiheessa oli kultapuheita ja nyt sitä peilataan organisaation arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan minun kirjoittamaltani. Edellisissä työpaikoissa minulla on mennyt noin vuosi, että päässyt mukaan porukkaan ja olen ollut pidetty. Eli mitään suurta vikaa minussa ei ole - paitsi se, että olen herkkä siinä mielessä, että stressaannun ja ahdistun helposti, jos porukalla ruvetaan "supisemaan selän takana". Tässä kohtaa pitäisi olla selkäranka suorana ja olla välittämättä, mutta en vain pysty.
Nykyisessä työssä ollut yli 1.5 vuotta. En ole pidetty. Minulla ei ole työkavereita, vietän kaikki tauot yksin. Selän takana supistaan. Ollut muutenkin helvetin rankka vuosi (vakava sairastuminen, ero, muutto) ja välillä toivon, että joku kysyisi, että mitä minulle kuuluu. Toisaalta tiedän, ettei se ole kenenkään muun vika, enkä syytä ketään kuin itseäni. Eli en halua uhriutua, vaikka paskalta tuntuu.
Varmaan luen jotain self help -opuksia sosiaalisista taidoista, tms, niin ehkä pää kestää paremmin. En tiedä.
Toivottavasti AP saat hyviä vastauksia, joista minäkin voin ottaa opikseni.
täytyy muistaa että koeaikanakin on hyvin oikeus antaa palautetta ryhmän tominnasta vaikka se olisikin joillekn kimmoke ajaa "uusi tulokas" ahtaalle. Kaikkeen ei kuitenkaan kannata suostua ja esikunnallakin on vastuunsa asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvä että kykenee havainnoimaan "supinat"; huonommassa yhteisössä sitä mekastetaan muutaman metrin päässä äänekkäästi kaikki ulos.
Jos työ on yhtä tuskaa vielä parin kuukaudenkin kuluttua niin harkitse vaihtamaan työpaikkaa. Kenellekään ei tee hyvää olla myrkyllisessä työilmapiirissä. Toki työn sisäistäminen vie aikansa mutta sillä on merkitystä ovatko työkaverit tsemppaavia vai latistavia. Oikeasti työpaikkaa valittaessa (ja sinne jäädessä) kannattaa keskittyä esimieheen ja työkavereihin ennemmin kuin itse työtehtävään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hyvä että kykenee havainnoimaan "supinat"; huonommassa yhteisössä sitä mekastetaan muutaman metrin päässä äänekkäästi kaikki ulos.
Mitä tarkoitat tällä, että on hyvä, että kyetään havainnoimaan supinat? Miksi se on hyvä asia? En ole AP, mutta omalla kohdalla supinan näkee siitä, että esimerkiksi muut istuvat taukotilassa kauempana, vilkuilevat jatkuvasti, puhuvat toisilleen (supisevat eli niin hiljaa, etten kuule), sitten taas vilkaisevat ja katsovat taas toisiaan ja nauravat. Tai sitten työn ääressä sama juttu ja huomaa selvästi, miten pyöritellään silmiä ja vilkuillaan taas kavereiden kesken kuin yhteisymmärryksessä, että joo, toi on ihan idiootti. Tämän kyllä huomaa, kun olet se ainoa, joka ei kuulu porukkaan ja kaikki muut vetävät yhtä köyttä keskenään.
Oma neuvo on:
Keksity vaan omaan työhön, koita ignoorata niin paljon kuin pystyt negatiiviste kommentit ja jatka hyvää työtä.
Toki se on vaikeaa, kun tuo heidän käytös ei ole kivaa tai edes hyvää. Vissiin vähän tarkoituskin testata sinua ja ottaa luulot pois, katsoa kestätkö painetta, mikä on hullua, kun uudessa työssä ja sen opettelussa on paine itsessään. Kertoo osaltaan työpaikan ilmapiiristä, miten uudet ohjeistetaan töihin.
Tuo kuullostaa huonolta työn ohjaukselta, että samaan hommaan saa monta eri neuvoa. Koin itse saman. Yksi yksinkertainen homma, mutta vakiporukka taisteli keskenään vallasta ja yhtenä päivänä yksi käski tehdä yhdellä tavalla, seuraavana päivänä toinen toisella tavalla. Olin siinä keskellä heidän keskinäisen väännön välissä. Huvittavaa oli, että homma oli sellainen, että sen voi tehdä miten vaan, ei väliä. Se oli sapelien kalisteua pelkästään. Koitin pitää pokkani ja katsoin kuka on töissä, kenen mukaan tänään mennään. Sitten aloin olla niin kiinni tekemisessä, tulos oli hyvä, ettei kukaan enää katsonut aihelliseksi tulla sanomaan mitään. Tein omalla tavallani, kun sillä tekotavalla ei tässä ollut merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan minun kirjoittamaltani. Edellisissä työpaikoissa minulla on mennyt noin vuosi, että päässyt mukaan porukkaan ja olen ollut pidetty. Eli mitään suurta vikaa minussa ei ole - paitsi se, että olen herkkä siinä mielessä, että stressaannun ja ahdistun helposti, jos porukalla ruvetaan "supisemaan selän takana". Tässä kohtaa pitäisi olla selkäranka suorana ja olla välittämättä, mutta en vain pysty.
Nykyisessä työssä ollut yli 1.5 vuotta. En ole pidetty. Minulla ei ole työkavereita, vietän kaikki tauot yksin. Selän takana supistaan. Ollut muutenkin helvetin rankka vuosi (vakava sairastuminen, ero, muutto) ja välillä toivon, että joku kysyisi, että mitä minulle kuuluu. Toisaalta tiedän, ettei se ole kenenkään muun vika, enkä syytä ketään kuin itseäni. Eli en halua uhriutua, vaikka paskalta tuntuu.
Varmaan luen jotain self help -opuksia sosiaalisista taidoista, tms, niin ehkä pää kestää paremmin. En tiedä.
Toivottavasti AP saat hyviä vastauksia, joista minäkin voin ottaa opikseni.
Voi ei, jaksamista sinulle!
Uskon, että tiedän miltä sinusta tuntuu kaiken muunkin kannalta kun työn.
Tuohon kuunteluun vielä, itse olen kuunnellut kirjaa "go f*ck yourself" ainakin storysta on kuunneltavissa. On saanut ajatuksia vähän kasaan ja hetkellisesti ahdistusta pois, jopa uskomaan itseeni.
Olen itsekin aikalailla samanlaisessa tilanteessa. Ero tullut, muutot tässä vuoden sisään, tuleva oikeudenkäynti, läheisten vakavat sairaudet..
Sitten tämä oma epävarmuus ja ahdistus kaikesta ylipäätään, itsestään, työstään jne. Tiedä oikein mitä tekisi ettei mene aivan penkin alle.
Toisaalta tekisi mieli riuhtaista itsensä kaikesta pskasta irti ja tehdä oikeasti asioita mitä haluaa.
Muuttaa pois koko paikasta, opiskella, tehdä rakastamaansa työtä, ne omat kivat jutut jotka ennen kiinnosti...
Nyt on aika masentanut fiilis, aika tönkköä kaikki ja koronakin rajoittaa. Esim. alallani ei ole töitä ja muutenkin aika huono työllisyystilanne.
Toisaalta siitä pitää olla kiitollinen, että edes jotain on.
Tsemppiä sullekin joka tapauksessa!
Kyl nää asiat ennemmin tai myöhemmin järjestyy, yksi elämänvaihe vaan taas muiden joukossa.
Ap
Älä edes yritä päästä porukkaan, jos osoittavat, etteivät sinau sinne halua. Tee työsi, ole paras. Se tukkii turvat, tai herättää kateuden ja sinut savustetaan pihalle.
Olet ollut vasta pari kuukautta uudessa työsuhteessasi, joten et voi osata vielä kaikkea hyvin. Sille et voi mitään, jos muut eivät sitä tajua.
Yksi asia on kuitenkin varma, etteivät muut tiedä sinun jännittävän ja kokevan olosi epävarmaksi. Aina voi sanoa avoimesti, miltä tuntuu. Haluat toimia oikein ja hyvin, mutta saat sen verran vaihtelevaa palautetta muilta ettet enää tiedä mikä on oikein.
Tällaiseen sekoiluun törmää muissakin työpaikoissa, missä ihmiset pätevät uuden ihmisen kustannuksella. SIksi on puhuttava asia selväksi kuin jäädä miettimään, mikä sinussa on vikana. Kun ei sinussa ole mitään vikaa. Eiväthän he olisi ottaneet sinua töihin, jos olisit sekopää ja kyvytön suoriutumaan tehtävistäsi.
Esimiehesi on ainoa ja oikea taho keskustella ajatuksistasi. Tai sitten joku järkevän ja kivan tuntuinen työkaveri, joka pystyy sanomaan muillekin että ovat selkeämpiä sinun kanssasi.
Aina voit hakea muuallekin töihin, jossa koet pärjääväsi parhaiten.
Olen ollut kerran sellaisessa hoitoalan työpaikassa, jossa koin että esimiehellä ja osalla työntekijöistä oli alusta asti jotakin minua vastaan. Porukan henki oli muutenkin kehno (en ollut ainoa, joka koki asiattomuuksia), työtahti tosi kova ja pomo jollain lailla narsistinen tyyppi, joka tuntui välittävän enemmän siitä, miltä yksikön toiminta näyttää isoille pomoille ja ulkopuolisille tahoille, kuin siitä miten henkilöstö voi ja onko heillä tosiasiallisia resursseja edes tehdä työtä hyvin.
En kokenut että minua olisi otettu kunnolla mukaan porukkaan. Odotettiin, että minun olisi pitänyt osata työ heti, vaikka työpaikalla oli tiedossa etten ollut kovin kokenut tekijä. Sain kuulla töksäyttelyä ja suoranaista syyttelyäkin. Olin aika rikki tuon ajan, usein itkin työstä päästyäni. Onneksi se on nykyään mennyttä.
Missään muussa työpaikassa en ole kokenut vastaavaa kohtelua ja ymmärrän nykyään, ettei kyse ollut niinkään minusta vaan siitä että tuo työpaikka oli monella tapaa sairas, eikä minulle tarjottu asianmukaista ja riittävää perehdytystä. Jos vastedes joutuisin kokemaan samanlaista, nostaisin kytkintä aika nopeasti. Minulle mikään työ ei ole sen väärti, että kannattaa jäädä kokemaan kiusatuksi tulemista ja asiatonta kohtelua. Muissa työpaikoissa olen aina menestynyt hyvin ja saanut esimiehiltä paljon kiittävää palautetta.
Jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee tulla kohdatuksi ystävällisesti ja asiallisesti. On perussivistystä pyrkiä ottamaan uudet tulokkaat vastaan lämpimästi ja auttaa heitä empaattisesti tukien alkuun uudessa työssä. Virheitä tekee kaikki uudessa työssä ja niitä pitää sallia eikä niistä pitäisi syytellä, jotta yrittäminen ja oppiminen on mahdollista.
Alue: Aihe vapaa
Viitsi lukeakaan, mutta ala harjoituttamaan fyysistä suorituskykyäsi, se suuntaa itsetarkkailun paremmin.