Paras pussiton imuri eläintalouteen, suosituksia?
Kommentit (12)
Pussillinen on mielestäni parempi.
Ainakin kissan karvat ovat niin kevyitä, että sähköistyivät ja takertuivat Dysonin seinämiin kiinni. Tyhjentäessä karvoja pölisi kuitenkin pitkin vastaimuroitua lattiaa.
Pölypussin olisi saanut tarralla kiinni ja roskiin.
Mä tein elämäni ostoksen, kun ostin tarjouksesta Lidlin teollisuusimurin 34,90 €.
Ihan loistava peli eläintalouteen. Lähtee karvat hyvin tekstiileistäkin, eikä mene isommistakaan roskista tukkoon. Pitää toki pahaa ääntä, mutta omakotitaloasujana tämä ei ole ongelma.
3 koiraa ja 4 kissaa, joten ihan kovassa käytössä tuo on.
Meille ostettiin Dyson, joka oli helskutin kallis. Meillä on useita kotieläimiä. Hetken käytön jälkeen huomattiin, ettei pussiton pölynimuri olekaan niin vaivaton kuin voisi kuvitella. Ensinnäkin ostamamme Dysonin suulakkeet ovat surkeita kissankarvojen ja koiran pohjavillan imuroimiseen. Karvat jäävät kiinni suulakkeeseen ja tukkivat sen, jolloin koko ajan pitää olla kädellä puhdistamassa karvoja ja ohjaamassa niitä imuriin. Toinen odottamaton ja iso ongelma on eläinten ihopöly. Se on helppo pestä pois säiliön seinämistä, mutta erittäin vaikea puhdistaa säiliön yläosassa sijaitsevan moottoritilan monipolvisesta ulkoseinästä. Kaiken lisäksi ihopöly jää kiinni kuin kuivanut savi ja on senkin vuoksi vaikea puhdistaa.
Jos nyt pitäisi päättää uuden imurin hankinnasta, ostaisin hyvin suodattimin varustetun pussillisen mallin ja ennen imurointia poistaisin enimmät karvat lattialta vaikka lattialastalla tms., jottei pussi täyty ennen aikojaan. Siinä käyttäisin kunnolla suodattavia pusseja, joihin eläinten ihopöly jää sisään.
Muutoinkin Dyson on ollut pettymys. Ostaessa näytti kätevältä, kun piensuulakkeet olivat kiinni imurin varressa. Käytössä varsikiinnikkeet kuitenkin löystyivät nopeasti ja suulakkeet putoilivat milloin minnekin matkan varrelle tai siivouskomeron lattialle. Imutehon säätöä jäin kaipaamaan myös käytössä.
Vierailija kirjoitti:

Onko milloin ollut myynnissä ja onko merkki Silver Crest? Mahtaisiko löytyä vielä? Purin juuri edellä pettymystä Dysoniin.

Tuollaiset sekundatuotteet kuormittavat vaan ympäristöä: imuroit pari kertaa ja kaputt!
Kyllä paras pussiton imuri on mun eukko. Kaverit sanoo samaa.

Niin ja unohtui vielä: Säiliön tyhjennys on varsinainen operaatio. Karvat jäävät kiinni säiliön seinämiin kaiken muun pölyisen ryönän ohella. En ole ikinä ollut allerginen millekään, mutta joudun tyhjentämään säiliön ulkona ja hanskat kädessä, koska varovaisestikin tyhjentäessä pölyä lentää käsille ja se kutittaa ja saa aikaan paukamia hetkeksi. En myöskään halua hengitellä tai levittää sisäilmaan sitä tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä paras pussiton imuri on mun eukko. Kaverit sanoo samaa.
Niinpä, kyllä karvat lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tein elämäni ostoksen, kun ostin tarjouksesta Lidlin teollisuusimurin 34,90 €.
Ihan loistava peli eläintalouteen. Lähtee karvat hyvin tekstiileistäkin, eikä mene isommistakaan roskista tukkoon. Pitää toki pahaa ääntä, mutta omakotitaloasujana tämä ei ole ongelma.
3 koiraa ja 4 kissaa, joten ihan kovassa käytössä tuo on.
Onko milloin ollut myynnissä ja onko merkki Silver Crest? Mahtaisiko löytyä vielä? Purin juuri edellä pettymystä Dysoniin.
Kolme tai neljä vuotta vanha ja on viikottaisessa käytössä. Merkki juurikin Lidlin oma Silver Crest. Mielestäni kausituote, oli näitä viime kesänäkin tarjolla.
Tutki kuinka helppo tyhjentää