Mitä tehdä kun oma taso ei vain riitä niihin itseä miellyttäviin kumppaniehdokkaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, millainen ap on ja millaisista hän viehättyy.

Ja millaisiin tyytyy.

Ap on akateeminen mutta työtön mies, muistaakseni lähempänä neljää- kuin kolmeakymppiä, mutta tästä en ole ihan varma. Urheilullinen ja omasta mielestään kohtuullisen hyvännäköinen.

Lähes jokainen mies on mielestään kohtuullisen hyvännäköinen. 

Pidän heidän käsityksiään mielenkiintoisina. Hyvin mielenkiintoisina.

Itse olen mies, mutta tämän voinee yleistää myös kauniimpaan sukupuoleen. Oma stoorini:

Olen liikunnallinen, normaalipainoinen ja harrastan aktiivisesti punttisaleilua, mutta muuten ulkoisesti melko vaatimaton, sekä sosiaalisesti vähän kömpelö, joten liikunnalliset ja timmit naiset eivät minusta koskaan kiinnostuneet. Pitkän itsetutkiskelun ja kavereiden "laske rimaa"-neuvojen myötä päätin antaa periksi ja aloin tapailla pullukoita ja muuten mielestäni epäviehättäviä naisia. Päädyin tällaisten kanssa pariin seurustelusuhteeseenkin (toinen 3kk, toinen pari viikkoa) jotka sitten lopulta päättyivät minun toimesta, kun tällaista odottamaani "luonne ratkaisee eikä ulkonäöllä olekaan merkitystä"-valaistumista ei sitten ikinä itselleni tullutkaan.

Tunnen edelleen syyllisyyttä noista seurusteluista, koska huijasin sekä itseäni että niitä mielestäni epäviehättäviä naisia koko ajan. Ei ole oikein, ei itsenäi eikä sitä toista kohtaan että olen väkisin jonkun kanssa vaikka koen hänet ulkoisesti epäviehättäväksi ja munan saa vaivoin pystyyn fantasioimalla jostain timmistä fitnesspimusta.

Tästä viisastuneena periaate nykypäivänä on, että olen sitten vaikka yksin vuosikaudet kunnes kohtaan sen itseäni myös ulkoisesti miellyttävän, mukavan naisen, joka kiinnostuu myös minusta aidosti. Ja neuvon myös teitä muita, niin miehiä kuin naisiakin, että älkää koskaan niin sanotusti laskeko rimaa vain siksi että pääsette seurustelemaan. Seksisuhteissa ja yhden yön jutuissa tämän voi jotenkin vielä ymmärtääkin, mutta älkää leikkikö muiden tunteilla. Huijaatte siinä vain itseännekin. Tällainen toiminta voi tuntua houkuttelevalta varsinkin jos kaveripiiri kehottaa laskemaan rimaa ja olette olleet pitkään yksin, mutta uskokaa pois - siitä ei todellakaan jää mitään käteen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina täällä miksi miehillä ei saisi olla kriteerejä. En minäkään halua lihavaa miestä tai yh-isää, eikä siinä pitäisi olla mitään pahaa tai tuomittavaa. Lihavat ja yh:t voi deittailla keskenään. 

N27

Ei kukaan sano, ettei miehillä saisi olla kriteerejä tai jos sanoo, niin kannattaa muistaa, että se on vain yhden palstanyymin mielipide. Juuri äsken itsekin vastasin naiselle, ettei kannata tyytyä muunlaiseen mieheen kuin sellaiseen, joka saisi halutessaan muitakin naisia. Eli eikö se mitä selvimmin implikoi, että miehillä saa ja pitääkin olla kriteerejä ja vara valita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden samankaltaisten keskusteluiden jatkuvassa virrassa olen jo alkanut miettimään, että mistä sitä itse naisena tietää, kumpaan joukkoon kuuluu: viehättäviin vain niihin, joihin tyydytään. 

Voin kertoa jos laitat kuvan ja kerrot itsestäsi perusasioista.

On tietty naisia jotka eivät valtavirtaa miellytä, mutta ovat joidenkin miesten unelmia, erikoisia.

Sitten on naisia jotka yksinkertaisesti eivät miellytä ketään kunnolla, heihin aina tyydytään paremman puutteessa.

Valtaosa miehistä on niitä, joihin tyydytään. :)

Se johtuu siitä että suurin osa aikuisistakin naisista on emotionaalisesti lapsen/teinin tasolla eikä osaa kontrolloida tunteitaan, suhteellisuudentajusta huolimatta.

Siksi naiset aina salaa haaveilevat siitä Bradd Pittistä, kun mies on ikionnellinen sen mukavan ja kauniin naapurin Hannan saatuaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, mutta tämän voinee yleistää myös kauniimpaan sukupuoleen. Oma stoorini:

Olen liikunnallinen, normaalipainoinen ja harrastan aktiivisesti punttisaleilua, mutta muuten ulkoisesti melko vaatimaton, sekä sosiaalisesti vähän kömpelö, joten liikunnalliset ja timmit naiset eivät minusta koskaan kiinnostuneet. Pitkän itsetutkiskelun ja kavereiden "laske rimaa"-neuvojen myötä päätin antaa periksi ja aloin tapailla pullukoita ja muuten mielestäni epäviehättäviä naisia. Päädyin tällaisten kanssa pariin seurustelusuhteeseenkin (toinen 3kk, toinen pari viikkoa) jotka sitten lopulta päättyivät minun toimesta, kun tällaista odottamaani "luonne ratkaisee eikä ulkonäöllä olekaan merkitystä"-valaistumista ei sitten ikinä itselleni tullutkaan.

Tunnen edelleen syyllisyyttä noista seurusteluista, koska huijasin sekä itseäni että niitä mielestäni epäviehättäviä naisia koko ajan. Ei ole oikein, ei itsenäi eikä sitä toista kohtaan että olen väkisin jonkun kanssa vaikka koen hänet ulkoisesti epäviehättäväksi ja munan saa vaivoin pystyyn fantasioimalla jostain timmistä fitnesspimusta.

Tästä viisastuneena periaate nykypäivänä on, että olen sitten vaikka yksin vuosikaudet kunnes kohtaan sen itseäni myös ulkoisesti miellyttävän, mukavan naisen, joka kiinnostuu myös minusta aidosti. Ja neuvon myös teitä muita, niin miehiä kuin naisiakin, että älkää koskaan niin sanotusti laskeko rimaa vain siksi että pääsette seurustelemaan. Seksisuhteissa ja yhden yön jutuissa tämän voi jotenkin vielä ymmärtääkin, mutta älkää leikkikö muiden tunteilla. Huijaatte siinä vain itseännekin. Tällainen toiminta voi tuntua houkuttelevalta varsinkin jos kaveripiiri kehottaa laskemaan rimaa ja olette olleet pitkään yksin, mutta uskokaa pois - siitä ei todellakaan jää mitään käteen.

Raatorehellistä mutta täyttä asiaa. Olen minäkin muutaman kerran yrittänyt seurustella miesten kanssa joihin en tuntenut mitään fyysistä vetoa ja se oli kauheaa. Kyllä haluan että suhteessa voin edes alussa tuntea perhosia vatsassa ja katsoa toista ihaillen ja haluta häntä intohimoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden samankaltaisten keskusteluiden jatkuvassa virrassa olen jo alkanut miettimään, että mistä sitä itse naisena tietää, kumpaan joukkoon kuuluu: viehättäviin vain niihin, joihin tyydytään. 

Kaksi vinkkiä:

1. Älä huoli miestä, joka ei halutessaan saisi muitakin naisia.

2. Katso, kuinka mies käyttäytyy. Jos hän ei saa silmiään irti sinusta, jos hän hakeutuu jatkuvasti lähellesi, jos hän katsoo lämpimästi silloinkin kun ei tiedä sinun huomaavan, hän on rakastunut. Ensitreffien punapartainen mies on hyvä esimerkki siitä, millainen mies on kun hän on umpirakastunut.

Tämä on muuten aika yllättävä vastaus, sillä en ole lainkaan varma, saisiko mieheni toista naista, jos me eroaisimme. Toisaalta hän varmasti olisi jokseenkin tyytyväinen myös yksin.

Mieheni kyllä haluaa minua, siinä ei ole ongelmaa. Lähinnä mietin (tylsyyksissäni, sillä eihän tällä ole merkitystä), mitä muut naiset ja miehet minusta ajattelevat. Ja voinhan joku päivä erota miehestäni. On hyvä tietää oma paikkansa, ettei sitten aseta tavoitteita liian korkealle tai matalalle. 

Suosittelen samaa tavoitetta, tai pikemminkin periaatetta, jota itse olen käyttänyt ja käytän edelleen jos joskus eroan: mies joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. Sen tarkemmalle tasoarvioinnille en ole koskaan kokenut tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden samankaltaisten keskusteluiden jatkuvassa virrassa olen jo alkanut miettimään, että mistä sitä itse naisena tietää, kumpaan joukkoon kuuluu: viehättäviin vain niihin, joihin tyydytään. 

Voin kertoa jos laitat kuvan ja kerrot itsestäsi perusasioista.

On tietty naisia jotka eivät valtavirtaa miellytä, mutta ovat joidenkin miesten unelmia, erikoisia.

Sitten on naisia jotka yksinkertaisesti eivät miellytä ketään kunnolla, heihin aina tyydytään paremman puutteessa.

Valtaosa miehistä on niitä, joihin tyydytään. :)

Se johtuu siitä että suurin osa aikuisistakin naisista on emotionaalisesti lapsen/teinin tasolla eikä osaa kontrolloida tunteitaan, suhteellisuudentajusta huolimatta.

Siksi naiset aina salaa haaveilevat siitä Bradd Pittistä, kun mies on ikionnellinen sen mukavan ja kauniin naapurin Hannan saatuaan.

Asiavirheen korjaus:

*suhteellisuudentajusta puhumattakaan*

T: 44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, mutta tämän voinee yleistää myös kauniimpaan sukupuoleen. Oma stoorini:

Olen liikunnallinen, normaalipainoinen ja harrastan aktiivisesti punttisaleilua, mutta muuten ulkoisesti melko vaatimaton, sekä sosiaalisesti vähän kömpelö, joten liikunnalliset ja timmit naiset eivät minusta koskaan kiinnostuneet. Pitkän itsetutkiskelun ja kavereiden "laske rimaa"-neuvojen myötä päätin antaa periksi ja aloin tapailla pullukoita ja muuten mielestäni epäviehättäviä naisia. Päädyin tällaisten kanssa pariin seurustelusuhteeseenkin (toinen 3kk, toinen pari viikkoa) jotka sitten lopulta päättyivät minun toimesta, kun tällaista odottamaani "luonne ratkaisee eikä ulkonäöllä olekaan merkitystä"-valaistumista ei sitten ikinä itselleni tullutkaan.

Tunnen edelleen syyllisyyttä noista seurusteluista, koska huijasin sekä itseäni että niitä mielestäni epäviehättäviä naisia koko ajan. Ei ole oikein, ei itsenäi eikä sitä toista kohtaan että olen väkisin jonkun kanssa vaikka koen hänet ulkoisesti epäviehättäväksi ja munan saa vaivoin pystyyn fantasioimalla jostain timmistä fitnesspimusta.

Tästä viisastuneena periaate nykypäivänä on, että olen sitten vaikka yksin vuosikaudet kunnes kohtaan sen itseäni myös ulkoisesti miellyttävän, mukavan naisen, joka kiinnostuu myös minusta aidosti. Ja neuvon myös teitä muita, niin miehiä kuin naisiakin, että älkää koskaan niin sanotusti laskeko rimaa vain siksi että pääsette seurustelemaan. Seksisuhteissa ja yhden yön jutuissa tämän voi jotenkin vielä ymmärtääkin, mutta älkää leikkikö muiden tunteilla. Huijaatte siinä vain itseännekin. Tällainen toiminta voi tuntua houkuttelevalta varsinkin jos kaveripiiri kehottaa laskemaan rimaa ja olette olleet pitkään yksin, mutta uskokaa pois - siitä ei todellakaan jää mitään käteen.

Raatorehellistä mutta täyttä asiaa. Olen minäkin muutaman kerran yrittänyt seurustella miesten kanssa joihin en tuntenut mitään fyysistä vetoa ja se oli kauheaa. Kyllä haluan että suhteessa voin edes alussa tuntea perhosia vatsassa ja katsoa toista ihaillen ja haluta häntä intohimoisesti.

Juuri näin. Sama kokemus, tosin yritin paljon kauemmin kuin tuo edellä kirjoittanut mies, yritin puolitoista vuotta alkaa haluta häntä seksuaalisesti ja muutenkin fyysisesti (so, että olisi tehnyt mieli koskettaa, suukotella, mennä kainaloon jne).

"Kun huomaat aina vain saman kaavan toistuvan; Ne joista kiinnostut eivät kiinnostu sinusta, ja ne jotka kiinnostuvat sinusta eivät ole kiinnostavia."

Tämä johtuu siitä, että todennäköisesti ihastumisissasi toistat alitajuisesti lapsuudessasi opittua käyttäytymismallia. Eli esim. isäsi on ollut vaikka etäinen ja siksi ihastut miehiin, jotka eivät ole oikeasti kiinnostuneita sinusta, mutta kuitenkin pitävät seurastasi kaverina. Sitten taas ne miehet, jotka osoittavat kiinnostusta jättävät sinut kylmäksi, koska isäsi ei ollut sellainen. Kiintymyssuhdetyyppisi on turvaton.

Tämä ongelma ei välttämättä poistu koskaan, ellet ala käydä perusteellisesti läpi elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, mutta tämän voinee yleistää myös kauniimpaan sukupuoleen. Oma stoorini:

Olen liikunnallinen, normaalipainoinen ja harrastan aktiivisesti punttisaleilua, mutta muuten ulkoisesti melko vaatimaton, sekä sosiaalisesti vähän kömpelö, joten liikunnalliset ja timmit naiset eivät minusta koskaan kiinnostuneet. Pitkän itsetutkiskelun ja kavereiden "laske rimaa"-neuvojen myötä päätin antaa periksi ja aloin tapailla pullukoita ja muuten mielestäni epäviehättäviä naisia. Päädyin tällaisten kanssa pariin seurustelusuhteeseenkin (toinen 3kk, toinen pari viikkoa) jotka sitten lopulta päättyivät minun toimesta, kun tällaista odottamaani "luonne ratkaisee eikä ulkonäöllä olekaan merkitystä"-valaistumista ei sitten ikinä itselleni tullutkaan.

Tunnen edelleen syyllisyyttä noista seurusteluista, koska huijasin sekä itseäni että niitä mielestäni epäviehättäviä naisia koko ajan. Ei ole oikein, ei itsenäi eikä sitä toista kohtaan että olen väkisin jonkun kanssa vaikka koen hänet ulkoisesti epäviehättäväksi ja munan saa vaivoin pystyyn fantasioimalla jostain timmistä fitnesspimusta.

Tästä viisastuneena periaate nykypäivänä on, että olen sitten vaikka yksin vuosikaudet kunnes kohtaan sen itseäni myös ulkoisesti miellyttävän, mukavan naisen, joka kiinnostuu myös minusta aidosti. Ja neuvon myös teitä muita, niin miehiä kuin naisiakin, että älkää koskaan niin sanotusti laskeko rimaa vain siksi että pääsette seurustelemaan. Seksisuhteissa ja yhden yön jutuissa tämän voi jotenkin vielä ymmärtääkin, mutta älkää leikkikö muiden tunteilla. Huijaatte siinä vain itseännekin. Tällainen toiminta voi tuntua houkuttelevalta varsinkin jos kaveripiiri kehottaa laskemaan rimaa ja olette olleet pitkään yksin, mutta uskokaa pois - siitä ei todellakaan jää mitään käteen.

Hyvä kirjoitus. Täytyy kyllä ihmetellä, että miksi se menee niin, että ainoat kiinnostuneet naiset on aina pullukoita tai muuten epäviehättäviä kasvoiltaan vaikka mies olisi treenattu ja liikunta elämäntapana.

Mitä tekee pullukalla naisella jos haluaisi naisesta myös harrastusseuraa..

Vierailija kirjoitti:

"Kun huomaat aina vain saman kaavan toistuvan; Ne joista kiinnostut eivät kiinnostu sinusta, ja ne jotka kiinnostuvat sinusta eivät ole kiinnostavia."

Tämä johtuu siitä, että todennäköisesti ihastumisissasi toistat alitajuisesti lapsuudessasi opittua käyttäytymismallia. Eli esim. isäsi on ollut vaikka etäinen ja siksi ihastut miehiin, jotka eivät ole oikeasti kiinnostuneita sinusta, mutta kuitenkin pitävät seurastasi kaverina. Sitten taas ne miehet, jotka osoittavat kiinnostusta jättävät sinut kylmäksi, koska isäsi ei ollut sellainen. Kiintymyssuhdetyyppisi on turvaton.

Tämä ongelma ei välttämättä poistu koskaan, ellet ala käydä perusteellisesti läpi elämääsi.

Ap on mies.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole aika ilmeistä, että markkinat osoittavat, että olet arvionut oman tasosi väärin?

Tämän tiedostaminen ei muuta sitä tosi asiaa, että ne oman tasoiset eivät ole itselle yhtään kiinnostavampia kuin mitä itse on niille, joita ei saanut. En ole aloittaja, mutta en minä ainakaan osaa kytkeä kiinnostusta päälle silloin, jos joku ei kiinnosta. Eli miten se tehdään?

Täytyy naisena tunnustaa, että valitsen miehet sen mielikuvan perusteella, pystynkö kuvittelemaan heidät nuolemassa minua. En vain pysty päästämään sinne asti miestä, jos hän ei ole minusta puoleensavetävä. Se ei ole pelkästään fyysinen olemus, minkä pitää vedota, vaan ihan koko paketti:  mukava, kohtelias, kiltti, kultainen, älykäs, fyysisesti viehättävä. Aika harva mies mielikuvissani läpäisee testin. 

Vierailija kirjoitti:

"Kun huomaat aina vain saman kaavan toistuvan; Ne joista kiinnostut eivät kiinnostu sinusta, ja ne jotka kiinnostuvat sinusta eivät ole kiinnostavia."

Tämä johtuu siitä, että todennäköisesti ihastumisissasi toistat alitajuisesti lapsuudessasi opittua käyttäytymismallia. Eli esim. isäsi on ollut vaikka etäinen ja siksi ihastut miehiin, jotka eivät ole oikeasti kiinnostuneita sinusta, mutta kuitenkin pitävät seurastasi kaverina. Sitten taas ne miehet, jotka osoittavat kiinnostusta jättävät sinut kylmäksi, koska isäsi ei ollut sellainen. Kiintymyssuhdetyyppisi on turvaton.

Tämä ongelma ei välttämättä poistu koskaan, ellet ala käydä perusteellisesti läpi elämääsi.

Ei tämä yleispätevästi voi pitää paikkaansa. Esim. minulla on ollut suhteita, pisimmillään yli 10 vuotta, eli todistettavasti olen kyennyt tuntemaan vetoa ja kiintymään niihin, jotka ovat tunteneet samoin minua kohtaan.

ei ap, mutta toinen saman asian kanssa painiva

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut joilla on sama kokemus, mitkä asiat vetoavat heissä, joita haluatte? Mikä on ollut esteenä vetovoimalle heitä kohtaan, jotka haluavat teitä?

En ole ap, mutta kyllä se on ulkonäkö ja persoona. En etsi klassisella tavalla hyvännäköistä, vaan persoonallisella tavalla. Minulle esimerkiksi viimeisimmässä, itsestäni kovin kiinnostuneessa, oli häiritseviä asioita yleinen tyyli, huonosti istuvat housut, olemus jotenkin seksitön ja vähän liian paljon rasvaa kehossa, sekä tietynlainen huonohko itsetunto. Niin, ja sitten en tykännyt suutelutyylistä, kun se oli sellainen ujo ja kevyt pusuttelu huulenkärjillä. 

Niissä, joista kiinnostun, on jotenkin sellaista kipinää ja persoonaa, ja enemmän sellainen alakulttuurihenkinen tyyli, ja olemus jotenkin seksikäs.

Kyllähän jonkun kanssa voi olla hyviä keskusteluita ja kiva viettää aikaa, mutta jos toisen kanssa ei tunnu seksuaalista jännitettä, niin hän tuntuu enemmän kaverilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, mutta tämän voinee yleistää myös kauniimpaan sukupuoleen. Oma stoorini:

Olen liikunnallinen, normaalipainoinen ja harrastan aktiivisesti punttisaleilua, mutta muuten ulkoisesti melko vaatimaton, sekä sosiaalisesti vähän kömpelö, joten liikunnalliset ja timmit naiset eivät minusta koskaan kiinnostuneet. Pitkän itsetutkiskelun ja kavereiden "laske rimaa"-neuvojen myötä päätin antaa periksi ja aloin tapailla pullukoita ja muuten mielestäni epäviehättäviä naisia. Päädyin tällaisten kanssa pariin seurustelusuhteeseenkin (toinen 3kk, toinen pari viikkoa) jotka sitten lopulta päättyivät minun toimesta, kun tällaista odottamaani "luonne ratkaisee eikä ulkonäöllä olekaan merkitystä"-valaistumista ei sitten ikinä itselleni tullutkaan.

Tunnen edelleen syyllisyyttä noista seurusteluista, koska huijasin sekä itseäni että niitä mielestäni epäviehättäviä naisia koko ajan. Ei ole oikein, ei itsenäi eikä sitä toista kohtaan että olen väkisin jonkun kanssa vaikka koen hänet ulkoisesti epäviehättäväksi ja munan saa vaivoin pystyyn fantasioimalla jostain timmistä fitnesspimusta.

Tästä viisastuneena periaate nykypäivänä on, että olen sitten vaikka yksin vuosikaudet kunnes kohtaan sen itseäni myös ulkoisesti miellyttävän, mukavan naisen, joka kiinnostuu myös minusta aidosti. Ja neuvon myös teitä muita, niin miehiä kuin naisiakin, että älkää koskaan niin sanotusti laskeko rimaa vain siksi että pääsette seurustelemaan. Seksisuhteissa ja yhden yön jutuissa tämän voi jotenkin vielä ymmärtääkin, mutta älkää leikkikö muiden tunteilla. Huijaatte siinä vain itseännekin. Tällainen toiminta voi tuntua houkuttelevalta varsinkin jos kaveripiiri kehottaa laskemaan rimaa ja olette olleet pitkään yksin, mutta uskokaa pois - siitä ei todellakaan jää mitään käteen.

Hyvä kirjoitus. Täytyy kyllä ihmetellä, että miksi se menee niin, että ainoat kiinnostuneet naiset on aina pullukoita tai muuten epäviehättäviä kasvoiltaan vaikka mies olisi treenattu ja liikunta elämäntapana.

Mitä tekee pullukalla naisella jos haluaisi naisesta myös harrastusseuraa..

No varmaan niillä pullukoilla ei ihan niin paljoa vientiä ole, mutta ihan yhtä lailla hekin tuntevat fyysisesti vetoa timmeihin miehiin. Niin toki he yrittävät niitä liikunnallisia miehiä joita fitnesstypykät ei huoli, eli ne vähemmän komeat tai sosiaalisesti taitamattomammat, treenatut miehet.

Koska näin tekee luonnostaan siihen kelvolliset yksilöt. Kaltaisesi hermafrodiitti voi jatkaa yksinäistä taivaltaan onnellisena. Sanon näin vain jotta ymmärrät että olet subjektiivinen ja yksinkertainen.

Minulla on ollut hieman sama juttu. Siis niin, että kiinnostusta on löytynyt, mutta jostain syystä en ole ollut heistä kiinnostunut. En minä heitä rumina pitänyt, vaan ihan komeita/kivan näköisiä  ovat yleensä olleet.  Minun "tyyppini" on tietty specifinen ulkonäkötyyppi, johon ihastun, mutta jonka edustajat eivät yleensä ole olleet minusta kiinnostuneita. Vain pari kertaa sellainen johon olen ollut ihastunut, on myös ihastunut minuun. 

Yleensä ihastukset eivät vain ole minun kohdallanen kohdanneet tai sitten olen vain auttamattoman nirso ja odotan liikaa.  Ei syyllä oikeastaan ole väliä. 

En kuitenkaan ole juurikaan deittaillut sellasia, joista en ole kiinnostunut. Ajattelen asian niin päin, että se olisi ilkeää, kun tiedän, etten ole kiinnostunut. Eihän se kuitenkaan ole keneltäkään pois, jos pysyn sinkkuna. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, mutta tämän voinee yleistää myös kauniimpaan sukupuoleen. Oma stoorini:

Olen liikunnallinen, normaalipainoinen ja harrastan aktiivisesti punttisaleilua, mutta muuten ulkoisesti melko vaatimaton, sekä sosiaalisesti vähän kömpelö, joten liikunnalliset ja timmit naiset eivät minusta koskaan kiinnostuneet. Pitkän itsetutkiskelun ja kavereiden "laske rimaa"-neuvojen myötä päätin antaa periksi ja aloin tapailla pullukoita ja muuten mielestäni epäviehättäviä naisia. Päädyin tällaisten kanssa pariin seurustelusuhteeseenkin (toinen 3kk, toinen pari viikkoa) jotka sitten lopulta päättyivät minun toimesta, kun tällaista odottamaani "luonne ratkaisee eikä ulkonäöllä olekaan merkitystä"-valaistumista ei sitten ikinä itselleni tullutkaan.

Tunnen edelleen syyllisyyttä noista seurusteluista, koska huijasin sekä itseäni että niitä mielestäni epäviehättäviä naisia koko ajan. Ei ole oikein, ei itsenäi eikä sitä toista kohtaan että olen väkisin jonkun kanssa vaikka koen hänet ulkoisesti epäviehättäväksi ja munan saa vaivoin pystyyn fantasioimalla jostain timmistä fitnesspimusta.

Tästä viisastuneena periaate nykypäivänä on, että olen sitten vaikka yksin vuosikaudet kunnes kohtaan sen itseäni myös ulkoisesti miellyttävän, mukavan naisen, joka kiinnostuu myös minusta aidosti. Ja neuvon myös teitä muita, niin miehiä kuin naisiakin, että älkää koskaan niin sanotusti laskeko rimaa vain siksi että pääsette seurustelemaan. Seksisuhteissa ja yhden yön jutuissa tämän voi jotenkin vielä ymmärtääkin, mutta älkää leikkikö muiden tunteilla. Huijaatte siinä vain itseännekin. Tällainen toiminta voi tuntua houkuttelevalta varsinkin jos kaveripiiri kehottaa laskemaan rimaa ja olette olleet pitkään yksin, mutta uskokaa pois - siitä ei todellakaan jää mitään käteen.

Hyvä kirjoitus. Täytyy kyllä ihmetellä, että miksi se menee niin, että ainoat kiinnostuneet naiset on aina pullukoita tai muuten epäviehättäviä kasvoiltaan vaikka mies olisi treenattu ja liikunta elämäntapana.

Mitä tekee pullukalla naisella jos haluaisi naisesta myös harrastusseuraa..

No varmaan niillä pullukoilla ei ihan niin paljoa vientiä ole, mutta ihan yhtä lailla hekin tuntevat fyysisesti vetoa timmeihin miehiin. Niin toki he yrittävät niitä liikunnallisia miehiä joita fitnesstypykät ei huoli, eli ne vähemmän komeat tai sosiaalisesti taitamattomammat, treenatut miehet.

Jostain syystä oma tekstini ei tullut läpi vaikka mielestäni se ei sisältänyt yhtään kiellettyä sanaa. Kolmannen yrityksen jälkeen lakkasin kokeilemasta mikä sana juuttui sensuuriin. Mutta siis olin tulossa kertomaan tuolle kirjoittajalle, että vaikka hänelle parisuhdekandidaatissa on olennaista kroppa ja liikunnallisuus, niin se ei tarkoita, että naiset antaisivat miehen kropalle ja liikunnalisuudelle yhtä paljon arvoa. ehkä ne pyöreät naiset arvostavat miehessä esimerkiksi mukavalta vaikuttavaa luonnetta tai vaikka koulutusta ja siksi kiinnostuivat ap:sta.

Tarjosin myös jälleen kerran neuvoksi, että sinne omaan profiiliin kannattaa selkeästi kirjoittaa, mitä on hakemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko mies vai nainen?

Mies. Tämä sama valitus on ollut täällä lukuisia kertoja. Vain lihavat tai naiset, joilla on elämänhallintaongelmia, kiinnostuvat hänestä, vaikka hänelle mielestään kuuluisi hoikka tai normaalipainoinen liikunnallinen nainen.

..ja yh ei myöskään kelpaa. Se on yksi muunnos tästä virrestä.

Miksi yh:n pitäisi kelvata? Pariutuminen ei ole mitään hyväntekeväisyyttä.