Huolehditko vanhenevista appivanhemmistasi?

Kaikki vaikenee...

En.

Ne onneksi asuu jonkun 300km päässä eikä me tavata edes joka vuosi.

Olemme elättäneet ja huolehtineet heistä jo 20 vuotta oman perheemme kustannuksella..... Anoppi elää vielä ja muistaa natista joka päivä siitä kuinka tiukkaa hänellä on. Hänellä on toinenkin poika mutta tämän ei tarvitse tehdä mitään äitinsä eteen eikä maksaa kuluja, mehän asutaan vieressä....

vituttaa....

En. Anoppi on ihan hyväkuntoinen ja kykenevä tekemään asioista itsekin. Laiskuuttaan tai saamattomuuttaan teetättää edelleen kuitenkin kaikki viitseliäisyyttä ja vähänkin ponnistusta vaativat, ihan tavalliset kotiaskareet muilla.. Ei edes pyydä suoraan, vaan narisemisellaan ja voivottelullaan etenkin tyttärensä syyllistymään siinä määrin, että hän hakee postitkin talon edestä ja luutuaa lattiat, verhojen vaihamisesta nyt puhumattakaan. Olen varmaan kylmä ja kova, mutta olen alusta saakka ollut anopin martyyriudelle immuuni (ja tulen olemaan jatkossakin).

No mun ja miehen vanhemmat on 50-60 - vuotiaita, joten he eivät vielä konkreettista apua tarvitse.

Meidän isovanhemmat ovat 70-85-vuotiaita ja heitä on yhteensä 5 elossa ja asuvat kaikki kotona.

Heitä autamme muiden sukulaisten kanssa hyvin ristiin rastiin eli valmistetaan ruokaa pakkaseen, tarkistellaan että on käyty kaupassa,käydään heidän kanssaan kaupassa, pyykätään, muistutellaan/viedään/tilataan lääkari aikoja, siivotaan, mennään kävelylle, haetaan meille ja muille sukulaisille kylään, treenataan fysioterapeutin antamien koti jumppa ohjeiden mukaan, hoidetaan auton huoltoa, pihahommissa, laskuissa, tarkistellaan että lääkkeet ovat doseteissa oikein ja että ne otetaan säännöllisesti, kysellään ja tarkastetaan että kaikkia vaatteita on ja ne ovat oikean kokoisia, huolletaan kuulolaitteita, huolehditaan hammaslääkäri aikoja.

Esimerkiksi eilen kävin muksujen kanssa töiden jälkeen miehen isovanhemmalla, vein kauppakassillisen ruokaa, pesin koneellisen pyykkiä, tein meille päivällisen ja siitä laitoin pari annosta pakkaseen ja tein toista ruokaa jääkaappiin ja pakkaseen, pesin vessan ja imuroin. Sillä aikaa kun touhusin isovanhempi leikitti lapsia ja luki heille kirjoja ja vanhin lapsi teki läksyt. 

Hommaa olisi liikaa jos vain yksi perhe hoitaisi kaikkien vanhuksien asiat. Tähän asti ollaan pystytty pitämään kaikki "omat" vanhukset kotona ilman kotihoitoa mutta toisten luona on jonkun pakko käydä joka päivä. Kyllä vähän hirvittää tulevaisuus ja omien vanhempien vanhentuminen.

Autan. Mulla on ihanat appivanhemmat, jotka ovat auttaneet ja tukeneet paljon enemmän kuin omat vanhemmat. He asuvat lähellä ja autan kun vaan voin, ovat tosin itsenäisiä eivätkä toistaiseksi kamalasti tarvitse apua. 

Minusta se homma kuuluu enemmän miehelle ja siskoilleen, en koe olevani päävastuussa heistä. Mutta toki olen valmis auttamaan, jos apua tarvitaan.

En. Appivanhemmillani on kolme lasta ja lapsenlapsista 5 jo aikuisia. Omani ovat ne nuorimmat eli alle 10 v. Minulle riittää, kun huolehdin omasta dementoituneesta isästäni, joka asuu yksin (äitini kuoli 10v sitten).

Olen sivusta seurannut (ja kyllä, joitain pikkutöitä itsekin mieheni kanssa auttanut) mieheni isoisän avunsaantia. Kyseessä on siis mieheni isän isä, 90-vuotias sotaveteraani, jonka anoppini nyt vuodenvaihteessa otti heidän kotiinsa ja jäi itse vuorotteluvapaalle. Eivät halunneet vanhaa miestä laitokseen laittaa. Tätä ennen monena vuonna he (ja me) olemme mm. auttaneet pihan siivouksissa, puutalkoissa jne.

Nostan hattua appivanhemmpilleni, minusta ei olisi ottamaan kumpaakaan meille, kun heillä ei enää jalat kanna. Kaikenlaisia pikkuaskareita voisin tietty suorittaa (helppo sanoa nyt, kun appivanhemmat molemmat hyväkuntoisia ja työikäisiä), mutta minusta tai miehestä ei olisi jäämään kotiin mm. paistamaan sipulia viideltä aamulla - tiedän anopin tekevän tätä kun oma appiukkonsa niin haluaa.

Auttaisin mielelläni appivanhempia, mutta jos jotain tollaista ehdottaisin, saisin heti anopin vihat ylleni. Hän kun ei ole vanha. Ikinuori 65v anoppi minulla.

Sitten kun anopin kunto heikkenee, tottakai autan kaikin tavoin.

Mä luulen,  että mulla pettää kroppa ennen appiukkoa, tai ainakin ennenkuin hän suostuu ottamaan apua vastaan. Anoppi on varmaan erilainen, mutta en kyllä tiedä, jaksaisinko kuunnella häntä ja hänen neuvojaan päivittäin. Tosin jos oletetaan, että vasta n. 70v alkavat tarvita apuja, mäkin olen n. 50v silloin, ja kaikki lapsetkin on jo aikuisia. Ei ehkä tarvis enää kuunnella lastenkasvatusneuvoja :D

Mieheni ei auta minun vanhempiani, en tosin minäkään. Äitini on jo kuollut, isäni ei suostuisi missään nimessä ottamaan meiltä apua vastaan.

Autan anoppia esim pankkiasioissa, polttopuiden pienimisessä ja kantamisessa ym. Anoppi auttaa meitä hoitamalla lapsia, leipomalla ja korjaamalla vaatteita. mies auttaa toki myös äitiään. 

niin minä kun mieheni autamme myös minun vanhempiani. Ja he meitä. 

tottakai kaikki auttavat toisiaan tilanteen mukaan ja oman jaksamisen huomioiden.

olen tyytyväinen tilanteeseemme.

Minun appivanhemmat on 60 ja 64v. Joten eivät ihan heti apua tarvitse. Sitten kun tulee se aika niin kyllä autan! Ovat oikein hyviä appivanhempia ja heiltä saa aina apua tarvittaessa. Ovat myös läheisiä meidän lapsille jotka ovat ainoita lapsenlapsia.

omat vanhempani ovat 51 ja 53v. Joen heitäkään ei vanhuuden vuoksi tarvitse ihan heti olla auttamassa.

Mies auttoi mun äitiä, kun tässä naapurissa asui. Tehtiin hänen puolestaan ihan liikaa, olisi pärjännyt ilman meitäkin monessa asiassa... mutta jotenkin äiti oli saatanan taitava manipuloija ja syyllistäjä.

Minä en juurikaan tee appiukon eteen mitään, matkaa satoja km ja nähdään kerta- kaksi vuodessa. Miehen siskoja olen kyllä jelpannut erinäisissäkin tietsikalla tehtävissä olevissa hommissa.

Tämä on mietityttänyt minua. Minulla on vanhempiini läheiset suhteet, he ovat mukana arjessamme ja auttelemme toisiamme jo puolin ja toisin. He lastenhoidossa ja me muissa asioissa. Mieheni eronneisiin vanhempiin meillä on paljon etäisemmät välit. Enkä olisi kovin kiinnostunut heitä jatkossa hoitamaan. Avioliitossa vanhemmatkin ovat yhteinen projekti, joten saa nähdä miten käy.

Tottakai voin auttaa missä kykenen ja ehdin. Kotiini en ottaisi asumaan, en appivanhempia sen enempää kuin omia vanhempianikaan. Appivanhempien kohdallakin ajattelisin, että kun eivät enää jaksa omakotitaloaan ylläpitää, on aika se myydä ja vaihtaa kerros- tai rivitaloon. Ei siis voi olettaa, että me oman talomme hoidon, töiden ja perheen lisäksi hoitaisimme vielä heidänkin talonsa. Mutta kaikki kohtuullinen apu tottakai annetaan, sitten kun ovat siinä kunnossa, että apua tarvitsevat. Tällä hetkellä se on vain tietokoneen, kännyköiden, digiboxin yms. kanssa auttamista.

En auttanut omia vanhempiani, enkä ole auttanut appivanhempiani.

Autan, aivan kuten autan muitakin perheenjäseniä

Jokainen yleensä tarvitsee aina jossai apua, kuka tietokoneen kanssa, kuka puusavotassa, kuka missäkin ja omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan sitten autetaan.

Minun ei tarvitse auttaa kun anopilla on 3 aikuista lasta jotka auttaa häntä ja myös muita sukulaisia on apuna.

Anopilla on muistisairaus ja hän asuu yhä kotona ja hänellä käy myös kotipalvelu 2krt päivässä.

Mieheni hoitaa äitinsä kaikki raha-asiat ja siskot hoitavat lääkärit ym ja kotipalveluasiat ym.

Turha minun on siihen sekaantua.

Autan. Mieheni on auttanut myös minun vanhempia. Eniten appivanhempia auttaa mieheni, mutta teen kyllä enemmän tässä asiassa kuin miehen sisko, joka ei laita tikkuakaan ristiin.