Mistä löytäisi positiivisella asenteella elämään suhtautuvia kavereita?
En enää jaksa koko ajan turhasta valittavia, toisiaan selkäänpuukottavia ja alati negatiivisia ihmisiä..
Siksi olenkin parin viime vuoden aikana ottanut kunnon etäisyyden sellaisiin ihmisiin.
Mistä löytäisin sellaisia voimaannuttavia ja positiivisia ihmisiä?
Kommentit (27)
Minä!! Olisin voinut, vaikka kirjoittaa itse tuon viestisi :) olen vain usein niin pirteä, että olen kuulema jo ärsyttävä
Ap
Eikö ne hakeudu sinne nimenomaan oppimaan positiivista ajattelua. Itse perään kuulutan luontaista positiivisuutta
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 23:04"]Minä!! Olisin voinut, vaikka kirjoittaa itse tuon viestisi :) olen vain usein niin pirteä, että olen kuulema jo ärsyttävä
[/quote]
Sama täällä! Asenteesta kaikki on vaan kiinni! :)
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 23:13"]
6#
En hae mitään pintapuolista "upeeta, mahtavaa"-kaveria, vaan sellaista voimaannuttavaa seuraa, jolla ei ole aina kaikki huonosti, kostonhimo päällä jotain kohtaa, eikä vaahto valu suupielistä..
Olen huomannut, että jos on positiivisia ihmisiä ympärillä, niin jos tapahtuu jotain ikävää niin positiivinen kaveri nostaa yhdellä lausella mielialan ja tuollainen negatiivinen tyyppi vie lopunkin hyvän
[/quote]
No mitä niille näille positiivisille ihmisille sitten tapahtui, mikset ystävystynyt heidän kanssaan?
Minkä ikäinen olet? Jos olet n. 25, ja etsit terveellä tavalla elämään suhtautuvia ysatäviä, ymmärrän. Sinulla on ollult huono tuuri, jatka vaan aktiivista elämää. Kavereita löytää normaalisti opiskelusta, työstä, harrastuksista, ehkä puolison kautta...
Sitten jos etsii itselleen voimaannuttavaa seuraa, koska itse tarvitsee sellaista, pitäisi ajatella, pystyykö itsekin sitä tarjoamaan, vai vaatiiko lähinnä itselleen seuraneitejä.
Tai jos on yli 40-kymppinen. Itsekin olen, ja elämäni varrella tutustunut satoihin ihmisiin työpaikoilla, harrastuksissa, eri kaupungeissa joissa olen asunut, naapureista on tarttunut ystäviä, (sukulaisista omalla kohdalla ei), puolison kautta. Jos ihminen on yli 40-kymppinen, ajattelen vaan että eikö vuosien varrella ole tullut hankkineeksi sellaisia ystäviä, joita haluaa, jotka ovat samantyylisiä kuin itse?
Samassa tilanteessa. Ei ole ongelmaa tukea kaveria akuutissa kriisissä. Olisikin epärealistista ajatella rakentavansa pitkäkestoisia ihmissuhteita, ja sitten odottaa ihmisten elämän olevan tasaista vuosikymmenestä toiseen. Myös pitkäkestoiset sairaudet ottavat välillä enemmän, välillä vähemmän päähän.
Mutta se, että valitetaan samoja vanhoja aiheita tapaamisesta toiseen, ei muuta sitä tilannetta miksikään. Kun sisko kasvattaa lastaan vastuuttomasti. Kun veli on huono. Tuttuäiti on marttyyri, ja oikeastaan kaikissa äideissä on jotain vikaa. Keskitytään kritisoimaan muita ihmisiä, ja kun tutut ja ex-puolisot on käyty läpi, jatketaan tv-ohjelman ihmisillä.
Mä olen semmoinen. En valehtele enkä puukota selkään. Nauran paljon ja hyvin positiivinen.
Minä olin sellainen. Sitten tuli niin paljon sairauksia, epäonnea ja paskaa niskaan että muutuin negatiiviseksi ja valittajaksi. Tosin muita en kyllä edelleenkään puukota selkään, mutta negatiivinen olen varmaan vielä aika pitkään.
Minä kokisin olevani aika huono ystävä, jos en sietäisi sitä, että ystäväni ovat joskus negatiivisia. Heillä saattaa olla huonoja päiviä, huonoja jaksoja elämässä, sairauksia tai muuta sellaista, mikä ei saa ihmistä hihkumaan onnesta joka hetki. Silti niistäkin selvitään.
Olen tavannut muutaman ihmisen, jotka valittavat, ettei positiivisia ihmisiä löydy ystäviksi. Nämä ihmiset käyvät läpi useita ystävyyksiä ja ystäväpiirejä, ja kun sukset menevät ristiin ja tiet eroavat usein hyvin dramaattisesti, valitetaan, että se ja se tyyppi toi elämääni vain negatiivista energiaa ja imi kaiken positiivisuuden. Itsehän olivatkin yksiä päivänsäteitä.
Joku tuolla aikaisemmassa viestissä kertoi ihmisestä, joka ei kestä lainkaan sitä, että muillakin voi olla ongelmia. Tämä todennäköisesti johtuu jostain omista käsittelemättömistä asioista, jotka ovat johtaneet lapsenomaiseen oman navan tuijotukseen, tyyliin "ei sinulla voi olla mikään huonosti kun minusta tuntuu ihan hyvältä". Tämä on varmaan pohjimmiltaan taustalla myös noilla ihmisillä, joista mainitsin. Heille tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa ottaa vastaan elämän koko kirjo siitä näkökulmasta, että he kykenisivät asettumaan toisen asemaan. Empatiataitojen kehitys on jäänyt heillä puolitiehen.
Ystävyys on ihana asia, mutta ihminen kannattaa ottaa vastaan kaikkinensa ja varautua myös siihen, että joskus saattaa olla vähän huonompikin päivä, koska aito ystävyys pääsee syntymään vain kokonaisten ihmisten kanssa.
Minä olen myös yksityinen. Minulta on kysytty miten sinä jaksat aina olla noin positiivinen. En tiedä. On minulla mistä pitäisi valittaa: Lapsi on pitkäaikaissairas erityislapsi, nyt jo nuori aikuinen, jonka tuen tarve on yllättäen kasvanut, olin pätkätyökierteessä vuosikausia ja useita työttömyysjaksoja, olen rankasti koulukiusattu, minulla ei kotiolot ole mistään helpoimmasta päästä, aika omalaatuiset sanoisin.
Mutta lapsen sairauden kanssa olen oppinut, että valittamiseen sijaan käytän energian siihen, että hän pärjää sen kanssa. Koulukiusaaminen, antaa olla, turha pohtia menneitä ja pärjäsin näin jälkeenpäin sen kanssa aika hyvin jo kouluaikana. Pätkätyöt ja työttömyys, sen sijaan että olisin itsestäni alkanut peilistä etsiä vikoja kuten usein käsketään, ajattelin vain, että ei työelämässäkään kaikki täydellisiä ole ja joskus on minun vuoroni. Sain muuten töitä pari vuotta sitten. Kotiolot on mitä on ja on edelleen, sen kanssa vain eletään ja tehdään niitä helpommaksi. Onneksi meillä ei ole kuulunut alkoholia koskaan kuvioihin, joten siinä mielessä se on helpompaa. Niin ja näitä asioita en juuri livenä luettele kellekään.
Minä olen 50 ja minulla ei ole ystäviä. Olen niin ujo, etten osaa niitä hankkia. Tuttuja on kyllä, mutta heillä kaikilla on ollut jo tutustumisvaiheessa niin laajat piirit, ettei siihen ole uusia ihmisiä syvällisemmin mahtunut. Nykyään minulla ei ole naispuolisia työkavereita yhtään. Edellisellä työpaikalla oli yksi ja tuttuja olemme, mutta olimme liian erilaisia ystävyäksemme. Viimeisimmässä opiskelussa oli yksi, mutta hänkin asuu nykyään yli 500 km päässä ja olemme sähköpostituttuja tällä hetkellä. Minä olen tavannut kursseilla, pätkätöissä yms. satoja ihmisiä ja osa on samanhenkisiäkin. Mutta heillä on jo usein ystäväkiintiö täynnä. Jos toisilla on jo paljon ystäviä ja sisaruksia, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa, vaikea siihen on enää tunkea lisäksi. Sen lisäksi minua moni naisihminen tuntuu pitävän ärsyttävänä, en tiedä oikein miksi. Kukaan ei kerro, mutta vaistoan sen. Puolison kautta en ole tavannut uusia tuttuja, puolisolla on paljon ystäviä. Usein tulen niiden miesten kanssa toimeen, mutta heidän vaimojaan en usein edes näe. Tai sitten on niin, että vaimot ovat liian eri henkisiä.
Olen aika erikoinen tapaus, kun olen älyltäni keskinkertainen ja yleistietonikaan ei ole kovin kummoinen. En välitä keskustella "psykologista aiheista", olen saanut niitä jutella tarpeeksi lääkärin kanssa lapseni aspergerin vuoksi. Enkä jaksa tähtitieteitä tms. koska se on tylsää. Enkä ole kovin älykäs, että voisin näistä kovin pitkään jutella. Minä tykkäisin keskustella aika arkipäiväisistä aiheista, liikunnasta, käsitöistä, ruuanlaitosta, terveysasioista (yleisellä tasolla, en omastani), autoista ja kirjoista, dekkareista. Kirjallisuuspiiritkään eivät kiinnosta siksi, etten jaksa väkisin lukea jotain kirjaa mikä ei kiinnosta. Muotikaan ei oikein kiinnosta. Olen siis tylsä. Enkä ole huumorintajuton, vaikka tämä viesti onkin kuiva.Huumorintajuni onkin vähän kieroutunutta ja ja saatan olla joskus aika ironinen, minkä osa ottaa tosissaan. Olen myös aika itseironinen, mikä monella nimenomaan naisella on vaikea ymmärtää. Tosielämän esimerkki: Olin unohtanut töissä jonkun asian. Sanoin jotain sen tyylistä, että pitää kai alkaa katsella vanhainkodista paikkaa. Johon tuli lohdutusta "ei se nyt niin paha ollut, älä nyt sentään" ja äänensävy kertoi, että minut oli otettu täysin tosissaan. Tuo oli huono esimerkki, mutta en tähän hätään parempaakaan keskinyt. Tuon tapaista kuitenkin sattuu paljon.
En ole vielä kohdannut positiivista ihmistä jonka avauksessa valitetaan valittajista. Haetaanko avauksella niitä jotka pintapuolisesti ovat niitä upeeta, mahtavaa, fantastista-henkisiä?
No mistä minä teidät löydän :) t.AP
No et täältä. Täällä meitä vituttaa ihan kaikki.
6#
En hae mitään pintapuolista "upeeta, mahtavaa"-kaveria, vaan sellaista voimaannuttavaa seuraa, jolla ei ole aina kaikki huonosti, kostonhimo päällä jotain kohtaa, eikä vaahto valu suupielistä..
Olen huomannut, että jos on positiivisia ihmisiä ympärillä, niin jos tapahtuu jotain ikävää niin positiivinen kaveri nostaa yhdellä lausella mielialan ja tuollainen negatiivinen tyyppi vie lopunkin hyvän
Ei taida olla tämä palsta oikea paikka kysellä tällaista asiaa :D
Ei tuollaiset ihmiset ole ystäviä, jotka selkään puukottavat :( Niistä sietääkin päästä eroon. Tosiystävät jaksaa silloinkin kun itsellä on vaikeaa, eikä jaksa olla se kiva ja positiivinen ihminen..
Sama täällä!
Tajusin juuri, että kaverisuhteeit joista olen halunnut eroon, ovatkin olleet aivan sairaalloisia!
Siis tyyliin alettu pitää terapeuttina. Lisäksi eräs samaa alaa opiskellut oli todella kateellinen, koska meillä oli samoja kiinnostuksia ja sama opinnäytetyön ohjaaja. Minä en saanut puhua omasta aiheestani mitään. Enkä saanut kertoa saaneeni hyvää palautetta. Ettei toisella nouse kateus. Sama henkilö yritti estää muuttoni toiselle paikkakunnalle, koska hän olisi tarvinnut raskauden aikana tukea.
Aikoinaan otin kaiken paskan vastaan. Nyt ei kiinnosta lainkaan muiden mielipiteet saati ongelmat. Ne kertovat muista, ei minusta.
Minulla on positiivista annettavaa sellaisille, jotka pystyvät ottamaan sen vastaan.
av:lta!
Täällä kokoontuu aina Aamun Valot!
Kursseilta, koulutuksista joissa käsitellään positiivista ajattelua esim. NLP-kursseilta