Miksi terapia on nykyisin jotain kukkasia ja voimaantumista?

Aika ajoin etsin sopivia terapeutteja netistä, kun sellaiselle olisi lapsuuden tapahtumien vuoksi tarve. Tie nousee pystyyn siinä vaiheessa, kun lähes kaikkien terapeuttien profiilit on luokkaa:

"Haluan auttaa Sinua näkemään elämäsi positiiviset puolet ja etsiä yhdessä kanssasi piileviä voimavarojasi. Terapeuttina olen vuorovaikutteinen, lempeä ja ihmisläheinen. Voit jakaa kanssani elämäsi ilot ja surut, ja yhdessä voimme kartoittaa niitä moninaisia suuntia, mihin elämäsi seuraavaksi voisikaan kääntyä."

Siis ihan kuin nykyaikainen terapia olisi jotain terapoitavan sparrausta? Jee jee, hyvin menee, ai onpas ikävää kun anoppi sanoi tolleen, mut hei, vahvistetaas sun voimavaroja niin et välitä tollasista hatereista... Ja mihinkäs projektiin sä seuravaks käännät sun aivan mahtavan elämän suunnan? Oisko vaikka uusi mies vai matka Goalle? Joo otetaanpas tähän tällanen mindfulness harjotus, saadaan sit yhteys sun sisäiseen viisaseen minään ja kysytään siltä...

Onko enää vanhanaikaisia terapeutteja, jotka haluaisivat kylmän raadollisesti kuulla kaikki ajatusteni sisällöt ja huomata myös kaikki ajatteluni vinoumat ja "pahat puoleni"? Jotka ottaisivat esiin myös terapiasuhteessa tapahtuvat kaikki mahdolliset transferenssit ja esteet ja hankaluudet ja näkisivät ne merkityksellisinä terapiaprosessille? Jotka oikeasti haluaisivat katsoa ahdistuksen ja masennuksen taakse, eikä vaan hoitaa oireita jollain feel good -filosofioilla ja hengitysharjoituksilla? Jos on, niin mistä näitä löytää? Oma teoriani on, että ne jotka mainitsevat vain koulutuksen, suuntauksen ja erikoistumisensa, saattaisivat olla hyviä. Kun taas nuo, jotka suoltaa feel good -filosofiaa, on todennäköisesti ihan yhtä höyrypäisiä terapiaistunnoissakin.