Vain lähetyssaarnaajaa?

Olen nainen, sinkku, vähän alle 30-vuotias - ja joissakin asioissa todella herkkä (vaikka omaan vahvojakin luonteenpiirteitä). Yksi tällainen herkkä kohta minussa on suhtautuminen seksiin. Toivoisin kumppania ja perhettä, mutta ajatus seksielämästä pelottaa, vaikka minulla on seksuaalisia haluja ja kaipuuta saada ja antaa kosketuksia, hellyyttä ja läheisyyttä. Miksi pelottaa sitten? Siksi, koska mediasta ja somesta ja muualta yhteiskunnasta (vaikea kaikkia kanava edes eritellä) tuleva kuva siitä, millaista seksi "pitäisi" olla tuntuu ahdistavalta. Haluaisin, etä seksi olisi kaunista. Haluaisin melkein pelkästään lähetyssaarnaajaa, ehkä joskus voisin olla päällä. Esimerkiksi takaapäin-asento, joka tuntuu olevan jo niin yleinen, että tuntuisi kauhean rajoittavalta siitä kieltäytyä jos toinen haluaisi, tuntuu ajatuksena vastenmieliseltä. Vaikka saattaisin onnistua kaivamaankin itsestäni sellaisen "riettaamman" puolen ja suostua vaikka tähän asentoon, en edes haluaisi tehdä sitä. Tiedän, että mieleni kärsisi siitä silti hiljaa, vaikka tottuisin ko. asentoon jossain määrin. Haluaisin romanttista seksiä, katsekontaktin. Jotkut sanovat, että vaikka lähetyssaarnaajassa puolestaan on naista alistava valta-asema miehellä, en koe sitä itse niin - ehkä siihen liittyy juuri se katsekontakti, että asento on kuitenkin niin romanttinen ja tuntuu keskittyvän samalla siihen rakkaaseen ihmiseen ja läheisyyteen, ja sitä läheisyyttä sitten yhdyntä vielä syventää. No, joka tapauksessa, olen siis ehkä nykymittareilla estynyt suhteessa seksiin (vaikka minulla olisi paljonkin haluja ja voisin harrastaa seksiä usein). Esimerkiksi myös suuseksi olisi ihan mahdoton ajatus.

Kaiken lisäksi, jos alkaisin suhteeseen, haluaisin suhtautua siihen jo alusta alkaen vakavasti (/loppuelämän kumppani lähtökohtaisesti, toki ei ikinä tiedä, mitä elämässä tapahtuu), ja siksi pohtii sitäkin, että kyllästyykö kumppani jossain välissä "tylsään" seksiin ja lähtee siksi suhteesta, koska tulee tarve kokeilla uutta. Siksi en ole alkanut parisuhteeseen, vaikka ottajia olisi monia ollutkin.

Niin, millaista seksiä sitten haluaisin? Haluaisin, että se olisi luontevaa, hellää, tietyllä tavalla perinteistä, kaunista, herkkää. Sellaista, että vain hiljaa vaikkapa lasten jo nukkuessa hymyiltäisiin, hyvältäisiin, suudeltaisiin, välillä ehkä keskusteltaisiin ja jaettaisiin myös suruja ja huolia, joita toinen voi siten silitellä pois ja ne unohtaa sitten kiihkeämmän sekin aikana... Haluaisin, ettei seksistä tulisi sellaista suoritusasiaa. Ymmärrän, että joskus vain haluttaa, ja minusta siitäkin vaikka nopeasta prosessista voi tehdä kauniin hetken. Aina on aikaa vähän hymyillä ja hyväillä ja kehua toista... Minustakin varmaan löytyisi riettaampikin puoli, jos sitä lietsoisin, mutta en halua. Haluan, että minulla olisi yhteydestämme mieheni kanssa vain kauniita mielikuvia. Olen tosi esteetinen ja taiteellinen ihminen, vaikuttaneeko sekin, en tiedä.

Onko tällaisia miehiä yhtään? Ehkä olen näiden perinteikkyys-kaunisseksi-fantasioideni kanssa niin yksin, että olen sinkkuna loppuelämäni. En halua pakottaakaan ketään tällaiseen järjestelyyn, jos se sitten tuntuu toisesta liian rajoittavalta ja pidemmän päälle tylsältä.

En ole todellakaan mikään taivaanrannanmalari muuten, olen realisti ja jo kovia kokenut esimerkiksi sairastamisen ja koulukiusaamisen johdosta, terapiassa kun käynyt ja nykyään itsenäinen ja vahvakin ihminen. Jotenkin vain jäänyt tuo runotyttömäinen toive kauniista seksielämästä. Reippaan kävelyn jälkeen raikkaana syysiltana juotaisiin kaakaot kotona ja ajauduttaisiin ensin sohvalle silittelemään toista ja ihailemaan toisen kauneutta - sitä rakkaan ihmisen ulkonäköä, jota elämän merkit ja uurteet vain parantavat ja yhteistä yhteyttä syventävät. Siitä sitten suudelmien jälkeen makuuhuoneeseen...