Mieheni toksinen maskuliinisuus on tarttunut poikaansakin.

Olemme olleen nelikymppisen mieheni kanssa yhdessä nelisen vuotta ja hänen käytöksessään ja puheissaan on ajoittain ollut minua vaivaava "sävy". Hän jotenkin piilotellusti halveksuu naisia ja naisten juttuja, mutta pukee tämän huumorilla sellaiseen tilaan, että siitä on vaikeaa saada kiinni tai kritisoida tulematta "tuomituksi" huumorintajuttomaksi feministiksi. Nyt olen huomannut hänen aiemmassa liitossa syntyneen teini-ikäisen poikansa käyttäytyvän tyttöystävänsä kanssa ikävän samankaltaisella tavalla.

Kun olemme mieheni kanssa kahden, hän kertoo rakastavansa ja ettei voisi elää ilman minua, puhumme tunteista ja suhteestamme avoimesti ja kauniisti. Mutta sitten kavereidensa ja perheensä parissa hän saattaa heittää jotain todella typerää juttua ja jotenkin "alentaa" minua kumppanina ja naisena. Vaikka jotain "pitäiskö mennä Tinderiin ja vaihtaa tuo nelikymppinen kahteen parikymppiseen röhöhöhöööö". En oikein tiedä miten tuohon suhtautuisi, joten pyörittelen nykyisin vain silmiäni. Aikaisemmin sanonkin jotain, mutta kaikki kuitattiin huumoriksi ja sitten ihmeteltiin, miksen ymmärrä selvää huumoria. No, ehkä en sitten ymmärrä ja enimmäkseen tuollaiset ärsyttää ja ihmetyttää.

Mutta nyt sitten.. Hänen poikansa on meillä joka toinen viikko ja puolisen vuotta kuvioissa ollut tyttöystävä on alkanut saada samanlaista kommenttia osalleen. Tyttöparka tyytyy vaan kikattamaan vaivaantuneen, vaikka toivoisin hänen antavan samalla mitalla takaisin heittäytymättä sellaiseksi avuttomaksi ja kikattavaksi blondiksi. Ei liene minun asiani puuttua, mutta jotenkin näen nyt tämän trenditermin "toksinen maskuliinisuus" tässä mukana. Ilmeisesti mieheni peittää naisten halveksunnan melko hyvin, mutta olemassahan se on ja poikansa on omaksunut sen hienosti. Naiset, kuten ex-vaimonsa, hänen mielestään vaan sotkevat kaiken ja miettivät omaa "naisen euroaan", vaikka moni muu asia on miehille paljon vaikeampaa jne. Mistään sukupuolisesta syrjinnästä tai seksismistä on ihan turhaa puhua hänen kanssaan. Olenko minä löytänyt elämääni kunnon sovinistisian, joka jatkaa perinnettä poikansa avulla, vai mitä tämä on? Onko kellään mitään napakkaa heittoa tai vastausta näihin "röhhöhhöö Tinderistä pari muijaa ha hahh" - naureskeluihin perheensä tai kaveriensa kesken? Rakastan häntä vioistaan huolimatta ja muuten suhde on hyvä. Tienaan paremmin kuin hän, joten mietin voiko se(kin) olla jotenkin vaikea asia ja pitää omaa itsetuntoa pönkittää näillä jutuillaan.