Surettaa etten saanut koskaan tyttöä

Kaipasin itse tyttönä äidistä sitä, joka olisi fiilistellyt meikki-yms naisten juttuja. Mutta äitini ei ollut sellainen, ei meikannut, shoppaillut ja piti muutenkin naisten juttuja hömppänä. Olin onnessani kun toinen lapseni oli toivomani tyttö. Mutta. En päässyt koskaan ostamaan prinsessajuttuja, tekemään ihania kampauksia paksuun upeaan tukkaansa tai leikkimään barbeilla hänen kanssaan, kuten haaveilin. Hän on erittäin tyttömäisen näköinen, mutta varsinainen poikatyttö. Ei siis ole takuu, että tytön kanssa toteutuu ne stereotyyppiset odotukset kuitenkaan. Shoppailukaveria, seuraa teatteriin yms kyllä hänestä vielä kasvun myötä toivon mutta saapa nähdä.

Halusin tyttömäistä tyttöä niin paljon, että vanhoilla päivilläni tein vielä iltatähden. Tuli poika. Ymmärrän niin hyvin haaveet tyttöjen jutuista omien tyttöjen kanssa, vaikka pojistanikin olen ylpeä ja onnellinen. Kaikkea vaan ei elämässä saa ja se on hyväksyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä sure. Minulla on tyttö ja haaveilen pikku pojasta. Pojat ovat niin suloisia:) Äitien ja poikien välit ovat ainutlaatuiset.

Enpä sanoisi ihan noinkaan. Hermoni ovat riekaleina teini-ikäisen poikani takia. On ollut pienestä asti hyvin haastava käytökseltään. Kaipa näitä välejä voisi sanoa ainutlaatuiseksi niin tahtoessa, mutta ei missään hyvässä mielessä. Tyttäreni on unelmalapsi ja olen äärimmäisen onnellinen siitä, että olen hänet saanut. Elämästäni puuttuisi todella paljon, mikäli olisin jäänyt vaille ihanaa tytärtäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päässyt asiasta jo yli. Lapset on ihania ja rakkaita, vaikka ovatkin kaikki samaa sukupuolta. Suurin harmini siinä, etten saanut tyttöä, oli se, ettei mulla ole todennäköistä shoppailu-, kahvittelu- ja teatterikaveria sitten 20 vuoden päästä. Meinaa on hyvin epätodennäköistä, että aikuiset miehet lähtisivät äidin seuraksi vaikkapa Ikeaan tai leffaan. Joku poikkeus toki voi olla, mutta pääsääntöisesti eivät kyllä varmaan mielellään lähde. Mutta sellaista se on, enköhän pärjää omien kavereideni kanssakin, vaikkei tytärtä "menokaveriksi" olekaan. Itse olen aina ollut läheinen oman äitini kanssa, joten varmaan tuo toive yhteisestä puuhastelusta kumpuaa sieltä. Voin sitten tehdä poikien kanssa jotain, mitä pojat suostuu mutsin kanssa tekemään :D

Sama😊 Ja pojat tuo (tuovat jo!) niitä tyttöjä taloon.

Samaa sanoi minun ihana mummini eli äitini anoppi. Mummilla oli neljä poikaa. Hän oli hyvä kaikille miniöilleen ja maailman paras mummi meille lapsenlapsille.