Tuttu pariskunta lähtee ilman lapsia ulkomaille viikoksi, älytöntä!!
En voisi kuvitellakaan, että jättäisimme lapset kotiin jonkun sukulaisen hoiviin ja häipyisin itse viettämään lomaa ulkomaille. Onko tämä ls-ilmon paikka? Lapsetkin vasta ala-asteella...
Kommentit (40)
Olin itse alle kouluikäisenä lähes kaksi viikkoa hoidossa kummeillani, vanhempani olivat espanjassa Lomalla.
ainoa mitä sain koko reissusta, oli lämpimät muistot ja vieläkin muistan elävästi heidän pihalla asuneen siilin jota ruokkisin pitkin päivää.
ja kyllä hekin juovat alkoholia, mutteivat lasten aikana.
koko reissun epämiellyttävin kokemus oli,
kun minulle koitettuin syöttää kaurapuuroa, lopulta siili sai senkin.
joten suurta traumaa pitkä hoitoaika ei välttämättä ja todennäköisesti aiheuta.
Hyvä ap,
onko oikeus matkustaa ilman lapsia ainoastaan eronneilla vanhemmilla, eronneella äidillä joko uuden miehensä kanssa tai ystävänsä kanssa, tai eronneella isällä.
Miksi ydinperhe ei saisi eroperheiden etuisuuksia???? Että aikuiset voi joskus elää elämäänsä ilman lapsiakin. Silloin ei tarvitsisi erota sitä varten.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:33"]
suuresti ihmettelen niitä vastaajia, joiden mielestä lasten kanssa reissaaminen on kamalaa. Miksi ihmeessä?
Kuinka huonosti kasvatettuja (tai kokonaan kasvattamatta jääneitä) lapsenne oikein ovat?
Reissaamme monta kertaa vuodessa, useimmiten koko perhe yhdessä (2 lasta) eikä reissut lasten kanssa eroa kovastikaan kahdenkeskisistä reissuista. Ihan yhtälailla kierrämme nähtävyyksiä ja museoita, istumme kahviloissa, retkeilemme, istumme ravintoloissa jne oli lapset sitten mukana tai eivät. Emme kahdenkeskenkään juokse baareissa ja vedä viinaa.
Ainoa ero mikä tulee mieleen on se, että lasten kanssa reissatessa oopperoista/baleteista valikoituu katsottaviksi ne lasten versiot, kahdenkeskisellä reissulla sitten aikuisten versiot + myöhäinen illallinen.
Onko sitten niin, että nämä joiden mielestä lomareissu lasten kanssa on kamala, niin he ovat niitä, joiden ajatus lomasta on seuraava: nukutaan puoleen päivään, raahaudutaan uima-altaalle ja aletaan vetämään viinaa. Viinaa sitten vedetäänkin pitkälle aamuyöhön - ymmärrän toki, että tämä kuvio on hankala lasten kanssa, mutta ehkä kannattaisi kasvaa aikuiseksi?
[/quote]
Meillä on ihan selkeitä tarpeita matkoille ilman lasta. ihastuimme risteilyihin lomatapana ja meillä on nyt "linjapäätös" että esiteini ei lähde niihin mukaan.
syyt:
- lentäminen, kuten edellisessä viestissäni kerroin
- satamapäivinä nousemme klo 7, riennämme aamiaiselle ja sen jälkeen kuljemme maissa n. 6h kohteissa, jalkojen päällä suurimman osan aikaa, teini ei jaksa, eikä häntä ole tähän asti kiinnostanut museot yms. Museoista aiheutuvaa kitinää ja " joko me kohta mennään, mennäänkö jo"-litaniaa ei tahdo jaksaa kuunnella, vaikka muuten hän onkin varsin hyväkäytöksinen lapsi.
- meripäiviä edeltävinä iltoina tahdomme tanssia myöhään ja , kyllä, ottaa näpsäkät hiprakat. Ja nukkua aamulla pitkään ja harrastaa seksiä hytissä. Mihin se teini laitetaan siksi aikaa? Oma hytti on turhan kallis hänelle, meillä ei siihen rahat valitettavasti riitä.
t.11
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:23"]
Jahas taas...
Me miehen kanssa oltiin viime elokuussa 10 yötä pois kun käytiin Välimeren risteilyllä. Ens syksynä ollaan 2vko pois kun mennään Karibian risteilylle. Koululainen on sen aikaa koulussa ja kotona mummon kanssa. Lapsen opettajakin tietää, että on oltu pois, eikä muuten olla edes puhelimen tavoitettavissa siellä laivalla kaiken aikaa. Ihme kyllä, opettaja ei tehnyt ls-ilmoitusta. Miksiköhän, kun kerran pitäisi?
[/quote]
En ole yhtään vanhempien omia lomia vastaan, mutta nyt on pakko kysyä, että miksi ette ota lasta mukaan lomillenne? Matkustatteko kuitenkin koko perhe yhdessä myös?
[/quote]
Matkustetaan kyllä lapsenkin kanssa, mutta hän kammoaa lentämistä ja varsinkin laskeutumisia, eikä odottelukaan ole niitä vahvimpia puolia. Siksi hän jää kotiin kun lähdetään kauas ja kun harrastetaan "raskasta" matkailua, siis käydään kirkoissa ja museoissa, esiteini on allerginen niillekin.
Hän matkustaa kanssamme kotimaassa, Baltiassa ja pohjoismaissa. Kokeilemme lentämistä jonkun vuoden päästä uudestaan jos rohkeus on kasvanut.
[/quote]
Jos esiteini ei jaksa odottaa ja jos häntä ei oteta matkoille mukaan, kuinka oppisikaan matkustamaan ja odottamaan.
Opettaja on vain tyytyväinen, jos lasta ei oteta pois opetuksesta lomien ulkopuolella.
Suosittelisin matkustamaan koko perheen kanssa koulun loma-aikoina. Ja kouluvuoden aikana voi vanhemmat kaksistaan käydä lyhyillä omilla lomilla.
Itse kokisin nuo risteilyt riistona perheen budjetista vain aikuisille. Olen ehkä liian demokraattinen, mutta kuitenkin.
Aika naurettava väite että lasten kanssa reissaaminen ei eroa mitenkään kahdenkeskisestä matkailusta..
kyllä meidän lapset on ainakin eniten nauttineet rannalla olemisesta, vesipuistoista, hotellien pelihuoneissa pelaamisesta yms. Tietty museotkin ovat kiinostaneet kun niissä ollaan käyty mutta ei lapset ennenmmin valitse museota kuin vesipuistoa tms.
miehen kanssa lomaillessa käyn shoppailemassa, Ravintoloissa istumassa ja ihan vaan nauttimassa siitä istumisesta, sukeltamassa, seksiä harrastetaan vaikka keskellä päivää..
joten meillä kyllä aikuisten loma eroa perhelomasta kuin yö ja päivä
Mahdan olla huono mummo kun annoin tyttärelleni ja hänen miehelleen joululahjaksi lahjakortin matkatoimistoon. 3 lapsenlastani tulee loman ajaksi mummolaan.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:31"]
Aika naurettava väite että lasten kanssa reissaaminen ei eroa mitenkään kahdenkeskisestä matkailusta..
kyllä meidän lapset on ainakin eniten nauttineet rannalla olemisesta, vesipuistoista, hotellien pelihuoneissa pelaamisesta yms. Tietty museotkin ovat kiinostaneet kun niissä ollaan käyty mutta ei lapset ennenmmin valitse museota kuin vesipuistoa tms.
miehen kanssa lomaillessa käyn shoppailemassa, Ravintoloissa istumassa ja ihan vaan nauttimassa siitä istumisesta, sukeltamassa, seksiä harrastetaan vaikka keskellä päivää..
joten meillä kyllä aikuisten loma eroa perhelomasta kuin yö ja päivä
[/quote]
kaikkea muuta kuin naurettava (oli oma väitteeni).
Jos teidän lastenne lempiloma on rantaloma niin silloinko se on kaikissa perheissä niin?
Tulepa kysymään lempilomia meidän perheemme lapsilta - kaikilta saat vastaukseksi kaupunkiloman :) Toki tykkäävät rantalomista, mutta parhaimmiksi sanovat aina kaupunkilomat. Meillä tosin lapset ovat tottuneet kulkemaan mukana pienestä pitäen, jo silloin kun asuimme keski-Euroopassa. Miten ihmeessä lapset muuten estävät kahviloissa/ravintoloissa istumisen? Kyllä meidän reissuilla istutaan pitkiä pätkiä katukahviloissa ja syödään iltaisin ravintolassa pitkän kaavan mukaan. Lapset (jos heidät on kasvatettu ja ovat tottuneet siihen) eivät todellakaan ole noille este.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:33"]
suuresti ihmettelen niitä vastaajia, joiden mielestä lasten kanssa reissaaminen on kamalaa. Miksi ihmeessä?
[/quote]
En erityisesti välitä lasten seurasta, ja kaikenlaista ryhmämatkailua suorastaan inhoan. Haluan kulkea omaan tahtiini ja tehdä juuri niitä juttuja, jotka itseäni kiinnostavat. Tämän vuoksi olen keltäytynyt ottamasta sukulaistyttöäni mukaan reissulle, vaikka hän onkin aivan hyväkäytöksinen.
[/quote]
nyt oli puhe omista lapsista, ei muiden :D
[/quote]
Ei ollut. Kommentoin, etten pidä lasten kanssa matkustamisesta, ja perustelin kantaani pyydettäessä.
Lasten kanssa matkustettaessa ollaan aina ryhmämatkalla, jossa joutuu tekemään kompromisseja ja etenemään hitaimman ja väsyneimmän ehdoilla. Sellaista en halua matkaillessani tehdä.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:23"]
Jahas taas...
Me miehen kanssa oltiin viime elokuussa 10 yötä pois kun käytiin Välimeren risteilyllä. Ens syksynä ollaan 2vko pois kun mennään Karibian risteilylle. Koululainen on sen aikaa koulussa ja kotona mummon kanssa. Lapsen opettajakin tietää, että on oltu pois, eikä muuten olla edes puhelimen tavoitettavissa siellä laivalla kaiken aikaa. Ihme kyllä, opettaja ei tehnyt ls-ilmoitusta. Miksiköhän, kun kerran pitäisi?
[/quote]
En ole yhtään vanhempien omia lomia vastaan, mutta nyt on pakko kysyä, että miksi ette ota lasta mukaan lomillenne? Matkustatteko kuitenkin koko perhe yhdessä myös?
[/quote]
Matkustetaan kyllä lapsenkin kanssa, mutta hän kammoaa lentämistä ja varsinkin laskeutumisia, eikä odottelukaan ole niitä vahvimpia puolia. Siksi hän jää kotiin kun lähdetään kauas ja kun harrastetaan "raskasta" matkailua, siis käydään kirkoissa ja museoissa, esiteini on allerginen niillekin.
Hän matkustaa kanssamme kotimaassa, Baltiassa ja pohjoismaissa. Kokeilemme lentämistä jonkun vuoden päästä uudestaan jos rohkeus on kasvanut.
[/quote]
Jos esiteini ei jaksa odottaa ja jos häntä ei oteta matkoille mukaan, kuinka oppisikaan matkustamaan ja odottamaan.
Opettaja on vain tyytyväinen, jos lasta ei oteta pois opetuksesta lomien ulkopuolella.
Suosittelisin matkustamaan koko perheen kanssa koulun loma-aikoina. Ja kouluvuoden aikana voi vanhemmat kaksistaan käydä lyhyillä omilla lomilla.
Itse kokisin nuo risteilyt riistona perheen budjetista vain aikuisille. Olen ehkä liian demokraattinen, mutta kuitenkin.
[/quote]
Hän kyllä oppii matkustamaan, kuten sanoin kotimaassa, Baltiassa ja Pohjoismaissa. Siis sellaisissa paikoissa, joihin pääsee laivalla ja junalla. Hän pääsee lentomatkoille sitten kun kokee olevansa lentämiseen valmis. Hän on lentänyt kuudelle lomalle, ja ilmoittaa ettei halua. Emme siis pakota missään tapauksessa, koska ei se ole mitään pakollista. Junalla hän osaa matkustaa Suomessa itsenäisesti, jopa junaa vaihtaen. Englantia voi treenata myös Baltiassa ja vaikkapa Ruotsissa, joten siitäkään ei jää paitsi.
Ja mitä perheen budjettiin tulee, niin lapsella on kyllä mitä tarvitsee, on oma ipad, iphone, pleikka, sukset hiihtoon ja lasketteluun ynnä muut liikuntavälineet ja skootterikin on jo tallissa, vaikkei sillä vielä saakaan ajaa. Plus vaatteet, kosmetiikka, jalkineet you name it. Se mitä puuttuu on Karibian risteily, mutta luulen että hänestä voi tulla ihan kelpo kansalainen ilman sitäkin.
t. 11
Olemme oleet mieheni kanssa yhdessä 23v. Lähes joka vuosi olemme viettäneet lemmenloman, lasten ollessa ihan pieniä niin reissu oli 1-2 päivää mutta heti kun onnistui niin 1-2 viikkoa. Just tuli telkkarista mainos jos pariskunta pyörii rantavedessä ja sellaista meilläkin vielä on.
Tottakai lomailemme lastemmekin kanssa mutta mielestämme parisuhteemme kaipaa vaalimista aikuistenloman muodossa.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:51"][quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:31"]
Aika naurettava väite että lasten kanssa reissaaminen ei eroa mitenkään kahdenkeskisestä matkailusta..
kyllä meidän lapset on ainakin eniten nauttineet rannalla olemisesta, vesipuistoista, hotellien pelihuoneissa pelaamisesta yms. Tietty museotkin ovat kiinostaneet kun niissä ollaan käyty mutta ei lapset ennenmmin valitse museota kuin vesipuistoa tms.
miehen kanssa lomaillessa käyn shoppailemassa, Ravintoloissa istumassa ja ihan vaan nauttimassa siitä istumisesta, sukeltamassa, seksiä harrastetaan vaikka keskellä päivää..
joten meillä kyllä aikuisten loma eroa perhelomasta kuin yö ja päivä
[/quote]
kaikkea muuta kuin naurettava (oli oma väitteeni).
Jos teidän lastenne lempiloma on rantaloma niin silloinko se on kaikissa perheissä niin?
Tulepa kysymään lempilomia meidän perheemme lapsilta - kaikilta saat vastaukseksi kaupunkiloman :) Toki tykkäävät rantalomista, mutta parhaimmiksi sanovat aina kaupunkilomat. Meillä tosin lapset ovat tottuneet kulkemaan mukana pienestä pitäen, jo silloin kun asuimme keski-Euroopassa. Miten ihmeessä lapset muuten estävät kahviloissa/ravintoloissa istumisen? Kyllä meidän reissuilla istutaan pitkiä pätkiä katukahviloissa ja syödään iltaisin ravintolassa pitkän kaavan mukaan. Lapset (jos heidät on kasvatettu ja ovat tottuneet siihen) eivät todellakaan ole noille este.
[/quote]
Kyllä meidänkin lapset on kasvatettu ja osaavat käyttäytyä ravintoloissa ja kahviloissa mutta minun mielestäni lapsien kuuluu saada olla lapsia ja leikkiä eikä vaan ravata aikjisten perässä kaupoissa ja kahviloissa.
Meillä perhelomalla keskitytään siihen että lapset saavat leikkiä ja tehdä lasten juttuja ja aikuisten lomalla sitten keskitytään vain aikuisten juttuihin. En halua että 7- vuotiaan loma koostuu kahviloissa istumisesta vaan haluan että he saavat olla lapsia ja nauttia heille suunnatuista jutuista.
Näin entisenä sosiaalityöntekijänä ja nykyisenä lastensuojelulaitoksessa työskentelevänä, voisin sanoa, että lakia ei muutettu sen takia, että kaikista mitä joku toinen tekee lastensa kanssa, ja joka ei miellytä itseään pitäisi tehdä ilmoitus!! En edes vitsinä viitsisi lukea niitä syitä, miksi ilmoitus, tälläkin palstalla pitäisi tehdä. On täysin normaalia, että joskus vanhemmat haluavat lomailla ilman lapsiaan, vaikka lapset kuinka rakkaita ovatkin. Välillä lomaillaan sitten lasten ehdoilla. Jokainen, joka on lasten kanssa matkustanut tietää, että se on aivan erilaista, kuin kahden aikuisen lomailu. Aikataulu ruokailun ja levon kannalta täytyy ottaa huomioon, paikat mihin lapsia voi ottaa mukaan jne. On ehdottomasti lasten etu, että vanhemmilla on joskus katkeamatonta kahdenkeskistä aikaa toisilleen. Vanhempien vahva suhde luo pohjan lasten turvalliselle elämälle. Vanhemmat myös kustantavat elämisen, joten ei ole mitään syytä olla väärällä lailla tasapuolinen siten, että olisi jotenkin epäreilua, että lapset eivät pääse matkalle, vaikka aikuiset menevät. Järkevät vanhemmat (mitä suurin osa on) järjestävät loman ajaksi lapsilleen tutun ja turvallisen hoitajan. Monesti esim. isovanhemmille se on hyvä ja toivottu hetki elää lastenlasten kanssa tavallista arkea ja lapsille arvokasta aikaa olla isovanhempien kanssa.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:32"]Mahdan olla huono mummo kun annoin tyttärelleni ja hänen miehelleen joululahjaksi lahjakortin matkatoimistoon. 3 lapsenlastani tulee loman ajaksi mummolaan.
[/quote]
Ihana mummo!!!
Myöskään minä en pakota omia lapsiani väkisin "aikuisten lomalle" en tosiaan halua että pieni lapseni joutuisi joka ilta istumaan yömyöhään monta tuntia ravintoloissa vaikka hyvin osaisikin.
Jos jollakin on samanlainen "lapsiloma" kuin "aikuistenloma" niin lyhyeen on jäänyt lapsuus ja leikit.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:27"]
Itse kokisin nuo risteilyt riistona perheen budjetista vain aikuisille. Olen ehkä liian demokraattinen, mutta kuitenkin.
[/quote]
Minua kiinnostaisi mennä risteilylle Huippuvuorille. Ja meidän perhe on aina matkustanut kolmistaan, meillä on vain yksi lapsi. Nyt kun tyttö on jo 13, niin eipä hän juuri minnekään pääse lapsen hinnalla. Ja nuo risteilyt näyttävät olevan juuri pahimpia tässä suhteessa. Tarjolla on vain kahden hengen hyttejä ja tarvitsisimme siis kaksi hyttiä. Jos perushinta on 2500€/hlö niin yhden hengen hytistä joutuu lisäksi maksamaan vielä roiman lisämaksun. Emme missään nimessä halua lähteä ilman lasta, koska olisihan tuollainen matka elämys lapsellekin. Mutta emme myöskään raaski maksaa tuollaisia summia yhdestä lomamatkasta. Pakko se kai on keksiä jotain muuta.
Meidän perheessä on ollut niin, että tyttö jaksaa luuhata museoissa paljon paremmin kuin minä ja on historiasta kiinnostunut. Luojan kiitos, että hänestä on miehelle seuraa museoon, ettei miehen tarvitse mennä yksin.
Kahdenkeskisten lomien luonteva aika on sitten, kun lapsi on muuttanut kotoa pois ja/tai muutenkin matkailee mieluummin omien kavereidensa kanssa kuin vanhempien kanssa.
Enpä huolisi matkaseurakseni sellaisia aikuisia, joiden mielestä ihanteellinen lapsiperheloma ja ihanteellinen aikuisten loma eivät eroa toisistaan mitenkään. Minun on vaikea edes kuvitella tuollaista.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 16:01"]
Ja mitä perheen budjettiin tulee, niin lapsella on kyllä mitä tarvitsee, on oma ipad, iphone, pleikka, sukset hiihtoon ja lasketteluun ynnä muut liikuntavälineet ja skootterikin on jo tallissa, vaikkei sillä vielä saakaan ajaa. Plus vaatteet, kosmetiikka, jalkineet you name it. Se mitä puuttuu on Karibian risteily, mutta luulen että hänestä voi tulla ihan kelpo kansalainen ilman sitäkin.
t. 11
[/quote]
Miten olisi rahtilaivaristeily? Se vaatii kyllä reippaasti aikaa (ja rahaa), jos kauemmaksi haluaa, mutta jos tykkäätte kaikki risteillä ja lapsi pelkää lentämistä, niin tämä voisi olla hyvä vaihtoehto yhteiseksi lomaksi. Slow travelia parhaimmillaan, vaikka itse en ole kokeillut. Toinen vaihtoehto voisi olla auto-laiva-systeemillä vähän kauemmas, vaikka Britteihin. Matkan tekoon menee toki kauemmin kuin lentämällä, mutta tuossa voisi olla jo se matkanteko osa seikkailua.
Meidän perheessä ei ole mitään lentoesteitä ja on lapsen kanssa käyty jo USA:ssa, Japanissa ja Intiassa. Ja pörrätty pitkin Eurooppaa. Jotenkin alkaisi houkuttaa vähän erityyppiset lomat. Vuoristojunalla Sveitsissä tai kanaaliveneellä Briteissä tai vaikka Hollannissa.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 16:17"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:51"][quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 15:31"]
Aika naurettava väite että lasten kanssa reissaaminen ei eroa mitenkään kahdenkeskisestä matkailusta..
kyllä meidän lapset on ainakin eniten nauttineet rannalla olemisesta, vesipuistoista, hotellien pelihuoneissa pelaamisesta yms. Tietty museotkin ovat kiinostaneet kun niissä ollaan käyty mutta ei lapset ennenmmin valitse museota kuin vesipuistoa tms.
miehen kanssa lomaillessa käyn shoppailemassa, Ravintoloissa istumassa ja ihan vaan nauttimassa siitä istumisesta, sukeltamassa, seksiä harrastetaan vaikka keskellä päivää..
joten meillä kyllä aikuisten loma eroa perhelomasta kuin yö ja päivä
[/quote]
kaikkea muuta kuin naurettava (oli oma väitteeni).
Jos teidän lastenne lempiloma on rantaloma niin silloinko se on kaikissa perheissä niin?
Tulepa kysymään lempilomia meidän perheemme lapsilta - kaikilta saat vastaukseksi kaupunkiloman :) Toki tykkäävät rantalomista, mutta parhaimmiksi sanovat aina kaupunkilomat. Meillä tosin lapset ovat tottuneet kulkemaan mukana pienestä pitäen, jo silloin kun asuimme keski-Euroopassa. Miten ihmeessä lapset muuten estävät kahviloissa/ravintoloissa istumisen? Kyllä meidän reissuilla istutaan pitkiä pätkiä katukahviloissa ja syödään iltaisin ravintolassa pitkän kaavan mukaan. Lapset (jos heidät on kasvatettu ja ovat tottuneet siihen) eivät todellakaan ole noille este.
[/quote]
Kyllä meidänkin lapset on kasvatettu ja osaavat käyttäytyä ravintoloissa ja kahviloissa mutta minun mielestäni lapsien kuuluu saada olla lapsia ja leikkiä eikä vaan ravata aikjisten perässä kaupoissa ja kahviloissa.
Meillä perhelomalla keskitytään siihen että lapset saavat leikkiä ja tehdä lasten juttuja ja aikuisten lomalla sitten keskitytään vain aikuisten juttuihin. En halua että 7- vuotiaan loma koostuu kahviloissa istumisesta vaan haluan että he saavat olla lapsia ja nauttia heille suunnatuista jutuista.
[/quote]
paremmin en osaisi itse sanoa!
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 14:33"]
suuresti ihmettelen niitä vastaajia, joiden mielestä lasten kanssa reissaaminen on kamalaa. Miksi ihmeessä?
[/quote]
En erityisesti välitä lasten seurasta, ja kaikenlaista ryhmämatkailua suorastaan inhoan. Haluan kulkea omaan tahtiini ja tehdä juuri niitä juttuja, jotka itseäni kiinnostavat. Tämän vuoksi olen keltäytynyt ottamasta sukulaistyttöäni mukaan reissulle, vaikka hän onkin aivan hyväkäytöksinen.
[/quote]
nyt oli puhe omista lapsista, ei muiden :D
Tosin voin antaa tulevaisuuden varalle pienen vinkin (siis sitten kun mietit matkustelua omien lastesi kanssa): lasten kanssa matkustaminen ei tarkoita ryhmämatkailua ja lastenkin kanssa pääsee tekemään niitä omia, juttuja - ellei sitten matkustaminen koostu extremelajeista.