Mitä tehdä kun 9 v tyttö haluaa koiran?

Jos perheeseen otetaan koira - vaikka sitten pienikin - tulee sen aina olla KOKO perheen yhteinen päätös. 

9-vuotias on aivan liian pieni kantamaan vastuuta koirasta. Ja vaikka chihu on pieni, ne saattavat olla kokemattomissa käsissä AIVAN kamalia koiria. Tuhoavat kaiken, eivät opi sisäsiisteiksi (varsinkaan pojat), räksyttävät, uhoavat, nylkyttävät kaikkea mikä liikkuu (ja myös tyynyjä yms. mitkä ei liiku) jne. jne.  Lapsi ei ole valmis kouluttamaan koirasta ns. yhteiskuntakelpoista yksilöä vaikka pissalle ja lenkille sitä veisikin - koira vaatii paljon muutakin kuin lenkkejä, erityisesti selvät rajat. Muuten kukaan ei ole onnellinen, ei perhe eikä varsinkaan koira. 

Lemmikkieläin on aina vanhemman vastuulla vaikka lapset lupaisivat mitä!

Pentuaikana pentu valvottaa, pentua pitää kouluttaa, käyttää eläinlääkärissä, sosiaalistaa yms. Myös pieni koira tarvitsee liikuntaa noin 2 h päivässä.

No tottakai, kyllähän nyt 9v. osaa suunnitella 15v. päähän elämäänsä ja jaksaa hoitaa koiran vastuuntuntoisesti, hoitaa rokotukset, madotukset, sterkkauksen, viedä lääkäriin, hoitaa virikkeellistämisen, ulkoilun etc. Hei haloo! Oikeasti lapsi ei VOI ennakoida muutamaa viikkoa edemmäksi jaksamistaan vaikka kuinka uskoo että ymmärtää ja hoitaa sitten. Eläin on AINA vanhempien vastuulla ja parhaassa tapauksessa lapsi ottaa osavastuun eläimen hoidosta. Eläin ei myöskään ole pehmolelu, vaan elävä olento joka tuntee ja jolla on lajityypillisiä tarpeita. Lukekaapas ensiksi vaikka Tuire Kaimion pentuopas. Jos sitten kaiken harkinnan jälkeen päädytte ottamaan pennun niin älkää missään nimessä ottako mitään pentutehtailtua raasua kun halvalla saa, vaan vastuuntuntoiselta kasvattajalta.

:(

Entä ku mä oon 9v. Ja haluun koiran oon ollu tapletilla tunteja etsimässä koiraa . äiti haluu pikku koiran mutta ku mä en tiiä yhen koiran raha summaa!

Minä kinusin 9-vuotiaana cockerspanielin ja sain sen. Lopulta siitä tuli kyllä äitini koira, kun mulla oli muita harrastuksia ja kyllästyin koiraan. Äiti kyllä hoiti hyvin ja koulutti koiran, joka eli 15 vuotta. Lapselle ei ikinä koiraa jos vanhemmat ei ole päävastuussa.

Itse sain koiran 13-vuotiaana, olin halunnut omaa ihan pienestä saakka. Olin hoitanut useita koiria ja perehtynyt asiaan parhaani mukaan, mutta kyllä silti olin mielestäni liian nuori ottamaan koiran. Hyvä huoli siitä on pidetty ja aivan mielettömän rakas se on, mutta 13v oli aivan liian nuori ottamaan tuollaisen vastuun, saati sitten 9v.

Sama homma minäkin halusin koiran 11 vuotiaana. No hoidinkin ja koulutin sitä mutta kyllä vanhemmat joutuivat ottamaan koirasta vastuun kun ei yläasteella enää kiinnostanut aivan joka ulkoilua hoitaa ja sitten muutin opiskelemaan ja sinne ei saanut viedä koiraa. Valmistuttuani sain lapsen ja vanha koira ei lapsista tykännyt. Edelleen on vanhemmillani. Eli en suosittele koiraa lapselle, ellei vanhemmat ole koirasta valmiita huolehtimaan. Ei minullakaan silloin nämä esteet mieleen tulleet. Omilleen en osta koiraa, perheessä on kyllä kaksi sellaista mutta ne ovat minun. Ja vastuu on minun.

Ja 54 vielä jatkaa, olen siis koirasta huolehtinut itse enkä sysännyt vanhemmilleni, mutta kyllä se silloin 13-vuotiaana tuntui ajoittain ihan liian isolta vastuulta kannettavaksi.

Lähes kaikki lapset haluavat koiran ja vannovat sen hoitavansa. Jokainen aikuinen ymmärtää ettei se niin mene. Nimellisest koira voi olla lapsen, vanhempi on kuitenkin vastuussa, el.lääkärit, rokotukset, ruokinta, koulutus. Eipä niitä lapsen vastuulle voi jättää kun kaikki aikuisetkaan eivät koirista ymmärrä. Yleensä lapsi jaksaa hetken olla kiinnostunut koirasta mutta kuka uskoo että hän opettaa koiran sisäsiistiksi, menee aamulla ensimmäiseksi lenkille satoi tai paistoi, antaa ruokaa vie päivällä ulos ja myös joka ilta lähtee illan pimeyteen..siivoamistakin riittää, vuosiksi ei onnistu, kyllä siinä kaverit ja muut asiat vie voiton jossain vaiheessa vaikka kuinka tykkäisi välillä rapsutella.

Minä sain koiran kahdeksan vuotiaana noin vuoden kinuamisen jälkeen. Koira tuli perheseen minun koirana ja vaikka minä paljon sitä hoidinkin, otti isäni koirasta päävastuun. Ei niin pieni lapsi kykene koiraa yksin hoitamaan, tai sitä kouluttamaan. Vaikka ajatus koirasta ihana onkin ja vaikka lapsi sitä hoitaisikin, täytyy aikuisen olla se joka koiran kouluttaa ja joka ottaa siitä vastuun. Ellet siis ole valmiis ottamaan vastuun koirasta, en suosittele että otatte koiran.  

Eiei, ei näin. Mitä sanoitte kasvatajalle?

Aikuiset ei ymmärrä lapsia! Lapset haluu koiran ja kyllä uskon että hän pystyy hoitamaan koiran: /

Itsekin samanikäisenä halusin koiran, jonka sitten sainkin. Olin tietysti myös luvannut hoitaa sen. Ensimmäiset 2 viikkoa jaksoin käydä lenkillä... Arvaappa kenen hoidolle koira jäi sen jälkeen? :D

Kuka käyttää koiran eläinlääkärissä? Hoitaa rokotukset ja muut? Entä jos lähdette matkalle, kuka koiraa hoitaa ja kuka hankkii hoitajan? Kuka kouluttaa koiran? Kuka ostaa ruuat?

Ei se koira ole mikään pehmolelu, jonka voi hylätä nurkkaan sitten, jos lapsi ei jaksakaan sillä leikkiä. Jos koira (tai muu lemmikki) otetaan, se on aina viimekädessä vanhemman vastuulla.

Tästä syystä meillä ei ole lemmikkejä vaikka lapsi on koiraa jo pitkään toivonut. Saa ottaa sitten kun osaa omassa kodissaan jos vielä niin haluaa.

Tuolla asenteella on aika vastuutonta hankkia eläintä. Kyllä se on aikuinen joka sen hankkii, kouluttaa ja ottaa vastuun. Lapsi osaa ottaa vastuuta, mutta häntä pitää todellakin ohjata. Muutenkin on sekopäisiä koiria niin paljon. Koira on todella aikaa vievä ja sitova harrastus ja sitä harrastusta ei voi lopettaa, kun ei enää viitsi. Koira ei ole vain leikkikalu lapselle vaan asioita pitää katsoa vielä koirankin näkökannalta. 

Tule kertomaan puolenvuoden päästä miten menee. 

ei mitään elukoita sen takia että lapsi haluaa! esim meidän naapureilla on koira ja lasten pitäisi sitä hoitaa. Käyttävät sen koulun jälkeen tontin rajalla eli noin kahden minuutin lenkillä. En tiedä miten hoitavat muuten mutta ainakin lenkitykset jää tekemättä. Toinen naapuri suunnitelee kanssa tosissaan koiran hankkimista koska lapsi niin haluaa. Tällä lapsella on suuria vaikeuksia jaksaa lähteä kouluunkin ajoissa. Miten se koskaan käyttäisi sitä lenkillä ennen kouluun menoa? eli jos joku haluaa koiran lapselle niin varautuu sitten hoitamaan sen ihan itse.

Kyllä se 9-vuotias koiran saattaa vielä lenkittääkin, mutta mitenkäs se koulutus? :( Sitä joku täällä jo kyselikin toki. Toivottavasti tuo pennun hankinnasta raportoinut "ap" oli Porvoon peikkoja.

Itse aloin pyytää koiraa vanhemmiltani, kun olin kuuden. Olin kolmentoista, kun pentu otettiin. Alusta asti vein sen kahdelle lenkille. Isäni hoiti aamu- ja iltapissatukset ja äiti ulkoilutti satunnaisesti, lähinnä silloin, jos jompikumpi meistä koiraa halunneista (minä tai isä) oli kipeänä. Isä koulutti pennun "yhteiskuntakelpoiseksi" ja kuljetti eläinlääkärillä, ei minusta ensinmainittuun olisi ollut. Voin vain kuvitella, millaista jälkeä yhdeksänvuotias kouluttaja saisi aikaan...

Kouluttaminen voi olla aikuisellekin haastavaa. Pentu on söpö, mutta vaatii herkeämätöntä tarkkailua; mitättöminkin säikähdys voi aiheuttaa traumoja jotka ilmenevät käytöshäiriöinä.

Pentu puree jatkuvasti. Se pitää viedä ulos heti herättyään, eli pahimmillaan muutaman tunnin välein, jopa öisin. Eikä se opi sisäsiistiksi parissa viikossa, vaan siihen voi mennä vuosikin.

Laadukas ruoka maksaa, samoin koirakoulu, harrastukset ja vakuutukset.

Eläinlääkäri vasta maksaakin. Hammaskiven poisto 200€, sterilointi 500€, virtsakivien poisto 1000€. Auta armias, jos koira jää vaikka auton alle. Ja se sairastuu tietysti aina vain pyhänä, ja iltaisin, ja just silloin kun autosta piti juuri vaihtaa jakopää.

Vaikka kaikki muu menisi hyvin, koira ei voi olla yksin pitkiä aikoja, ja matkojen ajaksi se tarvitsee hoitajan. Liikunta on tärkeää, mutta se pelkästään ei riitä aivojumpaksi.

Koira on kiva harrastus, mutta se on myös elämäntapa. Vähän kuin lapset; niille jotka ovat motivoituneita, se on palkitsevaa, mutta ne jotka eivät oikeastaan haluaisi, se voi olla ahdistavaa ja rajoittavaa.