Mies sanoo että äitinsä on tärkein

Mies on muslimi. Äiti on kuulemma tärkeämpi kuin minä, sorry vaan, hän tokaisi. Asiasta juteltua hän kyllä myönsi, ettei ollut kovin relevanttia esittää asiaa noin ja varsinkaan silloisessa tilanteessa. Se loukkasi ja en tiedä voinko elää asian kanssa, mitä tulevaisuuteen tulee jos näin kerta on. Mielestäni äidin tärkeyden korostaminen ei kuulu terveeseen parisuhteeseen, eikös vanhemmilla ole jo itseisarvo.

Päästelee sammakoita suustaan muutenkin. "Näytät teiniltä noissa kengissä" "Sun jalat näyttää seksikkäältä kun istut" "haluisin nähdä sut kotona ilman meikkiä joskus vaan" "tykkäisitkö tämmöisistä korkokengistä" (=en voi sietää korkkareita ja hän on aina nähnyt mulla vain tennareita tai adduja) ostanut korviksia joista itse pitää. Ollaan näistä puhuttu ja oon kertonut et noi letkautukset loukkaa. Pahoittelee kyllä sydämestään ja ei kuulemma tarkoita mitään. Kun hän on väsynyt se mieli on aivan vallaton ja suusta voi tulla mitä vaan ja vesilasit kaatuilee ja törmäilee tavaroihin. Monesti joutuu pakottamaan itsensä toimintoihin. Tilanteiden lukutaito olematon, sosiaalisissa tilanteissa ihmisten lukutaito sitäkin parempi. Adhd:ta olen miettinyt.

Muutoin hän mitä kultaisin, näyttää rakkauttaan, auttaa, tukee, innostaa, saa nauramaan, on avoin, välittää, huolehtii. On todella paljon hyviä puolia hänessä. En jaksaisi silti olla ahdistunut koko aika. Miten voisin nähdä tilanteen paremmin? Kasvatttamalla ymmärrystä entisestään? Johonkin on vedettävä raja itsekunnioituksenkin kanssa.