Miksi olette jättäneet opinnot kesken?

No toi on ihan hyvä syy lopettaa. Mä lopetin IT-tradenomiopinnot, kun tajusin, että vihaan tietokoneita. Opiskelin tässä välissä pari muuta tutkintoa ja nyt opiskelen sähköinssiksi. Vaikka sekin liittyy tekniikkaan ja ollaan tekemisessä tietokoneiden kanssa, se on jotenkin paljon kivempaa.

Koska huomasin, että opiskelun vaikeus ei johtunutkaan masennuksesta vaan nuo opinnot oli ainoa asia joka hilasi mielialaani alaspäin.

Ja miten niin opiskelu ei ole kenestäkään kivaa? Musta opiskelu on kivaa, vaikka mulla on ADHD enkä jaksa keskittyä siihen. Olen toi eka vastaaja ja mun tutkintojen arvosanat eivät ehkä päätä huimaa, mutta silti koen opiskelun kivana.

Hmm. Opinnot on aika monesta ihan peestä, mutta kannattaa miettiä sitä alan työelämää ja sen mukaan tehdä päätökset. Eli jos tökkii vain opinnot mutta alan työt kiinnostaisi, kannattaa vaan sisulla vääntää ne opinnot läpi. Jos taas oikeasti tuntuu että se koko työ mitä valmistuneena olisi mahdollista tehdä ei ole itselle sopivaa tia yhtään kiinnostavaa, kannattaa vaihtaa.

Lopetin amiksen pahan paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden takia. Vieläkään en ole päässyt takaisin koulun penkille ja tästä aikaa jo 6 vuotta .. 

Jätin ammattikorkeassa kesken puolen vuoden jälkeen, koska ala ei tuntunut yhtään omalta. Mulla oli takaraivossa koko ajan että haluan kuitenkin yliopistoon, joten päätin hakea sinne ja pääsin. Ylempi tutkinto on nyt työn alla.

Mt ongelmat

Opinnoista jäi puuttuumaan lopputyö, koska samaan aikaan erosin, vaihdoin työpaikkaa, ostin uuden asunnon, riitelin exän kanssa osituksesta ja oli niin sanotusti vähän ruuhkavuosi elämässä. 

Olen harkinnut että tekisin sen lopputyön vielä joskus, mutta saa nähdä onko puhtia siihen.

Minulla on jo aiempi tutkinto ko. alalta ja vakituinen työpaikka niin en tiedä onko valmistumisesta ns. mitään muuta hyötyä kuin että saa tuon tutkintotodistuksen. 

Paloin loppuun töiden ja opiskelun takia, minulla oli myös paniikkihäiriökohtauksia sekä ahdistusta. Pidin taukoa puoli vuotta ja opiskelin loppuun lääkkeiden avulla.

Vierailija kirjoitti:

Ja miten niin opiskelu ei ole kenestäkään kivaa? Musta opiskelu on kivaa, vaikka mulla on ADHD enkä jaksa keskittyä siihen. Olen toi eka vastaaja ja mun tutkintojen arvosanat eivät ehkä päätä huimaa, mutta silti koen opiskelun kivana.

Tätä ihmettelin itsekin, tuntuu ristiriitaiselta että kaikki hokevat ettei opiskelusta kuulukaan nauttia, mutta samat opiskelututtavat ja kaverit hehkuttavat jatkuvasti miten mielenkiintoinen joku kurssi on tai kuinka tänään käsiteltiin niin kiinnostavaa aihetta. Jos tuo ei ole siitä nauttimista niin mikä sitten on? Ap

Puualan artesaani -opinnot tuli jätettyä nuoruudessa kesken. Ei oikein innostunut se kaikenmaailman sirkkeleiden surina työsalissa, kaikki sormetkin oli kiva säilyttää. Liian paljon hahmotettavaa milloin minkäkin jakkaran kokoamisessa. Päivääkään en ole katunut. Varsinkin, kun ensimmäisenä päivänä opettaja sanoi, että ehkä yksi meistä aloittaneista tulee itsensä kyseisellä työllä elättämään, sen verran surkea työllisyystilanne.

Yliopistotutkinnon suorittaminen alkoi kolmannen opiskeluvuoden jälkeen tuntua pelkältä pakkopullalta. Suoritin tentit ja tein lopputyön, jota silloin omassa tiedekunnassa tutkielmaksi kutsuttiin. Ekojen opiskeluvuosien jälkeen vasta tuo tutkielmavaihe syventävine opintoineen innosti.

Sittemmin olen jättänyt kesken lisensiaatin tutkinnon suorittamisen sairastumisen vuoksi. En enää jaksanut puurtaa ja totesin, että turhaa painolastia on elämästä muutenkin karsittava.

Mutta jälkikäteen olen kyllä ollut tyytyväinen, että sen maisteritason tutkinnon suoritin vaikkakin hampaat välillä kirskuen. Ala työllisti ja mielessä pyörinyt vaihto ei olisi ollut järkevää.

Jätin suunnilleen samoista syistä kesken kuin AP. Tosin nyt teen niitä alan töitä, joita tuolla tutkinnolla olisin tehnyt muutenkin. Valehtelin itselleni, että opiskelemalla tätä alaa, pääsisin ikään kuin mutkan kautta unelma-alalleni. Enpä päässyt. Nyt olen miettinyt alan vaihtoa ihan tyystin.

En saanut enää kursseja läpi ja motivaatio oli ihan nollissa.

Maisteriopinnot jäi kesken, koska uuvuin niin vaikeasti ja sen jälkeen paluu lähes täysin itseohjautuviin, syventäviin opintoihin ja gradun pariin tuntui mahdottomalta. Yliopisto ei kyllä perusopintovaiheen jäkeen missään vaiheessa tuntunut kovin mielekkäältä, koska niin paljon sai tehdä yksin ja sellaisten asioiden parissa, joihin ei ollut aitoa kiinnostusta.

Vedin niin paljon kamaa, ettei pystynyt.

Tajusin ettei ala olekaan todennäköisesti minulle, ällötti veri ja kaikenlaiset nesteet, piikittämisestä puhumattakaan. Aiheetkaan eivät olisi voineet kiinnostaa pätkänvertaa, enkä päässyt niistä läpikään joten ne vaan kasautuivat ja sitten päätin että lopetan. Jotenkin jo ensimmäisenä päivänä oli tunne etten kuulu sinne. Olin opiskelemassa siis sairaanhoitajaksi. Sinänsä harmittaa että meni hukkaan, mutta toisaalta tuntuu etten olisi kestänyt sitä työtä kuitenkaan niin miksi vaivautua.

En jaksanut ja olen introvertti. Nyt olen työssä,jossa ei ole työkavereita. Viihdyn.

Keskeytin tohtoriopinnot proffan sabotoinnin jälkeen ja siirryin jatkamaan toisen alani opintoja. Oli hyvä ratkaisu, joka antoi uutta sosiaalisuutta ja iloa elämään kokemani järkytyksen jälkeen. Enkä olisi tehnyt tohtoritutkinnolla mitään, tein niitä vain siksi, että laman aikana ei ollut töitä tarjolla.

Itse vedin hammasta purren DI-tutkinnon loppuun vaikka fiilis oli koko ajan samaa luokkaa kun ap:lla. Tentit eivät menneet yleensä läpi eka uusinnassakaan ja fiilis oli masentunut. En kuitenkaan ollut oikeasti masentunut sillä vain opinnot masensi. En työllistynyt alalle enkä koe oppineeni asioita kunnolla. Myöhemmin vaihdoin alaa. Eli en suosittele jatkamaan jos opinnot tuovat enimmäkseen pahan mielen.