Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Esitätkö usein, ettet huomaa jotain tuttua kaupassa tms.
28.02.2014 |
ettei tarvitsisi tervehtiä ja jäädä juttelemaan? Onko se mielestäsi huonoa käytöstä vai ihan normaalia?
Mä aina välillä teen sitä, etten mukamas huomaa jotain tuttavaa, kun en millään jaksaisi jutella. Jostain syystä koen siitä hiukan huonoa omatuntoa. Voihan olla, ettei vastapuolikaan haluaisi jäädä juttelemaan, vaan pelkkä tervehtiminen riittäisi.
Kommentit (47)
joskus, mutta joskus en oikeasti huomaa, koska keskityn niin etsimään tavaroita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ärsyttää kun tutut ilmestyy aina silloin kauppaan, kun on ihan räjähtäneen näköinen eikä huvita jutella mitään, äkkiä joku maitopurkki mukaan ja himaan..
Sit kun ois juttelu ja shoppailufiilis, niin ei törmää kenekään.
Joskus, jos se ns. tuttava on asiakas.
joskus jos olen väsynyt, kireällä tuulella eikä vaan kiinnosta.
toisaalta taas moikkaan aina jos vaan sattuu se tuttu huomaamaan, jos ei, niin en ala perään huutamaan.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:28"]
Meillä hyväkäytöksisillä on loistava niksipirkkaratkaisu ongelmaasi. Kun kohtaamme tuttavan me joko hymyilemme sen merkiksi, että toinen on huomattu. Tai päästämme suustamme kieltämättä foneettisesti vaikean sanan HEI tai toisinaan jopa MOI. Sitten jatkamme matkaa kiitollisina siitä, että vastapuoli oli yhtä hyväkäytöksinen eikä jäänyt vaihtamaan sen kummempia kuulumisia. Tällä tavoin voi keskittyä niihin ostoksiinsa eikä hyllyjen väleissä lymyilyyn.
[/quote]
Joo, toimii varmaan Suomessa, muttei kaikkialla maailmassa. Asumassani hypersosiaalisten ihmisten maassa on suorastaan pakko jaada jorisemaan kuulumiset ja kyselemaan kohteliaasti toisen koko suvun voinnit ym. ja sopimaan tapaamisesta seuraavalle viikolle ja niin eespain. On se rasittavaa, jos haluaa vain akkia kayda kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmin harrastin tota usein, mutta nykyään en enää välttele katsetta ja tai vaihda reittiäni tän takia vaan menen sinne minne olinkin menossa ja tuijotan silmiin täysin ilmeettömänä enkä sano mitään. Ei ole kukaan ruvennut väkisin moikkailemaan tällaisessa tilanteessa.
Joo. Mieheni on tartuttanut tämän tavan minuun. Pikkuhiljaa leipoo minusta yhtä epäsosiaalista ja erakkoa kuin hän itsekin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu ihan tutusta. Asiakkaita en yleensä vapaa-ajalla moikkaa, enkä välttämättä tunnistakaan kun niitä on kuitenkin aika monta. Jotain tutumpaa asiakasta kyl moikkaan tottakai :D
Kerran yhden asiakkaan näin kaupassa, se koitti tulla aina sinne missä mäkin ja meni läheltä ohi mutta en ollut tuntevinani :D kassajonossa katsoin häneen ja hän minuun mutta en silti ollut tuntevinani. Katsoin niinkuin "ketä tahansa". Tuli kutkuttava "ähäkutti!"-olo :D nimittäin kyseinen asiakas on ilmiselvästi vetänyt minusta jonkinlaisen pakkomielteen. Tiedättehän nää jotka ottaa asiakaspalveluflirtin tosissaan.. Mut se onkin jo eri juttu :)
Mut siis pääosin sanon ainaki moi tms, jos en jaksa jutella sanon että pitää jatkaa ostoksia. Ei siinä sen kummempaa :)
Eikö välttely vie hirveästi energiaa?
Ymmärrän toki, että ihmiset ovat erilaisia, mutta on silti vaikea ymmärtää tuollaista käytöstä. Siinä tehdään tosi pienestä asiasta valtavaa draamaa.
Vai häpeättekö jotenkin itseänne? Minä jotenkin yhdistän tuollaisen käytöksen omaan kasvuikääni ja teinivuosiini. Silloin käyttäydyttiin joskus kovin omanapaisesti ja tehtiin hölmöjä asioita oman epävarmuuden takia. Aikuiseksi kasvamisessa on ollut parasta vapautuminen itsensä miettimiseltä ja se, että voi katse kirkkaana ja hymyillen kohdata muita ihmisiä. Hymyillä ja tervehtiä heitäkin, joita nuorempana vältteli. Kohdata ne oudoimmatkin koulukaverit tasavertaisina, toisina aikuisina.
Jotenkin teinitouhua tuollainen minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on vieläpä niin huvittavaa, kun tällaisen välttelyn ihan selvästi huomaa. Täytyy kyllä sanoa, että itsekin joskus tulee tehtyö, kun ei vaan jaksa siihen - moi, mitä sulle kuuluu - vastata.
Anoppia pakenen aina hyllyjen taakse piiloon :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tartte näytellä, mä en nimittäin oikeasti huomaa yleensä tuttuja. Keskityn ostoksiin, enkä muuta huomaa. Jotkut loukkaantuu, ymmärrettävästi, mutta mä en voi sille mitään.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:13"]
Riippuu ihan tutusta. Asiakkaita en yleensä vapaa-ajalla moikkaa, enkä välttämättä tunnistakaan kun niitä on kuitenkin aika monta. Jotain tutumpaa asiakasta kyl moikkaan tottakai :D
Kerran yhden asiakkaan näin kaupassa, se koitti tulla aina sinne missä mäkin ja meni läheltä ohi mutta en ollut tuntevinani :D kassajonossa katsoin häneen ja hän minuun mutta en silti ollut tuntevinani. Katsoin niinkuin "ketä tahansa". Tuli kutkuttava "ähäkutti!"-olo :D nimittäin kyseinen asiakas on ilmiselvästi vetänyt minusta jonkinlaisen pakkomielteen. Tiedättehän nää jotka ottaa asiakaspalveluflirtin tosissaan.. Mut se onkin jo eri juttu :)
Mut siis pääosin sanon ainaki moi tms, jos en jaksa jutella sanon että pitää jatkaa ostoksia. Ei siinä sen kummempaa :)
[/quote]
oletko maksullinen nainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kasvosokealle:
Koskeeko kasvosokeus ihan kaikkia tuntemiasi ihmisiä vai tunnistatko kuitenkin vaikka perheenjäsenet? Jos rivissä olisi miehiä samanlaisissa haalareissa kypärämyssyt päässä, niin tuntisitko oman miehesi? Ihan mielenkiinnosta kysyn. :)
En välttele ketään, päinvastoin, juttelen tuntemattomillekin ihmisille ja kun näemme ehkä myöhemminkin, niin ainakin hymyilen iloisesti. Olen hyvin harvoin niin huonolla tuulella tai väsynyt, etten ehtisi tuttujen kanssa hetkeksi jutustelemaan. Ei sen mitään ihmeellistä tarvitse olla, muutama mukava sana. Joskus jos on kiire, niin hymyilen ja huikkaan ohi mennessä, että nyt on kiirusta kun pitää hakea nuorin hoidosta, mutta mukavaa viikonloppua!
Teen tätä bussissa. Pidän kuulokkeet korvilla ja katseen kännykässä tai ikkunassa. En mä jaksa kaikenmaailman idioottien kanssa jutella aina.
Riippuu ihmisestä ja tilanteesta. Häpeäkseni täytyy myöntää, että joskus olen sellaisessa mielentilassa, jossa kaikkien tuttavien tervehtiminen ei tunnu houkuttelevalta ajatukselta. Motiivi ei mielestäni ole itsekkyys vaan pikemminkin häpeä. Jos on vaikkapa tukka ällölikainen tai kulahtaneet vaatteet yllä, ei huvita törmätä johonkin ihmiseen, johon on tutustunut jossain "paremmissa piireissä". En kuitenkaan käytä hirveästi efforttia pakoiluyrityksiin, vaan jos luontevasti vältyn kohtaamiselta, niin sitten vältyn. Naurettavaahan se olisi juosta jotakuta pakoon toisen hyllyn taakse.
"Hyväksytkö kaveripyynnön"
"Hylkää"
... ei kai facebook-käyttäytyminen tai mammapalstojen huono käytös ole siirtymässä irl-elämään? Maailmassa on liian vähän rakkautta ja välittämistä. Minä kannustan muita ihmisiä, että antakaa rakkauden ja ilon vilpittömästi näkyä itsestänne siellä kaupan käytävällä, vaikka se aluksi tuntuisikin naiviilta. Tehdään maailmasta vähän parempi paikka. Se alkaa pienistä arkipäivän teoista. Hymy tuttavalle ei maksa mitään. Tervehdys voi pelastaa jonkun yksinäisen tuttavasi päivän.
En välttele, mutta ilman silmälaseja en näe ihmisten kasvoja kuin läheltä, joten monta kertaa on luultu, että viipotan vaan ylimielisesti ohi.
Enkä siis käytä laseja koko ajan, koska ne painaa nenää, enkä tykkää piilareista.
Alue: Aihe vapaa
En esitä. Olen kasvosokea enkä oikeasti tunnista ihmisiä kasvoista. Jos joku tulee viereen ja alkaa jutella, saatan äänestä tunnistaa, jos hän on ihan hyväkin tuttu, esim. naapuri. Tunnistan ihmiset vaatteista, hiuksista, äänestä ja koirista, mutta kaupoissa harvoin on koiria mukana ja vaatteetkin voi vaihdella. Hiuksetkin voivat olla piilossa tai tuttu voi olla juuri tullut kampaajalta, joten hiuksetkin on melko epävarma tunniste.