Pidättekö kulissit pystyssä ja esitätte muille kaiken olevan ok

Ei, koska mä en ole koskaan liioitellut esim. parisuhdettani tai avioliittoani. Mies käy töissä, osallistuu kodinhoitoon ja siinäpä se. Mulla ei ole täällä ollut koskaan mitään kynttiläillallisia tai timantteja odottamassa ja en mä koskaan sitä väittänyt tai tulisi väittämään.

Mies jos muuttuisi ku si päi sem mäksi tms. niin varmaan tekisin asialle ihan jotain muuta kuin pitäisin kulisseja yllä..

Meitä luullaan varakkaiksi, vaikka oikeasti kaikki on velaksi hankittua.

Se on tätä päivää. Instagram on täynnä tätä kulissia. Muokattuja kuvia ja lavastettuja tilanteita. 

Olen hyvin private person. En puhu perheestäni ulkopuolisille, jos puhun, niin ympäripyöreää. En hyvää enkä huonoa.

Onko tämä kulissin pitämistä?

Olen syrjäytynyt itsariyksiössä asuva ikisinkku. Omille vanhemmille aina esitän että kaikki on vallan mainiosti. Ei siitä mitään apua olisi huolestuttaa niitä.

Pidän. En halua paljastaa totuutta kellekään.

Nooo...ehkä vähän.

Kyllä. En osaa elää enää muuten. Tai olen läheisten seurassa niin paras itseni kun voin olla. Todellisuudessa olen veloissa 25-vuotiaana. Otin 18-vuotiaana vippejä exälleni. Olen masentunut ja ahdistunut. Itken joka päivä itseni uneen.

No, kuitenkin samaan aikaan hoidan asioitani parhaan mukaan. En nyt sanoisi että esitän perheelleni voivani hyvin, mutta heidän ansiostaan minulla on edes vähän iloa elämässä.

Pidän kulissia, jossa esitän olevani köyhempi kuin olen. Pukeudun vaatimattomasti, syön halpaa perusruokaa ja ajan tavallisella autolla.

En halua herättää kateutta itseäni huono-osaisemmissa kavereissa. Varsinkaan en halua, että aletaan pyytää taloudellista apua.

Niin hyvin en osaisi edes esittää. Koko perhe tietää että olen masentunut ja sekaisin :D

Kukaan ei tiedä kuinka romahtamassa oikeasti olen. Olen täysin valmis varhaiseläkkeelle, mutta en halua huolestuttaa lähipiiriäni, joten esitän, että kaikki on kohtuullisen hyvin. Vieraille esitän että kaikki on todella hyvin. En halua kenenkään kyselyitä ja "ohjeita".

Vierailija kirjoitti:

Pidän kulissia, jossa esitän olevani köyhempi kuin olen. Pukeudun vaatimattomasti, syön halpaa perusruokaa ja ajan tavallisella autolla.

En halua herättää kateutta itseäni huono-osaisemmissa kavereissa. Varsinkaan en halua, että aletaan pyytää taloudellista apua.

Minulla vähän sama matkojen suhteen. Me matkaamme vain viiden tähden hotelleissa ja matkat maksaa meiltä kahdelta kymppitonnin verran. Tämä on ensimmäinen kerta ever, kun paljastan asian.

Joskus menemme Kämppiin viikonlopuksi. Äidilleni ja kavereilleni sanon, että löytyi hyvä hinta. Oikeasti maksaa normin 600 e.

Kyllä ja ei. Esim työpaikallani kenenkään ei tarvitse tietää, että mulla on paljon kipuja. En valita silloinkaan, kun kipujakso on tavallista kovempi Esitän, että kaikki on ihan ok. Yksityiselämäni ja sairauteni eivät kuulu työkavereilleni ja pomollekin vain silloin, jos joudun olemaan sairaslomalla. Läheisilleni voin kertoakin, että on taas vaikeampi kipukausi menossa. 

Olen näköjään. Työpsykologi oli tapaamisen jälkeen sitä mieltä että tapasi todella iloisen, positiivisen ja hauskan ihmisen. Toivotti hyvää jatkoa edelleen ja kiitti?!? hyvämielen tuonnista hänelle. Pohdin itsemurhaa päivittäin ja satutan itseäni.

Ei, olen töiden välissä ja kohta palaamassa taas työhön. Asumme avopuolison kanssa, laitamme yhdessä ruokaa ja harrastelemme. Mukavasti sujuu. Lapsettomuushoitojen lääkekuuri meneillään.

No pidän juu. Jos minut näkee kasvokkain olen pirteä kuin peippo. Se tulee nykyään jo luonnostaan esittämättä. Todellisuudessa olen yhden tikun päässä elämäni lopettamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Meitä luullaan varakkaiksi, vaikka oikeasti kaikki on velaksi hankittua.

Yleensä näissä tapauksissa ei kyllä kukaan luule varakkaaksi vaan tyhmäksi kun esittää varakasta velkarahalla. Sori jos totuus sattuu.

Tavallaan? En kuuluta jokaista harmia ja itkua, mutten kiillottelekaan. Liian usein sanon, että kaikki ok vaikka tarvitsisin keskusteluapua.

Osittain joo. Oikeusjuttu tulossa ex-puolisoani vastaan hänen väkivaltaisuudesta. Tätä ei kukaan usko, ja en jaksa repostella ennen kuin tuomio on annettu. Onneksi ei lapsia. Paljon yhteisiä tuttavia, joille ex-mies ei myöskään ole tästä kertonut mitään. On kuin paraskin ihminen, joka ilman syytä jätetty.

En puhu juuri kellekään tuttaville enää asioistani, enkä kyllä mistään muustakaan. En oikein jaksa enää tavata ihmisiä. Somea en käytä. Kunhan tästä toivottavasti taas nousen, puhun varmaan välttämättömät asiat tuttaville ja työkavereille. Juuri nyt koen, että ei valtaosa edes ymmärrä asioitani ja surujani, jotka siis liittyvät lasteni asioihin. Miksi niistä siis puhua?