Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kusipäisen miehen/lasten isän jättäminen on niin vaikeaa?
01.03.2014 |
Mun mies on ihan kauhea ihminen, vuosien saatossa siitä on tullut vaan itsekeskeisempi, agressiivisempi ja muutenkin ihminen jota en pysty kunnioittamaan, saati rakastamaan. Meillä on lapsia, joille mies on myös ilkeä, mutta onneksi mies on paljon pois kotoolta. Mies oli hyväpalkkaisessa työssä joka vei hänen aikaansa. Firmasta on irtisanottu porukkaa jo muutaman vuoden ajan ja loppuvuodesta sitten oli hänen vuoro saada irtisamisilmoitus. Tämä on aiheuttanut sen, että hän on stressaantunut tilanteesta, kun uutta työpaikkaa ei löydy, saati tarjottaisi lähellekään sitä palkkaa mitä hän sai. Nyt kotona olo alkaa tuntumaan helvetiltä. Mies istuu olohuoneessa katsomassa telkkaria, lapset pysyvät omissa huoneissaan pois tieltä ja minä keittiössä.
Miksi minun on niin vaikea lähteä? Tän pitäis olla päivänselvä tapaus. Silti mietin, että olisiko lasten kuitenkin paras elää ydinperheessä, elämä vaikeutuu varmasti lähdön jälkeen. Jos ei muuten, niin mies tekee kaikkensa hankaloittaakseen elämääni, on uhannut tuhota kaiken mahdollisen, nolata minut työkavereiden, ystävien yms. edessä.
Onko ero sen arvoista? Ajatellaanko minusta että olin miehen kanssa rahan takia, jos lähden nyt kun hän jäi työttömäksi. Nolottaako lapsia, joista vanhempi jo teini-ikäinen, kun muutamme isosta kivitalosta pieneen kaksioon/kolmioon. Muuhun minulla ei ole todellakaan varaa. Nykyisestäkin talosta on iso velka ja näillä asuntomarkkinoilla en ole varma saataisiinko näin syrjässä sijaitsevaa taloa edes myytyä niin että jäisimme plussalle.
Hyppy tuntemattomaan tietenkin pelottaa kun ei tiedä yhtään miten käy.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole vaikeaa, jos on itsekunnioitusta ja arvostaa omaa onnellisuuttaan enemmän kuin mitään muuta.
Oletko kokeillut istuttaa miestäsi alas ja sanoa että suhteenne on kriisissä ja asialle tarvis tehdä jotain. Onko täysin mahdoton ajatus että kertoisit miehelle suoraan ja pyytäisit että yhdessä miettisitte ratkaisua, voiko suhdettanne vielä pelastaa vai onko lähdettävä eri teille. Älä syytä miestä kaikesta pahasta, se saa hänet vain puolustuskannalle ja tuloksena on riita. Puhu "meistä" ja "meidän parisuhteesta". Aloita vaikka kysymällä onko miehesi onnellinen suhteessanne. Älä sano että sinun elämäsi on helvettiä, vaan yritä luoda keskustelu sille pohjalle että ongelma on teidän yhteinen, silloin mies ei välttämättä reagoi agressiivisesti eikä koe olevansa uhattuna.
Olemme monta kertaa puhuneet asiasta ja hänkin on sitä mieltä ettei näin voi jatkaa ja asiat pitää saada paremmiksi (ero ei hänelle ole vaihtoehto, kokee sen pahimman luokan epäonnistumisena). Hän tsemppaa tosissaan, päivän pari, mutta sitten asiat alkaa lipumaan taas siihen samaan vanhaan yksi pieni asia kerrallaan. Hän itsekin haluaa olla erilainen muttei vaan pysty, hänen luonteensa on niin helposti tulistuva ja äkkipikainen seurauksista välittämättä. Olen selvästi sanonut etten hyväksy joitakin hänen sanoja/tekoja ja silti hän tekee ne jossain kotii uudelleen.
Voiko ihminen oikeasti muuttua? Toisen ihmisen kanssa varmasti mahdollista, mutta entä saman?
ap
Jotenkin ympäristökin asettaa kauheat paineet. Meillä kun varmaan monen mielestä on kaikki niin hyvin, puitteet kunnossa ja ollaan mukavia ihmisiä, mutta eihän ne tiedä millasta meillä on kotona. Olisi varmaan iso shokki osalle sukuakin jos lähtisin. Mies vaikuttaa muiden edessä tosi mukavalta. Oltiin joskus pariterapiassakin muutaman kerran, mutta jopa terapeutti sanoi että vaikea uskoa että teillä on niin isoja ongelma kun pystytte kuitenkin puhumaan niin hyvin. Joo, siellä mieskin puhui, mutta kun päästiin kotiin, niin samantien muuttui samanlaiseksi paskaksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:54"]
Jotenkin ympäristökin asettaa kauheat paineet. Meillä kun varmaan monen mielestä on kaikki niin hyvin, puitteet kunnossa ja ollaan mukavia ihmisiä, mutta eihän ne tiedä millasta meillä on kotona. Olisi varmaan iso shokki osalle sukuakin jos lähtisin. Mies vaikuttaa muiden edessä tosi mukavalta. Oltiin joskus pariterapiassakin muutaman kerran, mutta jopa terapeutti sanoi että vaikea uskoa että teillä on niin isoja ongelma kun pystytte kuitenkin puhumaan niin hyvin. Joo, siellä mieskin puhui, mutta kun päästiin kotiin, niin samantien muuttui samanlaiseksi paskaksi.
ap
[/quote]Elätkö sinä omaa elämääsi vai muiden elämää?
Kahden vaikuttavan selittelypuheenvuorosi jälkeen voin sanoa, että parempi jäädä. Olet jo keksinyt itsellesi sata tekosyytä miksi et voi lähteä. Et ole valmis lähtemään. Olet sellainen nainen, joka tuhlaa oman elämänsä toisten ihmisten mielipiteiden, ja sosiaalisen tavallisuuden vuoksi. Hyväksy itsesi sellaisena luuserina kuin olet. Lapsesi muuttavat kotoa mahdollisimman nuorina, sitten saat nauttia sen rakkaan ukkosi seurasta ja itkeä menetettyä elämääsi ja lastesi kunnioitusta. Ei aikuiset lapset arvosta mitään ydinperhettä, jos se perhe on toiminut ihan paskasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ja miksi miehesi on kusipää? Millainen hän oli silloin, kun tutustuitte? Mitä hän ajattelee sinusta? Jos sinulla ei ole mitään tunteita miestäsi kohtaan, kokeilkaa edes asua erillänne. Veikkaanpa, että olosi olisi helpottunut ja ajattelisit, että mikset lähtenyt aikaisemmin.
"Ajatellaanko minusta...nolottaako...muiden mielestä varmaan...jne. jne."
Sun tulevaisuus eronneena tuskin tulisi olemaan sen onnellisempi. Itsetuntosi vaikuttaa täysin ulkoaohjautuvalta! Kestäisitkö sen kaiken paskan jota eronnut nainen ja yksinhuoltaja saa osakseen? Tuskin.
Miehelläsi on sellainen luonne, että hän voisi muuttaa elämänne helvetiksi, vain osoittaakseen sinulle kuka käyttää valtaa. Lapsia hän käyttäisi säälimättä siinä hyödyksi.
Lasten elämästä tulisi eronne jälkeen vaikeaa ja sinun elämästäsi monikertaisesti vaikeampaa kuin nyt. Toisaalta lapsenne eivät nytkään tule kasvamaan terveissä olosuhteissa, vaan kulissien keskellä siinä tyypillisessä suomalaisessa perhehelvetissä, jossa mies on tyranni ja vaimo tossukka.
t. samanlaisessa lapsuutensa kasvanut
Alue: Aihe vapaa
Olette varmaankin oikeassa, mulla on vain itsetunnon rippeitä jäljellä kun ajatelen muiden mielipiteitä niin paljon. Jos kyse olisikin vain minusta niin voisin vaikka heti lähteä, vaihtaa paikkakuntaa ja ystäväpiiriä, mutta kun on lapset joilla on koulut kesken ja ystäviä (eivät tutustu helposti uusiin ihmisiin) ja heidän pitäisi asua lähellä isää. Isäsuhde voisi parantuakin jos asuttaisiin eri osoitteissa. Mutta, pelkään. Jos tietäisin että tulossa olisi sopuisa ja reilu ero niin lähtisin. Mutta erosta tulisi todennäköisesti kaikkea muuta :( .
Miten valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta?
Ap