Olipa sukujuhlat perjantaina. Miehen sisko paljasti sitten olevansa lesbo. Tuli aika

Meille se onkin ihan tuttua kauraa.



Mutta ymmärtääkseni ihmiselle, joka on taistellut elämässään asiasta, se on iso asia. On iso asia uskaltaa, koska siinä voi menettää lähimmäisistään sen, mitä jokainen pohjimmiltaan lähimmäisiltään toivoo, eli hyväksytyksi tulemisen ja välittämisen.



Läheltä asiaa seuranneena olen huomannut, että se ns. kaapista tuleminen on erittäin tärkeä ja merkittävä asia... Joten todella hyvä syy juhlaan :-)

Sulla ei taida olla kunnioitusta kuolleita kohtaan..

kuollut siis ihan hetero vai hänkin homo?

Kyllähän seksistä voi saada mielihyvää, vaikkei se partneri oliskaan ihan sitä omaa kohderyhmää. Ja eri sukupuolten parisuhde ei ei edes rasitu ympäristön ihmettelyistä (pointtini on, että heteron on henkisesti ja "kulttuurisesti" hankalampi alkaa homo(seksi)suhteeseen kuin päinvastoin).



Ja toisaalta kyllähän ihmisiin kiintyy ja sitä voi luulla rakkaudeksikin, kunnes tulee joku, joka saa tajuamaan asioiden todellisen laidan.

Olen hänestä aina uumoillutkin, mutta nyt sitten tuli varma tieto, että hän on. Minusta se on hatun noston arvoinen paikka, kun uskaltaa tässä maailmassa tulla ns. kaapista ulos.



Tämä nainen ei ole koskaan välittänyt nukeista ja pikku likasta asti leikkinyt vain autoilla. Hametta ei koskaan suostunut päällensä pukemaan ja meikille sanoi yöks!



Heidän perhe on kyllä avoin, rempseä ja rento. Siksi varmaan helpompi oli tulla siis kaapista ulos. Eläkeikäisille sukulaisilleen eivät vielä kylläkään ole kertoneet, koska siinä sukupolvessa kaite järkytys tulisi...

Tosin ikää vasta 28v, (silloin 25v). Tai en mä tiedä mikä mä olen, aiemmin ollut vain miehiä, tosin en ikinä naisiakaan varsinaisesti pois sulkenut.

Pointtini siis on, että mulle on ihan sama kutsutaanko mua biksi vai lesboksi, mä näen asian vain niin, että olen yhdessä rakastamani ihmisen kanssa, joka sattuu olemaan nainen. (ja meillä on maailman ihanin pieni tyttö!) =)



Enkä mäkään tehnyt asiasta mitään isoa haloota, enkä tee vieläkään, määrittelen itseni vasta toissijaisesti seksuaalisuuteni mukaan. Ylpeä olen silti itsestäni ja perheestäni, en mitenkään häpeile tai salaile, mutta ei mulla muutenkaan ole tapana toitottaa yksityiselämääni kaikille.



Tietty ap:n miehen siskon tapauksessa voi olla vähän eri fiilis, jos on monta vuotta joutunut elämään "salassa" ja kieltämään itsensä, ehkä siinä sitten haluaa huokaista helpotuksesta oikein kovaan ääneen.