Niin kova vauvakuume, että itkettää.
Kommentit (13)
[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 20:21"]
En oo samassa tilassa mutta voin helpottaa tuskaasi kertomalla että minun vaaleanpunaiset vauva haaveet kaatu siihen kun koliikkinen refluksivaivainen kiukkupussimme syntyi 3kk sitten. Lisäksi vauveli nukkuu vain tissi suussa. Makaan nytkin tuttina kun tyttö unissaan luputtaa tissiä, lonkkiin koskee.
[/quote]
Meidän huutava, maitoallerginen lapsemme lopetti huutamisen vuoden iässä (kun löytyi sopiva korvike ja elämä tasaantui), lopetti yöheräilyn rapiat kahden vuoden iässä ja kolmen vuoden iässä alkoi jo jutella niitä näitä ja olla oikein ihana lapsi. Nyt täytti 4 vuotta ja ajatus vauvasta ei olekaan enää niin puistattava ja sielua riipivä... :)
En oo samassa tilassa mutta voin helpottaa tuskaasi kertomalla että minun vaaleanpunaiset vauva haaveet kaatu siihen kun koliikkinen refluksivaivainen kiukkupussimme syntyi 3kk sitten. Lisäksi vauveli nukkuu vain tissi suussa. Makaan nytkin tuttina kun tyttö unissaan luputtaa tissiä, lonkkiin koskee.
Mulla! Valitettavasti tässä elämäntilanteessa ei vielä ole mahdollista hankkia lasta, toivottavasti menee pian ohi :(
Täältä ei kannata odottaa lapsi myönteisiä vastauksia
Ihmetyttää vain, kun en ole aiemmin näin tuntenut. Koen, että jotain puuttuu ja se satuttaa, kun en ole niin tarpeellinen kenellekään.
Sama. Sain juuri keskenmenon joten sekin itkettää :(
Vauvakuumeeseen auttaa vauva. Missä ongelma?
No mulla on jonkinlainen vauvakuume.. tai no siis ei voi sanoa että vauvakuume, en ole koskaan pitänyt vauva-aikaa mitenkään erityisen ihanana, olen kokenut ne todella raskaina, eikä vauvastakaan silloin vielä "pääse oikein selvyyteen" kun ne vaan nukkuu tai kattelee ja kitisee ja olla möllöttää ja huutaa ja valvottaa. Sitten kun vauva-aika on ohi ja lapsi alkaa olla sellainen 2-3 vuotias, on jo ihanaa ja on mukavaa kun voi jutellakin lapsensa kanssa ja kuunnella tämän mietteitä ja höpinöitään, lapsen persoonallisuuteen tutustuminen on hauskaa ja mielenkiintoista :) siitä eteenpäin koko ajan vain paranee. (vanhin lapseni on nyt 12 v.)
Mutta joo, haluan siis yhden lapsen vielä, mutta ei kyllä itketä. Välillä sillä tavalla ajatuksissani, kun toisinaan ahdistaa ajatus siitä ettei voi olla varma, tuleeko enää raskaaksi, saako terveen lapsen, meneekö synnytys ja raskaus hyvin, kuinka paljon lapsi valvottaa ja ylipäätään mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Mäkin niin haluaisin vauvan, mutta tää elämäntilanne meilläkin estää sen... Monesti olen kanssa miettinyt, että entä jos en saa ikinä omaa lasta?! Jättääkö mies ja kestääkö mielenterveys sitä shokkia... :/
Mulla on myös. Itkettää oikeastaaan päivittäin. Vähän riippuu kuukauden kierrosta. Kuukautisten aikaan itkettää koko ajan :/ Tuntuu, että tähän ei auta mikään.
Kuinka tarkoin olette ajatelleet "ajoittaa" lasten teon vai annatteko vauvan tulla kun siltä tuntuu?
ap
Mulla myös vauva pyörinyt mielessä. Mutta mulla nyt uskomaton hyvä duuni, joka mahdollistaa lyhyet päivät, joista hyötyy meidän 4v. ja pikkukoululainen. Jos jään vauvalomalle menetän duunin ja vaikka olisin sitten kotona vauvan ja muiden lasten kanssa kanssa max. sen 3v. (tdn n. 2v olisi taloudellisesti varaa olla) niin mitä sitten? Joutuisin sen jälkeen takaisin jonnekin muualle duuniin pitkiin työpäiviin ja ehkä yötöihinkin ja en näkisi lapsiani läheskään näin paljon kuin nyt. Eli päätin keskittyä näihin ihaniin mitä mulla jo on.
muutaman kuukauden vanha viestiketju, mutta vastataan silti. Täältä löytyy vauvakuumeimen. Tää olo on aivan hirvee. Itkettää ja välillä tuntuu että elämänilokin on hävinnyt. Ajatuksiin ei mahdu paljon muuta kun vauva. Ja joku "fiksu" siellä juuri parhaillaan ajattelee että älä kelaa sitä asiaa niin kyllä se raskaus joskus alkaa. Meidän vauvat esikoista lukuunottamatta on tehty lääkärin avustuksella, joten koko ajan on tiedettävä monesko päivä kiertoa on menossa. Meillä on ennestään neljä lasta ja kaksi kuukautta sitten menetin meidän pikkuruisen tytön rv 17. Sen jälkeen olo on ollut itkua enempi ja vähempi. Tuntuu että pää ei tuu kestää jos raskautumisessa menee kauan. Kamppailen ajatuksen kanssa että pitäisikö varata lääkäriaika (oman mielialan takia), ajat menee kuitenkin muutaman kuukauden päähän. Saisihan sen ajan sitten peruttua jos olo helpottaa.
Minusta tai ainakin MINULLE vauvakuume on "vaarallinen" tauti. Toista lastamme yrittäessä olin viittä vaille sairaalakamaa. Niin rikki olin henkisesti kun vauvaa ei alkanut kuulua. Silloin hakeuduin lääkäriin ja saimme syyn miksei tärpännyt. Se on ehdottomasti ollut elämäni rankin kokemus...