<3 Joulunyytit 2014 <3
Marraskuisista tipahdettu, joten aloitetaanpa sitten uusi yk, ja uusi ketju.. :)
Eli itesellä kp 1/31 ja yk2 alkamaisillaan.. Miehen kanssa ensimmäinen (ja viimmeinen) yhteinen olisi kyseessä, muutoin kyllä kummallakin on jo jälkikasvua. Olisi aivan mahtavaa, kun tuo yhteinen pieni ihme saisi nähdä päivänvalon jo tämän vuoden puolella, mutta kyllä se on mahtavaa myöhemminkin.. Stressittömästi yritetään tätä asiaa eteenpäin viedä. =) Kuitenkin melko vaivattomasti on aiemmatkin muksut alkunsa saaneet, joten mahdollisuudet kuitenkin on hyvät..
Kommentit (310)
Uuteen viikkoon!
Ipa: toivotaan, että kerta riittää =).
Iltatähti: Mä niin uskon, että voi olla aikamoista härdelliä. Nostan hattua. Meillä on kolme ja mies mukana puuhassa ja silti tuntuu välillä, että puuhaa riittäisi muutamalle ylimääräisellekin vuorokauden tunnille.
Meillä lapset osallistuu kyllä jo kotitöihin, mutta vaihtelevasti. Esikoinen (9v) hoitaa kissaa, vie roskia, laittaa astioita astianpesukoneeseen jne. Kaikki lapset kattaa vuorollaan pöytää ja huolehtii itse vaatteet pyykkiin ja lelut laatikoihin jne. Eli pientä askaretta. Nuorimmainen myös välillä tiskaa, se on lempipuuhaa =).
Pöntiäiselle tervetuloa mukaan!
Tiusk: joko hyppäät tänne pinoon vai...? Mä olen myös käyttänyt vuosikausia noita clomeja, joten käyttökokemukseen perustuvaa kommenttia voin antaa jos tarpeen.
).( Ultra oli aamulla ja nyt näytti hyvältä. Vasurissa 13mm ja oikealla 15mm follikkelit. Kasvatellaan pistoksilla vielä pari päivää ja keskiviikkona pregnyl. Inssi sitten perjantaina. Ou jee!
Plussarikasta ja muutenkin mainiota viikkoa kaikille!
LMC (ent. Roxymamma) kp11
Olen tällä hetkellä tällaisena väliinputoajana, täti ei ole vielä tullut käymään, joten pientä toivoa pysyä vielä marraskuisissa, mutta progesteroni taso oli kp 24 vielä matala ettei luultavasti ovista tullut. Nyt sitten terolutteja syön jotta päästäisiin uuteen kiertoon.
LMC auttoiko clomit teillä? Ja tuliko mitään sivuoireita? Itteäni on ruvennut mietityttämään uskallanko sittenkään ainakaan vielä aloittaa niitä. Jos yrittäisi vaikka rasvaprosenttia hiukan nostaa, jos sitten ovulaatiot tulisikin... Olen myös kovin herkkä hormoneille, e-pillerit eivät sopineet minulle ollenkaan.
Ilmoittaudun mukaan.
Siirryin marraskuisista nyt tänne joulunyytteihin <3 Olemme kumpikin 28-vuotiaita ja ensimmäisestä lapsesta haaveillaan. Yrityskerta kolmas. Itellä pidemmän aikaa ollut vauvakuume, nyt ihana huomata että taitaa vauvakuume olla myös jo tarttunut mieheenkin. Sen verran katselee ja ihastelee tuolla kaupungilla toisten lapsia :D
Ehkäpä otan tälle kierrolle ovistikut avuksi, jos se auttaisi tunnistamaan oikean hetken. :)
IidaMatilda kp 7/28-31 yk 3
Tervetuloa iidamatilda!
Me aateltiin ihan huvikseen kokeilla näitä keinoja, miten saattaisi tytön saada ;) oletetun oviksen pitäisi olla näillä päivillä käsillä ja vkloppu on nyt pupuiltu, niin katsotaan tärppääkö! En kylläkään usko, että siihen voi mitenkään vaikuttaa. Tulee kumpi tulee, mutta meilläkin on vasta niin alussa tämä touhu (yk2) niin kiva kokeilla erilaisia keinoja :D
Iltatähti: Vaikka mulla nuo lapset vielä pieniä (3 ja kohta 2-vuotias) ovat aina minun kanssa laittamassa pyykkiä kuivuun ja tyhjentämässä astianpesukonetta :) jossain vaiheessa varmasti auttamisen halu loppuu, mutta täytyy nyt vielä nauttia siitä, kun niin mielellään haluavat auttaa!
Tiistaihuomen!
TIUSK: Minulle nuo clomit sopi todella hyvin. Tietenkin kaikki reakoivat yksilöllisesti ja vasteet vaihtelevat paljon, mutta mulle tuo oli oikea tuote. Olen käyttänyt vuosina 2003-2004, 2007-2008 ja 2010-2013 aina kuuriluontoisesti. Neljä lasta lähti aluilleen clomifenin avulla, kolme kullanmurua syntyi. Yksi kkm siis saldona myös.
Minulla ainoat sivuoireet olivat lähinnä loppukierron tissiarkuudet ja alavatsan nipistely. Mitään muuta en ole koskaan kokenut. Mulla vaste oli hyvä kun söin 1 tabletin kp 3-7 tai 4-8. Aina kypsyi 1-2 follikkelia. Minulla clomit eivät myöskään ohentaneet limakalvoa, joka on siis melko yleinen seuraus. Siksi clomeja ei saakaan syödä ilman kontrolleja eikä koskaan kuin 3-4 kiertoa putkeen.
Minusta clomifen on perin turvallinen lääke -ja tehokas! Mutta kuuntele toki itseäsi, tämähän on vaan mun mielipide ja mun on helppo olla positiivinen kun clomit aina sopivat mulle niin hyvin =).
Sehän kannattaa myös muistaa, että clomifen ei takaa ovulaatiota, mutta se takaa toimiessaan sen, että munasolu kasvaa. Jos ongelmaa on sitten munasolun irtoamisessa, tarvitsee kaveriksi irrotuspiikin eli pregnylin.
Iidamatildalle tervetuloa joukkoon!
).( Täällä viimeinen pistopäivä tänään ja myös lääkärin määräyksestä lemmiskelyä =). Onneksi tähän osaa jo suhtautua huumorilla. Huomenna illasta sitten irrotuspiikki ja miehellä pidättäytymistä perjantaihin saakka.
Aurinkoa vaan kaikille!
LMC (ent. Roxymamma) kp12
Tervehdys, ja tervetuloa uusille jäsenille! =)
Voi hyvänenaika näitä meikäläisen vauvakuumeunia.. Viimeyönä olevinaan pohdin hedelmällisyyttäni, ja kaverini teki mulle jonkinnäköisen ultran.. No sit olevinaan jostain ruudusta nähtiin ikäänkuin jokin piirretty peli olisi ollut, että minun kaksi munasolua jossain harhaili, ja sitten siinä muutama LIPPISpäinen siittiö uiskenteli ympärillä. Siittiöillä oli silmät ja suut, ja jos oli pinkki lippis, niin olivat tytön "tuottajia", ja jos keltanen niin poikia. Ja sit yks keltapäinen miun munasolun siinä meijän katellessa hedelmöitti... :D :D :D :D Kyllä aamulla nauratti.. Vissiin piiiiikkasen tätä kuumetta liikaakin tällä äiteellä, hih. :oP
Mutta siis, tällä vkolla ollaan miehen kaa erityisen aktiivisia kun ovis sattuu loppuvkon/ens vkon aivan alkuun.. Ja ens vkollahan taas on miehen kaa taukoa näkemisestäkin, joten tästä viikosta senkin vuoksi otettava ilo irti.. ;-)
Oon vähän miettiny, että mitenkähän tämä minun elämäntapamuutos vaikuttaa hormonikiertoon, kun liikuin aika aktiivisesti vielä puol vuotta takaperin, mutta sitten isäni sairauden pahenemisvaihe sai aikaan sen, että olin n. 4kk täysin passiivinen liikkuja, mitä nyt tarpeelliset liikuin ja töissä kävin. Nyt taas alotellu aktiivisemmin mm. salilla käynnin (en kylläkään puntteja nostele), ja lenkkeilyn. Mutta jospa se vaan suotuisasti vaikuttaisi.. Kuitenkin ylipainoa on kymmenisen kiloa, ja oon päättäny että nyt ne lähtee, ja etten anna itteni mahdollisen raskauden aikana lihoa.. Esikoisen aikaan kun tuli huikeet 40kg! :-O :D
Vaan ettei ihan romaania synny, niin peukut pystyssä meidän kaikkien kuumeilijoiden puolesta! Otetaan rennosti ja stressaamatta, niin jospa sieltä hyvinkin alkais siemenet itämään.. :) :) :)
Siirryn sitten marraskuisista tänne. Kp 2/26-28, yk 3.
Rouva79 tunkee ittensä mukaan marraskuisista(kin) tippuneena. Oli jo neljännet tosi niukat menkat putkeen, joten varasin nyt ajan ultraan, missä katsotaan kohdun limakalvon tilannetta. Pelkään, että se ei 6,5v hormoonikierukkaehkäisyn (=limakalvo lepotilassa) jälkeen jostain syystä kasva niin kuin pitäisi. Kaikkialla kyllä lukee, että h-kierukan jälkeen oman hormonitoiminnan ja hedelmällisyyden pitäisi olla heti poiston jälkeen ok, mutta mutta... Tuo ultra on kierron puolivälissä, niin samalla selvinnee myös muniksien tilanne eli näkyykö oikean kokoista munarakkulaa valmiina puhkeamaan. Olettaisin kuitenkin, että ovulaation kanssa ei ole ongelmaa, koska kierto tasaisesti 30 päivää ja ovisplussankin saan tikkuun joka kuukausi kp 16 tienoilla. Jännittää ihan hitokseen, että mikä tuomio sieltä tulee tuon limakalvon suhteen... Koitan olla romahtamatta. ;) Olen syönyt tyrniöljykapseleita ja juonut greippimehua limakalvon elvyttämiseksi, mutta menkat ei ole juurikaan runsastuneet. Nyt ostin tähän kiertoon vielä vehnänalkioöljykapseleita ja sinkkiä, joiden pitäisi olla hyväksi limakalvoille. Eli kunnon douppaukset päällä! :D Ei auta muu kuin odotella kierron puoliväliä, sitten on taas vähän viisaampi.
Nyt hei plussapuhuri ujeltamaan meitin pinoon!! Parhainta plussaonnea kaikille!
Rouva79, kp 5/30 yk5
PS. Hauska uni, Iltatähti82 :D Toivotaan, että oli enneuni!
^ Mä taas vuodan nykyään kuiviin joka menkoilla, että laitettaisko tasan?
Tyhmä minä :( Testin tein kp 25/28 ja tottakai nega.. En tiiä miks eestein mut haaveissa vaan niin kovin.. Yk 4 siis pian starttaa. Hauskan unen oot Iltatähti kattellu :D
Kuulostais hyvältä diililtä, Blackpanther! Oliskin niin helppoa. ;) Mun limistä ei ole vielä edes tsekattu ja olen jo ihan varma, että vikaa siinä on ja hoitomuotoja oon kolunnut läpi netistä. Jos gyneltä odotettu tuomio tulee, niin akupunktiota ajattelin kokeilla verenkierron lisäämiseksi kohtuun. Ja lantionpohjalihasten päivittäisen jumpan aloitinkin jo samasta syystä. Ja ne lihaksethan on muutenkin hyvä pitää kunnossa! :)
Voihan tuo hyvinkin vielä plussaksi muuttua, Tirppanen88.
KUUMEILIJAT:
Tirppanen88
Ipa86
Sannakaro
Mammanen2011
Lovemychildren
Jonsteri
Emilllia
Iltatähti82
Lyllerö
Tiusk
Pöntiäinen
Iidamatilda
Blackpanther
Rva79
PLUSSANNEET:
SEURAAVAAN YK SIIRTYNEET:
Huomenta!
Täällä taasen salille lähtöä ootellaan ennen iltavukiin menoa..
Eilen naureskelin mielessäni, kun ikinä ennen en oo ajatellu raskaaksi tulemista silleen MilloinOvulaatioOn -tyyppisesti. Ja ku oon ns. limaillu niin oon vaan miettiny, että mikähän vika miussa nyt on ku limaa eritän.. Juujuu, luulis jo tähän ikkään ja 4 lasta tehneenä että jonkinmoinen tietämys ois näistä naisen elimistä, ja mitenkä ne toimii.. :D :D :D Mutta, nytpä mie siis ns. limailen ja tiiän mistä johtuu.. :oP Miehen kaa ollaankin nyt tää vko joka päivä yhteisiä hetkiä vietetty, mutta tänään tulee taukopv, kun meen iltaan ja mies pysyy sit sen vuoksi kotonaan. Mutta huomenna taas, ja koko vkl aikaa... =) =) =) Ärsyttää vaan itteäni vähän, että vaikka kuinka yritän nyt olla asiaa miettimättä, että ois elimistö silleen rentona kaikesta vauvakuumeilusta.. Niin silti jotenkin jännittää, että tapahtuuko tuolla sopukoissa jotain mahtavaa.. HMPH! :oP
Rva79: Juu, hyvähän niitä lihaksia on treenata. Minua nauratti joskus, kun sarjassa Sinkku elämää ne naiset puhuivat kerran juurikin noista lantionpohjalihaksista ja niitten treenaamisesta, niin se Samantha sano siinä pöydässä istuessaan, että treenaa niitä juuri silläkin hetkellä.. :D Itsekin nimittäin samaan ajoittain syyllistyn, että supistelen lihaksiani arjen menon ohella.. Mutta ihan vatsalihaksista asti.. :o)
Hei kaikki jännäilijät! Oon jo aiemmin kattellu näitä vauvasivustojen keskusteluja ihan mielenkiinnosta ja nyt teki itsekin mieli liittyä näihin kivoihin yhteisöihin :) Oon kohta 25 v. ja vielä opiskelija, mutta valmistuminen olis just joulukuussa (eikä silloin mitään niin tärkeitä tuntejakaan enää marraskuussakaan oo..).
On jo aikalailla vauvakuumeilua ja pilleritkin lopetin jo viime kesänä niiden aiheuttamien mielialavaihteluiden ja haluttomuuden takia. Käytettiin kondomia aikamme ehkäisynä, mutta välillä sattui lipsahduksia siinä ja pelkäsin tulevani raskaaksi kesken opintojen. Kun sitten en tullutkaan niin olo olikin pettynyt. Siitä sitten lähti pukkaamaan vauvakuumetta ja tällä hetkellä emme käytä mitään ehkäisyä. Esikoinen olisi siis haaveissa. En tosin usko että miehellä (saman ikäinen ja opiskelija) olisi näin kova hinku saada vauvaa, mutta eipä hänkään ole mitään ehkäisyn eteen enää tehnyt kun olen hänellekin kertonut vauvakuumeesta. Ja siihen tyyliin on katsellut ulkona muiden taaperoita että eipä se ainakaan järkytys olisi jos raskautuisin. Ja itse asiassa sovimme syksyllä että voisimme alkaa yrittämään kesällä 2014, mutta hieman nyt ollaan/olen etuillut.
Nyt on siis kp 14 ja kierto on edelleen epäsäännöllinen 24-30pv pillereiden lopettamisen jälkeen. En (ainakaan vielä) käytä ovulaatiotestejä vaan mennään silloin kun mieli tekee. Yleensä juuri näihin aikoihin (kp 12-16) itsellä hormoonit hyrrää ja "pupuiltiinkin" (<- hassun kuuloista, mutta jollain keskustelupalstalla käytettiin) tänä aamuna ja toissa päivänä illalla.
Olen pari kertaa luovuttanut munasoluja ja ensimmäisestä luovutuskerrasta on jo syntynyt lapsi maailmaan :) eli on pientä toivoa munasolujen toimivuudesta. Jälkitarkastuksen lääkäri totesi, että tulisin varmasti heti raskaaksi jos yrittäisin. No on tässä kyllä jo aika monta kuukautta kulunut ilman ehkäisyä, mutta vielä on mieliala korkealla ja asenteella "tulee jos on tullakseen" mennään eteenpäin.
Toivottavasti tulee paljon plussaajia jouluksi! :)
Tai en tiedä olisiko minun pitänyt vielä tuonne marraskuun puolelle mennä.. Nyt kun kiertopäiviä tarkemmin ajattelee
Täällä myös aivan uusi jännäilijä ilmoittautuu joukkoon! Olen seurannut näitä palstoja jo ennen yrittämisen aloittamistakin ja nykyään lähes päivittäin.
Minulla (ja myös puolisolla) tulee tänä vuonna ikää 31. Ensimmäinen lapsi täytti jo 8 vuotta, ja tarkoitus oli aikanaan tehdä muutaman vuoden ikäerolla toinen lapsi. Elämä vei kuitenkin eri suuntaan ja nyt monien kuumeiluvuosien jälkeen on vihdoin yk 4 menossa :)
Järki on meinannut lähteä useamman kuin kerran, kun maltti puuttuu kokonaan tästä hommasta. Koko yrityksen ajan käytössä on ollut ovulaatiotestit, joihin ovulaatio kiitettävästi aina löytyy kiertopäivinä 14-18. Hormonaalista ehkäisyä ei ole viimeiseen 8 vuoteen ollut, mutta kuten Varpusellakin, munasoluluovuttajana olen useamman kerran ollut. Vähän on alkanut huoli hiipiä, ovatko luovutukset ehkä vaikuttaneet omaan lisääntymiskykyyn. Aikanaan kovasti kyllä klinikalta vakuuteltiin, että ei vaikuttaisi, mutta mene ja tiedä.
Kierto on heitellyt 28-40 päivän välillä. Nyt vihdoin viimeisen vuoden aikana on ollut aika tasaista, yleensä 33 päiväiset kierrot. Aina pari kertaa vuodessa kuitenkin tulee sellainen ihmeellinen sahausliike, jossa kierto on jostain syystä heittää +/-5 päivää ja seuraava kierto puolestaan heittää toiseen suuntaan saman verran. Onnellinen saa kuitenkin olla aika tasaisista kierroista, joista olen kaikista ovuloinut.
Nimaj kiittää ja kumartaa vertaistuesta
kp16, yk4 (haaveilua vuosia)
Inssi tehty =)
Uusille tervetuloa porukkaan!
Tirppaselle tsemppiä, jospa testasit liia aikaisin?
Mitäs muille kuuluu? Oviksia bongattu?
).( Inssi tehtiin tosiaan tänään ja nyt tilanne oli tosi hyvä. Miehen sperma oli pesun jälkeen parempi kuin kertaakaan aiemmin ja liikkuvia saatiin kuulemma nyt hyvin. Se on tosi jees. Myös mulla oli hyvä tilanne, ajoitus oli optimaalinen. Munasolut (2kpl) olivat juuri irronneet ja limakalvo on hyvä. Operaatio onnistui hyvin ja lääkäri oli oikein positiivinen onnistumisen suhteen.
No, itse toki toppuuttelen toiveita, onnistumisprosentti kun on vaan se 15% luokkaa... Mutta kiva kun aika menee nyt kuitenkin toivoessa. Jos menkat alkaa, eikä tämä inssi onnistunut, meille on varattuna IVF:n suunnitteluaika sitten heti vk14.
Mukava ja aurinkoista perjantaita sekä rentoa viikonloppua kaikille.
LMC (ent. Roxymamma) kp15/pp0
LMC pidän peukkuja! Kuulostaa lupaavalta :) Mistä johtuu noin pieni onnistumisprosentti vaikka kaikki noin teoriassa on kohdallaan?
Mulle tuli aika leikkaukseen. Tästä pattitilanteesta kerroin jo tuolla aiemmissa ketjuissa, mutta lyhyesti siis: ed raskausaikana mulle kasvoi rintakudosta kainaloihin, jotka sit kipeytyi pahoin ja ne nyt leikataan. Leikkauksessa ei sais olla raskaana, mutta tää jonotusaika on tuntunu niin pitkältä, ettei sit olla lakattu yrittämästä (jos olisin tullut raskaaksi ennen leikkausta, ni lääkkeellä olis sit maidon tulo estetty.) No nyt sitten kun tuli viimein aika sinne leikkaukseen, ni se on sit sama päivä kun voisin testiä tehdä. Ja tässä vaiheessa jos nyt on tärppi käyny, ni on kyllä mr Murphy taas asialla! En oikein tiedä mitä tästä nyt ajattelis. Toisaalta toivon enemmän kun mitään, että tärppi ois käyny, mutta toisaalta taas olis hyvä jos ei olis. Ja mitä mä teen nyt sen testailun kans?? Ehkä vaan en testaa sillon leikkausaamuna, ni olen autuaan tietämätön tilanteesta? Aiemminkaan turha testata mitään kun ei se välttämättä näytä totuutta. Leikkaustakaan en halua perua, koska menis puolen vuoden odottelu ihan hukkaan, eikä sen jälkeen olis enää edes oikeutta hoitotakuuseen.
Ipa
En liian aikaisin näköjään testiä tehnyt, menkat alkoi jopa päivää etuaikaa ja ovat todella runsaat! Huoh :( No ei muuta kun uutta tuulta purjeisiin.. Tänään kaveri testasi plussan, ollaan tässä vähän niinku yhtäaikaa tehtailtu vauvoja ja näköjään heillä tärppäsi aikaisemmin. Hassua että muutaman viikon sisällä jo kolmas vauvauutinen... :) Mutta kyllä sitä vaan osaa jossain määrin iloitakin toisten puolesta! :) Ehkä siksi kun toivoo että omastakin puolesta sitten joskus iloittais.. heh.
Mitenkä tuo munasolujen luovutus käytännössä sujuu? Mennäänkö sinne ihan milloin vaan vai tiettyyn aikaan kierrosta? Ajatus kuullostaisi kivalta, jos voisi jotakuta lapsettomuudesta kärsivää auttaa.. Mutta asun vähän kaukana varmaan sellaisista klinikoista..
Kivaa viikonloppua kaikille :)
2/28 yk 4
Tirppanen: se luovutus on siis naisilla vähän pidempi prosessi. Ensin tietty on sukupuolitestit verestä, ultra että on tavarat normaalit, kysely suvun sairauksista ja yks psykologilla käynti. Sit ne ettii ulkoisesti mahd. saman näkösen vastaanottajan (eli et ainaskin ihon väri täsmäis..) ja sit kun on ite syöny niiden maksamia e-pillereitä sen etsimisajan ja sen ajan et ne odottaa vastaanottajan kierron alkamista niin ne pyytää lopettaan pillerit jotta kierrot synkronois. Siitä lähtien sit luovuttaja pistää hormonia vatsan alueen ihoon päivittäin ovulaatioon asti niin et mahdollisimman monta munasolua kypsyy sille kierrolle (luonnollinen hormonimäärä kun riittää kypsyttään vaan sen yhden tai kaks, mutta siellä on siis joka kierrolla monta munasolun alkua jotka oikeesti vaan sit menee hukkaan joka kuukausi, eli en siis menettäny enempää kun yhden kierron munasolut). Ennen ovulaatiota pistetään semmosta hormonia joka pitää follikkelit viä ehjinä ja sit vuorokausi ennen keräystä pistetään "irrotuspistos". Ja siis koko ajan tarkkaillaan ultraäänellä kuinka follikkelit kasvaa ja muutetaan hormonin annostusta sen mukaan. Keräys tapahtuu ultraäänilaitteen päässä olevan neulan avulla emättimen kautta, suoneen annetaan rauhottavia ja suun kautta särkylääkettä. Sit siitä jonkin ajan päästä on jälkitarkastus.
Sori nyt kun meni ohi keskustelun aiheen.. Mutta oli kyllä mulle ihan positiivinen kokemus. Tietty vähän se keräys tuntu ja sen keräyksen aamuna todellakin tuntu että vähän alle pari kymmentä munasolua siellä alavatsassa venaili :D
Iltatähti teillähän on varmaan menoa ja vilskettä noin monen muksun taloudessa. Pitää hattua nostaa! Musta välillä tuntuu ettei aika riitä mihinkään, vaikka mulla on vasta yksi lapsi.
).( Tilannepäivitystä vähäsen. Nyt ei ole tikkuja, mutta oletan, että ovis on juurikin aikataulussa. Eilen oli pikainen peitonheilutustuokio, mutta siihen se taitaa tällä kertaa jäädäkin, koska reissussa olemme.
Ipa