Mies söi jo eilen tämän päivän ruuan
Kommentit (35)
Eihän siinä sitten mitään muuta kuin tilaat itsellesi pizzan miehen kortilla. Miehelle paastopäivä, oppiipahan olemaan.
Kuka tekee edellispäivänä pitsaa seuraavan päivän ruoaksi?
Perus. Meilläkin mies syö aina kaiken vaikka teen niin paljon kerralla että siitä pitäisi riittää seuraavallekkin päivälle. Se syö syömisen ilosta. Kun oli viiden päivän työreissulla niin ai että oli ihanaa! Ruokaa meni paljon vähemmän.
Näitä juttuja olisi mahdottoman vaikea ymmärtää, jos en olisi eräässä elämänvaiheessa elänyt suursyömärin kanssa.
Miksi ihmeessä te teette seuraavaksi päiväksi ruokaa, kun tiedätte miehen syövän sen kaikki samana päivänä? Miksi ette opi, että jätetään seuraavan päivän ruoka sellaiseksi puolivalmisteeksi, että mies ei syö sitä sellaisenaan? Esimerkiksi pizzataikina jääkaappiin, makaronilaatikko samoin raakana ja paistetaan kypsäksi vasta samana päivän kun se syödään.
4 voisi hankkia 20 litran kattilan, keittää sen täynnä ja palata sitten kertomaan, söikö se mies ihan kaiken.
Aina on olemassa se teille täysin tuntematon vaihtoehto, jonka moni muu nainen on toteuttanut: tehköön mies itse ruokansa.
Kai nyt ruokaa saa syödä? :D Minä syön 400g joka päivä lihaa. Tänään menossa ostamaan lidliin 5kg ohutleikettä kun on tarjouksessa. Meinaan ostaa myös 10l mineeralivettä ja croissantteja ison pussin!
Vierailija kirjoitti:

500 g lihaa viikossa on suositus eikä lihaa ole pakko syödä ollenkaan. Ei ne liikakilot miehessä sen paremman näköisiä ole kuin naisessakaan, tuollainen ahtaminen on ällöttävää. Tulee myös kalliiksi ja varsinkin, jos mies ei tee itse ruokaa, on se ruuan laittamisen vaiva. Tosiaan tehköön tuolloin myös mies ruokaa ja osallistukkoon enemmän ruokalaskuihin.
Ymmärränkö siis oikein: olit ajatellut tänään tarjota ruuaksi eilen tehtyä pitsaa?
Vähän erikoiselta kuulostaa, mutta jokainen tietysti tavallaan.
Siis teitkö vain yhden pellillisen pizzaa ja ihmettelet miksei jäänyt seuraavalle päivälle?
Vierailija kirjoitti:
Kai nyt ruokaa saa syödä? :D Minä syön 400g joka päivä lihaa. Tänään menossa ostamaan lidliin 5kg ohutleikettä kun on tarjouksessa. Meinaan ostaa myös 10l mineeralivettä ja croissantteja ison pussin!
Mitätöimään lause tarkoittaa: ”Minä syön 400g joka päivä lihaa.”
Vierailija kirjoitti:
Kai nyt ruokaa saa syödä? :D Minä syön 400g joka päivä lihaa. Tänään menossa ostamaan lidliin 5kg ohutleikettä kun on tarjouksessa. Meinaan ostaa myös 10l mineeralivettä ja croissantteja ison pussin!
Aika kehno ruokavalio sulla. Liikaa lihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai nyt ruokaa saa syödä? :D Minä syön 400g joka päivä lihaa. Tänään menossa ostamaan lidliin 5kg ohutleikettä kun on tarjouksessa. Meinaan ostaa myös 10l mineeralivettä ja croissantteja ison pussin!
500 g lihaa viikossa on suositus eikä lihaa ole pakko syödä ollenkaan. Ei ne liikakilot miehessä sen paremman näköisiä ole kuin naisessakaan, tuollainen ahtaminen on ällöttävää. Tulee myös kalliiksi ja varsinkin, jos mies ei tee itse ruokaa, on se ruuan laittamisen vaiva. Tosiaan tehköön tuolloin myös mies ruokaa ja osallistukkoon enemmän ruokalaskuihin.
Tuo on punaisen lihan suositus. Newsflash liha ei lihota. Lihassa on itseasiassa vähemmän kaloreita kuin rasvassa ja hiilareissa.
Miksi sä teit eilen tämän päivän ruuan?
Milloin miehelle on riittänyt yksi pellillinen pizzaa?
Täällä tehdään aina kaksi pellillistä.
Menikö jälkiruuaksi vielä lasten vanukkaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai nyt ruokaa saa syödä? :D Minä syön 400g joka päivä lihaa. Tänään menossa ostamaan lidliin 5kg ohutleikettä kun on tarjouksessa. Meinaan ostaa myös 10l mineeralivettä ja croissantteja ison pussin!
Aika kehno ruokavalio sulla. Liikaa lihaa.
Syön 1kg kasviksia ja hedelmiä päivässä. Parempi ruokavalio kuin 90% ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Siis teitkö vain yhden pellillisen pizzaa ja ihmettelet miksei jäänyt seuraavalle päivälle?
Tein illalla sen. Päivällä oli syöty muuta ruokaa.
Voiko oikeasti olla tällaisia sikoja? Mulle ei ole tullut vastaan. Kellään tuntemallani naisella ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai nyt ruokaa saa syödä? :D Minä syön 400g joka päivä lihaa. Tänään menossa ostamaan lidliin 5kg ohutleikettä kun on tarjouksessa. Meinaan ostaa myös 10l mineeralivettä ja croissantteja ison pussin!
Aika kehno ruokavalio sulla. Liikaa lihaa.
Syön 1kg kasviksia ja hedelmiä päivässä. Parempi ruokavalio kuin 90% ihmisistä.
Entä kasvisruoka, kala ja kana. Lihaa ei tarvitse olla joka päivä.
Et sitten viitsinyt samantein puolet pizzoista laittaa talteen täksipäiväksi. Mistä mies olisi voinut tietää sen olleen kahdelle päivälle suunnattu.
No kyllä on ihan normaalia syyä koko pitsa kerralla.