Vaimo ei haluakaan enää toista lasta

Täällä on esitetty paljon hyviä kysymyksiä AP:lle. Toivottavasti hän ehtisi vastaamaan niihin.

Kumman aloitteesta halusitte ensimmäisen lapsen? Mietin, että aloititteko vaan liian myöhään ensimmäisen lapsen teon naisen tahdosta riippumatta? Hän ymmärsi, ettei ole enää hedelmällisessä iässä. Riskit kehitysvammaan kasvaa ja hän pelkää niitä.

Täällä olisi N 38 samassa tilanteessa, mutta mies ei halua toista lasta. Tee mun kanssa? :-D

Meilläkin oli iso perhe haaveissa, siis ihan kunnolla iso. Fyysisesti raskaudet ja synnytykset olivat helppoja eikä ulkoisesti mitään vaurioita tullut, mitkä mieltä olisi muuttanut. Näin se yleensäkin menee terveillä, hyväkuntoisilla ja varsinkin nuorilla naisilla, ettei mitään vammaa raskauksista jää, nuori ja hyväkuntoinen palautuu hyvin vaikka palstalla väitetään, että se on aina kaikille kamala riski ja kamalan rankkaa. Raskaus ja synnytys voi tuoda toisille elämään hyviäkin asioita sen kärsimiskatsomuksen sijaan ja että markkina-arvo on nolla kun lapsettomat miehet eivät enää kiinnosta. Vaikka mieheni on mahtava ja ihana niin ei uusi lapsi kuitenkaan sitä työmäärää koskaan vähennä tai elämää helpota. On aika vaikeaa arvioida lopullisia perhehaaveitaan ennen kuin projektia on aloittanut. Meille ei tullutkaan kuutta lasta vaan kolme. En haluaisi enempää enkä vähempää. Ehkä vaimostasi teidän perhekokonne tuntuu juuri nyt oikealta. Mielikuva elämästä kahden lapsen äitinä ei houkutakaan enää varsinkin jos parisuhde on puolikriisissä tässä tilanteessa. Voihan olla, että mieli sen suhteen ehtii muuttua kun esikoinen kasvaa, mutta asettaisin tavoitteeksi hoitaa parisuhdetta ja hankkia lisää lapsia vain jos molemmat sitä haluavat.

Lapsi on vielä niin pieni, että ns. imee vaimosi kuiviin. Lapsen kanssa läheisyys on niin jatkuvaa ja intensiivistä, että sitä ei vain välttämättä riitä enää muille. Lapselle sitä on pakko antaa, joten se verottuu valitettavasti puolison läheisyydestä.

Itsekin olen tuon vaiheen vaimona elänyt, ja nyt kun lapsi on jo 4-vuotias, läheisyyden kaipuu puolisoa kohtaankin alkaa olla pikkuhiljaa palautunut.

Ymmärrän, että tilanne on sinullekin ikävä, mutta pakottamalla tai painostamalla se ei auta. Vain aika auttaa, ja sitä odotellessa voit toki yrittää antaa vaimollesi mahdollisimman paljon omaa aikaa ihan itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ole ap kiitollinen yhdestäkin lapsesta äläkä muuta vaadi!! Minä en pystynyt saamaan sitä yhtäkään lasta.

Entä sitten? Se on sinun ongelmasi, ei tuon miehen joka haluaisi lisää lapsia. Nyt oli kyse tämän miehen parisuhteesta eikä sinun lapsettomuudestasi.

Jos ei halua, niin ei halua. Mistä noita voi etukäteen tietää tarkkoja lapsimääriä yms, tilanteet elää. Ota ero, jos koet asian niin tärkeäksi ja toivo että löydät uuden puolison, joka haluaa lisääntyä.

Inhottavaa tuollainen, että aletaan toista painostamaan tai pyritään muuttamaan mieli noin suuressa ja olennaisessa asiassa.

Itse olen miehenä hieman samassa tilanteessa. Ennen ensimmäistä raskautta keskusteltiin tarkkaan mitenkä lapsia kasvatetaan ja että vähintään 3 lasta. Nyt 2 lapsen jälkeen.

Emännällä kovat äitiyskriisit ensimmäisen lapsen jälkeen - parisuhde koetuksella. Toisen lapsen jälkeen ei äitiyskriisejä mutta ero on koko ajan liipaisimella. En toisen jälkeen heti halunnutkaan kolmatta koska parisuhde ja perhearki oli todellakin koetuksella. Ei kahden kanssa ole helppoa, paljon vaikeampaa kuin yhden kanssa. Mutta nyt kun lapset vähän kasvaneet ja arki helpompaa pysyy emäntä edelleen päätöksessään ettei kolmatta.

Jos olisin sinä. Tekisin kaikkeni että saisitte naisesi kanssa hieman kahdenkeskeistä aikaa. Ja antaisit ainakin omalta osaltasi edes jonkun aikaa kaikkesi jotta emäntäsi olisi hyvä olla. Ja kertoisit lempeästi että haluaisit että myös hän yrittäisi kovasti, ja kokeilisitte tuntuisiko elämä paremmalta kun molemmat olisitte lempeitä ja välittäviä toisillenne kuin nykyiseltä mallilla.

Jos tämä ei johtaisi mihinkään, ja toinen lapsi edelleen pois kuvioista. Harkitsisin vakavasti eroa. Meillä jokaisella on vain yksi elämä eikä yhden känkkäränkkäilijän takia kannata niistä harvoista isoista asioista luopua - mitä elämältä haluaa. Tietysti kannattaa myös katsoa peiliin onko sinulla potentiaalia saada toimivampi parisuhde ja löytää uusi kumppani? Pahinta mitä voi käydä on se että eroat nykyisestä, haikailet lapsesi äidin perään loppelämäsi, et saa toista naista etkä toista lasta koskaan.

Entäs lapsen sukupuoli? Onko pieni lapsenne tyttö ja vaimo on jo saanut haluamansa "prinsessan" ja sinä haluaisit vielä pojan? Koska ei voi olla varma sukupuolesta vaimo ei uskalla enää uutta lasta. Miten on? Tai teillä on poika ja sinä haluat vielä tytön?

Hyvin paljon lasta suunnittelevat katsovat ja arvioivat, onko voimia uuteen lapseen ja ainoa ja ensimmäinen on ollut hyvn haastava. Vaikka valvottanut öitä jne.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on vielä niin pieni, että ns. imee vaimosi kuiviin. Lapsen kanssa läheisyys on niin jatkuvaa ja intensiivistä, että sitä ei vain välttämättä riitä enää muille. Lapselle sitä on pakko antaa, joten se verottuu valitettavasti puolison läheisyydestä.

Itsekin olen tuon vaiheen vaimona elänyt, ja nyt kun lapsi on jo 4-vuotias, läheisyyden kaipuu puolisoa kohtaankin alkaa olla pikkuhiljaa palautunut.

Ymmärrän, että tilanne on sinullekin ikävä, mutta pakottamalla tai painostamalla se ei auta. Vain aika auttaa, ja sitä odotellessa voit toki yrittää antaa vaimollesi mahdollisimman paljon omaa aikaa ihan itsensä kanssa.

Mulla se ei koskaan palannut. Yksi lapsi, joka halusi koko ajan olla iholla, pulisemassa, ja otti ja otti ja otti, ja imi kaiken energian, osoittautui murrosuiässä nepsyksi. Isänsä kanssa erottiin siksi, etten enää jaksanut keksiä syitä sille, miksi toista ei tule (eikä tullut, pistin piuhat poikki heti kolmekymppisenä). Inhosin sitä miten helppo miehen oli haluta, lapsihan hoki aina äitiäitiäitikatoäitikatoäiti....ja isä sai olla ihan rauhassa.

Kaikille kävi hyvin. Nyt se lapsi on jo aikuinen, ollaan läheisiä. Toinen puolisoni on vela ja exäkin sai haluamansa suurperheen toisen vaimonsa kanssa. Joissain asioissa sitä toisen päätä ei vaan voi kääntää eikä kompromisseja ole.

Miksi ap ei vastaa esitettyihin kysymyksiin? Hankala jatkaa keskustelua kun ei tule mitään vastakaikua.

On eri asia haluta lapsia, jos siihen liittyy raskaus, imetys ja loppuelämä t repeämien, laskeutumien, inkontinenssien ja erkautumien kanssa. Jos sinun alapääsi ja lantion alue turmeltuisi lapsen hankkimisessa, voisi itselläsikin olla ääni erilainen.

Eikä tällaista voi ennakkoon päättää. Kun on kerran kokenut tuon kaiken itse, on todellakin lupa muuttaa mielipidettään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä heti oletetaan, ettei mies tee tarpeeksi? Mitäs jos nainen ei vaan yksinkertaisesti halua toista lasta ihan vaan miehestä riippumattomasta syystä?

Itse olen LAISKA nainen, tein vaan yhden lapsen ja mies kantaa perheestä suuremman vastuun kuin minä. Olen introvertti ja rakastan rauhaa ja hiljaisuutta, joten yksi lapsi todellakin riittää minulle vaikka mies hoitaakin lasta enemmän kuin minä.

No itse ainakin luin täältä kerran ketjua, jossa naiset kertoivat aivan oksettavia juttuja miestensä käytöksestä kun lapsi on pieni. Mies muuttaa nukkumaan talon toiseen päähän että lapsi ei häiritse hänen kallista untaan. Mies jatkaa kaikkia harrastuksiaan kuten ennenkin. Mies haalii ylitöitä että ei tarvitse kuunnella lapsensa itkua jne. Aivan hirveitä juttuja ja ihmettelin silloin, miten yksikään parisuhde voi toipua noin täydellisestä hylkäämisestä. Ja noita oli satoja.

Täällä on kyllä ehdotettu myös paljon miehestä riippumattomia syitä. Lue niitä jos ne miellyttävät enemmän.

Vaimosi on järki-ihminen, yksi lapsi riittää vallan mainiosti. Yhden lapsen kanssa on helpompaa. Ehkä hän miettii asiaa myös taloudellisesta näkökulmasta. Voi olla ettei vaimo myöskään kaipaa imetys ja vaipparallia yövalvomisineen, saatikka rakaanaolemista ja synnyttämistä.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli iso perhe haaveissa, siis ihan kunnolla iso. Fyysisesti raskaudet ja synnytykset olivat helppoja eikä ulkoisesti mitään vaurioita tullut, mitkä mieltä olisi muuttanut. Näin se yleensäkin menee terveillä, hyväkuntoisilla ja varsinkin nuorilla naisilla, ettei mitään vammaa raskauksista jää, nuori ja hyväkuntoinen palautuu hyvin vaikka palstalla väitetään, että se on aina kaikille kamala riski ja kamalan rankkaa. Raskaus ja synnytys voi tuoda toisille elämään hyviäkin asioita sen kärsimiskatsomuksen sijaan ja että markkina-arvo on nolla kun lapsettomat miehet eivät enää kiinnosta. Vaikka mieheni on mahtava ja ihana niin ei uusi lapsi kuitenkaan sitä työmäärää koskaan vähennä tai elämää helpota. On aika vaikeaa arvioida lopullisia perhehaaveitaan ennen kuin projektia on aloittanut. Meille ei tullutkaan kuutta lasta vaan kolme. En haluaisi enempää enkä vähempää. Ehkä vaimostasi teidän perhekokonne tuntuu juuri nyt oikealta. Mielikuva elämästä kahden lapsen äitinä ei houkutakaan enää varsinkin jos parisuhde on puolikriisissä tässä tilanteessa. Voihan olla, että mieli sen suhteen ehtii muuttua kun esikoinen kasvaa, mutta asettaisin tavoitteeksi hoitaa parisuhdetta ja hankkia lisää lapsia vain jos molemmat sitä haluavat.

Älä viitsi yleistää, etteikö mitään "ulkoista jää". Useimmat synnytyksestä tulevat vauriot ja vammat ovatkin sisäisiä. Ja esim. inkontinenssi voi alkaa nelikymppisenä, kun hormonitoiminta muuttuu. Useimmille jää jotain vauriota, eikä se ole vain vanhojen, sairaille ja huonokuntoisille.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ei vastaa esitettyihin kysymyksiin? Hankala jatkaa keskustelua kun ei tule mitään vastakaikua.

Jos nämä aloitusten tekijät olisivat ihmisiä joilla on pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja motivaatiota korjata ongelmiaan, ei heillä olisi tarvetta täällä edes kysellä.

Kahdessa ensimmäisessä vastauksessa ei ollut taikakeinoa joka poistaa ongelman, joten varmaan ap kyllästyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli iso perhe haaveissa, siis ihan kunnolla iso. Fyysisesti raskaudet ja synnytykset olivat helppoja eikä ulkoisesti mitään vaurioita tullut, mitkä mieltä olisi muuttanut. Näin se yleensäkin menee terveillä, hyväkuntoisilla ja varsinkin nuorilla naisilla, ettei mitään vammaa raskauksista jää, nuori ja hyväkuntoinen palautuu hyvin vaikka palstalla väitetään, että se on aina kaikille kamala riski ja kamalan rankkaa. Raskaus ja synnytys voi tuoda toisille elämään hyviäkin asioita sen kärsimiskatsomuksen sijaan ja että markkina-arvo on nolla kun lapsettomat miehet eivät enää kiinnosta. Vaikka mieheni on mahtava ja ihana niin ei uusi lapsi kuitenkaan sitä työmäärää koskaan vähennä tai elämää helpota. On aika vaikeaa arvioida lopullisia perhehaaveitaan ennen kuin projektia on aloittanut. Meille ei tullutkaan kuutta lasta vaan kolme. En haluaisi enempää enkä vähempää. Ehkä vaimostasi teidän perhekokonne tuntuu juuri nyt oikealta. Mielikuva elämästä kahden lapsen äitinä ei houkutakaan enää varsinkin jos parisuhde on puolikriisissä tässä tilanteessa. Voihan olla, että mieli sen suhteen ehtii muuttua kun esikoinen kasvaa, mutta asettaisin tavoitteeksi hoitaa parisuhdetta ja hankkia lisää lapsia vain jos molemmat sitä haluavat.

Älä viitsi yleistää, etteikö mitään "ulkoista jää". Useimmat synnytyksestä tulevat vauriot ja vammat ovatkin sisäisiä. Ja esim. inkontinenssi voi alkaa nelikymppisenä, kun hormonitoiminta muuttuu. Useimmille jää jotain vauriota, eikä se ole vain vanhojen, sairaille ja huonokuntoisille.

No minulle ei ole jäänyt sisäisiäkään vaurioita. Pieniä muutoksia on tullut tottakai, ei mitään sellaista mistä minut tunnistaisi naiseksi jolla on lapsia vs nainen jolla ei ole lapsia. Ei ole mitään vaurioita, ulkoisia eikä sisäisiä. Myöskään äidilläni, joka on synnyttänyt neljä lasta ja vaihdevuodet ohitettu, ei ole inkontinenssia. Palautuminen ei tapahdu sohvalla maksamalla tietenkään, mutta silloin ei voisikaan väittää olevansa hyväkuntoinen. Osa, ei kaikki, pääsevät hyvin vähällä raskauksien ja synnytysten suhteen. Epäreilua, mutta miksi se tosiasia tahdotaan kiistää? Raskauden ja synnytyksen raadollisuus eivät minulla vähentäneet lapsitoiveita. Elämä useamman lapsen kanssa ei sittenkään olisi sopinut meille.

Sun pitää keskustella sen vaimosi kanssa vakavasti ja syvällisesti. Jos et pysty vaan vain kyselet täällä niin se kertoo kyllä miksi vaimosi ei halua enää lisää sitoutumista sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen miehenä hieman samassa tilanteessa. Ennen ensimmäistä raskautta keskusteltiin tarkkaan mitenkä lapsia kasvatetaan ja että vähintään 3 lasta. Nyt 2 lapsen jälkeen.

Emännällä kovat äitiyskriisit ensimmäisen lapsen jälkeen - parisuhde koetuksella. Toisen lapsen jälkeen ei äitiyskriisejä mutta ero on koko ajan liipaisimella. En toisen jälkeen heti halunnutkaan kolmatta koska parisuhde ja perhearki oli todellakin koetuksella. Ei kahden kanssa ole helppoa, paljon vaikeampaa kuin yhden kanssa. Mutta nyt kun lapset vähän kasvaneet ja arki helpompaa pysyy emäntä edelleen päätöksessään ettei kolmatta.

Jos olisin sinä. Tekisin kaikkeni että saisitte naisesi kanssa hieman kahdenkeskeistä aikaa. Ja antaisit ainakin omalta osaltasi edes jonkun aikaa kaikkesi jotta emäntäsi olisi hyvä olla. Ja kertoisit lempeästi että haluaisit että myös hän yrittäisi kovasti, ja kokeilisitte tuntuisiko elämä paremmalta kun molemmat olisitte lempeitä ja välittäviä toisillenne kuin nykyiseltä mallilla.

Jos tämä ei johtaisi mihinkään, ja toinen lapsi edelleen pois kuvioista. Harkitsisin vakavasti eroa. Meillä jokaisella on vain yksi elämä eikä yhden känkkäränkkäilijän takia kannata niistä harvoista isoista asioista luopua - mitä elämältä haluaa. Tietysti kannattaa myös katsoa peiliin onko sinulla potentiaalia saada toimivampi parisuhde ja löytää uusi kumppani? Pahinta mitä voi käydä on se että eroat nykyisestä, haikailet lapsesi äidin perään loppelämäsi, et saa toista naista etkä toista lasta koskaan.

Ajatusmallisi on aivan sairas. Jättäisit kaksi lasta tehdäksesi kolme jonkun muun kanssa?? Entä ne kaksi ensimmäistä?! Jos on yksikin lapsi, pitäkää siitä huolta älkääkä tavoitelko jotain ihannetta kuin kuuta taivaalta.

Joo ei edes lasta kysymykseenkään, jos teillä menee huonosti.