12-vuotias Aspergertyttö ja kaverisuhteet

minäkin suosittlisin vertaisperheiden etsimistä. Usein as-lapsen paras kaveri on toinen assi, jos ovat kiinnostuneita samoista asioista.

Meillä on samanikäinen tyttö. Hänellä on ollut samat kaverit ensimmäisestä luokasta alkaen. Siitä olemme olleet hyvin onnellisia.  Uusia ei ole kyllä tullut. . Samalla kun ystävät laajentavat omilla tahoillaan ystäväpiiriä, meidän lapselle ei niin käy. Toisaalta hän on koulupäivän jälkeen niin väsynytkin ettei jaksa enää olla kavereiden kanssa.

Teinityttöjen ystävyys on erilaista kuin pienten koululaisten ja lukemani perusteella monella as- tytöllä tulee tässävaiheessa vaikeuksia. Niihin voi toki valmistautua, mutta en usko, että mikään terapia niitä kokonaan poistaa.

Tytön luokkakaverit tietävät diagnoosista, samoin vanhemmat. Mitään negatiivisia vaikutuksia emme ole huomanneet kertomisen jälkeen. Siitä on jo 2 vuotta. Tytön kaverit menevät hakemaan opettajaa apuun heti jos on tullut jotain välitunnilla. Kaverit ovat puolustaneet häntä ihmisten edessä jotka eivät hänen taustastaan tiedä. Kun kerroin, miten onnekkaita olemme olleet kun tytöllä on ollut sama ystäväpiiri, en valitettavasti usko sen jatkuvan kovin pitkään. Viimeisen vuoden aikana on ollut enemmän riitaa ja yksi tytöistä on välillä aika ärsyyntynyt lapseemme.

Ilman muuta juttelet opettajan kanssa. Ja minäkin olen sitä mieltä, että koulukavereille pitää selittää asia. Minulla on "tavallinen" viidesluokkalainen tyttö, joka ihmettelee muutamien tuntemiensa (naapuri, rinnakkaisluokkalainen jne.) tyttöjen käytöstä. Tiedän, että noilla lapsilla on jokin diagnoosi, mutta eipä sitä osaa selittää kun ei tiedä mistään mitään. Olen toivonut, että opettajat olisivat kertoneet näistä tapauksista muille lapsille. Tai edes naapurin tytön vanhemmat meille. Olisi helpompi ymmärtää kun tietäisi, että erilaiselle käytökselle on joku kunnollinen syy, eikä esim. ilkeys. Lapsille voisi opettaa, että näiden erilaistenkin ihmisten kanssa on tultava toimeen, eikä heitä saa syrjiä. 

Koululla on salassapitovelvollisuus lasten sairauksien suhteen.

Niin, ei varmaankaan opettaja ole ihmeitä tekevä, mutta valistus muille luokkalaisille, että tyttö vaatii hieman erikoishuomiota, että ei jää ihan yksin. Ei tarvitse olla kyse mistään syvästä ystävyydestä vaan toisen huomioimisesta ja mukaan ottamisesta näin alkuun.

39: No ihan varmasti saavat kertoa lapsen sairaudesta, jos vanhemmat sitä pyytävät. 

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:12"]dem assburgers :DD

[/quote]

Takasin tunnille, välkkä loppu jo

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:34"]

No en mitenkään sysää tätä vain 'koulun harteille', mutta ongelmiahan on nyt vain koulussa vai mitä? Kouluhan on se paikka joka on nyt tytölle vaikea, kotona pärjää. 

En minäkään voi mennä kouluun paikalle auttamaan, eli kyllä se on se ope ja muut aikuiset siellä, joiden on myös jotain tehtävä ettei tyttö tunne itseään jatkuvasti ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.

ap

[/quote]

Ap, ongelma EI ole vain koulussa, vaan KAIKESSA SOSIAALISIIN TILANTEISIIN LIITTYVÄSSÄ ja siksi lapsesi sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu kouluun, ja sinusta voi tuntua että ongelma on siellä, vaikka asia on paljon laajempi. Minulla on as-piirteinen poika (diagnosointi vasta vaiheessa, käy toimintaterapiassa ja pari muuta tukitoimea on meneillään myös) ja lisäksi minulla on as-mies, joten uskon tietäväni jotain tästä asiasta ja olen lukenutlukenutlukenut ja yrittänyt saada jotain tolkkua ja rauhaa tämän asian kanssa. Vaikeaa se on, mutta varmaa on, että yritän tehdä kaikkeni, että lapsen koulunkäyntiä ja sosiaalisten tilanteiden lukutaitoa tuetaan. Tavalliseen koululuokkaan integroituna ilman mitään tukitoimia, kuten pienryhmät, avustaja jne (???) koulu ei todellakaan ole riittävä tuki lapselle. Ja onko opettaja tilanteesta ajan tasalla, onko lapsella koulun kanssa tehty kuntoutussuunnitelma jne.? Ehkä on, eikä asia vaan tullut tekstissä esiin, mutta jos ei niin nyt on aika toimia ja äkkiä. Ammattitaitoisella opettajalla on myös paljon keinoja auttaa yksin jäävää lasta erilaisilla ryhmäyttämistehtävillä, jotta koulussa välitunnit eivät olisi tuollaista piinaa. Lisäksi olisi todella tärkeää, että lapselle saataisiin edes joku kaverikontakti, jonka ei tarvitse olla koulusta.

Oletteko jo vertaistukiryhmissä ja käyneet luennoilla? Entä oletteko hakeneet Kelan kuntoutusjaksoja as-nuorille ja perheille?

Ikävä kyllä kuulostaa siltä, että ap olet vähän pää pensaassa asian suhteen ja se ei nyt auta lastasi. Tyttösi on saanut diagnoosin aika myöhään, joten asia on varmasti vielä uusi teille ja käyt monenmoista prosessia läpi ja kieltäminen on yksi selviytymistapa. Nyt vaan se ei enää auta, kun ongelmat kasaantuvat ja tyttö voi huonosti. Auta häntä ja vaadi apua ja erityisjärjestelyjä! Lapsellasi on siihen oikeus - googlaa vaikka kolmiportaisen tuen malli kouluissa, ne Kelan asperger-kuntoutuskurssit, Autismi- ja aspergerliitto ja sieltä vertaistuki jnejnejne. Meitä on paljon!

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:12"]

dem assburgers :DD

[/quote]

Dem Downburgers :D :D :D

Ei ollut tarkoitus syyllistää, ap, kirjoituksistasi sai vain sen kuvan, että pidät koulua ainoa ongelmana ja myös ratkaisuna, vaikka on selvää, että koulussa ilmenevät sosiaaliset ongelmat ovat vain jäävuoren huippu eikä ilman todella toimivaa yhteistyötä koulun kanssa sieltä paljon tukea tule. Lukija tietää vain sen, minkä kerrot. Todella hienoa, että olette ponnistelleet noin paljon ja vaikka terapiat ja muut eivät mikään autuaaksitekevä asia olekaan, niin varmasti/toivottavasti apuakin on saatu. Ja vaadi lisää. Ja siinä olet ihan oikeassa, että koulun täytyy tehdä järeästi töitä sen suhteen, että lapsi ei jää yksin. Puhu ihmeessä opettajan kanssa. Tiedän kyllä millaista tämä on ja sen tuskan, kun lapsella on hätä, ja meillä kuitenkin diagnoosi vasta vaiheessa, kun lapsi on vielä pieni. 

t. 43

Hei taas,

juu tuo on totta, ettei tytöltä tulisi vaatia liikoja. Häntähän ei voi verrata muihin ikäisiinsä tietenkään. Emme ole jättämässä yksin pitkiä aikoja, ja puhelimella hän soittelee sitten aina kuitenkin perään.

Ajattelin nyt ainakin open kanssa puhua kunhan hän palailee ensi viikolla, josko voisivat luokassa puhua tai sitten tytön kavereiden kanssa, selittää että tyttö ottaa nämä asiat raskaammin kuin 'tavallinen' lapsi ottaisi.

Tuntui aika kamalalta jättää tyttö kouluun, mutta onneksi päivä on lyhyt tänään. 

En oikein kuitenkaan usko minkään terapian voimaan. Nämä on tällaisia käytännön asioita, jotka on ratkaistava koulussa, se on se koulu ja arki joka on saatava toimimaan.

Tyttö nyt on sellainen kun on, kuinka paljon edes voi 'normaaleilta' luokkakavereilta vaatia? Tyttömme on aika vaisu, ei anna itsestään mitään, voin kuvitella että on kaverina suht tylsä, valitettavasti :(.

Toki pitää puhua josko saisimme jotain apua joltain muultakin taholta vielä jos eivät koulussa osaa ongelmaa ratkaista mitenkään.

tytöllä ei ole henkilökohtaista avustajaa, mutta luokassa on avustaja.

ap

OT, ihmettelen vähän, että ap tuntuu sysäävän koko ongelman koulun hoidettavaksi?? Tällaisiin tarvitaan apua laajemmalta kuin vain koulusta...

Itsekin olin aika yksinäinen lapsi. Kaverit kaikkosivat esiteininä, ja kavereita sain uudestaan vasta joskus 17-18-vuotiaana.

Itse olisin kaivannut jotain apua sosiaalisiin tilanteisiin. En oikein tiedä mitä tai mistä, mutta tuntui kuin kaikki muut ikätoverit olisivat olleet aivan eri lajia, kun itse olin hiljainen ja hitaastilämpeävä. Paljon olisi varmasti auttanut, kun olisi harjoiteltu asteittain oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, vaikka perinteisten ryhmäyttämisharjoitusten avulla. Tällainen antaa tilaisuuden antaa jotain positiivista itsestään, jos ei yleensä osaa ottaa sellaista tilaa itselleen. Harmi kun en osaa antaa käytännön neuvoja...

Oma tilanteeni parani joskus lukioikäisenä, kun kiinnostuin psykologiasta. Aloin ajatella sosiaalista kanssakäymistä pelinä, jonka voi ratkaista loogisella päättelyllä. Jokaisella ihmisellä on kommunikointitapa joka vetoaa tähän, ja tiettyjä fraaseja toistelemalla pääsee jo pitkälle. En vain silloin yläasteella ymmärtänyt, miksi pitäisi kehua jonkin pissiksen kynsilakkaa, kun ei se minua kiinnostanut.

Nykyään tämä tulee jo ihan itsestään. Tällaisessa manipulaatiossa tai roolileikissä ei sinällään ole mitään pahaa, sen voi tehdä hyvinkin vilpittömästi. Joillekin meistä tämä vaan on samalla tavalla opeteltava asia kuten vaikkapa lumilautailu.

Onnea matkaan! Ja muistakaa, että jossain kyllä on tyttäresi sukulaissieluja, ne pitää vain löytää

No en mitenkään sysää tätä vain 'koulun harteille', mutta ongelmiahan on nyt vain koulussa vai mitä? Kouluhan on se paikka joka on nyt tytölle vaikea, kotona pärjää. 

En minäkään voi mennä kouluun paikalle auttamaan, eli kyllä se on se ope ja muut aikuiset siellä, joiden on myös jotain tehtävä ettei tyttö tunne itseään jatkuvasti ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.

ap

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 09:58"]

En oikein kuitenkaan usko minkään terapian voimaan. Nämä on tällaisia käytännön asioita, jotka on ratkaistava koulussa, se on se koulu ja arki joka on saatava toimimaan.

Tyttö nyt on sellainen kun on, kuinka paljon edes voi 'normaaleilta' luokkakavereilta vaatia? Tyttömme on aika vaisu, ei anna itsestään mitään, voin kuvitella että on kaverina suht tylsä, valitettavasti :(.

Toki pitää puhua josko saisimme jotain apua joltain muultakin taholta vielä jos eivät koulussa osaa ongelmaa ratkaista mitenkään.

[/quote]

Tämä pisti hieman silmään. Terapia on useinkin juuri käytännön asioiden ratkaisua. Jos ei ole, etsi sellaista terapiaa joka on. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kouluissa ollaan aivan kädettömiä tällaisten asioiden kanssa. Ei heillä ole koulutustakaan tällaiseen.

Hieman kuulostaa myös siltä että häpeät/olet pettynyt tyttöösi :( Vaikka et tietoisesti näin ajattelisi, assi voi helposti vaistota tai tulkita asian tällaiseksi, mikä tietty pahentaa tilannetta. Toki fakta on se, että muille voi assien ajatuksenjuoksun ymmärtäminen olla hyvin vaikeaa

-21

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:34"]No en mitenkään sysää tätä vain 'koulun harteille', mutta ongelmiahan on nyt vain koulussa vai mitä? Kouluhan on se paikka joka on nyt tytölle vaikea, kotona pärjää. 

En minäkään voi mennä kouluun paikalle auttamaan, eli kyllä se on se ope ja muut aikuiset siellä, joiden on myös jotain tehtävä ettei tyttö tunne itseään jatkuvasti ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.

ap

[/quote]

Ongelma ei ole vain koulussa, vaan kaikkialla kodin ulkopuolelle. Jos tilanteelle ei tehdä mitään, se sama ongelma voi näkyä myös harrastuksissa, opiskelupaikassa, työelämässä...

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:34"]

No en mitenkään sysää tätä vain 'koulun harteille', mutta ongelmiahan on nyt vain koulussa vai mitä? Kouluhan on se paikka joka on nyt tytölle vaikea, kotona pärjää. 

En minäkään voi mennä kouluun paikalle auttamaan, eli kyllä se on se ope ja muut aikuiset siellä, joiden on myös jotain tehtävä ettei tyttö tunne itseään jatkuvasti ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.

ap

[/quote]

Itse asiassa, kyllä sinä voit mennä sinne koululle... mutta, aloituksesta sain käsityksen, että tilanne on vasta hiljan muuttunut tällaiseksi, eli ettei olisi vielä pitkään ollut, mutta?

Kannattaisi tosiaan kertoa niille kavereille ja pyytää heitä vaikka teillekin kylään, jotta ei vain koulu joudu toimimaan...

Se on tietysti vain niin helppo minun kirjoitusteni pohjalta sanoa, että sysäisin kaiken koulun vastuulle... Niinpä, kun tietäisittekin mitä kaikkia muita keinoja olen jo miettinyt. Onneksi tytöllä on yksi kaveri joka on löytynyt juuri siitä ryhmäterapiasta, harmi vaan että voidaan tavata niin harvoin kun asuvat kaukana :(.

Mutta ei kai se koulukaan täysin vastuuton ole, ei kai ketään oppilasta ihan saa syrjiä ja jättää ulkopuolelle. Sitä tässä jo aloin ihmetellä kun esim. luokan avustajakaan ei ole mitään eilen huomannut vaikka tyttö sanoi nyt aamulla, että oli itkeskellyt tunnilla ja siellä on tämä avustajakin mukana. No taidanpä hälle sitten pirauttaa jossain vaiheessa...

ap

Onpa kurja että hän on sekä asperger ja sellaisena sosiaalisesti rajoittunut JA ilmeisesti ekstrovertti joka kaipaisi paljon ihmisseuraa.... Meillä myös as-poika, ja yksinäinen, mutta meillä niin onnellinen tilanne, että hän haluaakin olla yksin. On sellainen omissa fantasioissaan ja ajatuksissaan viihtyvä ääri-introvertti, jota enemmänkin häiritsee pakko ajoittain kommunikoida esim. ikäistensä kanssa, joita pitää lapsellisinakin. Mutta kyllä on paljon helpompi osa olla introvertti-as kuin ekstrovertti-as...

Pelko yksin kotiin jäämisestä (tai siis sisarusten kanssa, ei edes ole kokonaan yksin!) on siis alkanut tämän koulussa yksin jäämisen seurauksena. Aikaisemmin on kyllä ollut ihan rauhassa kotosallakin. En tiedä pelkääkö nyt jossain määrin, että me vanhemmat emme tulisi takaisin??