Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka kauan odottaisitte suhteen etenemistä ja miehen sitoutumista?
Turhautunut nelikymppinen
12.11.2020 |
Täällä on muistaakseni kysytty ennenkin vastaavaa, mutta tilanne siis tämä: kohta 3v yhdessäoloa takana, ns. kakkoskierroksella molemmat. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään, asutaan omissa kodeissamme, välimatkaa reilut 5km. Ollaan tunnettu ja oltu salaa ihastuneita toisiimme jo yli 20v ennen suhteen aloittamista, joten ihan tyhjältä pöydältä ei tähän lähdetty. Mutta....suhde polkee ihan paikallaan, olemme edelleen tapailumeiningeissä, olen turhautunut ja toivoisin jo vähitellen enemmän.
Mies on jossain määrin ns. aikuislapsi, suuttuu helposti pikkuasioista. Ja pikkuasioilla siis tarkoitan, jos ei vaikka saa tahtoaan läpi esim. mennäänkö ensin kuntosalille vai kauppaan tms. Meillä alkoi yt:t töissä, olin uutisesta surullinen, hädissäni minun ja lasteni toimeentulosta, enkä varmasti niin hillitty ja kaunopuheinen juuri siinä hetkessä. Siitä seurasi viikon riita ja hän vetäytyi omiin oloihinsa, koska käyttäydyn kuulema niin törkeästi häntä kohtaan. Tuntuu, että aina pitää hymyillä eikä negatiivisia tunteita saisi tulla esiin koskaan.
Koska tällaisia möksähtelyjä tulee melko usein, hän lähtee kotiinsa, eikä hänestä kuulu moneen päivään, miehen mukaan suhde on niin epävakaa, ettei voi kuvitellakaan eteenpäin menemisestä. Tekisi mieleni ravistella häntä ja kysyä, miksi sitten tekee ja toimii noin. Olen tottunut, että asiat puhutaan, kaikesta ei voi aina suuttua ja hävitä päiväkausiksi. Kärsin siitä paljon!!
Eikö elämään kuulu muutakin kuin pelkkää ilottelua, mutta ei kai rakkaus voi siihen aina loppua? Eikö elämään kuulu myös vastoinkäymiset, joiden yli mennään yhdessä ja ne ehkä jopa vahvistaa suhdetta? Olen nyt vuoden ajan toivonut varovasti (suututtamista varoen), voisimmeko keskustella suhteestamme ja jos se ei vastaa molempien tarpeita ja odotuksia, on minusta syytä miettiä, kannattaako jatkaa. Eikö se olisi reilua molempia kohtaan?! Mies saa minut aina tuntemaan itseni syylliseksi jokaiseen pieneenkin eripuraan ja hänen mökötykseen ja saa minut jatkamaan tässä sanomalla, 'eiköhän tämä suhde etene, kun saadaan se ensin raiteilleen'. Kauanko tuon saman asian varjolla voi toista roikottaa tapailusuhteessa? Vaikka meillä olisi asiat ihan loistavasti, ei pientäkään kismaa ollut aikoihin, kuulen tuon saman selityksen koko ajan.
Joka toinen viikko, kun hänen 11v on hänen luonaan, näemme vain muutamia tunteja, juomme ehkä hätäiset kahvit tai hän poikkeaa ovellani vartin verran. Olenko ainoa, jonka mielestä se tuntuu oudolta lähes 3v yhdessä olon jälkeen? Haluaisin jo rakentaa yhteistä kotia, mutta jos se ei ole hänen toive, minusta olisi reilua, että jatkan elämääni ilman häntä. Eilen uskalsin sanoa, että en halua jatkaa tällaista suhdetta enää, se syö minua sisältä päin ja koen itseni torjutuksi, koska näemme täysin hänen toiveiden mukaan. Tunnen olevani vain mukavaa seuraa satunnaisesti. Silti sanoo, että olen hänen elämän suurin rakkaus.
Hän laittoi viestin, että eihän tämä voi edetä, kun ensin pitää saada suhde kuntoon. Minusta se on tekosyy, eikös tällä ajalla luulisi jo tietävän, mitä minusta saa. Muuten meillä on ihan leppoisaa yhdessä, samanlainen huumori jne. En tiedä muita varsinaisia syitä, mihin hän kaikilla suhde kuntoon-puheillaan viittaa. Toki olen aina pitänyt häntä hieman sitoutumiskammoisena, ehkä jopa pelimiehenä, on aikoinaan puhunut paljonkin, miten haluaa vain saada lapsen, mutta ei suhdetta elämäänsä, viihtyy itsekseenkin hyvin. Mitä ihmettä teen? Olen niin umpikujassa! Toisaalta haluaisin nähdä, viekö tämä mihinkään, mutta pitääkö minun teeskennellä joka päivä pelkkää tekohymyä ja lepertelyä, jotta suhde on hänen mielestään tarpeeksi ihanaa? Vai tuhlaanko vain aikaani tässä?
Kommentit (46)
Eikö tuo nyt ole jo selvä peli. Kolmessa vuodessa kyllä ehtii kehittää suhteen valmiiksi ja miettiä! Mies on tyytyväinen tapailusuhteeseenne eikä halua edetä. Jos sinä haluaisit suhteelta yhdessä asumista, kuulostaa siltä, että tuon miehen kanssa se ei onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei taida haluta yhteenmuuttoa jne. Toisaalta, kun teillä on molemmilla lapsia, niin se on minusta hyvä asia. Sinun tulosi ja yt:t ovat sinun asiasi, olet aikuinen nainen. On mielestäni eri asia jos toinen on vaikka kotona hoitamassa yhteistä lasta. Silloin töissäkäyvä tietysti tukee perhettä. Sinä et perustanut perhettä tuon miehen kanssa, teillä on parisuhde. Tuo mies ei kertomansa mukaan koskaan halunnutkaan suhdetta. Jotenkin tästä aloituksesta välittyy kuva, että tahdot muuttaa miestä mieleiseksesi. Miksi et anna hänen olla oma itsensä? Voithan aina lähteä etsimään täydellistä miestä ja jos ei rahkeet riitä tai vaan löydy niin sitten ei. Et voi kuitenkaan alkaa painostamaan ja manipuloimaan toista ihmistä tavoittelemaan sinun unelmiasia jos se ei niitä jaa. Hyvä, ettette asu yhdessä. Lapset siitä kärsisi. Jos talous uhkaa heiketä, lainaa rahaa ja suhteuta tulot ja menot. Kyllä se mies voi sinua rakastaa vaikkei ole sinä eikä halua tossun alle. Kyllä mua naisenakin ärsyttäisi jos toinen määräisi mennäänkö ensin salille vai kauppaan. Ei kaikkialle ole pakko yhdessä mennä, aikuinen voi käydä yksinkin kaupassa jos toinen haluaa muualle.
Kuulostaa ihan unelmalta, miksipä ei tuollaiseen suhteeseen haluaisi. Jos homma ei nyt toimi niin miksi toimisi sitten "sitoutuneempana" :D
"Minusta se on tekosyy, eikös tällä ajalla luulisi jo tietävän, mitä minusta saa"
Sinunkin luulisi tietävän mitä hänestä saat. Pikkuasioista kiukuttelevan ankeuttajan. Ihanko tosi haluaisit hänet vielä saman katon alle?
Herää nyt!
Vierailija kirjoitti:
Mies ei taida haluta yhteenmuuttoa jne. Toisaalta, kun teillä on molemmilla lapsia, niin se on minusta hyvä asia. Sinun tulosi ja yt:t ovat sinun asiasi, olet aikuinen nainen. On mielestäni eri asia jos toinen on vaikka kotona hoitamassa yhteistä lasta. Silloin töissäkäyvä tietysti tukee perhettä. Sinä et perustanut perhettä tuon miehen kanssa, teillä on parisuhde. Tuo mies ei kertomansa mukaan koskaan halunnutkaan suhdetta. Jotenkin tästä aloituksesta välittyy kuva, että tahdot muuttaa miestä mieleiseksesi. Miksi et anna hänen olla oma itsensä? Voithan aina lähteä etsimään täydellistä miestä ja jos ei rahkeet riitä tai vaan löydy niin sitten ei. Et voi kuitenkaan alkaa painostamaan ja manipuloimaan toista ihmistä tavoittelemaan sinun unelmiasia jos se ei niitä jaa. Hyvä, ettette asu yhdessä. Lapset siitä kärsisi. Jos talous uhkaa heiketä, lainaa rahaa ja suhteuta tulot ja menot. Kyllä se mies voi sinua rakastaa vaikkei ole sinä eikä halua tossun alle. Kyllä mua naisenakin ärsyttäisi jos toinen määräisi mennäänkö ensin salille vai kauppaan. Ei kaikkialle ole pakko yhdessä mennä, aikuinen voi käydä yksinkin kaupassa jos toinen haluaa muualle.
Ap ihan selvästi kirjoitti, ettei saanut tunnetasolla mitään tukea yt-uhan käsittelemiseen. Ymmärsin myös, että miehelle ei kelpaa tuo erikseen tekeminen, vaan haluaa yhdessä sinne salille ja kauppaan.
Tekosyitä, niin kuin ap itsekin totesit. Itse en tilanteessasi jäisi suhteeseen, koska se ei miehen mielestä koskaan tule olemaan raiteillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap haluaisit asua tuollaisen törpön kanssa? Hän ei ole parisuhdematskua. Tollasesta äijästä ei ole iloa kuin hupipanona. Suhtaudu häneen sellaisena. Sitten, kun löydät sopivan kumppaniehdokkaan, jätät hupipanon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkuasioista herkästi mököttävä mies, ei halua mitään sitovaa. Tuhlaat aikaasi.
Ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein tekisi mies kysyä ap:ltä, että mahtaako seukata mun mieheni kanssa - on nimittäin joskus pitänyt suhdeviritelmää selkäni takana. Ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta.
Mun mies myös suuttuu ihan pienimmästäkin asiasta. Ja vain positiivisista asioista saa puhua, jopa neutraalit on kiellettyjä koska mies näkee ne negatiivisina. On myös täysin empatiakyvytön. Mutta jos miehellä menee tikku sormeen niin mun pitäisi heti olla puhaltamassa. Myös ilmeissäni vain hymy on hyväksytty. Jos olen totisella naamalla niin mies saattaa saada huutokohtauksen "mikäs nyt on vialla, mitä tuijotat". Ja kun sanon, että ei mulla ole mitään vialla, kunhan mietin kauppalistaa niin mies alkaa mököttämään. Aivan skitsoa.
Se on ap tuon miehen luonteessa. Ei se muutu. Joko hyväksyt että nykyinen parisuhdemalli ja miehen toimintamalli jatkuu ikuisesti tai lopetat suhteen. Vaikka olettekin olleet pitkään salaa ihastuneita niin olet nähnyt vain miehen kuoren, nyt näet miehen todellisen luonteen. Moni kakku päältä kaunis. Ja varmaan nyt tajuat miksi mies on eronnut lapsensa äidistä, tuota samaa mököttelyä hän on saanut kuunnella.
Minun parisuhteeni ei tarvitse "edetä" mihinkään ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. En halua yhteistä kotia, avioliittoa tai muuta pesimismeininkiä. Seurustelusuhde, jossa nautitaan toisesta ihmisestä ja yhdessä vietetystä ajasta, on paras parisuhteen muoto. Muu "eteneminen" vain huonontaa suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen mielestä nykyinen suhde on hyvä, eikä halua muutosta. Se, että suhde pitää muka parantua, että voi esim.muuttaa yhteen tms., on tekosyy. Tää on nyt ihan selkeä juttu, kun lukee sun tekstin.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei taida haluta yhteenmuuttoa jne. Toisaalta, kun teillä on molemmilla lapsia, niin se on minusta hyvä asia. Sinun tulosi ja yt:t ovat sinun asiasi, olet aikuinen nainen. On mielestäni eri asia jos toinen on vaikka kotona hoitamassa yhteistä lasta. Silloin töissäkäyvä tietysti tukee perhettä. Sinä et perustanut perhettä tuon miehen kanssa, teillä on parisuhde. Tuo mies ei kertomansa mukaan koskaan halunnutkaan suhdetta. Jotenkin tästä aloituksesta välittyy kuva, että tahdot muuttaa miestä mieleiseksesi. Miksi et anna hänen olla oma itsensä? Voithan aina lähteä etsimään täydellistä miestä ja jos ei rahkeet riitä tai vaan löydy niin sitten ei. Et voi kuitenkaan alkaa painostamaan ja manipuloimaan toista ihmistä tavoittelemaan sinun unelmiasia jos se ei niitä jaa. Hyvä, ettette asu yhdessä. Lapset siitä kärsisi. Jos talous uhkaa heiketä, lainaa rahaa ja suhteuta tulot ja menot. Kyllä se mies voi sinua rakastaa vaikkei ole sinä eikä halua tossun alle. Kyllä mua naisenakin ärsyttäisi jos toinen määräisi mennäänkö ensin salille vai kauppaan. Ei kaikkialle ole pakko yhdessä mennä, aikuinen voi käydä yksinkin kaupassa jos toinen haluaa muualle.
Ei kenenkään tarvitse antaa olla oma itsensä, jos se oma itse on huonokäytöksinen, kiukutteleva lapsi. Eikä ap rahaa kerjännyt, mistä sen oikein kiskaisit? Kyllä kolmen vuoden jälkeen saa odottaa ihan pelkältä kaveriltakin paria myötätuntoista sanaa, jos työpaikka on menossa alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestä nykyinen suhde on hyvä, eikä halua muutosta. Se, että suhde pitää muka parantua, että voi esim.muuttaa yhteen tms., on tekosyy. Tää on nyt ihan selkeä juttu, kun lukee sun tekstin.
Varsinkin kun mies on se joka suhteen ongelmat tässä järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Minun parisuhteeni ei tarvitse "edetä" mihinkään ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. En halua yhteistä kotia, avioliittoa tai muuta pesimismeininkiä. Seurustelusuhde, jossa nautitaan toisesta ihmisestä ja yhdessä vietetystä ajasta, on paras parisuhteen muoto. Muu "eteneminen" vain huonontaa suhdetta.
Miten tuo mihinkään liittyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun parisuhteeni ei tarvitse "edetä" mihinkään ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. En halua yhteistä kotia, avioliittoa tai muuta pesimismeininkiä. Seurustelusuhde, jossa nautitaan toisesta ihmisestä ja yhdessä vietetystä ajasta, on paras parisuhteen muoto. Muu "eteneminen" vain huonontaa suhdetta.
Miten tuo mihinkään liittyy?
Se on vastaus otsikon kysymykseen: minä en odota suhteen "etenemistä" ollenkaan, koska suhteen ei minusta tarvitse "edetä" perinteiseltä parisuhde-etapilta toiselle ollakseen nautittava. Päinvastoin.
Sulla on Ap sen verran vuosia mittarissa, ettei kannata tuhlata enää sekuntiakaan tuohon äijään, jos haluat sitoutuneen miehen itsellesi. Käsissäsi oleva kultakimpale ei sitä ole, pelkkää katinkultaa vain. Tuolla joku kirjoitti aiemmin, että pidä hupipanona ja sitten menemään kun parempi löytyy. Annan ihan saman ohjeen: Älä odota tuolta enää yhtään mitään, hupipano ja ajanvietettä vain! Pahimmassa skenaariossa tämä äijäsi löytää todellisen rakkautensa 10 vuoden päästä ja jäät kuin nalli kalliolle. Mitäs 5-kymppisenä sinkkuna sitten? Meni aika odotellessa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun parisuhteeni ei tarvitse "edetä" mihinkään ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. En halua yhteistä kotia, avioliittoa tai muuta pesimismeininkiä. Seurustelusuhde, jossa nautitaan toisesta ihmisestä ja yhdessä vietetystä ajasta, on paras parisuhteen muoto. Muu "eteneminen" vain huonontaa suhdetta.
Miten tuo mihinkään liittyy?
Se on vastaus otsikon kysymykseen: minä en odota suhteen "etenemistä" ollenkaan, koska suhteen ei minusta tarvitse "edetä" perinteiseltä parisuhde-etapilta toiselle ollakseen nautittava. Päinvastoin.
Lue muutakin kuin otsikko.
Kiitos kommenteista. Kyllä, juuri henkistä tukea toivoin ja lähinnä viittasin siihen, että yt:t on kuitenkin iso huoli, erityisesti yh:lle, kun ei ole kumppania backupina. Tietysti tuollaiset uutiset surettaa ja itkukin on herkässä, mutta minulle raivostuttiin siitä, ei lohdutusta, ei halausta, ei mitään. Hän lähti taas pois luotani, koska kuulema perseilen. Olin yksin nielemässä kyyneliä makuuhuoneessa ja varmasti kovin mietteliäs. En siis oma, melko iloinen itseni.
Pointti ei myöskään ollut, että pitäisi olla koko ajan yhdessä. Kirjoitin, että suhde on edelleen tapailuasteella lähes 3v jälkeenkin, eli näemme todella vähän. En jaksaisi enää tätä "nähdäänkö tänään?-meininkiä" ja todennäköisintä yleensä on, ettei nähdä tai juomme puolen tunnin kahvit yhdessä ja hän lähtee tyhjään kotiinsa. Näemme viikossa ehkä juuri viikonloppuna illalla ja päiväksi hän lähtee omiin juttuihinsa. Yöksi taas saattaa tulla. Joka toinen viikko, jolloin hänellä on lapsi, emme näe joko ollenkaan tai näemme max. tunnin verran koko viikkona. Lapsemme ovat jo vieraantuneet toisistaan, ennen näimme huomattavasti useammin, vietimme lomia yhdessä jne. Siksi tämä turhauttaa ja koen aiheelliseksi keskustella, onko tässä järkeä. Hän vain raivostuu jokaisesta keskustelun yrityksestä ja ikävä kyllä, saan haistattelut vasten kasvojani. En oikein uskalla enää puhua mistään meihin liittyvästä.
Alue: Aihe vapaa
Ensinnäkin, aikuisilla voi olla hyvinkin merkityksellisiä parisuhteita ilman, että on yhteistä kotia. Itse en ole oman eroni jälkeen halunnut jakaa kotia kenenkään kanssa; miesystävä minulla kuitenkin on.
Mutta kuulostaa siltä, että mies ei osaa käsitellä tunteita ja erimielisyyksiä. Se ei muuksi muutu odottamalla ja toivomalla. Jos miestä ei saa keskusteluun mukaan, niin sun pitää itse miettiä voitko hyväksyä epätäydellisen tilanteen. Voi myös olla niin, että mies itse ei näe mitään syytä muuttaa tapojansa; sille et sitten mitään voi.