Lue keskustelun säännöt.
Tunnekylmä liitto ja mies uhkaili erolla
06.03.2014 |
Suhde ollut kylmä jo vuosikausia. Ollaan kyllä "kavereita" ja on meillä ihan mukavaakin, mutta jotenkin katkeruus / tyytymättämyys nousee usein pintaan. Aina päätetty vielä kuitenkin yrittää, mutta mikään ei muutu. Varmaan lasten takia ollaan yhdessä. Tässä ei ole väkivaltaa, alkoholia, kolmansia pyöriä kuvioissa. Jotenkin vain kauhean kireä ilmapiiri ja toisen arvostus ja läheisyys puuttuu. Minusta mies on koko ajan hermot kireällä ja huutaa ja kiroilee herkästi. Miehen mielestä taas minulle on kaikki aina vaikeaa. Omasta mielestäni minä olen se joka yrittää pitää ilmapiirin tavallisena, mutta varmaan epäonnistun. Yritän välttää riitoja, siksi en puhu mistään tärkeästä. Ne riidat on niin vaikeita, kun mies vaan huutaa vaikka lupaa aina muuta. Nyt taas joulun jälkeen mies on 2-3 kertaa sanonut ettei tule jaksamaan minua. Ei hän silti lähde enkä minäkään vaikka tuollaista kun kuulee, tekisi mieli häipyä suhteesta. Epäilen, että ero olisi vielä kauheampaa, ihan kauhea lapsille ja meidän aikuistenkin mielenterveydelle... Mitä hittoa tehdä?
Kommentit (9)
No jos mietit asiaa hetkisen, niin millä tavalla luulet elämän voivan olla vielä kamalampaa eron jälkeen? Vai voisiko olla, että loppujen lopuksi kaikki voisivat paremmin? Ei kannata kuvitella että lapset eivät kärsi tuosta nykytilanteesta ollenkaan.
Juuri lasten takia on joskus parempi erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin. Sain tarpeekseni ja erosin. Paras päätös aikoihin, olisi pitänyt lähteä jo paljon aiemmin.
Uhkailu on typerää, pitäisi toimia eikä vain uhata, eli jos te ette tosiaan saa mitään hyvää aikaan, niin ero on ihan hyvä ratkaisu. Turhaa tuollainen elämä, kun ei voi elää omanlaistaan elämää vaan joutuu teeskentelemään.
Ero on lapselle vaikea mutta niin on myös vanhempien paha olo ja riidat. Onnelliset vanhemmat on usein myös parempia vanhempia. Ystävyysliitto lasten tähden toimii vaan jos se ystävyys on oikeasti ystävyyttä eikä riitaisaa pakolla yhdessä oloa. Voittehan te erota ja toinen muuttaa lähelle nykyistä kotia/molemmat muuttaa ja asunnot ovat lähekkäin. Lapset voivat itse käydä molempien luona ja koulussa käynti onnistuu toisenkin vanhemman luota.
Kannattaa ennemmin erota vähän aiemmin hyvissä väleissä kuin vähän myöhemmin katkerana ja vihaisena.
No jäisin miettimään olisiko jotain vielä voinut tehdä ja syyttäisin itteeni. ja ajattelen kauhulla kaikkia mahdollisia huoltajuuskiistoja jne. Mä romahtaisin, ihan vakavasti. Jos ois joku lapsilla viikko-viikko-systeemi niin ei toimis ainakaan yhdellä lapsistamme! Mies ei varmaan suostuis vain viikonloppuisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi yhteiseen elämäänsä tyytymätöntä on yhdessä, niin onko oikeasti MITÄÄN järkeä olla yhdessä? Ei ole. Ei edes ne lapset ole pätevä syy olla kokopäiväisesti ahdistunut.
Ensi kerralla kun miehesi uhkailee erolla, sano että ok. Erotaan. Usko pois, se parantaa teidän kaikkien, ja erityisesti lapsien, elämänlaatua kun ei koko aikaa tarvitse enää olla paskanjäykkänä siitä mitä sanoo ja mitä tekee. Ja lasten ei tarvitse seurata sivusta kun te kaksi olette kuin rautakankia tai tappelette, pidätte mykkäkoulua tms.
Ei kai tuohon tilanteeseen ole yhtä oikeaa ratkaisua. Pitää tehdä se, mikä on sinun itsesi ja lasten kannalta oikein SINUN MIELESTÄSI. Itse toimisin näin:
Lapset hoitoon tai kylään lauantaiksi - lasten poissaollessa vanhemmat keskustelevat (miltä kummastakin tuntuu? mikä on hyvin? mikä on huonosti? miten kummatkin haluavat, että asiat ovat jatkossa? onko kummatkin vielä halukkaita yrittämään?). Jos mies vaan huutaa ja haukkuu, sanoisin olevani tosissani ja että voin vielä toisen järjestää mahdollisuuden puhua yhdessä. Mielellään ei uhkailua "tai jätän sinut". Jos toinenkaan kertaa ei onnistuisi, keroitsin miehelle päättäneeni muuttaa erilleen asumaan tai jopa erota - ja sitten toteuttaisin sen.
Jos keskustelun lopputulos on se, että kummatkin haluavat vielä yrittää, ehdottaisin keskustelua pariterapeutin tai vastaavan kanssa. Ja siellä sitten neuvottelisin, että on yhteinen tarkistuspiste, esim. 6 kk kuluttua, johon mennessä pitää tuntua puolin ja toisin siltä, että liittoa kannattaa jatkaa. Ja jos ei tunnu, niin edetään erilleen muuttoon tai jopa avioeroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erota tietenkin!! Tuo on haitallinen tilanne sekä sinun että lasten mielenterveydelle!!
Itse erosin periaatteessa hyvästä mutta tunnekylmästä avioliitosta 13 vuoden jälkeen enkä ole katunut päivääkään. 3 vuotta elin lasten kanssa omaa rauhallista elämää ennenkuin saimme ihanan isäpuolen ja myöhemmin vielä pikkusiskonkin elämäämme. En ole katunut päivääkään:D Tuon 3 vuoden aikana kasasin itsetuntoni rippeet 0:sta ja tein paljon työtä tajutakseni että olin kaunis, fiksu ja arvokas nainen!! Onneksi nykyinen mieheni näkee minut sellaisena vielä lähes 20 vuotta myöhemmin;D
Onko ketään samassa tilanteessa?